te jotka synnytitte ilman puudutuksia

synnyttäessäkin kätilön piti oikein tarkkaan kuulostella hengitänkö edes=O



Eli siis...ihan hissukseen meni ;)

mulla oli tätini doulana ja oli tehty hengitysharjotuksia etuottiinsa sekä sellasia liikeharjotuksia... kaikenlaisia tukiotteita ja heijaamisia yms. myös se oli uutta, että leuan rentouttaminen nopeuttaa avautumista tms... (en tiedä tieteellistä faktaa, mutta yritin rentouttaa leukaa ja 1cm->10cm tunnissa). tein niitä heijauksia ja sellasia plus ne hengitykset. en ehtiny huutelemaan.

Synnytys oli nopea, joten en kerennyt saamaan mitään kivunlievitystä.

Ja aion mennä vielä äitiysjoogakurssille. No eihän noi mitään takaa, voi tulla vaikka sektio mutta hyvähän se on silti valmistautua. Ei niistä haittaakaan oo...



Niin joo, huudan jos huudatuttaa. ;)

En tiedä miksi pitää huutaa? Ehkä sitten joskus jos enemmän lapsia siunaantuu sen saatan tajutakin. Tosin luulisi, että seuraavat menisi vielä helpommin...

Kun minua sattuu tarpeeksi, en saa suustani pihaustakaan ulos. Ilmeisesti puren niin hammasta tai jotain.

enkä siis puudutuksia ehtinyt saada. Avautumisvaiheessa ensin " huohotin" , mutta ilkeä kätilö kielsi, joten huusin ja kovaa kun en muuta voinut. Ponnistusvaiheessa olin kyllä hiljaa.

huutanut,voihkin kylläkin ja örisin.

Kätilöt ovat kaikki olleet todella osaavia,neuvoneet ja hengitelleet mukana jotta tiedän milloin pintahengitystä ja milloin taas syvempää.

Enkä oikeastaan ole kokenut kertaakaan mitäään paniikkia,vaan luottanut mieheni tukeen ja turvaan sekä kätilön ammattitaitoon,mutta ennenkaikkea itseeni;annan luonnon viedä.

Synnytyksiä takana 4 ja kaikki ilman puudutteita tai muutakaan kivunlievitystä.En ylpeile asialla,vaan osittain puudutteet ovat jääneet saamatta nopeiden synnytysten vuoksi.

Tuli lapsi maailmaan niin nopeasti, että oli vaan kiire ponnistaa.

ei voi muuta kun huutaa. mulla on molemmat synnytykset käynnistettyjä, ja supistukset _tosi_ kipeitä, mutta en kuitenkaan tuntenu tarvetta huutaa. toinenkin synnytys kesti huimat pari tuntia, mutta en kyllä silloinkaan huutanu.

Huusin kuin kirkuva apina, johan helpotti ja ponnistus oli se yksi kerta ja lapsi ulkona.

Se mikä minua auttoi olla huutamatta: laskin 1,2,3,4....ja niin paljon kun kerkesin, mies painoi voimakkaasti nilkkaa supistusten aikan, auttoi muuten TOSI paljon, ihme, ettei useammat ole käyttäneet sitä keinoa.

Ehkä sekin, että synnytkset ovat menneet nopeasti ei ehdi huutaa, kun koskaa niin lamaantuu?? Viimeisen synnytyksen kesto puoli tuntia, avautuminen 2cm---->10cm n.20minuuttia.

Voisit yrittää laulaa, kiroilla tai pää tyynyä vasten..

En vaan oikein ymmärrä niitä jotka huutaa. Mitä se auttaa? Minusta oli ihan kamalaa kuunnella kun naapurihuoneissa karjuttiin.

kipu oli kamala, mutta äkkiä ohi.

En huutanut, mutta voihkin ja ähisin, keskityin hengittämään.

Ois varmaan loppunu energia kesken, jos oisin huutanu kovasti...

piti keskittyä vaan.

ja synnytys jos mikä saa naisen tuntemaan itsensä eläimeksi... minä ainakin. toisaalta kipu oli niin käsittämätön, etten edes muista synnytyksestä juuri mitään. nukuin varmaan niinä sekunteina, kun supistuksia ei ollut?

supistusten aikana vain hiljempaa vaikeroin. Viereisestä huoneesta kuului huutaen kaikki kirosanat ja ajattelin, että en halua vauvani kuulevan ensimmäiseksi perkelettä.

Sattui niin helkkaristi, että en pystynyt huutamaan. Oli vähän turhan nopeeta touhua mulle. Olin aivan pihalla koko touhusta. Jäi paha mieli ekasta synnytyksestä. :(

joka eteni ilokaasun avulla, huusin ponnistusvaiheessa. En voinut muutakaan. Joku ihmettelee, miksi pitää huutaa, ei se mitään auta. Mutta jos ei muuta voi, auttoi tai ei. Ihmiset on erilaisia.

Eka kesti 15 h ja ponnistusvaihe 1,5 h. Avautumisvaiheen edetessä aloin vaikertaa, murista ja itkeä. Ponnistusvaiheessa huusin. Kätilö toppuutteli ja sanoi, että huuto vie voimat ja ehdotti oksitosiinia. Minä sanoin, että minä kyllä sitten sanon, jos voimat loppuu ja huudan jos huvittaa, jos ei korvat kestä, kannattaa harkita ammatinvaihtoa. Hyvin kaikki meni lopulta ja kätilön kanssa yhdessä naurettiin mun ärhentelylle.



Toka oli vesisynnytys ja kesti 5 h, ponnistus puoli tuntia. Avautumisvaiheen loppuaikana huusin ja itkin, ponnistusvaiheessa huusin kuin syötävä. Kätilö oli ihana ja kannustava, kertakaikkiaan mahtava tyyppi. Hän ei kommentoinut huutamistani mitenkään.



Kolmonen syntyi parissa tunnissa ja muutaman ponnistuksen jälkeen, oli muuten 4,5 kiloinen. Muuten meni pelkän vaikeroinnin kanssa, mutta kun odoteltiin ponnistusluvan saantia, huusin aivan eläimellisesti, kipu oli hirveän kova. Ponnistaessa huusin vain sellaista kevyttä huutoa, melkein riemukasta, kun tunsin selvästi, miten vauva syntyy todella nopeasti. Kätilö ei sanonut huudosta mitään ja oli muutenkin ihan ok.



Ihan suunnitellusti synnytin kaikinpuolin luomusti, mitään traumoja ei jäänyt ja jos vielä synnytän, sekin sujuu luomusti. Olen ylpeä omasta suorituksestani, tein sen minkä halusinkin. Muille suotakoon kivunlievitys, jos sitä haluavat.

20

Kivut olivat aivan järkyttävät. Sydänäänten katoamisen ja synnytyksen nopean etenemisen vuoksi en saanut minkäänlaista kivunlievitystä, en edes ilokaasua. Jokainenhan meistä reagoi kipuun omalla tavallaan, kyllä kai minäkin sen tajusin, ettei se huutaminen auta mitään. Se synnytystilanne on aika ' alkukantainen' , enkä ainakaan minä pystynyt hillitsemään huutamistani. Normaalioloissa olen ujo ja hiljainen, mieluiten seurailen asioita sivusta. Että näin.