teettekö 2 eri ruokaa joka päivä?
eli lounaaksi teette ruokaa ja päivälliseksi uuden ruuan? vai syöttekö samaa ruokaa 2 kertaa päivässä? vai miten teillä?
meillä yleensä lounas on edellisen päivän ruokaa, ja toiseksi ruuaksi tehhään jotain muuta.
Kommentit (9)
Terv laiska kotiäiti, joka ei jaksa koko päivää tuhlata lieden äärellä.
Jompikumpi (mies tai minä) on lasten kanssa kotona päivällä, ja silloin syödään lounas n. klo 11 ja n. klo 16-16.30 syödään päivällinen. Vaihdellaan sisältöjä mahdollisimman monipuolisiksi, esim. kalaa ja perunaa, lihaa ja couscousia ja aina vihannekset ym. lisukkeet. Jos ei muuta, niin ainakin tuoretta hedelmää jälkkäriksi (usein marja/hedelmä -kiisseleitä ym). Ruoanlaittoon ei mene paljon aikaa päivästä kun sen on oppinut hoitamaan siinä sivussa ja se on niin itsestäänselvä juttu, ettei sitä edes ajattele.
klo 11 on kasvisruokavaihtoehto ja liharuoka samoin klo 16. Aina mun mielestä pitää olla myös kasvisvaihtoehto vaikka ei olisikaan kasvissyöjä
Siitä pidän kiinni, että kahdsti päivässä on lämminruoka.
viikonloppuisin lapset syö lounaan ja päivällisen. aikuiset vain päivällisen hieman varhennettuna. lasten lounas on usein jämiä edelliseltä päivältä tai jotain tosi nopeasti tehtävää. esim. kalapuikot ja muusia (pakasteaineksesta)
lounaaksi edellisen päivän ruokaa ja päivälliseksi " uusi" ruoka. Toimii meillä. Joinakin päivinä kun edellisen päivän ruokaa ei ole jäänyt, teen kaksi eri ruokaa ja joskus taas syömme samaa ruokaa sekä lounaalla että päivällisellä.
päivälliseksi teen joka päivä lämmintä ruokaa niin paljon, että sitä syödään seuraavana päivänä lounaaksi, eli joka päivä on kaksi lämmintä ruokaa, lounas vaan edellisenä päivänä valmistettu. Toimii ainakin meillä mainiosti ja lapsetkin tykkäävät kun ei oo kahta kertaa samana päivänä samaa ruokaa. säästää myös vaivaa, kun ei tarvi kahta kertaa kokata joka päivä.
Vierailija:
lounaaksi edellisen päivän ruokaa ja päivälliseksi " uusi" ruoka. Toimii meillä. Joinakin päivinä kun edellisen päivän ruokaa ei ole jäänyt, teen kaksi eri ruokaa ja joskus taas syömme samaa ruokaa sekä lounaalla että päivällisellä.
ja koulussa. Viikonloppuna kunnon aamiainen ja sit ruoka näihin aikoihin.. se riittää ainakin meillä...