Miten koit ajan vuodeosastolla lapsen syntymän jälkeen?
Kiinnostaisi kuulla teidän muiden kokemuksia, varsinkin että olenko ainoa kenelle se oli yhtä tuskaa!?
Olin synnytyksen jälkeen osastolla 3½vrk ja koko aika on kamalana painajaisena muistoissani :/ Oli tietysti aivan ihanaa että lapsi oli viimein syntynyt ja oli terve ja muutenkin kaikki täydellisesti, mutta johtuiko sitten hormooneista, sairaalakammosta vaiko mistä, että en vain yksinkertaisesti viihtynyt!
Ja ehkäpä silläkin oli jotain tekemistä asian kanssa etten saanut koko osastolla olo aikana nukuttua kuin muutaman hassun tunnin.
Ensimmäisen yön (synnytin illalla 18.35, joten en olisi mitenkään jaksanutkaan ensimmäistä yötä pitää vieressäni!) vauva oli hoitajien huomassa, mutta muut yöt sinnittelin puolipakolla pienen huutavan ja nälkäisen käärön kanssa.
Päivät oli itkua ja suunnatonta ikävää kotiin.
Huonekaveri oli ihan mukava, mutta ei siinä itkusuudeltaan ja väsymykseltään oikeen jaksanut seurustella.
Sekin ajoittain ärsytti kun hoitajilla oli kaikilla aivan erilainen tyyli tehdä asioita ja aivan erilaiset neuvot kysymyksiin.
Loppujen lopuksi oli aivan sekaisin että kenen tavalla nyt pitäisi toimia ja teenkö oikein.
Esikoinen kun oli kyseessä ja vauvanhoidosta ei mitään kokemusta.
Mutta kaikki itkuisuus ja pahaolo loppui kuin seinään kun päästiin vihdoin kotiin! :) Joten hormooneilla en kyllä ihan koko kärsimystä selittäis.
Mutta tässä mun tilitys.. teidän kokemuksia oottelen :)
Kommentit (46)
Mitenhän saisin tän jutun pähkinän kuoreen.
- käynnistetty kaksossynnytys 38+1 päättyi 11h myöhemmin leikkaukseen
- toinen pojista keskolaan (1,5vrk)toinen mukaan osastolle
- Korkea kuume ja kohtutulehdus (kaksi vahvaa antibioottia suoraan suoneen tiputuksella)
- rinnanpäät rikki ja veristä maitoa (käsin lypsämistä ja jokainen neuvoi eri tavalla)
- en saanut nukutuksi kun naapuri kuorsasi, tosin muuten hän oli todella kiva ja juteltiin paljon
- kipulääkkeitä ei annettu ilman pakottamista, vaikka lääkäri oli ne määrännyt.
- 4vrk kiinni letkuissa, enkä päässyt ylös sängystä (useamman kerran muistettiin mainita kuinka olen kipeämpi kuin muut, tosin muut ei ollut synnyttänyt kaksosia eivätkä saaneet kohtutuledusta)
- päivä 5 tuli niin kova ikävä esikoista 2v. että itkin vaan, ei olla oltu koskaan niin kauan erossa)
- päivä 5 tuli pakottava tarve päästä kotiin omiin nurkkiin rauhassa hoitamaan vauvoja ja perhettä, mutta piti odottaa, että tulehdusarvot laskisivat alle 80, että voisin ottaa antibiootit suun kautta.
- päivä 6 itkua ja odotusta toivoen, että tulehdus arvot laskisivat. Tietysti myös rinnan pumppailua ja vauvan hoitoa.
- vihdoin pääsen kotiin olin täysin yli kierroksilla ja vain katsoin kelloa ja odotin, että mies tulee työn jälkeen meidät hakemaan
Tytär ja mies kävivät päivittäin moikkaamassa ja iltaisin aina joku kaveri. Ne tietysti piristivät, mutta valitettavasti vieläkin olen sitä mieltä, ettei enään koskaan synnytystä ja sairaalassa oloa ja pojat nyt 4kk 3vko.
Ensi synnyttäjille tiedoksi, ettei se normaalissa tilanteessa ole tällaista edes kaksossynnytysten jälkeen. Tämä oli poikkeus, joka vahvistaa säännön :) Yleisesti sairaalassa on mukavampaa synnytyksen jälkeen minullakin oli ensisynnytys paljon parempi ja sairaala aika meni tosi mukavasti 4vrk.!!!
