Mitä tehdä 2-vuotiaan väkivaltaisuudelle?

Tiukkuutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen puuttumisessa, vaikka tuntuisi kuinka turhauttavalta.

Kyllä siihen meillä puututaan tosi tiukalla kädellä, eikä kahdenkeskisestä ajastakaan pitäisi olla pulaa. Esikoinen on jättänyt päikkärit pois, ja se aika me maataan yhdessä sängyllä ja luetaan kirjaa. Muutenkin sitten illalla aina hänen kanssaan tehdään jotain ihan kahdestaan. Esim. mennään uimaan, kauppaan tms. En vaan oikeasti kestä katsoa, kun puolivuotias saa ptkuja naamaan yms.

2-vuotias ei vielä osaa ajatella kovin empaattisesti. Vauvan tulo tuntuu hänestä samalta, kuin sinusta tuntuisi se, että miehesi toisi toisen vaimon kotiinne. Asetu lapsesi asemaan.



Meillä tuo pienemmän kiusaaminen loppui siihen, kun aloin antaa todella paljon huomiota myös tälle esikoiselle. Olimme jo ajautuneet sellaiseen tilanteeseen, että syvällä sisälläni inhosin tuota esikoista ja hänen käytöstään. Ja kyllähän lapsi sen huomaa!



Sitten tajusin, että milloin olen viimeksi katsonut esikoista edes silmiin. Ryhtyin muuttamaan omaa käytöstäni - ja ihme tapahtui!



Nykyäänkin lapsemme tappelevat todella vähän. Ja uskon syyn olevan siinä, että molemmat saavat paljon huomiota ja kokevat olevansa rakastettuja.



Katkaise sinäkin negatiivinen kierre. Huomioiminen ei tarkoita pelkkiä uimahalli- ja kauppakäyntejä kahden (vaikka nekin ovat hyvästä) vaan ennen kaikkea lapsen oikeaa kohtaamista: katso silmiin, puhu, kuuntele ja helli. Sano, että rakastat.

Ja aika yleinen monessa, samalla ikäerolla kasvavien lasten perheissä.



Ensinnäkin: kuinka johdonmukainen olet reaktiossasi? Jos välillä katsot asiaa läpi sormiesi tai annat lapsen laistaa rangaistuksen, se ei tehoa. Kai miehesi/mahdolliset muut lasten hoitajat reagoivat myös yhtä tiukasti?



Kannattaa myös miettiä esikoisen rangaistusta siltä kantilta, että se on häneltä huomionhakua. Jos rangaistus on sellainen, että hän saa huomiosi kokonaan, potkiminen ja kiusaaminen jatkuu. Rangaistuksen kannattaisi olla siis sellainen, että siinä esikoinen hetkeksi " eristetään" : komennetaan huoneeseensa yksin, sinä keskityt kuopuksen hoivailuun.



Toiseksi: miten olet huomioinut esikoista? Kuulostaa siltä, että ihan riittävästi annat hänelle kahdenkeskistä aikaa. Lisäksi voisitte vaikkapa katsella valokuvia hänen vauva-ajastaan ja muistella, miten häntä aikoinaan hoivattiin kuten pikkusiskoa nyt.



Kolmanneksi: missä tilanteissa esikoinen iskee? Meillä esikoinen suuttui (tosin aika lailla lievemmin) siinä vaiheessa, kun kuopus alkoi ryömiä ja kävi kiinni hänen leluihinsa. Siihen asti mustasukkaisuutta ei juurikaan ollut, kuopus kun kölli paikoillaan, eikä sotkenut esikoisen leikkejä. Jos teillä on tätä samaa, niin ehkä esikoiselle olisi hyvä rauhottaa oma tila, jossa saa leikkiä ilman, että kuopus tulee jyrsimään autoja...



Ei tuota vaihessa onneksi yleensä pitkään kestä. Ole tiukka ja johdonmukainen: lyömistä ei saa suvaita. Estä tilanteet kun vain voit, kuljeta vauvaa mukanasi tarvittaessa.

Meillä sylkytellään ja sylitellään, lauletaan j leikitään, rakastetaan ihan oikeasti, eikä sitä jätetä kertomatta. Minä en tunne mitään varsinaisesti negatiivista esikoista kohtaan, olen aikuisena ymmärtänyt tämän johtuvan mustasukkaisuudesta. En vaan ymmärrä mitä minun pitäisi tehdä, kun tämä vaan jatkuu ja jatkuu. Meillä menee koko päivä siihen, kun yritetään keskittyä tämän ongelman äärelle. Välillä on oltu jopa huomaamatta, mutta ei sekään auta. Pakko olla jatkuvasti tosi skarppina, muuta vaihtoehtoa ei ole.

