KULTAINENNOUTAJA -Millainen rotu? Kertokaa joilla on?
Netistäolen lukenut rotu ominaisuudet, nyt kaipaan käytännön kokemuksia omistajilta! Lapsiperhe, omakotitalo, liikuntaa kohtalaisesti (ei super liikkujia), 0-7h yksin päivisin, ulkoilua hihnassa ja vapaana, uimista.
Kommentit (82)
Meillä oli kultainennoutaja myös mielessä, kun aloimme hankkimaan koiraa. Päädyimme kuitenkin labradorinnoutajaan, joka on pitkälti samanlainen kuin kultsu, mutta ei ole niin paljon sairauksia jne. Suosittelen myös muille labradoria, eihän siinä ulkonäössäkään ole paljoa eroa ;)
Täytyypä sanoa, että se rekisteröidyn koiran ottaminen ei ole mikään tae terveydestä, valittiin pentumme tarkkaan hyvistä ja terveistä vanhemmista maineikkaalta kasvattajalta, ja koiraa hoidettiin jo pentuna tarkkaan (oikeanlainen liikunta ja ruokavalio sekä painon seuranta), koska tiedostettiin se että kultsuilla lonkkavikaa saattaa olla. Kaikesta tästä huolimatta koiralla kuitenkin huonot lonkat ja nivelrikkoa, vaikka vasta nuori koira.
Mitä siihen kilttiin ja tottelevaiseen koiraan tulee, niin hmm.... Virtaa on kun pienessä kylässä ja sitä on todella vaikea kuluttaa loppuun pitkilläkään lenkeillä. Koira on myös villi ja koheli, erittäin pentumainen edelleen (2,5v), eikä miellyttämisenhalua juuri löydy. Kastraatio on VÄHÄN rauhoitanut tilannetta. Kiltti koira kuitenkin on toisille eläimille ja lapsille, mutta vauhdikkuus yhdistettynä isoon koiraan on välillä hurja yhdistelmä.
Yksilöitähän nämä kaikki ovat.
Kaikki koirat pitää kouluttaa. Koko perheen tulee sitoutua sovittuihin sääntöihin. Oma kultsimme ei nuku sängyssä, ei saa tulla makuu eikä työhuoneeseen, muut paikat ovat vapaasti käytettavissä. Ruoka on aina annettu khh:ssa, keittiössä koira ei saa mitään suuhunsa ja näinollen ei myöskään kuolaa vaikka seuraaa syöntiämme. Kaikkeen syömiseen koiralle annetaan lupa:"ole hyvä"-komennolla. Voimme surutta jättää mitä tahansa ruokaa sohvapöydälle päiväksi, kultsi ei siihen satu, koska kukaan ei ole antamassa lupaa.
kaikki vieraat ja toiset koirat ovat kultsin kavereita. Lenkillä koira on opetettu ohittamaan muut koirat nätisti ja hihnassakin kulkee kauniisti. Jälleen kerran, koko perheeen tulee noudattaa sovittuja sääntöjä. Koira pitää opettaa kulkemaan rinnalla hihna löysällä. Tämä on helppoa, koska ruuan voittanutta palkintoa ei ole. Silloin tämä ihana miellyttämisenhaluinen koira toimii kuin enkeli.
kaikki koirat lihovat, jos niille annetaan liikaa ruokaa. Omamme saa sovitun mitallisen kerrallaan. Herkkupalat ovat vähäkalorisia. Palkinto voi olla vaikka vain leivänpala. Iltapissalle päästän koiran takaovesta ja takaisin tultuaan se saa leivän. Tämän rutiinin se tekee 22:30 ja tulee pyytämään ulospääsyä kuin kello.
uiminen on kivaa, mutta noiden hotspottien vuoksi olemme rajoittaneet uinttikerrat muutamiin tosi uinteihin eli sitten kanssa paljon uintia kun ryhdytään. Uimaanhan koira menisi vaikka jäiden sekaan, niin paljon se siitä nauttii.
juoksuja on kaikilla nartuilla ja onko todella yllättävää, että veri haisee??? Koira on helppo totuttaa juoksuhousuihin, jälleen kerran kannattaa kehua koiraa housujen vaihdon yhteydessä, niin se ei moiti niiden pitämistä.
karvaa lähtee vain kahdesti vuodessa. Siinä välissä voi olla jopa 3viikkoa aikaa, jolloin karvaa ei lähde. Turkki likaantuu kaikilla koirilla, mutta koska rotu on uimista rakastava, niin suihkutus käy käden käänteessä.
