paljonko leikitte lastenne kanssa?

Häveten tunnustan, että lähes aina INHOAN leikkimistä. Joskun innostun esim. lumilinnan rakentamisesta tai muusta toiminnallisesta jutusta, mutta enää en leikkimällä leiki.



Ekan ja tokan lapsen väliin jäi luontoäidin pakottamana kolme vuotta ikäeroa eli ekan lapsen kanssa tuli leikittyä ihan tarpeeksi. Minusta oli ihanaa toisen lapsen synnyttyä joutua tekemään jotain aikuisempaa, saattoi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että: " Äiti ei nyt ehdi leikkiä, kun pitää hoitaa vauvaa." Se oli helpottavaa, tuntui että palauduin täyspäiseksi ihmiseksi. Pikkuhiljaa tuon jälkeen olen alkanut ajatella keikkimistä ihan uudestaan. Minusta on oikeasti tärkeätä, että lapsi leikkii lasten kanssa (tai yksin). Ei aikuinen voi milloinkaan korvata lasta leikissä, aikuisen ajatusmaailma on ihan toisenlainen. Lapselle on tärkeää heittäytyä mielikuvituksiinsa, eikä aikuinen siihen enää pysty. Ja joku viisaana pitämäni ihminen sanoi jossain haastattelussa, että lapselle on tärkeää, ettei aikuinen sukella sen mielikuvitusleikkeihin liiaksi. Että aikuinen on sen saareke, johon palata näiltä retkiltään.



Olen siis lopettanut lasteni kanssa leikkimisen. Toki meillä pelaillaan pelejä jne, mutten enää leiki (tai keksi lapsille leikkejä). Sanon ykskantaan, että leikkiminen on lasten asia. Ja keksikööt itse leikkinsä, eivät minun ehdotukseni tylsyyden poistoon kelpaisi kuitenkaan.



Taidan olla tylsä äiti, mutta olkoon niin.

vaikka mitä. Nyt kun lapsia on kolme, niin pitää ihan miettiä, että koska olen viimeksi leikkinyt.... Viime viikolla taisin pelata Kanaset-peliä puoli tuntia....



En ole mikään sirkuspelle, et sinäkään. Lasten pitää oppia käyttämään omaa päätään leikeissä tai tekemisen valitsemisessa ja osata leikkiä myös yksin. Järjestä vaikka hyvä piirustuspaikka, lelut omiin koreihin, kyllä pitäisi itse keksiä se leikki. Voithan käydä laittamassa leikkiä alulla ja sitten hävitä siitä vähän ajan päästä.



Älä missään nimessä ota huonoa omaatuntoa! Opettele tervettä itsekkyyttä ja juo se kahvi ihan rauhassa! Ei niitä " virikkeitä" (inhoan tuota sanaa!) pidä olla aina tuputtamassa.

Tässä vähän erilainen vastaus. Mä koitan leikkiä hetken joka päivä. Siis sillä tavalla, että nykyään kolmevuotias antaa leikkiin ohjeet (tyyliin nyt pidetään synttärit nallelle, tai leikitään haikaraa Dumbo-filmistä...). Usein riittää, että istun puoliaktiivisesti mukana ja tyttö touhuaa ja selittää samalla kaikkea. Yritän joka päivä ainakin pienen hetken leikkiä näin mukana, mutta en tosiaankaan jaksa koko aikaa. Luen kyllä tytölle päivittäin, askarrellaan yhdessä kerran tai pari viikossa, väritetään yhdessä, tehdään palapelejä tai pelataan muita pelejä yhdessä, jne. Mutta osaa kyllä leikkiä myös yksin kun on tarve, joskin siinä pitää selkeästi sanoa, että nyt ei keretä leikkimään ja pitää hetken aikaa leikkiä yksin. Joskus tuntuu alkuperäisen tavoin, että leikkiminen lisää leikkimään pyyntöjä, mutta siinä pitää vaan välillä kovettaa itsensä... Meillä vain yksi lapsi, on kyllä osan päivästä tarhassa, mutta kuitenkin paljon kotona. Siinä mielessä ehkä aikaa on useampilapsista perhettä enemmän, mutta ei yritetä sisaruksia tietoisesti korvata leikkimällä. Yhdyn muihin vastaajiin siinä, että aikuinen ei ole lapsen tasoista leikkiseuraa, joten ei ole tarvis koko aikaa viihdyttää ja leikkiä... joskin muistan kyllä itse, että äidiltä myös kyselimme itse (meitä oli kolme) mitä voitais tehdä ja juhlaa oli kun isä tai äiti leikki jonkun jutun meidän kanssa... siis saa siitäkin olla kiitollinen, että voi itse omien lasten kanssa olla. Laatuaikaa sekin, että vähän välillä leikkii. Mutta jokainen tyylillään, leikkimättömien vanhempien lapsista kasvaa taatusti ihan tasapainoisia. Itse vaan koen, että omatuntoni äitinä on paremmassa jamassa :) kun tiedän leikkineeni hetken ja siten olen ollut tietoisesti läsnä, vaikka tätä läsnäoloa kyllä tulee muussakin muodossa kun paljon jutellaan ja pidetään lasta lähellä... Joskus tyttö keksii kyllä niin hauskoja ideoita, että äitiäkin naurattaa leikkiä mukana. Joskus tietysti sanon, että en tuollasta ala leikkiä, tehdään jotakin muuta, leiki sitä sitten itse... :) Mun mielestä jokaisen on löydettävä oma tasapaino tässä jutussa. Oon myös vakuuttunut siitä, että lapsetkin on eri luonteisia ja yhdelle riittää yksin puuhastelu kauemmin kuin toiselle.

Tänään käytiin tytön kanssa viettämässä naisten iltapäivää. :) Siis kierreltiin kauppoja ostoskadulla ja käytiin kahvilassa jäätelöllä ja teellä. Se olikin hauskaa, voitais tytön mielestä mennä huomenna uudestaan... Tämä oli mun mielestä myös hauskaa vaihtelua puistoiluun ja tyttö viihtyi hyvin kun en liikaa jäänyt vaatteita sovittelemaan ja hypistelemään. Ja oli tärkeät keskustelut kahvilassa. Vielä sattui hauskasti, että oli vaan naisia kahvilassa, joten siitäkös hupia riitti, että kaikki hienot naiset on tulleet kahvilaan viettämään naisten iltapäivää... :)