Pallomasu ja lapset
Minusta osastolla aika oli aika mukavaa,niissä olosuhteissa kuin se on mahdollista. Suurimmaksi osaksi luulen sen johtuvan,että minulla ei ollut juurikaan mitään vaivoja/kipuja (en tarvinut kertaakaan kipulääkettä) ja istuminen sujui suht heti. Imetyskin alkoi sujua,rintakumilla. maidonnousu oli vain " hieman" tuskaa - siispä pumppasin joka päivä kätevällä sähköpumpulla.
Olin 4hengen huoneessa.Huonekaverit olivat mukavia ja rupattelimme ja kommentoimme asioita... Lisäksi sattui niin,että eräs äiti oli enoni tuttu! Maailma on pieni. Toki tilaa ja yksityisyyttä olisi saattanut olla enemmän.
Ruokaa sai lähes koko ajan ja söinkin hyvällä ruokahalulla... :)
Loppuajasta tosin aloin kaivata jo raitista ilmaa - jouduin olemaan osastolla 7 vrk vauvan keltaisuuden takia.
sairaalassa kolme vuorokautta.Kummastakin on jäännyt hyvät muistot varsinkin jälkimmäisestä.Esikoinen kun syntyi oltiin perhehuoneessa.Se oli hyvä ratkaisu että mies oli siellä mukana.Hän oli enenmmänkin henkisenä tukena jota kaipasin.Vauva oli kova itkemään mutta silti nukuin ihan hyvin.
Tosen lapsen odotuksen aikoina päätin että olen sairaalassa niin kauan kun tuntuu että olen valmis lähtemään kotia.Olin jo silloin varautunut siihen että minulla voi olla ihan minkälaisia huonetovereita ja että olo siellä voi olla ikävää.Toisin kuitenkin oli.Viihdyin tosi hyvin ja vaikka yhden huonetoverin vauva itki yöt me vauvan kanssa nukuttiin hyvin, syötiin ja nukuttiin ja aamulla herättiin pirteinä. Onnistuin saamaan kivan hoitajan jonka kanssa oli kiva jutella.Hän näytti vauvan hoidot vaikka ne minulta sujuikin. Minusta oli ihanaa odotella ruokakuulutuksia ja kävellä vauvan kanssa käytävällä.
Ehkä näin toisen lapsen kanssa sairaalassa oli siksi kivempaa kun tiesi että kun kotia lähtee on siellä ne kaikki arkirutiinit ja isompi lapsi myös huolettavana .Sairaalassa sai olla ihan rauhassa.Hoitajatkaan ei tullut mitään ylimääräistä hääräämään vaan antoivat olla rauhassa ja jos kysyin sai apua.
Meillä ei ollut vauvojen kanssa mitään ongelmia mikä varmaan helpotti omaa oloa siellä.Vauva aika kylläkin esikoisen kanssa sitten kun kotiin päästiin oli yhtä tuskaa ekat neljä kuukautta.Silloin kyllä itkettiin monen monta ämpärillistä kyyneliä kun imetys ei sitten sujunutkaan ja pää oli pökkyrä.
Jos lapsia lisää tulee vielä niin edelleenkin aijon sairaalassa olla niin kauan kun hyvältä tuntuu ja näin tulikin mieleen vielä että se että olin antanut itselle luvan poistua sairaalasta jos siellä ei viihdy, helpotti oloa.Eihän se ole välttämättä mahdollista mutta se että sitä työstää päässä että ei siellä ole pakko olla.
Lapsen saanti on hieno asia ja ikävä että monella jää huonot muistot sieltä sairaalasta.