lasten kanssa tulee erinomaisesti toimeen, mutta myös lapsille pitää opettaa miten koiria lähestytään. Minkään rodun koiraa ei saisi koskaan jättää pelkästään pienten lasten seuraan. Koira on kuitenkin aina koira, omammekin vaikka se on maailman ihanin.
meillä on 7v narttu kultsu jota en vaihtaisi mihinkään ja kun hänestä aika jättää uusi kultsu tulee tilalle vaikkei tietty mitään takeita,että olisi yhtä hyvä luomteinen.Tämä yksilö on todella rauhallinen,ystävällinen,oppii nopeasti,on kyllä jääräpää jos sille päälle sattuu (pistän sen naiseuden piikkiin),juoksut on pitkät ja RUNSAAT,karvaa on jokapuolella
Meillä myös 7v narttu kultsu. Leppoisa, vähän laiskanpuoleinen, kiltti kun mikä. Tykkää silti lenkkeilystä kovasti!
Oli tosi helppo kouluttaa (siis perusjutut istu, tassu, paikka, tänne, irti, voin pitää myös koiraa vapaana omalla pihalla ja sopivassa lenkkimaastossa, kulkee nätisti vieressä)
karvaa lähtee välillä ihan tuhottomasti. Tykkää myös pyöriä kaikenlaisissa mutaläjissä, jos silmä välttää. Uimisesta tykkää myös kovasti. Mökillä koiran lempipuuhaa on käydä uimassa ja sen jälkeen pyöriä mahdollisimman multaisessa kasassa :)
Tosi perso ruoan perään!
Ihana koira!
Meillä kultsu enkä ikinä enää toista ota. Tällä on todella huono hermorakenne, siis "päässä vikaa". Höseltää 24/7, eikä ikinä rauhoitu minnekään. Vaeltaa koko ajan, läähättää, tunkee päätään syliin yms. Oikeasti todellla raskas. Sisäsiistiksi oppiminen vei ikuisuuden, jayhä edelleenkin saattaa tehdä tarpeensa sisälle, vaikka oltaisiin juuri tultu monen tunnin ulkoilusta kotiin. Pahinta kaikessa kuitenkin on koiran koko ajan paheneva äänipelko. Kun ukkostaa, tuulee, ammutaan ilotulitteita tai sähköt katkeaa, tuota koiraa ei pitele mikään. se juoksee päin seiniä, yrittää hyppiä ihmisten päälle, tärisee, läähättää, vinkuu, uikuttaa, hyppii ovia vasten,, on täysin poissa tolaltaan. Itsekin jo stressaan tulevia koiran sekoamisia, sillä koira on silloin niin omissa maailmoissaan, etten saa siihen mitään kontaktia enkä pysty pitelemään sitä kunnolla.
Asian ohi, miksi suomalaiset kultaisetnoutajat on jalostettu valkoisiksi? Jos googlaa Golden Retreiver niin tulee ihan erivärisiä koiria. Minun mielestä nuo tummat versiot ovat paremman näköisiä. Jos siis ihan vain ulkonäköä ajattelee.
Kultainennoutaja on loistava koira lapsiperheille kannattaa kouluttaa hyvin sillä meillä on 2 vuotias ja 12 vuotias nuorempi on melkoisen rasavilli. Noin puolentunnin lenkki molemmille ja itsellekin tekee hyvää iän mittaan meillä ei vanhempi ei niin paljoa enää ui.
mulla vähä yli 5 v kulta noutaja uros aika kova päinen yli vilkas ihmis rakas tulee aika hyvin toimeen muitrten uros ja narttujen kanssa toimeen muuten kiltti
Ihana,tuossa tuo 8v tytöntyllerö pötköttää jaloissa. Ainut miinus on helvetillinen jatkuva karvanlähtö
Meillä 8v kultsi. Kouluttaminen ei vienyt hermoja ja oppi todella helposti kaiken ja on todella tottelevainen. Rakastaa ihmisiä vauvasta vaariin ja toisen koiran tapaaminen on aina ihana kokemus.
Käytämme 1 pitkän lenkin päivässä ja sen lisäksi koira käy suuressa piha-aitauksessa leikkimässä ja juoksemassa aina halutessaan yksin, sekä perheenjäsenien kanssa. Oli helppo kouluttaa myös kotipihalla pysymiseen ilman valvojaa sekä kulkee lenkillä myös hyvin ilman hihnaa. Pesu silloin tällöin kun on likainen ja tietenkin korvien ja kynsien siistiminen.
