Apua, hirmuisen ujo lapsi!

minäkin sain kuulla miten meidän poika on tynnyrissä kasvatettu ja sitä se tekee kun hoidetaan kotona, ettei osaa ihmisten ilmoilla olla.



Nyt 3-vuotiaana reipas ja rohkea, puhuu reippaasti ihan vieraillekin ihmisille ja päiväkodissa pärjää hienosti.

Tälläkin hetkellä käydään läpi kerhohelvettiä...syksy meni hienosti mutta nyt jostain syystä pelkää olla siellä. Itkeskelee eikä halua mennä. Kotonakin tarkkailee koko ajan, että olen lähettyvillä. Mä en kohta enää jaksa...

Maailmassa on aivan liikaa riehuvia lapsia...

Perhekerhossa hän roikkuu ihan koko ajan äidissään kiinni. Joku pehmolelukin on turvana mukana monesti. Kyläpaikoissa tyttö on ihan hiljaa ja äidissään kiinni. Kun käyn omien muksujen kanssa heillä kylässä, niin tyttö ei puhu mitään ja kiertää lapseni kaukaa.



Tyttö on pph:lla ja tietääkseni hänellä menee siellä ihan hyvin. Olen nähnyt häntä muutaman kerran hoitajan kanssa ja ihan on normaali lapsi. Samoin uskon, että kun hän tutustuu kunnolla omiin lapsiini, niin rohkeuttakin alkaa löytymään. Moni ujo lapsi onkin oikeasti vaan ' hitaasti lämpenevä' eli tarvitsee pitkän sopeutumis ajan. Ja käyttäytyminen omien vanhempien ja esim. hoitajan kanssa on erilaista. Se on ihan normaalia.



Ujoa lasta pitää vaan jaksaa rohkaista, mutta pakottaa ei saa. Ujous ei ole vika vaan ominaisuus.

http://www.nicehouse.fi/lastenhu/vauvaika/kasvatus/luottava.htm

Lapsia on monenlaisia. Toiset ovat vilkkaita, pelottomia ja vaativia, toiset takertuvia, varovaisia tai arkoja. Temperamentti on perinnöllistä, ja useimmissa lapsissa näkyvät kummatkin ääripäät, jotka painottuvat eri aikoina eri tavoin. Me aikuisetkin olemme erilaisia eri elämäntilanteissa, eikä aina ole yksinkertaista sovittaa omaa ja lapsen luonnetta rinnakkain arjen päivittäisissä puuhissa. Se, mihin suuntaan luonne kehittyy, riippuu monista seikoista, ja siihen voi aikuinen vaikuttaa.



Tavallista on sekin, että lapsi on arka ja riippuvainen. Ujous ja epävarmuus ovat normaaleja, kaikkiin lapsiin sisäänrakennettuja asioita. He ymmärtävät, että heidän selviytymisensä maailmassa on riippuvaista heitä hoitavista aikuisista. Ne aikuiset, jotka toimivat lapsen kanssa päivittäin koetaan vastuuaikuisiksi, ja muu maailma tuntuu vielä pelottavalta ja vaaralliselta. Niin kauan kuin asia ei vaivaa lasta eikä aikuista, kaikki on hyvin. Mutta entä jos lapsi itkee toisen aikuisen sylissä ja pelkää muita lapsia, eikä päästä vanhempaansa yksin edes vessaan? Miten silloin onnistuu päivähoito tai koulu?



Lasta voi rohkaista uskaltamaan ja luottamaan, ottamaan kontaktia ihmisiin ja suuntautumaan ulospäin monin eri keinoin.