Tosi ahdistava kokemus kokonaisuudessaan täälläkin. Mulla käynnistetty kaksosraskaus (rv 36+5) joka noin kuuden tunnin ähellyksen jälkeen päätyi hätäsektioon. Vauvat keskolaan josta toisen sain vierihoitoon neljän päivän päästä, mutta toisen vasta kolmentoista päivän päästä. Sit vietettiin vielä yksi yö kolmestaan, jonka jälkeen kotiin. Eli tasan kaks viikkoo kaikenkaikkiaan. Itse olin fyysisesti tosi hyvässä kunnossa heti herättyäni leikkauksesta (toki haava hiukan aristi) joten senkin takia varmaan ahisti tosi rankasti kökötellä siellä " terveenä" niin kauan.. =(
Ja kyllähän niitä neuvoja joka asiaan oli varmaan yhtä monta kuin hoitajaakin.. eli tosi monta.. Sekoittihan sekin nuppia... =) Mut onneksi ne hoitajat oli tosi mukavia.. Naurettiinkin monen kanssa mun kuuluvan jo osaston kalustoon... =)
poika syntyi perjantai-aamuyöstä ja maanantaina lähdettiin kotiin- en olis kestäny siellä enää päivääkään kun en osannut nukkua kuin pieniä pätkiä :( kun päästiin kotiin iski stressi kun aloin miettimään milloin olen viimeksi nukkunut edes muutaman tunnin yhteen putkeen.... itkuksihan se meni mut onneksi mies osasi jutella mukavia ja pääsin uneen. sen jälkeen on kyllä tullut uni silmään ja poikakin on jo 6,5 kk:)
Appelsiini78:
[b]p..pitkätossu[/b] Huomasit varmaan, että aika monella, negatiivisen vuodeosastokokemuksen omaavalla, vauva oli tehohoidossa tai muuten vain äiti joutui olemaan useita vuorokausia sairaalassa. Itsellekin olisi ollut suuri helpotus viettää vain 2-3 vrk sairaalassa.
tottakai on ihan eri asia olla sairaalassa jos oma vauva on siinä vieressä ja voi hyvin. mutta joka tapauksessa ihmettelen sitä miten huonosti lapsivuodeosastojen henkilökunta huomioi äitien huonovointisuutta ja jättää näköjään kokonaan reagoimatta siihen että äiti itkeä tihrustaisi päivät pitkät.
minusta äidin itkuisuutta ja pahoinvointia ei pitäisi kuitata sillä että " no sen vauva on teholla niin tottakai sillä on paha mieli ja se itkee" . tässä tilanteessa juuri tarvittaisiin sitä kätilöiden ammattitaitoa tukea äitiä jotta lapsivuodejaksosta tulisi mahdollisimman miellyttävä äidille VAIKKA vauva onkin teholla tai voi muuten huonosti.
ja se kommenttini hotellissa asumisesta ei liity suoranaisesti tämän ketjun aikaisempiin kertomuksiin vaan ihan puhtaasti omiin IRL kokemuksiini. joillakin potilailla vain on sellainen käsitys että sairaalaan tullaan kuin hotelliin ja he vaativat myös sen mukaista palvelua mitä eivät sitten pettymyksekseen saakaan... ja tästä syntyy sitten ne negatiiviset kokemukset, ei todellisista laiminlyönneistä tai hoitovirheistä.
Peppi :) Äidinkin jaksaminen on todella tärkeää! Minua lähinnä katsottiin toooodella pitkään kun itkeä tihrustin ja oli ihan beibibluussissa. Kysyttiin tyyliin että haluatko nukahtamislääkkeen? No, otin sen vastaan koska muuten en olisi nukkunut ollenkaan. Meidän huoneessa oli aikamoinen trafiikki koko ajan ja yhden vauva itki lähes koko ajan.
Pääosin hoitajat oli ihan ok! Jotenkin vain masensi ennestään yhden tehohoitajan kommentit tyyliin
- aika laiskasti tuo näyttää syövän
- ei kyllä hyvältä näytä
- et taida edes haluta imettää! jne...
Aika vaikeaa on nukkuvaa lasta syöttää aina tarkalleen kellonlyömällä ajalla, esim. kello 17. Imetystä ei kannustettu millään tavalla. Paitsi tässäkin poikkeus! Neidin oma hoitaja oli aivan ihana. Hän kannusti imettämään vaikka likka ei jaksanut imeä. Hän mm. keksi että hän soittaa minut paikalle kun tyttö herää....eli mentiin lapsentahtiin. Eli jos syöttö ois ollu klo 14 ja likka heräs klo 14.20 niin minut soitettiin silloin paikalle. Muut hoitajat vaati että syöttö on klo 14. Masenti sillä että se syömisen sujuminen oli tietenkin kotiinlähdön yksi edellytys. Nenämahaletkulla meni kuitenkin suurin osa sapuskasta.
No näistä on enää turha jaaritella ja varmasti tehohoitajat tekevät rankkaa työtä. Tietynlaista inhimillisyyttä edes kuitenkin olisin toivonut. Äitiä pitäisi aina tukea, varsinkin kun masennus iskee.
