Äitini tosi huonona...
Kävin sairaalassa katsomassa todella huonosti voivaa äitiäni:tässä lyhyesti miten ollaan tultu tähän tilanteeseen;
äidillä oli ensin paksusuolen syöpä ja se leikattiin ja lääkärit sanoo et nyt on kaikki niin hyvin saatiin kaikki pois, meni varmaan joku kuukausi kun kävi kontrollissa no eikös etäpesäkkeet olleet menneet maksaan ja sitten syömään sytostaattia ja välillä tiputukseen..
sitten meni varmaan jotain kolme kuukautta näin ja sit oli taas kontrollikäynti ja puhtaat paperit kaikki etäispesäkkeet hävinneet.. ehdittiin jo iloita että nyt saa taas Elää..
meni pari kuukautta ja äiti alkoi puhua yhtäkkiä aivan pimeitä ja ihan mitä sattuu, no taas lääkäriin ja heti sisälle ja magneetti kuvaukseen no etäispesäkkeet löytyi aivoista (tämä siis tapahtui 9.12.05) ja siitä asti ollaan menty alas päin ja kovaa.
Tänään kun kävin äidin luona hän ei enää pysty syömään itse eikä puhumaan kun ei tai kyllä.
Te joilla on ollut samanlaista sairautta läheisissänne ottakaa kantaa!
Kuinka nopeasti eteni? yms.
Kommentit (7)
äitini kuolemasta tulee kesällä kuusi vuotta. rintasyövästä kaikki alkoi. välillä oli hyviä kausia sitten taas havaittiin uusi etäispesäke. 17 vuotta kaikenkaikkiaan äitini sairasti. hänellä oli todella vahva lääkitys ja hoidoissa kävi.
viimeisinä aikoina ei enää jaksanut tehdä mitään, jalat eivät kantaneet. hoitojen takia sairaaloissa öitä, mutta yhden yön terveyskeskuksessa ennen kuin nukahti ikuiseen uneen. vaikka koko perhe tiesi tilanteen vakavuuden, niin kuolema tuli yllättäen. äitini oli aina niin reipas ja elämäniloinen. töissäkin kävi loppun asti. ehkä sekin auttoi jaksamaan.
mummoni,enoni ja kaksi tätiä on menehtynyt tähän sairauteen.
voimia sinulle ja koko perheellesi!
En tiiä onko tää nyt " vertaistukee" ,mutta mun miehen eno kuoli vajaa kolme vuotta sitten syöpään.Ainakin leukemia sillä käsittääkseni oli.Ikänsä urheillut,raitis,50v mies.Puoli vuotta taudin toteemisesta kuoli. =(
meillä oltiin jotakuinkin samassa tilanteessa viime vuosi.
äidillä todettiin luusyöpä jota alettiin hoitamaan sytostaateilla ja sädehoidolla. kesään asti näytti vähän paremmalta mutta varmuuden vuoksi päätimme mieheni kanssa pitää häät koska halusin äitini osallistuvan niihin.
hähin asti kaikki meni yllättävänkin hyvin ja äiti oli suht pirteä koko päivän.
häät oli lauantaina ja maanantaina äiti joutui sairaalaan. sieltä hän kävi lomalla vain kerran sen jälkeen mutta huononi vain koko ajan. syyskuussa alkoi huonot ajat ja äiti nukkui ikuiseen uneen syyskuun lopulla.
tiedän mitä nyt koet ja se on raskasta aikaa... tosin minäkin loppuun asti toivoin parasta ja toivoaan ei kannata koskaan menettää..
jos sinusta tuntuu siltä että haluat kirjoitella niin sähköposti osoitteeni on
anne.salonen@pp.inet.fi
Olen todella pahoillani äitisi sairaudesta!
Oman äitini kuolemasta tulee maaliskuussa 6 vuotta. En halua näin palstalla kertoa enempää syövän laadusta, mutta äitini ehti sairastaa syöpää monen monta vuotta ennen kuin kuoli. Hän sai sytostaattia ja sädehoitoa monta kertaa + leikkauksia oli monia. Lopussa syöpä oli levinnyt niin pitkälle, että mikään ei enää auttanut. Äitini kuoli nopeasti, ei ehtinyt kohtaamaan suuria kipuja kauaa. Kun isäni vei äidin sairaalaan huonon voinnin takia, äiti kuoli siitä 10 päivän päästä. Hän meni nopeasti, joka päivä hän oli heikompi ja heikompi. Vielä ed. päivänä ennen kuolemaansa, äiti pystyi puhumaan. Hän oli n. 12t koomassa ennen kuolemaa. Olin hänen vierellään kädestä pitämässä kun hän otti sen viimeisen hengenvedon.
Toivotan sinulle voimia ja jaksamista kohtaa surullinen asia. Ei löydy auttavia sanoja, ei tekoja. Aika ainoastaan parantaa.