siskolle pitää olla kiltti. Et hyväksy mitään ikävää tyttöä kohtaan. Ja tässä ei lipsuta, Katso sitä pikkumiestä aina silmiin kun keskustelet näistä asioista.Lyhyitä ytimekkäitä sanoja, siskoa ei kiusata, siskoa sattuu. Muuten sun on pakko panna se miekkonen päivähoitoon. Oikeasti ton ikästen lasten pitäs tulla hyvin toimeen, eli veljen pitäis olla suojeleva pientä kohtaan. Hoitakaa yhdessä siskoa, jos se mitenkään käy. Meillä , ikä eroa 1v 2kk, veli ja sisko, meni hyvin, teetin 2 vuotiaalla kyllä kokoajan hommia, ja kehuin naama punaisena. Kyllä olet hyvä poika, ja onneksi on näin hyvä apulainen. Kaikkea parasta perheelleenne.

kaikki ovat, mutta sitä seuraavaan kiukkuun ei aina reagoida. Annetaan huutaa rauhassa kiukkua vähän ohi, ja sitten otetaan syliin. Esikoisella on oma huone, jossa hän voi leikkiä rauhassa. Samoin hän esim. lukee itsekseen sohvalla, tai meidän sängyllä. Yleensä kiukkukohtauksissa hänet otetaan syliin ja rauhoitellaan. Aina se ei kuitenkaan onnistu, kun on vaan yksi aikuinen ja nuorempaa pitää lohduttaa. Meilläkin tämä alkoi ihan puuntakaa, kun kuopus lähti liikkeelle.

Nappaisin niin kovaa tukasta ettei enää toista naamaan potkaisisi. Kurinpito konstin on oltava tarpeeksi voimakas jotta käytös loppuu. En usko että teillä auttaa nuo jäähypenkit ym

Vain sisko saa kokea sen kauhun. Esikoinen (joka on muuten tyttö) on todella reipas ja kiva kaveri muuten. Syö, pukee käy potalla yms itse, vaikka usein menenkin kaveriksi. Tytöt käyvät myös usein yhdessä kylvyssä. Illalla heidät laitetaan nukkumaan samaan huoneeseen, ja heillä on todella hauskaa omissa sängyissään. He leikkivät kukkuu leikkiä yms. Mutta auta armias kun pääsevät kosketusetäiyydelle muualla kuin kylvyssä!

Vierailija:

Nappaisin niin kovaa tukasta ettei enää toista naamaan potkaisisi. Kurinpito konstin on oltava tarpeeksi voimakas jotta käytös loppuu. En usko että teillä auttaa nuo jäähypenkit ym

Se ei ole ratkaisu.

sitä ei tarvitse tehdä kuin korkeintaan 2 kertaa niin jo tajuu lopettaa. Siinä ei vielä puhuta väkivaltaisen mallin opettamisesta lapselle.

Minun lapsianihan ei pelolla kasvateta! Ei varsinkaan noin pientä. Eikä muutenkaan.

Vierailija:

kaikki ovat, mutta sitä seuraavaan kiukkuun ei aina reagoida. Annetaan huutaa rauhassa kiukkua vähän ohi, ja sitten otetaan syliin. Esikoisella on oma huone, jossa hän voi leikkiä rauhassa. Samoin hän esim. lukee itsekseen sohvalla, tai meidän sängyllä. Yleensä kiukkukohtauksissa hänet otetaan syliin ja rauhoitellaan. Aina se ei kuitenkaan onnistu, kun on vaan yksi aikuinen ja nuorempaa pitää lohduttaa. Meilläkin tämä alkoi ihan puuntakaa, kun kuopus lähti liikkeelle.

Sehän nimittäin tavallaan juuri palkitsee esikoisen hyökkäyksestään.

No, kuten sanoin, niin tuo on ohimenevä vaihe. Reagoikaa tiukasti kuten tähän astikin ja koettakaa estää tilanteet, joissa esikoinen suuttuu.

Tulipa mieleen sellainenkin, että saako esikoinen leikkiseuraa ikäisistään? Jos hän oppii jakamaan lelujaan leikkikaverien kanssa, niin ehkä kuopuksen kropelehtiminen ei niin rassaa.

-6-

Meillä on auttanut aika eli se, kun poika on oppinut paremmin puhumaan ja ilmaisee aggressionsa nykyään enemmän sanoin kuin teoin. Onhan se kamalaa kuunnella, kuinka hän sättii pikkusiskoansa mutta sanat eivät onneksi vahingoita. Kyllähän hän tietenkin edelleen välillä tönii ja lyö, lelut riistetään siskon käsistä jne...



