Helppo synnytys

Synnytyspelko on ollut esillä paljon nyt viime aikoina. Myös minua synnyttäminen ja siihen liittyvät kivut ja riskit mietitytti, mutta koetin olla pohtimatta asiaa liikaa. Ajattelin, että jos asialle antaa pikkusormen se vie lopulta koko käden. Tietysti tosi synnytyspelkoiset tietävät, että rationaalinen ajattelu ei kertakaikkiaan riitä avuksi pelon voittamiseen. Kohdallani ei näin ollut kyse todellisesta synnytyspelosta.



Se, mitä kohdallani tapahtui oli kaikin puolin ennakoimatonta. Kohdalleni sattui helppo synnytys. En ollut koskaan kuullut, että synnytys voisi olla helppo enkä iki maailmassa olisi uskonut, että jos helppoja synnytyksiä olisikin olemassa, sellainen sattuisi minun kohdalleni. Mutta näin vain onnekkaasti sattui.



Synnytys käynnistyi lapsiveden menolla joulukuisena lauantai-aamuna klo.9.30. Sitä olivat edeltäneet pienet, epäsäännölliset supistelut, jotka eivät olleet juurikaan kivuliaita. Kymmenen korvilla olimme jo sairaalassa. Saimme huoneen ja asettauduimme " taloksi" . Rupattelimme hoitajien kanssa matkustelusta ja maailmanmenosta ja katsoimme rennosti telvisiota. Isoista kivuliaista supisteluista ei ollut tietoakaan. Päivän taituttua iltapäivän puolelle supistelut alkoivat olla säännöllisiä ja kivuliaampia, mutteivat mitenkään sietämättömiä. Kahden aikaan lääkäri konsultoi minua epiduraalin käytöstä ja neuvoi tukeutumaan siihen ajoissa, ei liian myöhään. Kun sitten tunsin supistelujen kasvavan kasvamistaa, pyysin epiduraalin ja olo oli taas hienosti normaali. Kaikki supistuiskivut hävisivät ja rento ja lepposia meninki synnytyshuoneessa jatkui. Mielialat olivat korkella ja juttutuokiot hoitajien kanssa jatkuivat.



Kolmen-neljän huitteilla minulle annettiin kohdun avautumista nopeuttavaa liuosta suoneen, sillä kohdunsuu ei ollut avautunut toivottua vauhtia. Kohdunsuu oli muuten auki 3-4 cm kun menimme sairaalaan. Kuudelta kohdun todettiin olevan täysin auki ja lääkäri kysyi minulta, tunsinko tarvetta ponnistaa. En tuntenut, joten epiduraalia vähennettiin, jotta tuntisin taas supistelut. Tunsinkin pian säännölliset ja napakat supistukset, mutta edelleenkään ne eivät olleet mitään käsittämättömiä. Ei ainakaan niin pahoja kuin olin kuvitellut niiden olevan. En edelleenkään tuntenut tarvetta ponnistaa, mutta sovimme lääkärin kanssa, että koetamme ponnistusta siitä huolimatta.



Minua neuvottiin ponnistamaan jokaisella supistuskerralla kolme kertaa. Ehdin ponnistaa noin viidellä supistuskerralla, eli noin 15 kertaa kaiken kaikkiaan, kun jo ihana pieni tytön tyllerö putkahti maailmaan. Ponnistaminen ei kestänyt kuin arviolta sen 10 minuuttia. Tyttö oli 51cm pitkä ja painoi 3765g. Kuten olin kuullutkin, lapsen putkahtamisen jälkeen kaikki kivut hävisivät. Ne eivät tosin kohdallani olleet missään vaiheessa sietämätömän kovia. Minulle ei tullut koko toimituksen aikana edes hiki enkä karjaissut kivusta kertaakaan.



En ole mikään sissi kivunsitämisen suhteen vaan uskon kaiken menneen näin mutkattomasti juuri täydellisen epiduraali-ajoituksen vuoksi. En ollut missään vaiheessa tokkurainen, mutten myöskään tuskainen ja kipeä. Minua neuvotiin kuunteklemaan kroppaani lääkityksen saannin suhteen ja rohkeasti myös tein niin. Epiduraali annettiinkin minulle tasan silloin, kun itse sitä pyysin. En tarvinut mitään muuta kivunlievitystä eikä mm. ilokaasua ollut edes saatavilla.



En olisi ikinä uskonut synnytyshuoneen tunnelman voivan olla niin rento, kuin se kohdallani oli. Toki tunnelma oli myös täynnä odotusta. Ja ajatella, kuinka nopeasti kaikki kohdallani hoitiukaan. Ensisynnyttäjä olin, mutta koko ruljanssi kesti vain 9,5h!



Kertomalla tämän tarinan haluan muistuttaa, että synnytykset ovat toden totta yksilöllisiä. Yleensä kiertävät vain ne pelottavat ja kivuntäyteiset tarinat. On kuitenkin olemassa myös helppoja ja hyviä synnytyksiä! Koskaan ei tiedä, vaikka sellainen sattuisi kohdalle. Minullekin sattui!!!! Enkä muuten meinaa sitä uskoa oikein vieläkään - niin paljon olen elämässäni juuri kiputarinoita kuunnellut.