Hei!
Äitini kuoli vuosi sitten viisi viikkoa siitä, kun syöpä oli todettu. Äidillä oli haimasyöpä, joka oli levinnyt ainakin maksaan. Äitiä ei enää hoidettu mitenkään. Vaikka äidillä oli heikko sydän ja rytmihäiriö, eli hän vielä viikon syömättä, juomatta ja lääkkeittä. Kyllä jo rukoiltiin monta kertaa, että äiti pääsisi jo pois. Sinulla on edessä raskaat ajat, en voi sanoa että olisin täysin toipunut, mutta huoli on ainakin pois. Olin melkein koko ajan äidin luona ja olen kiitollinen että sain tilaisuuden olla hänen luonaan vielä monta viikkoa ja sanoa kaikki mitä halusin. Mielestäni tuo aika oli tosi arvokasta.
jotka on joutuneet katsomaan läheltä kun syöpä vie jonkun rakkaan. Multa se vei isän reilu kaksi vuotta sitten ja anopin viime kesänä. Koko sana " syöpä" on mulle kirosana, tulee aina olemaan.
Sekä isä että anoppi sairastivat noin 1,5 vuotta ja molemmat ehtivät olla pari viikkoa sairaalassa ennen kuin nukkuivat pois. Mutta jokainen sinnittelee voimiensa mukaan. Toiset jaksaa pitkäänkin ja sairaus voi välillä rauhoittua niin että tulee parempia aikoja.
Minusta tuntui että kun isä kuolee, koko maailma pysähtyy. En voinut kuvitellakaan että elämä jotenkin voisi jatkua ilman isää. Mutta lopulta kun se hetki tuli että isää ei enää ollut, olinkin helpottunut. Se oli ohi. Puolentoista vuoden taistelu ja itkut olivat takana, elämä näytti kuitenkin jatkuvan. Maailma ei isttenkään pysähtynyt.
Mielestäni yksi vaikeimmista asioista silloin kun isä oli sairaana, oli tietää milloin jättää lopulliset hyvästit. Milloin sanoa kaikki ne asiat jotka haluaa kertoa, olematta tahditon. Kun minä vihdoin sain suuni auki, oli isä jo niin huonossa kunnossa että en tiedä paljonko hän minua ymmärsi. En tiedä uskaltaisinko nytkään avata suutani ajoissa, jos saisin toisen mahdollisuuden.
Isä on edelleen mielessä todella paljon, mutta muistelen häntä terveenä ja onnellisena. Kyllä ne poismenneet rakkaat on aina mukana sydämmessä...
Myötätunnon osoitus ja voimia kaikille äidin tai isän syövän vuoksi menettäneille.
Oma isäni nukkui pois viime lokakuussa 10 kk syövän diagnoosista. Aika oli tosi raskas koko perheelle, koska parantavaa hoitoa ei luvattu ja jokainen kuukausi oli lisäaikaa. Isälläni oli paksunsuolensyöpä, joka oli levinnyt maksaan, keuhkoihin ja vatsan alueen imusolmukkeisiin. Viime kevät meni toipuessa isosta leikkauksesta, kesä oli hyvää aikaa, mutta syys-lokakuun vaihteessa tapahtoi kunnon romahdus. Isä oli pari viikkoa sairaalassa, jossa kunto koko ajan heikkeni. Viimeisen yön valvoin hänen luonaan yhdessä äitini kanssa ja aamulla kädestä kiinni pitäen hyvästelimme hänet viimeiselle matkalle. Edellisenä iltapäivänä hän jaksoi vielä jutella hetken lasteni kanssa (13v, 2.5v), jotka hän itse oli pyytänyt käymään luonaan.
Itselleni on valtavan tärkeää ja se auttaa myös surutyöhön, että sain olla viimeiset hetket isäni luona. Tein myös kronikan isän elämästä hautajaisiin, jota kirjoittaessani sain rauhassa purkaa surua ja itkeä.
Lapsilleni isäni näkeminen viimeisellä hetkellä oli myös tärkeä asia, vanhempi ei asiaa ääneen ole suuremmin puhunut, mutta hän kävi juttelemassa joitakin kertoja koulun kuraattorin kanssa. Nuorempi taas puhuu asiasta usein, eli ainakin jollakin tasolla tiedostaa tilantee, vaikka ei ihan koko asiaa täysin ymmärrä. Kerroimme myös sekä kouluun, että päiväkotiin isäni kuolemasta, jotta opettajat olivat tietoisia tilanteesta
Teille joden surutyö on kesken; ainakin seurakunnilla on sururyhmiä omaisensa menettäneille ja joskus on syöpäyhdistyksillä ollut kurssi syöpään menehtyneiden omaisille- harkinnanarvoinen asia, jos haluaa surua käsitellä vastaavan kokeneiden kanssa
Jaksamisia!