Olen aina ollut jotenkin surullinen - onko se masennusta?

Itken aina pitkät itkut, kun kuulen huonoja uutisia. Kun tutun vauva kuoli, niin itkin vuoden varmaan päivittäin. Nyt mies on työmatkalla ja mieleni valtaa suru, että jos hän ei tulekaan takaisin.



Järjellä pääsen surun yli. Enkä jää siihen rypemään. Mutta jos alan surullisia asioita ajatella, niin itken kuin seula. Joku sanoi minulle, että kyseessä voi olla piilevä masennus. Voiko?