Väsynyt äiti kaipaa TUKEA!

mutta toisaalta oma vikasi, mitäs olet imettänyt, se vie kaiken ilon elämästä ja äitiydestä. omaan lapseeni rakastuin vasta lopetettuani imetyksen, sitä ennen suorastaan inhosin lasta joka imi kaiken elämänilon minusta.

olkaa huoleti, ei se kauan kestä, kohta he eivät enää tahdo olla teidän kanssa. Voi kun olisitte elänyt minun aikanani, ette valittaisi moisista. Meillä sentään MONEN vauvan yhteydessä jatkuvasti oli yksin äiti, kun isäntä oli metsällä ja siinä samalla sitten hoidettiin koko tila. Lapsi ei syö puolen tunnin välein, olet tarjonnut itsestäsi huvitutin lapselle. Jos maitosi ei riittänyt, miksi ihmeessä et antanut lisämaitoa? Molempien olisi ollut parempi olla, sekä vauvan että äidin. Huoh. Kyllä te lapset osaatte valittaa.



-kokemusta on, mutta en vingu kuin pahainen kakara-

Älä syyllistä itseäsi mistään. Täällä kyllä saa tuta syyllistämistä teit niin tai näin. Tämä palsta ei aina tuo sitä tukea mitä tarvitsisi.

Vauva-arki ei oikeasti ole sitä ihanaa auvoa jota telkkarissa mainostetaan. Se on todella rankkaa!!!!

Mutta muistan kyllä että aloin nauttia lapsesta vasta just 10 kk ikäsenä. Sitten tulikin uudet vaikeudet :) Nyt on paha uhma...

Mutta kun se väsymys yövalvomisten jälkeen hellittää jaksat taas uudellatavalla kuunnella kitinää ja voin luvata että seuraavan lapsen kanssa on jo helpompaa kun ei ole niitä kauniita odotuksia vauva-arjesta vaan realiteetteja. Tsemppiä sulle! Älä vaadi liikoja itseltäsi!!!

Vierailija:

olkaa huoleti, ei se kauan kestä, kohta he eivät enää tahdo olla teidän kanssa. Voi kun olisitte elänyt minun aikanani, ette valittaisi moisista. Meillä sentään MONEN vauvan yhteydessä jatkuvasti oli yksin äiti, kun isäntä oli metsällä ja siinä samalla sitten hoidettiin koko tila. Lapsi ei syö puolen tunnin välein, olet tarjonnut itsestäsi huvitutin lapselle. Jos maitosi ei riittänyt, miksi ihmeessä et antanut lisämaitoa? Molempien olisi ollut parempi olla, sekä vauvan että äidin. Huoh. Kyllä te lapset osaatte valittaa.

-kokemusta on, mutta en vingu kuin pahainen kakara-

6kk:n täysimetys on asia mistä olen todella YLPEÄ. Jaksoin sen, ja vauva kasvoi hyvin. Se on parasta mitä voin vauvalleni antaa, terveet eväät elämän alkuun. Mutta eihän vauva siitä kiitollisuutta osoita, eikä ole tarviskaan. Imetys loppui vauvan ollessa 9kk, kun pidimme unikoulua (siinä vaiheessa söi vain öisin).



ap

Kiitos TUESTA. Halusin TÄYSIMETTÄÄ, siihen kuuluu lapsentahtinen imetys (tuskin tiedät mitä se on). Ja kyllä maito riitti, koska vauva kasvoi HYVIN.



ap

Kyllä se siitä helpottuu aina asteittain. Onhan se niin totaalista aikaa, että vauva täyttää kaiken, ädin yksityisyydenkin.

Paras lääke on varmaan vertaistuki. Ainakin itsellä oli. Helpotti kummasti kun huomasi, että muillakin se menee suunnilleen näin.

Jos sulla on mies ja/tai joku luotettava vahti lapselle, kipaisepa toisen henkilön lasta hoitaessa kävelyllä, kaupungilla, leffassa tai mistä ikinä pidätkin. Yritä järkätä itselles vapaa-aikaa vaikka pari tuntia. Vauvasi pärjää tuon ajan hyvin toisenkin hoidossa.

Jotkut vauvat ovat vaativampia kuin toiset, mutta heistä kasvaa aika kivoja naperoita. Vahtia saat toki vieläkin ja unetkaan eivät ole täydellisiä aina.

Anteeksi kovat sanani, mutta olen esimerkiksi tätä palstaa seuranneena huomannut kuinka vähästä ihmiset luovuttavat. Aina olen ollut tukemassa ja paapomassa että kuinka kannattaisi tehdä, nyt vain meni yli. Ihmiset haluavat pitää kaikesta " säännöistä" niin kovasti kiinni että sillä tavoin raskauttavat elämänsä kertaheitolla. Asenne muutos, sitä se vain kaipaa. Ota lapsesi hoito niin että hän nyt on osana sinun perhettäsi ja on siinä vaikka miten kävi. Ei sinun tarvitse juosta lapsesi tarpeiden edessä kuin päätön kana ja näin kaikki muu unohtuu, ota lapsesi mukaan kaikkeen. Niin kuin ohella, lapsi oppii kuinka eletään, eikä koe että häntä vain vahditaan. Tuo imetys asia minua myös nyppii ja paljon. Ihmiset eivät ota asioista selvää, ennekuin kaikki on jo mennyt pilalle. Lapsesi on 10kk ja nyt valitat että mikään ei ollut helppoa. HUOKAUS! Anteeksi kaikille, mutta en pystynyt pitämään sanaista arkkuani tällä kertaa hiljaa.