Hiljainen koira leikkisästi rohisee mutta ei hauku ellei ole "raju" leikki meneillään niin silloin saattaa haukahtaa kerran tai kaksi. Sairauksia ei ole ollut ollenkaan paitsi yksi silmätulehdus jonka oli toiselta koiralta varmaankin saanut. Ihanan koira jonka kanssa voi viettää rauhallista koti-iltaa, sekä innostunut metsässä juoksija kun sinne välillä pääsee.
Suosittelen kaikin puolin ja ihmettelen suuresti kultaistanoutajaa sättiviä kommentteja. Kokemusta kyseisestä noutajarodusta on paljon ja lapsiperheeseen sopii vallan mainiosti. Huonot kokemukset yksilökohtaisia ja varmasti johtuu huonommasta perimästä tai koulutuksen ja rakkauden puutteesta. Muistakaa tarkistaa pennun lonkat ja epilepsia historia pentua ostaessa!!
Kamala asui naapurista. Kyökkäsi monta kertaa meidän pikkukoiraa puremaan. (Aina vaan vapaana ulkoilutettiin. )
Meidän kultsilla kuristuspanta ja veti kuin hullu mutta kuristuspannan vaihtaminen valjaisiin auttoi ja nyt koira pysyy vieressä ja vetää vain hiukan välillä jos joku hyvä haju on pusikossa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="15.09.2011 klo 20:39"]ehkä karvanlähtöä ja pesutarvetta lukuunottamatta, ovat täysin ei-rodusta johtuvia. KAIKKI koirat tykkäävät rämpiä ojassa, KAIKKI koirat tarvitsevat koulutust, KAIKKIEN rotujen nartuilla on juoksut ja KAIKKI koirat vetävät hihnassa jos niitä ei opeteta hyvään hihnakäytökseen.
Nämä asiat on toki hyvä tiedostaa, sillä koiraa hankkiessa pitää varautua siihen, että elämä koiran kanssa on joskus vaivalloista. Ne eivät kuitenkaan ole millään lailla rotuun liittyviä juttuja. Ison koiran kanssa monet murheet ja harmitkin ovat toki isompia, se on totta (hyvänä puolena on tosin tuo jo mainittu iso rakko).
Ihan vain huomiona. Ja sille, joka kertoi että kultsu tarvitsee vedonestovaljaita, sanoisin, että kannattaa katsoa peiliin. Kyseessä on energinen rotu, kyllä, mutta toisaalta kultsut ovat moneen muuhun rotuun verrattuna hyvin pehmeitä, ja nopeasti oppivia. Eli jos et saa kultsua oppimaan hihnakäytöstä, kannattaa miettiä, josko vika olisi hihnan toisessa päässä...Nimim. rotikoiden ym. "hieman" vietikkäämpien rotujen kanssa taistelunsa taistellut.
Itse pidän kultsua monestakin syystä nimenomaan lapsiperheeseen/ei kokeneille omistajille hyvänä rotuna JOS omistajalla on aikaa ja viitseliäisyyttä liikutttaa ja pentuaikana opettaa vilkasta ja energistä koiraa (minkä tahansa rodun kanssa saa aikaa ongelmia, jos koira ei saa ominaisuuksiensa mukaista määrää liikuntaa ja aktivointia), ja jos omistaja on valmis sietämään rapaa ja kuraa olohuoneessaan.
Juuri niin. On outoa että joillakin on päällimmäisenä mielessä valkoiset matot eikä tunnesuhde omaan karvaiseen kaveriinsa.
Paskat. Meidän kaksi koiraa ei ole koskaan vetänyt. Pysähtyy kuin seinään heti kun hihna on tiukalla. Eivät tahdo sen jälkeen edes lähteä liikkeelle.
Meillä on aivan ihana, rauhallinen ja kiltti kultsutyttö. Ikää 10v ja mitään muuta vikaa terveydessä ei ole ollut kun kohtutulehdus.
Karvanlähtö on ikävää. Mutta imuroimalla ja harjaamalla koiraa siitä selviää. Kannattaa myös valita sellaiset matot ja sohva johon karva ei tartu.
Lapsia kohtaan kiltti ja kärsivällinen. Lenkillä vetäminen on ainut ongelma. Muuten osaa ohittaa koirat ja ihmiset nätisti. Mielellääb lenkkeilläänkin niin, että koira saa olla vapaana.