Loppukaneettina tähän vielä...Kyllä ne hoitajat (tai ainakin pari niistä) eli tilanteessamme täysillä mukana. Varsinkin se oma hoitaja! Kun kuulin lääkäriltä että pääsemme kotiin, puhkesin niin valtavaan itkuun että siitä ei meinannut tulla loppua. Oli lämmittävää huomata että hoitajakin pyyhki siellä taustalla silmiään :)
Toivottavasti kukaan alalla oleva ei loukkaannu viestistäni. Arvostan todella paljon hoitajien siellä tekemää työtä! Mutta esim. nuo yllämainitut kommentit oli mielestäni aika " kylmiä" . Tai no siinä tilanteessa minulle ei tarvinnut sanoa kun pöö niin olin jo itkuissani. Voi niitä hormoneja :)
Olen sitten varmaan tosi omituinen, mutta mun mielestä sieltä oli ennemminkin vaikea ja surku lähteä pois ; ) Viihdyin todella hyvin. Tosin meillä oli perhehuone (jossa kylläkin olin useimmiten yksin tai kahden vauvan kanssa, mies oli töissä). Yhden yön olin välillä kotonakin, kun vauva oli lastenosastolla ja mies varpajaisissa. Meillä vauva oli kahteen otteeseen lastenosastolla hoidossa, kun hän syntyi reippaasti ennen aikojaan.
Mulla oli oma rauha, lueskelin lehtiä ja hoidin vauvaa, kun sain pitää häntä luonani. Osan ajasta olin tietenkin lastenosastolla vauvan luona.
Henkilökunta oli tosi kivaa. Ja tämä siis Espoon Jorvissa, jota monet haukkuvat ihan syyttä.
en käsitä miten olisin muuten jaksanut vauvaa sairaalassa yksin hoitaa. En uskaltanut ensimmäisinä päivinä häntä edes syliin nostaa sillä meinasin pökertyä kun ylös sängystä nousin enkä pystynyt ilman apua kävelemään edes vessaan asti, sen verran rankka oli synnytys ollut. Mies huolehti vauvan nostamiset, kantamiset, pesut ym. sairaalassa.
Nyt sitten pelottaa että miten käy toisella kertaa, sillä perhehuoneet ovat ensisijaisesti ensisynnyttäjille ja muutenkin niihin on vaikea päästä. Vauvalaa ei meidän sairaalassa ole, kaikki vauvat ovat vierihoidossa ja on täysin hoitajasta kiinni ottaako vauvan kansliaan vai ei. Toivottavasti on tällä kertaa synnytys helpompi ja toipuminen nopeampaa.
Vauva syntyi sektiolla, jonka jälkeen päästiin miehen ja vauvan kanssa perhehuoneeseen. Mies auttoi kovasti vauvan kanssa kun en päässyt sängystä ylös. Henkilökunta oli auttavaista ja ihanaa. Mulle tuli kohtutulehus ja sain kahta antibioottia ja särkylääkkeitä. Olin aika tokkurassa ja väsynyt ja oli rankkaa mutta silti jäi hyvä mieli. Synnytyksestä (yritin synnyttää alakautta yli 12 tuntia) ja sektiosta jäi kamalat muistot ja pelot mutta sen jälkeinen aika oli rankkaa mutta ihanaa :)
Minä päätin etten valita koska olen hoitoalalla itsekin, mutta valitan kuitenkin. Kenenkään ei pitäisi synnytyksen jälkeen joutua kolmen hengen ahtaaseen koppiin kolmen vauvan kanssa, missä vieraita lappaa klo 13:sta iltaan asti. Tuuleta siinä sitten kipeää jalkoväliä ja kipeitä rintoja kun jalkopäässä istuu naapurin mies ja lapset ja toisella puolella naapurin vanhemmat ja velimiehet ja niin edelleen. Siinä välissä sukkuloivat hoitajat parhaan taitonsa mukaan. Koko ajan itkee ainakin yksi vauva niin öisin kuin päivisin. Minä oli täysin psykoosin partaalla 3 päivä jälkeen. Miksi ei saa keskittyä omaan vauvaansa, omaan paranemiseensa ja lepoon sekä imetyksen harjoitteluun? Hoitajat ovat kiukkuisia jos pyytää heitä pitämään vauvaa yhden yön hoitohuoneessa. Yksi hoitaja sanoo yhtä ja toinen toista, kukaan ei ehdi ehdi neuvoa imetyksen tai lypsämisen harjoittelun kanssa. Syy ei ole tietenkään hoitajien vaan sairaalan johdon ja yhteiskunnan, säästöjen. Sanoivat että tee valitus, muuten ei mikään muutu. En jaksanut tehdä sitä, mikään ei kuitenkaan muutu. Että näin täällä maakunnassa...