Nyt nainen, asenne muutos. Ota selvää, lue kirjoja asiasta.

Nyt haet itsellesi vain hyvää omatuntoa.

Jos vauvasi kitisee, törkkäsit tottakai ensimmäiseksi tissin hänelle suuhun ja vauva söi pahimpaan nälkäänsä, mutta ei kylläiseksi,. Otti pois suusta ja puolen tunnin päästä oli jälleen nälkä. Jos olisit lapsen mukaisesti antanut joka kerta kylläisyyteen asti, ei lapsesi olisi millään voinut syödä puolen tunnin välein itseään OIKEASTI täyteen. Tämä oli vain yksi esimerkki.

mutta minulle on jäänyt hyvä kuva ja usein todella nautia lasten kanssa olosta (pienin on nyt 8kk).



Todella, itselläni on auttanut asennemuutos. Esikoisen aikaan koko ajan ajattelin mitä kaikkea MUUTA haluaisin tehdä, en voi tehdä sitä en tätä kun on vauva siinä. Nyt ajattelen että lapset ovat minun päätehtäväni ja ovathan ne niin ihania. Toki helpottaa kovasti kun lapsi rupeaa puhumaan ja sanomaan ihania asioita " minun rakas äiti" jne. Ja totuuden nimissä tuo vaihe vauvan kanssa mikä teillä on on raskas, vauva ei enää nuku ja ole pikkuvauva mutta ei todellakaan ole mikään isokaan, että voisi tehdä isojen asioita yhdessä, mennä leikkipaikalle tai lastentapahtumiin jne.



Ja eihän tämä lohduta mutta voi kyllä mulla meinaa itku tulla kun huomaan että esikoinen ei enää haluakaan syliin ja on nolona koulussa jos äiti pitää kädestä kiinni jne. Tuntuu tosi kauhealta, mutta kyllä mä sopeudun...



Otapa joku oma projekti, rupea vaikka kuntoilemaan ja se on sitten sun juttu. Tai sovit niin että saat joka päivä tunnin omaa aikaa ja menet vaikka kylpyyn tai lenkille tai mitä vaan.



Aika tuossa auttaa mutta on tietysti tyhmää koko ajan vaan odottaa jotkain muuta mitä on. Sori, en kyllä osannut auttaa...

Olisi pitänyt jättää kokonaan mainitsematta. No, ehkä minulla ei sitten kerralla erittynyt maitoa niin paljon kuin vauva olisi tarvinnut, ja siksi söi niin usein. Tai sitten hänellä oli vain suuri imemistarve (tuttia ei huolinut). Vauva itki -> tissi suuhun -> rauhoittui -> vauva tyytyväinen. Pieni vauva ei manipuloi itkullaan, vaan sillä on oikeasti jokin tarkoitus. Meidän vauva halusi rinnasta turvaa ja ravintoa.



Mutta edelleen, imetys ei ollut viestini pääpointti!

että haluaisin " omiin menoihin" tai mieti mistä jään paitsi, en tod. Toivon vaan välillä, että vauvamme olisi perusluonteeltaan vähän helpompi.



ap

En ajatellutkaan että haluat omiin menoihin, mutta esim kun esikoinen oli juuri tuon ikäinen niin itse koko ajan toivoin että saispa mennä vessaan yksin, saispa syödä rauhassa jne. Meillä oli myös vaikea vauva-aika esikoisen kanssa, tutti ei kelvannut ja yöt oli huonoja.



Yritä nyt ensiksi listata asioita mitkä ovat paremmin kuin ennen: vauva ei enää ole koko aikaa tississä, vauvaa nukkuu yöt, vauva ei enää varmaan harrasta sellaista tuntikausia kestävää sydäntäraastavaa itkua, johon vanhemmat eivät löydä selitystä.



Minä muistelisin että esikoisen kanssa rupesi luistamaan tosi paljon paremmin kun hän lähti kävelemään, sitten oppi pikkuhiljaa puhumaan ja pahin äitiriippuvuus meni ohi (oli juuri siinä 10kk:n iässä). Yhtäkkiä vaan kun lapsi oli jotain 1v2kk ja eteenpäin, huomasin että hei, tässähän menee tosi hyvin ja lapsen kanssa on tosi kivaa.



Toivottavasti teillekin tapahtuu näin!

valitettavasti noita besserwissereitä täältä aina löytyy.