Kuulostaa siltä, että tosiaan vietät paljon aikaa pojan kanssa ja kurinpitosi vaikuttaa minulle ihan hyvältä. Jotkut ikävaiheet ja kehityshaasteet vaan ovat vaikeampia kuin toiset. Mitä olen omalla kohdalla ja tuttavapiirissä huomannut, parinvuoden ikä vaikuttaa olevan muutenkin aggressiivisen käytöksen aikaa. Ennen kiltit lapset alkavat lyödä jne... Ja se yleensä menee ohi aikanaan. Koitetaan siis jaksaa :)

Puolen vuoden aikana on ollut jaksoja, jolloin isoveli läpsii pikkusiskoaan melkein päivittäin. Pysyvää ratkaisua en ole löytänyt, mutta apua on ollut mm. seuraavista:



Kiinnitä huomiota tilanteisiin, jolloin lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti. Meillä tätä tapahtuu esim. silloin, kun vanhemmat keskustelevat keskenään eivätkä kiinnitä huomiota esikoiseen. Tai silloin, kun äidin huomio keskittyy täysin vauvaan (syötöt, vaipanvaihdot). Keksin, että markkinoin syöttöhetket esikoiselle " rauhallisena leikkiaikana" . Esikoisella on jotain leluja, joita ei saa käyttää siskon läsnäollessa (pieniä osia), joten kuiskuttelin pojalle: " Kuule, kohta annan siskolle ruokaa. Tiedätkö, nyt sisko ei huomaa, jos otat leikkikirjaimet ja leikit niillä. Saat rauhassa leikkiä kirjaimilla sillä aikaa kun sisko syö..." Laitan siis syötön ajaksi valmiiksi jonkun kivan leikin, jota ei voi leikkiä muulloin kuin siskon syödessä, ja johan saan syöttää rauhassa.



Vanhempien keskinäiseen keskusteluaikaan meillä on auttanut, että kun esikoinen keskeyttää jonkun vähemmän tärkeän keskustelun, totean: " Nyt on sinun vuoro jutella isin kanssa. Äitin täytyy nyt olla hiljaa, koska on X vuoro. Äidin vuoro on myöhemmin." Pojasta oli tosi mukavaa, kun hänen asioilleen rauhoitettiin oma aikansa - sitä saattoi myöhemmin käyttää selityksenä: " Muistatko, äsken oli sinun vuoro jutella isin kanssa. Nyt on äidin vuoro, ja sinun täytyy olla hiljaa. Sitten kun olemme jutelleet, niin leikitään kaikki yhdessä."



Vaipanvaihdoissa ja pukemisissa ym. tilanteissa, joissa huomio on vauvassa isompi saa tärkeänä auttaa äitiä vauvan kanssa.



Esikoisen tunteiden pukeminen sanoiksi auttaa myös. Kun näen, että hän meinaa läpsäistä siskoa, otan kiinni kädestä ja estän lyönnin. Sitten yritän sanoa, mitä poika miettii. " Sinua harmittaa kovasti, kun sisko otti auton, vaikka sinä leikit sillä. Jos sisko ottaa sinulta lelun, voit ottaa sen takaisin tai pyytää minua apuun. Siskoa ei saa lyödä."



Jäähypenkki toimi meillä rangaistuksena aikansa, mutta menetti tehonsa. Jonkun aikaa auttoi, kun laitoin pojan viemään joka läpsäisyn jälkeen roskikseen äidin määräämän, rakkaan lelun - kolme lelua meni roskiin, ja läpsäisyt lakkasivat reiluksi kuukaudeksi.



Nyt on taas ollut vähän uudestaan läpsimistä, saas nähdä, miten tällä kertaa saadaan se kitkettyä... En kyllä usko, että sisarusten väliltä kokonaan katoaisi koskaan tällaiset, mutta jos vaan saisi ne pidettyä kohtuullisesti aisoissa...

Kysyin jopa neuvolasta neuvoa, kun lapsi saattaa kiusata ketä tahansa muuta lasta. Neuvolatäti vähän hymyili ja totesi, että se on ihan normaalia 2-vuotiaan käytöstä ja että jos kyseessä olisi 4-vuotias, niin voitaisiin miettiä, mitä asialle pitäisi tehdä. Sanoipa vielä senkin, että väkivaltainen käytös saattaa johtua siitäkin, että on huomannut, että sillä saa äitiin ja muihin lapsiin vähän vipinää.



Meillä kielletään johdonmukaisesti edelleen. Toisina päivinä yhteiselo sujuu erinomaisesti ja toisina päivinä lapseni muistuttaa Osama Bin Ladenia. Nauratti ihan lukea näitä rakasta lastasi ja anna hänelle aikaa-juttuja käytöksen muuttamiskeinoina. Mä olen neuvolatädin kanssa nykyään samaa mieltä siitä, että kyllä se käytös muuttuu kunhan järki kasvaa. Siihen asti on vaan selviydyttävä. Ja olen kuullut sanottavan, että sellaiset lapset uhmaa eniten, joilla on turvallinen koti...



Eli ei neuvoja tältä suunnalta.