t. Anny & boy
Ihanaa oli tietenkin päästä kotiin, mutta viihdyin sairaalassakin :) Siellä sai levätä, vaikka huoneessa olikin neljä äitiä vauvoineen. Toisten äitien kanssa oli mukava rupatella lastenhoidon asioista. Ruoka oli hyvää, hoitajat ja kätilöt todella herttaisia ja auttavaisia. Imettämisen kanssa oli ongelmia, mutta minua käytiin vähän väliä opastamassa ja tsemppaamassa. Isikin ohjattiin hyvin alkuun vauvan hoitamisessa. Siis kaiken kaikkiaan mukava kokemus. Muutama päivä ehdittiin olla kotona, sitten vauva joutui teholle valohoitoon neljäksi päiväksi. Myös teho-osastolla hoito oli hyvää, vaikka tuntuikin raskaalta jättää vauva yöksi yksin sairaalaan.
Kylläpäs on ollut liian monilla negatiivista aikaa tuo synnärilläoloaika.
Mä olin leikkauksen jälkeen sairaalassa 5 päivää, olo ei ollut fyysisesti hääppöinen, mutta minä olin ihan euforiassa siitä, että MULLA ON POIKA!! Vähän arastelin aina, että millon se kätilö tulee taas tunkemaan sitä tissiä vauvan suuhun.. mutta kaikki muu oli mukavaa. Olimme perhehuoneessa, sain itse levätä, mies hoiti vauvaa (on hoitanut paljon lapsia, oli huvittavan tarkka, hyvä hoitaja).
Minusta oli mukava nähdä muitakin äitejä siellä. Vaikka en paljon jutellutkaan. Ruuat oli hyviä, hoitajatkin enimmäseen, persoonia! Eihän sen mikään hotelli tarvitse ollakaan! Tyytyvästä mieltä, naiset: Ollaan kiitollisia, ettei tarvitse savimajassa oksaa purren synnyttää!!! JA kuitenkin: annetaan rohkeasti palautetta, jos meitä kohdellaan huonosti.
Mulla kuitenkin poika oli täysin terve ja sain pitää vieressäni, joten PALJON rankempaa on varmasti ollu teillä kenellä vauva tehohoidossa tai muuten huolta vauvan hyvinvoinnista!
Siitä täytyy olla kiitollinen et kaikki kuitenki oli ok. En ees haluu kuvitella miten sitten oisin siellä selvinnyt jos vauvalla olisi ollut jotain tai synnytys vaikea.
Ja siitäkin hyvin iloinen ettei tosiaan oo tarvinu missään savimajassa ilman kivunlievitystä synnyttää ja selvitä vauvan hoidosta.
Se vaan on niin helppo valittaa kun ei sellaista ole kokenut ja tottunut tähän hyvinvointi yhteiskuntaan :)
Mukava kuulla, että joku muukin on kokenut synnärin raskaana. Omasta kokemuksestani on neljä kukkautta, eikä aika ainakaan vielä ole kullannut muistoja.
Itse olin osastolla, jossa toteutettiin tietotekniikkamuutosta. Paikallaoloaikanani hoitajat pääasiallisesti istuivat kansliassa ja kouluttivat toisiaan.
Hoito oli ylimalkaista. Jos en olisi lukenut potilaskansiotani, olisin jäänyt vaille toista minulle määrättyä lääkettä. Toistakin lääkettä (joka oli kipulääke, ja mielestäni tarpeeseen), piti ensimmäisen vuorokauden jälkeen käydä anelemassa aina erikseen.
Hemoglobiinini oli poikkeuksellisen alhainen, mutta sitä ei huomattu kuin vasta lähtöpäivänä, koska sen mittaaminen oli osastolle tullessa " unohtunut" .
Lastenhoito-ohjausta ei annettu ilman eri pyyntöä. Kun sitä annettiin, aikaa oli aina vähän, ja hoitajat antoivat ristiriitaisia neuvoja.
Ryhmäohjausta ei ollut. Myös kirjalliset ohjeet olivat kiven alla. Alkoi tuntua siltä, että lastenhoito on todellista " salatiedettä" , vaikka asioista ymmärtääkseni on olemassa selkeät suositukset.
