Onko muita hyvin koulutettuja, hieman keskivertoa paremmin tienaavia pareja, jotka eivät pysty ostamaan asuntoa?
Siis pääkaupunkiseudulla asutaan ja täällä on pysyttäväkin työn takia. En ymmärrä, kun kaikki ihmettelevät, että miksi emme osta asuntoa? Olemme tavanneet noin 3-kymppisinä, sitä ennen kumpikin opiskeli tai maksoi opintolainoja yms ja oli suht pienituloinen. Mies oli lisäksi apurahalla oleva yhden lapsen yh aika pitkään ( vielä suhteemme aikanakin.)Nyt meillä on yhteensä pian 4 pientä lasta ja asunnon pitäisi kuitenkin olla yli 100 neliötä. Miten hemmetissä olisi hirveän järkevää nyt ottaa joku 250 000- 350 000 laina sitä varten. Tähän mennessä meillä on ollut tarpeeksi maksamista jopa autossa ja aso-asunnossa. Mulla välillä hoitovapaita yms, jolloin tulot olleet ihan minimejä minun osaltani. Hirväestihän menee lainositakin krokoja ja " hukkaan rahaa" , ihan turhaa läpinää, että se ois aina kamalan kannattavaa.
Ollaanko jotenkin ihan kummajaisia, kun ei haluta helvetinmoista lainaa ottaa. Ei ole perintöjä eikä muutakaan. Toki se asunto kannattaisi ostaa, jos meillä olisi vain 1 yhteinen lapsi ja voisimme ostaa aluksi jonkun pienen kolmion yms....Mutta tilanne on mikä on.
Kommentit (13)
Turha sitten on jurputtaa jos ei rahaa ole asuntoon myöhemmin.Lapset on iso investointi ja pitäisi ennen lapsien hankkimista olla muut asiat kunnossa.
Onhan periaatteessa omistusasuminen taloudellisesti kannattavampaa, mutta jos menot tulevat kohtuuttoman kalliiksi, niin ei varmaan ole mukavaa elämää.
pääsee hyvin asuntomarkkinoihin kiinni. Tai pääsi, jos osti ennen hintojen kovaa nousua täällä Hgissä. Me ostettiin kaksio muutama vuosi sitten ja nyt kun on lapsi, ostettiin kolmio. Mutta jos oltais nyt ostamassa ensiasuntoa olisi tilanne ihan toinen! Minä olen hoitovapaalla ja tulot ihan eri luokkaa kuin töissä. (Meilläkin molemmilla korkeakoulututkinnot ja alan työpaikat.) Ei meilläkään ole mitään mahiksia tätä isompaan asuntoon. Ainakaan miltään kivalta alueelta ja ilman isoa lainaa. Siksi pysymme vaan tässä vaikka tulisi toinenkin lapsi. Neliöiden hinnat vaan karkaa käsistä. Eikä me haluta lähiöihin, rivareihin tai paritaloihin. Kaupunkilaisia kun ollaan niin kerrostalo olisi hyvä. Vaikea suunnitella kyllä jatkoa sitten kun tämä jää pieneksi!
Ne joita asia ei koske, voivat mennä muihin ketjuihin!
Olisiko meillä pitänyt olla asunnot, että oisimme voineet perustaa perheen? Joskus 10 v sitten oli ihan erilainen korkotilanne. Itse olin sinkku eikö kukaan normaalituloinen sinkku ilman perintöjä siihen aikaan ostanut mitään asuntoja, ainakaan minun palkallani ( oli opintolainoja yms ihan tarpeeksi).
Olemme satsanneet opiskeluihin, itselläni kohta 2 tutkintoa. Mieheni on tohtori. Siinä on kituuteltu pitkään apurahoilla ja pienillä palkoilla yms. Eri asia , jos tapaa kumppaninsa 2-kymppisenä eikä kummalakaan ole entistä elämää takana. Mikäs siinä on ostaessa ensin joku oma pikku kaksio, varmaan järkevää.
Vierailija:
Turha sitten on jurputtaa jos ei rahaa ole asuntoon myöhemmin.Lapset on iso investointi ja pitäisi ennen lapsien hankkimista olla muut asiat kunnossa.
