Mikä laulu on jäänyt lapsuudestasi mieleen pelottavana tai surullisena?

Tarja ylitalon biisi jossa lauletaan "on lapsi mennyt rajan taa. "

Piirpauke: Konevitsan kirkonkellot soi 1970-luvulla radiossa usein. Se jäi mieleen kammottavana biisinä, vaikka toisaalta sen ajan musiikiksi se oli ihan hyvää. Nykyään jo menee paremman puutteessa.

Vierailija kirjoitti:

Tätäkö tarkoitit? Kamala laulu kyllä on!



Illalla, kun äiti peitti mua nukkumaan,

En aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan.

Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri,

Evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi.

Selvään kuului sodan pauhu rajan pinnassa.

Epävarmuus jäyti karjalaisten rinnassa.

Varttitunti lähtöaikaa meille silloin annettiin,

Naapurimme heinäkärriin kalliit nyytit kannettiin.

Häipyi rakkaat mannut sekä kotikujan pää,

Sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää.

Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut,

Karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut.



Meitä vastaan marssi nuoret Suomen soturit,

Heitä johti lapsenkasvoiset nuo vänrikit.

Moni kulki silloin elämässään viime retkensä,

Päätä kohden vakaana, kuin aavistaisi hetkensä.

Tietyömiehet kysyivät, ett' mikä matkan pää.

A, kuhan päästään perille, se silloin selviää.

Isäntä se jätti heille vielä porsaslaatikon.

Lisäsi: "Vot, tässä leivän päälle särvintä viel' on."

Asemalla evakoita junaan lastattiin,

Virkamiesten kysymyksiin tarkkaan vastattiin.

Eräs äiti sanoi: "Tässä on mun koko omaisuus,

Viisi pientä lasta sekä vielä kahvipannu uus."



Aamuyöllä pieni veli syntyi junassa,

Se oli ryppyinen ja vielä silmät ummessa.

Lotat toivat taivaanmannaa, kuumaa kauravelliä.

Tahtoivat he meitä poloisia vielä helliä.

Kolmen päivän päästä oltiin päätepaikassa,

Karjalainen kansa seisoi huutokaupassa.

Isännät kun evakoita sinne kyytiin mättivät,

Viisi lasta sekä äidin sinne tielle jättivät.

Mekin mentiin siitä kunnantaloon asumaan,

Vuoden päästä päästiin omaan mökkiin muuttamaan.

Kirje tuli isältä: "Mie pääsen pian siviiliin",

Tulikin ja kirkon viereen sankarhautaan siunattiin.

Omaa peltotilkkuaan kun äiti äesti,

Niin uuden elon alkamista kiurut säesti.

Mie istuin pienen veljen kanssa siinä pellon laidalla,

Kerroin hälle, kuinka kaunis oli kerran Karjala.

Laulu ei ole kamala, vaan se mitä ryzzzä Suomellemme teki. Mode häärää kuin sudenpesän ovella, ettei vain hänen kaverikansansa loukkaannu! Suomettuminen hoi!

Vierailija kirjoitti:

itketti lapsena ja itkettää vieläkin kun se on tehty 10-vuotiaana kuolleen tytön muistolle, mutta lapsena pelottti tarina Ohranasta, me olimme kommunisteja ja olemme vieläkin, me muistamme toveri Viljasta jonka Ohrana surmasi.

Ei sitten kaurana tai vehnänä tai rukiina surmannut komukkaa?

Mauri Mannakorven unohtumaton, surullinen ja vähin iloluonteinenkin tarina Palpan killi

Vierailija kirjoitti:

Tämä se vasta kammottava oli...

Astridin valssi



Sanat Astridin valssiin. Hieno, surullinen kappale. Esitti ainakin Tuula Liuski ja Leena Viiri.



Etkö muista kun aurinko hymyili, kun uskollisuutesi sain?

Ja kuinka se niittykin vihannoi, kun mä syliä Astridin hain.



Oi etkö sä hellivä isä ois, sillä onhan lapsesi tää.

Hän isänsä hoivissa kasvaa vois, taikka muuten se mierolle jää.



Miksi luotit sä leikkeihin keväimen, sillä tottaa en ajatellutkaan.

Olen kyllä jo käteni antanut, vaan en antanut Astridille.



Mies ylevä oon, enkä rupea sinun lastasi hoivaamaan.

Ei lakikaan sinuun sido mua, vaikka kuinka sä soisit sen.



Oi isä ja äiti, rakkahat, mulle anteeksi antakaa.

Mun pientä lastani armahtakaa,hänet luoksenne ottakaa.



Älä saavu sä silmäimme etehen, sinä kurja ja onneton.

Kun kehtasit sinä vanhempais nimeä tyystin tahria noin.



Oi isä ja äiti armahtain, minä vieläkin nuori lien.

En jaksa yksin kulkea, näen edessäin mieron tien.



Olit ennen sä lapsemme rakkahin, nyt sielusi saastunut on.

Et enää lapsemme olla voi, ala lähteä, hyvästi!



Täällä istuitte lämmössä lietehen, paha tieltä mun tänne toi.

Yksin pienen lapseni kanssa kai teidän luoksenne jäädä voin?



Ei ole tämä kievari kulkijain pois luunne te laittakaa.

Kuka käskis kaikkia kurjia kera lastensa majoittaa!



Hän kulki hanget ja kahlasi jäät yli myrskyn ja pakkassään.

Hän kulki kuolemanuuvuksiin, luo päässyt ei kenenkään.



Jos kannikka hänelle jostakin tai riekale annettiin,

sen lapsi sai, vaan itsensä oli nälkä ja paleli.



Nyt myrsky käy ja humisee, hän lastansa katselee.

Se itkee, pieni, ja vaikeroi, salo kaamea humisee.



Hän nauhan otti vyöltänsä, kietoi pienokaisen kaulaan sen.

Ei enää kärsiä tarvi sun, minun lapseni, hyvästi jää.



Ja poskia kuolemankalpeita vielä kerran hän suutelee.

Nyt lapsosen hyvä olla on ja pienoinen vaikenee.



Kun taas tuli kevät ja lämmin sää ja aukes nuo talven jäät,

niin Astridin jälkeen vankilan rautaportit ne kiinni jää.

Kaamea, olen itse tehnyt lapsen tuollaiselle tytölle ja siinä kävi suunnilleen noin. M