Kaiken huipuksi osasto oli epäsiisti. Vessoja ei siivottu kunnolla, ja keittiö muistutti nuoruusaikojen leirikeittiöitä.
Kokemuksen voisi kiteyttää siihen, että ainakaan tuolla synnärillä ei synnyttäjää hoidettu, vaan säilöttiin. Ihmettelen, mitä hoitajat olisivat tehneet, jos sinne olisi tuotu joku oikeasti sairas ihminen.
Että näin.. Hedelmällisintä olisi ollut antaa palaute lähtiessä, mutta lomakkeen täyttäminen jäi, koska olin niin kiitollinen siitä, että pääsin kotiin.
Olen viettänyt synnyttäneiden osastoilla Tyksissä ihan tarpeeksi aikaa, sinne en halua enää koskaan. Esikoisen kanssa kesti 5 vrk (joutui sokeritippaan teholle) toisen kanssa pääsimme kolmessa vuorokaudessa ja kuopuksen kanssa meni myös se 5 vrk koska joutui antibioottitippaan keskolaan.
Joka kerta sama juttu, olisin lähtenyt kotiin vaikka samantien. Koin ahdistavana ja häiritsevänä toiset äidit ja varsinkin heidän koko yön huutavat vauvansa samassa huoneessa, hoitajien vierailut, hoitajien laiskuuden kun eivät ottaneet hoitaakseen juuri keisarinleikatun vieruskaveriäidin vauvaa vaan kävivät vaan puolen tunnin välein kääntämässä koko ajan kirkuvan vauvan kylkeä kaikki valot päällä koko yön läpi, liian korkeat sängyt (kuulostaa naurettavalta, mutta 155 senttisen oli tosi vaikea päästä sänkyynsä tai sieltä pois parinkymmenen tikin ja pahojen repeämien kanssa), yleiset vessat ja suihkut joissa oli aina veriroiskeita, yhteiset kolmen hengen suihkut jonne kuka vain saattoi tulla mistä suunnsta vain sisään kesken suihkuni, hiihtelyn kiljuvan vauvan kanssa patjan kokoinen side verkkohousuissa yömyöhään autioilla käytävillä, hoitajien kitsauden kipulääkkeiden kanssa...
Ei, sitä en halua enää kokea ja tuskin tarvitseekaan sillä olemme mieheni kanssa yhtä mieltä siitä että lapsiluku on kolmessa täysi. Millään muulla osastolla ei ole niin huono kohtelu kuin juuri kivuliaasti synnyttäneiden osastolla. Toisaalta, eiväthän äidit ole potilaita vaan ne vauvat, vai miten se nyt on. Kipulääkkeitä pitäisi silti mielestäni antaa - ja niin paljon ettei kipujen takia tarvitse pelätä sängystä tulemista.
Valitukset sikseen, mutta sinne en enää mene!
tiia tyks02, 03 ja 05
Olin tosi tyytyväinen omaan osastoaikaan OYSissa. Olimme toivoneet perhehuonetta, mutta niitä ei ollut juuri synnytyksen aikoihin vapaana, joten palasin samaan huoneeseen, missä olin ollut ennen synnytystä. Mies sai olla läsnä niin paljon kuin halusi (yöt tietysti kotona) ja saimme yhdessä opastusta vauva-arjen ensi askeliin. Meitä lykästi kovasti, sillä juuri sinä vkonloppuna oli tosi rauhallista ja loppujen lopuksi 3 hlön huoneeseen ei tullut porukkaa kuin vasta kotiinlähtöpäivänä! Lisäksi me saatiin yhdestä kätilöstä " omahoitaja" , kun hän oli niinä päivinä aina aamuvuorossa ja kävi meitä neuvomassa useaan otteeseen. Puitteet olivat siis kunnossa! Väsymys kuitenkin painoi ja en saanut nukuttua juuri ollenkaan. Silti koitin olla jotenkin niin reipas ja vasta kotiin tultua tunteet ryöpsähtivät pintaan. Olin niin kipeä ja itku oli herkässä :) Mutta laitoksella oloon erittäin tyytyväinen!