Mitä vahvemmin lapsi uskoo, että tietyt aikuiset ovat vahvasti sitoutuneet häneen, sitä turvallisempi olo hänellä on. Tätä uskoa voi vahvistaa iloisilla kohtaamisilla, riemukkaalla yhdessäololla, vakuuttamalla lapsen siitä, että hänen kanssaan viihdytään hyvin ¿ miksipä häntä siis hylättäisiin! Silloin kun aikuinen päivittäin viettää aikaa lapsen kanssa täysin lapseen keskittyvässä, aikuisen ajoittamassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa leikissä, lapsi oppii että nämä hetket toistuvat automaattisesti, aikuisen omasta halusta olla hänen kanssaan, ilman että hän itse vaatii huomiota. Silloin hän alkaa sietää sitä, ettei suinkaan aina ole huomion keskipisteenä. Näin lapsen ei enää tarvitse keskittyä valvomaan vastuuaikuistaan taukoamatta. Arkaa ja epävarmaa vaihettaan elävä lapsi varmasti ensin protestoi eikä halua lähelleen muita, mutta vähä vähältä vastustus vähenee. Oman aikuisen läsnäollessa lapsen huomiota ja hoitoa voivat siis toistuvasti tavoitella myös muut aikuiset, jotka iloisella, rohkealla ja rakastavalla käytöksellään voivat piankin vakuuttaa pikku arkajalan siitä, että myös heihin voi luottaa ja hekin rakastavat lasta. Se on totuus joka auttaa lasta paljon.



Kun lapsi säikähtää, hän osoittaa pelokkuutensa vahvasti ilmeillään, äänellään ja käyttäytymisellään: takertuu syliin, nyyhkyttää lohduttomasti ja ehkä tärisee pelosta. Vaistomaisesti aikuinen silloin rutistaa lapsen tiukasti itseään vasten, silittää ja lohduttaa ja moittii niitä jotka pientä pelottivat. Tämä reaktio on luonnollinen, mutta todellisen vetäytyjän ja arkajalan kohdalla se voi olla haitaksi. Jos siis mikään vaara ei todellisuudessa uhkaa ¿ joku ehkä tuli leikkiessään kiljuen sisään, puhelin soi tai vieras ihminen puhutteli lasta ¿ tulisi vanhemman viestiä, ettei syytä säikähdykseen ole. Lapsella on väärä mielikuva, jonka mukaan kova ääni tai vieras ihminen on vaarallinen, ja aikuinen vahvistaa mielikuvaa käytöksellään: olet oikeassa, tämä on vaaratilanne jossa minun on suojeltava sinua. Se ei kuitenkaan ole totta.



Pelokkuutta tai häpeän tunnetta ei koskaan kannata vahvistaa lapsessa. Silloin kun suojautumista ei todellisuudessa tarvita, suojelevat eleet voi jättää pois. Kun pelokas lapsi säikähtää suotta ja takertuu vanhempaan, aikuinen hymyilee rohkaisevasti, jatkaa varmalla äänellä aiempaa toimintaa, ehkä taputtaa lohdutukseksi ja viestii ettei vaaraa ole. Ensin lapsi todennäköisesti pelkää vielä enemmän, ja ihmettelee turhautuneena, miksi kukaan ei suojele. Vähitellen hän kuitenkin ymmärtää, ettei siihen ole tarvetta: asiathan ovat ihan hyvin. Tällainen maailma on, paljon melua ja ihmisiä jotka tulevat ja menevät. Se viesti lapselle on opetettava. Näin pikkuinen oppii, ettei tarvitse olla jatkuvasti varuillaan, peloissaan, takertua ja etsiä suojaa, vaan voi turvallisesti rauhoittua tarkkailemaan maailman menoa ja nauttimaan muiden seurasta.



Sanotaan, että yhden lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Rohkeita lapsia kasvaa silloin, kun lapsen maailmassa on useampia aikuisia, pysyviä, tuttuja ja turvallisia ihmisiä jotka jakavat vastuuta lapsen hoidosta. Aikuinen voi viestiä koko olemuksellaan, että juuri tämän lapsen läheisyys on tärkein, tavoiteltavin ja ihanin seikka maailmassa, vaikka lapsen käytös olisikin torjuvaa tai huokuisi ennakkoluuloja. Pikkuhiljaa lapsi alkaa uskoa. Silloin hän oppii tuntemaan, että moni iso ihminen rakastaa ja haluaa häntä hoitaa. Jos siis yksi sattuisi suuttumaan, väsymään, sairastumaan tai katoamaan, se ei ole ihan niin vaarallista: muita vastuuaikuisiahan on vielä jäljellä. Näin on helpompaa myös aikuisella ja koko perheellä, josta tulee turvallinen ja viihtyisä yhteisö kaikille jäsenilleen.