Lue keskustelun säännöt.
En tuntenut äitiyden suuria tunteita heti syntynyttä vauvaa kohtaan.
15.01.2006 |
Tämä on taas yksi näistä myyteistä, joita haluaisin murtaa. Kun esikoiseni syntyi, ajattelin vain suunnilleen, " jaaha" ja " onhan se hauska" . En tuntenut yhtään mitään maatamullistavaa rakkautta enkä muuta.
Maailmani kyllä järkkyi siitä, että yhtäkkiä olikin joku toinen ihminen joka oli tärkeämpi kuin minä minulle.
Rakkaus syntyi hoivasta ja riippuvuudesta, ja kun tutustuin vauvan persoonaan.
Nyt olen 7 v ja 5 v lapsien äiti, ja rakastan lapsiani yli kaiken enemmän kuin ketään ja enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut rakastavani mitään.
Mutta tunnustan avoimesti, että rakkaus ei ollut itsestäänselvyys eikä käynnistynyt synnytyksestä enkä rakastanut mahavauvaa.
Tällaisiakin äitejä siis on ja se on käsittääkseni normaalia.
:-)
Kommentit (12)
Lapsen synnyttyä, vauva oli mielestäni suloinen ja tosi ihana ja olin onnellinen ja tyytyväinen. En tosin silloin ajatellut, että olisikaan pitänyt olla jotakin muitakin tunteita vielä. Nyt olen kolmen lapsen äiti, esikoinen on jo koulussa ja vähitellen vasta olen kypsynyt äidiksi ja tunteeni voimistuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kaksoset ja totesin heidät nähtyäni, että he ovat minulle melko vieraita persoonia, vaikka ovatkin omia lapsiani ja olen kantanut heitä kohdussani. Mutta nyt lasten ollessa 2 v. he ovat minulle kaikki kaikessa ja rakastan heitä valtavasti! Niin se äidinrakkaus kehittyy.
En ole yhdenkään lapseni syntyessä itkenyt onnesta. En ole kaivannut sektioitten jälkeen vauvaa heräämöön, vaan olen pitänyt ensi imetystä lähinnä velvollisuutena ja tärkeänä imetyksen käynnistämisen takia, mutta en siksi, että kokisin jotain suurta ja mullistavaa lapsia kohtaan. Minullakin rakkaus lapsiin on kehittynyt vähitellen. Aina uutta lasta odottaessani olen miettinyt, että voinko rakastaa häntä yhtä paljon kuin jo olevia. Syntymätöntä kohtaan ei ole suuria tunteita ollut, mutta rakkaus on aina pikkuhiljaa hiipinyt esiin lasten synnyttyä ja heihin tutustuttua. Nyt viiden lapsen äitinä en voi kuvitella suurempaa rakkautta kuin rakkaus omia lapsia kohtaan.
Minullakin oli syvät tunteet lapsiani kohtaan jo massuasukki-aikoihin
Esikoiseen leimauduin heti. Keskimmäiseen sairaalassaolo aikana ja kuopukseen vasta sitten kuukauden kahden päästä kotona. Kaikki ovat omalla tavallaan rakkaita ja toivottoja lapsia olivat kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen asti en saanut häneen oikein kontaktia. Tuntui kuin hän olisi ollut jonkun toisen lapsi. Epäilen, että syynä oli hätäsektio. En ollut " paikalla" , kun hän syntyi.
Meistä kumpikaan ei rakastanut heti vastasyntynyttä. Kyllä vauvaa ihailtiin ja ihasteltiin, mutta varsinainen kiintyminen ja sitä myöten rakastaminen hiipivät kuvioon pikku hiljaa. Nyt vauvan ollessa 5kk hän on meille aivan järkyttävän rakas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi viljellä tuommoisia ei-hyväksyttäviä ajatuksia? Eikö silloin ole jotain vialla?
-ihmettelee suuresti-
Sen sijaan voi tuntea suurta hoivaamisenhalua, hellyyttä, ihailua yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kohdalla kohtaa todellisuutta.
Minulla ainakin kului aikaa siihen, että edes opin tuntemaan lapseni ja sitä myötä rakastumaan. Tunteeni häntä kohtaan sitä ennenkään, raskauden aikana ja ensimmäisinä kuukausina, eivät olleet olemattomat tai negatiiviset vaan positiiviset. Varsinainen rakastuminen tapahtui vasta hiljalleen kuukausien kuluessa. Toki tietynlainen kiintymyssuhde on jo masuvauvaan.
11
Minä kyllä myönnän että en vielä synnytyssalissa itkenyt ilosta. Olin kuin puulla päähän lyöty että tässäkö tää nyt oli.
Mutta pikkuhiljaa kun aloin tytärtäni hoitamaan ja imettämään niin rakastuin kyllä :)