Miksi 4kk vauva vähentää rintamaidon syömistä?
Meidän pikkuisemme viihtyi aiemmin pitkät tovit rinnalla ja myös kasvoi erinomaisesti. N 4kk iästä alkaen rinnalla vietetyt ajat kuitenkin ovat alkaneet lyhentyä, ja myös yösyötöt ovat vähentyneet, välillä nukutaan koko yö tyytyväisesti syömättä. Myöskin mun rintani ovat tuntuneet jatkuvasti melkoisen täysiltä. Näistä syistä ja vauvan tyytyväisyydestä johtuen olen olettanut että rintamaitoa riittää vaikka olen kyllä huomannut että vaavi on hieman hoikistunut. Oletin että imuote olisi vaan iän myötä parantunut ja siksi rinnalla vietetty aika vähentynyt...
No, nyt 5kk neuvolassa painoa olikin sitten yllättäen tullut vain 150g koko kk:n aikana, kun aiemmin lähes kilo joka punnituksella... Painokäyrä on tippunut n +5%:sta -15%:iin (pituutta tullut kuitenkin hyvin). Saimme ohjeeksi aloittaa soseet, jonka nyt teimmekin, ja hyvin uppoavat. Jäi vaan mietittymään että mistä moinen rintamaidon syömisen vähentäminen mahtaa johtua? Toivottavasti ei tästä enää vähene, sillä mielelläni jatkaisin imetystä tuonne vuoden ikään asti. Sattuisiko kellään olemaan asiasta kokemusta tai vinkkejä miten tilanetta kohentaa?
Kommentit (6)
Ennen meilläkin syötiin päivällä usein ja öisin pari kertaa. Nykyään vauva on tyytyväinen muutamaan syöttökertaan päivällä ja yötkin menee välillä ilman syöttöjä. Joskus tulee kuitenkin päiviä,(olisko juuri niitä tiheän imun kausia?) että vauva haluaa tissille koko ajan,sillä seurauksella että sitten kun vauva itse vähentää taas syömiskertoja, alkaa rinnat taas täyttyä ja muuttuvat pinkeäksi...
Vaikka yritän antaa vauvalle rintaa yhtä usein kuin ennenkin ,alkaa vauva vaan itkeä ja kääntää päätään pois, tutti kyllä kelpaa, joten ilmeisesti hällä ei ole sitten nälkä.
Meidänkin vauva on tyytyväinen ja sopusuhtainen, kasvaa ihan hyvin, ei mikään jättiläinen kuiteskaan. Kiinteät ajattelin aloittaa kohta puoliin tutustumalla makuihin pikkuhiljaa...
Vauva on meille kolmas enkä muista tehneeni samanlaisia havaintoja edellisten kanssa, esikoista imetin 10 kuiseksi ja kakkosta 9kuiseksi.
Heille aloitin tosin kiinteät jo muistaakseni 3 1/2 kk ikäisenä vellillä...
KAipa meidän vauvoille on sitten riittänyt hyvin pelkkä rintamaito toistaiseksi, kun kerran vauvat kuitenkin kasvaa ja on tyytyväisiä! =)
Meidän poika, 4 kk söis koko ajan! Olen antanut joulusta asti kiinteitä, ensin pikkuhiljaa maistelemalla perunaa. Nyt syödään porkkanaperunaa päivällä ennen päikkäreitä ja illalla ennen nukkumaan menoa maistellaan hedelmäsoseita (tai maissivelliä). Tissillä sitten viihtyykin yötä päivää 1,5-2,5 tunnin välein. Ennen joulua sairasti kovan yskän ja siitä lähtien on tankannut tiuhaan. Nyt on ollut jo pitempään terve, mutta " hirmu" syöpöttely on jäänyt päälle. Mistähän tämä mahtaa johtua?
Olen jostain kuullut, että 3-4 kuukauden iässä lapselle tulisi painonnotkahdus (siis paino laskee). Meillä paino on " notkahtanut" ylöspäin!
Mä en usko, että kiinteät välttämättä auttavat yhtään. Meillä piti aloittaa kiinteät jo 4-kuisena, koska tyttö syntyi keskosena, ja sitä seuraavan kuukauden aikana kasvu notkahti reippaasti.