Mulla oli samanlaiset tuntemukset vauvavuoden aikana: miksi halusin tätä? Mikä sai mut kuvittelemaan että pystyn tähän? jne. Vauva oli itkuinen, " uhmainen" jne, yöt repaleisia, päivät loputtomia. 10 kk:n iässä alkoi entistä kovempi itkeminen ja vaippaihottuma. Yli vuoden iässä alkoi syyksi

paljastua suolioireiset allergiat. Ruokavalion muutoksella sain itselleni iloisen, hyvin nukkuvan, ihanan lapsen.

Just samoja asioita kaipaan! Käydä vessassa yksin/ovi kiinni, syödä rauhassa, pitkät suihkut, katsoa joku tietty tv-ohjelma kerran kuussa jne. Ehkä muutaman vuoden päästä sitten... =)



ap

Silloin sitä ei vielä tiennyt eikä ymmärtänyt, kuinka nopeaa kyseinen elämänvaihe oikeasti on ohitse. Ei osannut laittaa asioita oikeaan mittakaavaan.



Väsymys on silti todellista. Sinusta varmasti tuntuu, että elämä jatkuu ikuisuuteen asti samanlaisena paskana, mutta ei se jatku. Meilläkin esikoisen kohdalla lasta ei voinut sylistä laskea ennen kuin täytti 10 kk ja oppi itse konttaamaan. Huusi ja ulvoi jopa tunnin putkeen, jos lattialle jätti edes suihkun, ruuanlaiton, tiskauksen tms. ajaksi.



Jossain vaiheessa se alkaa helpottaa, jokaisella. Itse huomasin lapsen ollessa reilun vuoden, että en olekaan enää koko ajan väsynyt ja ahdistunut. Nyt lapsi on 1v 8 kk. Vieläkin on vaikeaa aina välillä. Uskon että todella harva kokee vauvaelämän jotenkin auvoisana aikana. Hetkellisiä hyvänolon hetkiä ja tuntemuksia, päivä silloin tällöin kun kaikki tuntuu menevän nappiin jne. Pikkuhiljaa niitä hyvänolon hetkiä ja hyviä helppoja päiviä on entistä enemmän. Elämä ei enää tunnu niin raskaalta.



Meillä on taas kiukkupäivä. ;) Kiroan miksi lapset tulikaan tehtyä. Esikoisella on paha uhma, koko aamun kiukunnut ja huutanut. Vauvalla on koliikki ja lisäksi tiheän imun kausi menossa. Viime yönä nukuin neljä tuntia, kolmessa pätkässä. Nyt kuuntelen kun sekä esikoinen että vauva itkevät molemmat. Toinen on kantoliinassa vatsavaivoineen ja esikoinen könyää puoliksi päälläni ja huutaa kun ei saa leikkiä eteisessä likaisilla kengillä. Itse istun lattialla kannettavan kanssa, ja koetan miettiä edellistä hyvää päivää, kun kaikki oli juuri niin täydellisesti kuin esikoista odottaessa kuvittelinkin asioiden olevan... ;)

ap

Meillä meni tosin niin, että vauva-aika oli helppoa. Vauva nukkui hyvin heti syntymästään lähtien, söi vain pari kertaa yössä, nukkui täyden yön 4kk iässä, oli rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Jaksoin hyvin. Täysimetin kanssa 6kk, mikä oli ihanaa. Joskus 10kk iässä alkoi vaikeudet ja en tiedä onko sattumaa, mutta juuri samaan aikaan vauvan liikkuminen alkoi huomattavasti lisääntyä. Ja vaikeudet jatkuu tänäkin päivänä, kun lapsi on vähän yli vuoden. Alkoi kauheat kitinät, yöheräilyt, mikään ei kelpaa-vaihe. En saa käydä vessassa ovi kiinni, koko ajan pitää olla näköetäisyydellä, ruokailu on yhtä uhmaa (tissilakkoja oli myös pitkin vuotta), pukemisessa kitistään, päiväunia nukkuu puoli tuntia kerrallaan, jne. jne. Kun lasta viihdyttää, hän on ihan naanatalin aurinkona...koko ajan pitäisi olla vieressä ja viihdyttää, vaikka niin ollaan yritetty saada lasta myös itsekseen leikkimään. Luulin ensin, että vauvalla on eroahdistus, mutta en usko että se kestäisi kuukausia. Luulen, että tämä kaikki liittyy vain ikään, jonkinlainen yhden vuoden kriisi on lapsella meneillään...rankkaahan se on, mutta koitan ajatella että ei tätä ikuisesti kestä ja vielä tulee päiviä, jolloin lasta ei saa pitää sylissä ja haluaa nukkua omassa sängyssään puoleen päivään asti. :)

Ja vapaa-aikaa vauvasta sun on saatava, mene kuntosalille tai kaupungille, hanki lapsen vahti 2 krt viikossa, tarvitset ehdottomasti omaa aikaa. Tee suunnitelmia kevääksi ja kesäksi. Menin itse kuukaudeksi töihin esikoisen ollessa 10 kk, arvelin tulevani muuten hulluksi. mies piti silloin vapaata. Se helpotti paljon. Ja oli ihanaa palata kotiäidiksi.