Tuolle kommentoijalle sanoisin, että jos Helsinkiin muuttava keskituloinen odottaisi, kunnes olisi velaton asunto alla, niin jäisi lapset kokonaan hankkimatta. Perheasunnot maksavat Helsingin alueella 300 tonnia, minkä maksamiseen ammattiin 22-25-vuotiaana astuvalta menee parikymmentä vuotta. Juuri tuostahan tässä puhuttiin, että asuntoja on nollalähtötilanteesta lähtevän tosi vaikea täällä ostaa kalliin hintatason takia.
me ollaan molemmat hyvin koulutettuja ja saatu töitä monestakin paikasta. niistä ollaan valittu pieni paikkakunta, jossa asuminen halpaa ja elelemme mukavasti ok-talossa. meitä ei enää helsinkiin saa, ei meilläkään siellä ollut varaa omaan taloon.
Toinen meistä saattaisi saada maakunnasta koulutustaan vastaavan työn, mutta molemmat emme.
Lisäksi Helsinki on muuten - asuntojen hintoja lukuunottamatta - mukava paikka asua, en suurin surminkaan haluaisi ahdasmieliselle pikkupaikkakunnalle (olen pikkukaupungista kotoisin).
Vierailija:
me ollaan molemmat hyvin koulutettuja ja saatu töitä monestakin paikasta. niistä ollaan valittu pieni paikkakunta, jossa asuminen halpaa ja elelemme mukavasti ok-talossa. meitä ei enää helsinkiin saa, ei meilläkään siellä ollut varaa omaan taloon.
Kaikki eivät voi omistaa asuntoa Helsingissä tai ylipäänsä missään.Kaikilla ei ole työpaikkaa,ei vaikka olisi miten monta tutkintoa.Kaikki eivät voi saada lapsia.Kaikki eivät voi elää terveinä...
Olkaa tyytyväisiä siihen mitä teillä jo ON!
jos on helsinkiläinen lapsiperhe. Mieluummin hyvässä tilavassa asossa kuin jossain pikku luukussa. Sitten joskus myöhemmin, kun lapset lähtevät pois kotoa, voitte vaihtaa pienempään, joko asoon tai sitten ostaa ehkä oman, kun ei tarvitse niin paljon neliöitä.
tai siis ei ihan sama, koska meillä on jo pieni asunto espoosta, mutta jotta saisimme sen kokoisen asunnon, että mahtuisimme kolmen lapsemme kanssa, pitäisi ottaa noin 100 000 eukkia lisää lainaa!!! Uskomatonta. Siten meillä olisi noin 200 tuhatta lainaa,eikä kyllä houkuttele. Tuskin pystyisimme maksamaan edes ssitä, vaikka miellä on suhteellisen hyvät tulot (siis keskivertoa pikkasen paremmat, mutta ei tosiaan loistavat) eli olemme niitä kuuluisia väliinputoajia.
molemmilla akateeminen loppututkinto, molemmat Helsingistä kotoisin. Asumme aso-asunnossa Itä-Helsingissä ja asuntona olemme tähän kohtalaisen tyytyväisiä. Lapsia on yksi.
Kummallakaan ei ole velkaa, eikä autoa, metro kulkee eli olemme...vapaita! Olemme kyllä katselleet omistusasuntoja, mutta hinnat alkavat mennä jo periaatteellisen rajamme ylitse. Ahdas n. 70 m2 tyydyttäväkuntoinen luukku idässäkin maksaa jo vanhaa rahaa millin! Asossa maksamme vastaavankokoisesta ja -tasoisesta vähän reilu 600e /kk vastiketta kuussa yhteensä.
Oma olisi kiva, mutta näillä hinnoilla se on melkein ei kiitos. Ehkä joskus kun on rahaa kertynyt tarpeeksi ja jos hinnatkin olisivat siihen mennessä edes vähän tippuneet...
Meilläkään ei ole perintöjä tai muuta varallisuutta pesämunaksi, lainaa pitäisi ottaa väh. 200 000, jotta täältä Helsingistä mitään saisi. Melkein kaikilla tutuilla, jotka asuvat omsitusasunnoissa, on ollut myydä perimänsä yksiö tai pari pesämunaksi. Tai isovanhemmat ovat rahoittaneet. TAi vanhemmat jeesanneet. Ja jos ovat esim kolmikymppisiksi asuneet ilmaiseksi vanhempien omistamassa asunnossa, säästöön on saatu hyvä potti. Vaan ei meillä semmoisia, vaikka mieheni on vauraasta perheestä. Heillä on sitten sisaruksiakin paljon..
Mutta en minä toisaalta sitä omistusasunota kovin tärkeänä pidäkään. Ihan ok vuokra-asunto meillä on.