Terve vauva osaa itse säädellä syömisiään. Tuossa iässä vauva vielä hakee kasvukanaviaan, eikä käyrien notkahduksesta tarvitse huolestua, jos suunta ei ole jatkuvasti ja reilusti alaspäin. Vauvojen ei ole mikään pakko saada tiettyä grammamäärää per viikko, etenkin jos pituutta tulee ja pää kasvaa.
Vaikka meillä piti kiinteitä syöttää aika lailla, maito oli pitkään pääruoka. Lähdin töihin, kun likka oli 7 kk, mutta imetin siitä vielä puoli vuotta eteenpäin. Annoin tissiä kiinteiden päälle; yösyötöt loppuivat 11 kk:n iässä.
Niinpä vähän itsekin ounastelin että kyse olisi osittain siitä että kun muu maailma on alkanut nyt aiempaa enemmän kiinnostamaan niin ei enää rinnalla maltettaisi millään olla... :)! Täytyy siis vaan koettaa rauhoittaa syömistilanteet ja sitkeästi ja tiiviisti tarjota rintaa.
Itse asiassa pääsinkin jo tänään rinnan tyrkyttämistä kokeilemaan, sillä toisessa rinnassani taitaa olla tiehyttukos... Yllättävän hyvin olen pikkuisemme saanut tänään rintaa syömään, mutta kova paakku rinnassa sen kun pysyy... Menen vielä yrittämään vesihöyryssä sen pois hieromista...
ei oltu enää niin usein rinnalla eikä ainakaan niin kauaa. Mutta kun maidon tulo on tasoittunu, niin vauvan ei tarvi enää imeä rintaa niin kauaa saadakseen mahansa täyteen, vaan jo muutamat minuutit rinnalla riittää vauvan mahan täyteen saamiseksi. Ja tossa iässä lapse alkaa liikkua, ja painon nousu tasottuu. Enää ei tule kg/kk niinku pienempänä. Jos vauva ei vaikuta nälkäseltä ja paino kuitenki nousee, niin mun mielestä ei älyttömän huolissaan kannata olla. Seuraa toki, että paino kuitenki nousee eikä pysähdy/laske.
etoile_05:
## Onko vauva alkanut olla entistä aktiivisempi?
Jotkut vauvat 3,5-5kk iässä ovat niin täynnä touhua ja maailma kiinnostaa niin paljon, että imeminen jää vähemmälle. Jos äiti haluaa jatkaa imetystä, kannattaa miettiä, olisiko mahdollista jossain vaiheessa päivää tehostaa imetystä (esim. imettämällä hämärässä huoneessa ilman ylimääräisiä virikkeitä, tehostettua ihokontaktia ja läheisyyttä tms.)
## Jos imetystä alkaa jollain systemaattisesti korvata, se myös vähentää äidinmaidon määrää, jolloin vauvan mielenkiinto rinnan imemistä kohtaan saattaa entisestään vähentyä. Nyt, kun annat jo soseita, kannattaa pitää sosemäärä verrattain pienenä ja tarjota rintaa sekä ennen että jälkeen soseiden. Näin soseet eivät täytä masua niin, että rintaa ei enää halutakaan imeä.
## Noin pieni vauva vielä tarvitsee maitoa, joko äidinmaitoa tai korviketta. Kun sanoit haluavasi jatkaa imetystä, voit hyvillä mielin huijata vauvan rinnalle n. 6 kertaa vuorokaudessa vähintään. Tarkoitus olisi, että vauva myös söisi hyvin, eikä vain lupsuttaisi rintaa.
Hyviä huijaamiskeinoja edellämainittujen lisäksi ovat suihkussa/saunassa/kylvyssä imettäminen, imettäminen kävellessä/hytkyessä/keinuessa, rauhoittava ja kannustava puhe imetyksen aikana, yllättävät imetysasennot ja -paikat, imettäminen kun vauva on uninen (nukkuu, juuri heräämässä, juuri nukahtamassa). Lisäksi vauvan saamista rinnalle ja kiinnostumista rinnasta lisää se, että maidoneritys on tarpeeksi runsasta. Tätä voi edesauttaa tyhjentämällä rintoja imetysten välissä.