ja oltiin sairaalassa 3 vrk. Olisin halunnut lähteä kotiin heti kun mahdollista, mutta piti seurata vauvan keltaisuutta. (Eihän tyttö ollut yhtään keltainen mutta lääkärit/hoitajat eivät ilmeisesti olleet tottuneet hieman tummempaan lapsen ihoon. Isä kun on tumma marokkolainen. Arvotkin olivat kaukana keltaisuusrajasta! Mutta tarkkailussa piti olla.) En osannut oikein nukkua vaikka oma huone ja rauha olikin. Vauva heräsi sairaalassa ollessamme todella usein syömään eikä osannut imeä kunnolla joten oli melkein koko ajan nälkäinen ja rinnalla. Rinnat pakkautuivat aivan täyteen ja olivat kipeät ja imettäminen sattui. Heti aluksi tuli oikeaan nänniin haavaumat.. Että ei ollut mitään herkkua se sairaalassa olo, mutta onneksi päästiin pian jo kotiin meidän ihanan pienen prinsessan kanssa. Ja nyt tuo tuhisija on jo 4kk!:)
Iida-Ilona ja Amira
Olin myös kuullut että kannattaa olla sairaalassa niin pitkään kun vaan saa olla, mutta se oli tosi ikävää. Vauva syntyi lauantai aamulla ja kotiin päästiin maanantai iltana vaikka synnytyksessä (imukuppi) tuli aika ikäviä repeämiä, joita paikkailtiin leikkaussalissa.. Vauvan hengitystä ja sykettä seurattiin ekapäivä mutta kaikki oli hyvin. Vauvalla onneksi kaikki oli hyvin mutta oma olo oli aivan kauhea. ensin jouduin odottelemaan leikkaussaliin pääsyä, vauva meni yksin osastolle ja mies kotiin nukkumaan siksi aikaa. vertakin lähti aika paljon ja olin kalpea kun haamu, pehva puuduksissa ja muutenkin ihan zombie.. ja kipee, mutta onneksi sai kipulääkettä lisää kun vaan pyysi. Hoitajat oli kyllä tosi mukavia ja huolehtivat hyvin. Sai myös jutella lääkärin, fysioterapeutin ja monen kätilön kanssa synnytyksestä. Imetystä harjoiteltiin, mutta vähän lisämaitoa annettin vauvalle. kotona sekin alkoi sujua paremmin. Iltasella oli kyllä kauhea ikävä miestä, mutta onneksi päivät oli sairaalassa. Sunnuntai yön itkin omaa oloa, ikävää ja kaikkea. Maanantaina kysyin koska pääsee pois (luulin että vasta joskus loppuviikosta) ja sanoivat että vaikka tänään jos kaikki on vauvalla hyvin lääkärintarkastuksen jälkeen. olin ihan ihmeissäni kun ensisynnyttäjä olen ja saatiin lupa lähteä. sanottiin että seuraavana päivänä täytyis kuitenkin tulla keltaisuus- ja painokonttolliin. lähdettiin kuitenkin kotiin kun asutaan niin lähellä sairaalaa. en olisi uskaltanu lähteä vielä, mutta mies sai isyysloman alkamaan samantien, joten tiesin että hän auttaa vauvan viereen nostamisessa ja kaikessa muussakin. istua en voinu kolmeen viikkoon, mutta saman tien kun autoon pääsiin könyttyä tunsin että paraneminen alkoi paljon paremmin. ja nukkuakin sai kotona paljon paremmin. sairaalassa 2,5vrk aikana 5h. Vauva oli pienenä syö ja nukkuu- vauva joten saatiin kaikki levätä ja toipua.
Nyt on vielä erinäisiä tarkastuksia sairaalassa repeämien takia ja vähän jännittää mennä että tuleekohan pahoja fiiliksiä mieleen sairaalassa oloajasta. Täytyy vaan ajatella että sieltä sai mukaansa niin ihanan pikku pojan, niin se varmaan auttaa.
Annu ja poika kohta 3kk
Minulle jäi ihan hyvät muistot osastolta. Saatiin perhehuone, mikä varmasti edesauttoi asiaa. Siellä sai olla aivan rauhassa, melkein olisi toivonut enemmänkin hoitajien käyntejä ja neuvontaa. Meillä vauva oli yhden yön lastenosastolla, se yö oltiinkin miehen kanssa kotona. Luulen, että minua auttoi se, että olen itse sairaanhoitaja ja tiedän, että hoitajat neuvovat eri tavalla ja muutenkin kuviot on tavallaan tuttuja.
Ensi kesänä uudestaan, mitään kammoa ei ole jäänyt!