Meillä koira ei ole kovin aktiivinen liikkumaan. Mielellään lähtee lenkille, mutta ei kovin pitkiä lenkkejä tykkää tehdä. Kaikkein mieluiten on meidän kanssa vapaana pihalla tai mökillä kun saa mennä miten huvittaa pihapiirissä. Kovasti tykkää myös uida.
Meillä hoitopaikka koiralle löytyy aina, kun on niin helppo ja hyvätapainen :)
Vierailija kirjoitti:
En suosittele lapsiperheeseen, sillä kultaisetnoutajat ovat erittäin läjimmäisrakkaita ja kiimaisia koiria. Maailmalla on ollut juttuja missä kultainen noutaja on tosiaan raiskannut perheen 3v tyttölapsen kiimassa raskaaksi, ja lopputuloksena on syntynyt ties mitä karvattomia noutajia jotka oppivat puhumaan ja karvallisia lapsia jotka haukkuvat ja kuolaavat. Ihana rotu muuten mutta noi ongelmat lapsiperheissä pistäisi miettimään jollet ole valmis isoäidiksi vielä!
Tämä on tosiaan hyvä pointti. Meidän naapureilla oli lapsi, joka ei syönyt mitään muuta kuin koirannappuloita ja kuivattuja possunkorvia. Oli lääkäri kieltänyt kaiken muun ravinnon geeniperimän takia. Se kuoli jo 14-vuotiaana, mutta siihen naapurit sanoi että aika vanhaksihan se eli.
Vierailija kirjoitti:
miksei kukaan kerro että karvan tippumisen lisäksi kultaisetnoutajat haisevat... Se haju tarttuu käsiin, vaatteisiin, mattoihin, autoon.
Ihan heti pesunkin jälkeen palaa se haju. Vastenmielistä. Mikset ottaisi pientä seurakoiraa, esim. jotain nättiä turkkikoiraa, joka ei haise.
Ruokinta, eläinlääkärikulut, kaikki halvempaa, ja elämä niin paljon helpompaa pienikokoisen koiran kanssa.
Kuulostaa siltä että haisevalla kultsulla on ollut hoitamatta jätetty hiivatulehdus.
Meillä oli 2 kultaista vielä viime vuonna. Narttu eli hyvän ja terveen elämän 14,5 vuotiaaksi ja uros 13 vuotiaaksi. Vanhuus tuli sitten heillä vastaan. Molemmat olleet meillä pennusta asti, joten pitkäikäisen ystävän kultaisesta saa, jos terveys pysyy hyvänä. Työtä ja huolenpitoa koirat toki vaatii, ei liene kenellekään epäselvää ja lääkärikuluihin kannattaa varautua säästöin tai vakuutuksin, sillä mikäpä tässä elämässä olisi varmaa. Meillä kävi tuuri ja molemmat pysyivät terveinä loppuun asti. Korvia ja hammaskiveä poistettu, molemmat leikattiin ja hiivatulehduskierteen kävivät läpi mutta suhteutettuna elinikäänsä, eivät kustannuksia sen osalta paljon tuoneet. Asumme maalla, naapureita ei ihan lähellä ja omaa pihaa ja metsää oli missä saivat juosta sydämensä kyllyydestä ja pääsivät pihalle aina halutessaan. Työskentelemme kotoa käsin, joten yksinään eivät joutuneet olemaan. Uroskoira oli innokas metsällä ja kalalla kävijä ja nartun kanssa vierailtiin vanhusten palvelutalossa ilahduttamassa. Lapset kasvoivat vauvaiästä teini-ikään koirien kanssa ilman mitään ongelmia. Karvaa todella lähtee mutta harjaus oltava päivittäistä ja turkin kunnosta pidettävä huolta hyvälaatuisella ravinnolla ja öljyillä. Facebookissa on kultainen -ryhmiä, joihin kannattaa liittyä, jos rodun hankinta kiinnostaa. Sieltä saa myös paljon tietoa ja tukea eri asioihin liittyen. Meillä on kova ikävä omiamme. Luopuminen on kuitenkin niin raskasta, että en tiedä tuleeko enää hankittua uutta koiraa / koiria. Ja jos hankitaankin niin noutaja se olisi kyllä seuraavakin.
Korjaan edelliseen: korvia ei toki poistettu vaan hoidettiin :D
Tosi ihania otuksia. Lapsiperheesen sopivia.