Apua kaivataan-kuolema puheenaiheena 3,4v?!

sen sivun, jossa vanha koira nukahtaa illalla eikä aamulla enää herää...

Sen jälkeen on veivattu kuolemaa joka suunnalta: " miten taivaaseen mennään" , " voiko taivaassa käydä tapaamassa koiraa" , " onko siellä leluja" , " koska koira tulee meille takaisin" jne jne. ENiten poikaamme varmaan hämmensi, kun en alussa pystynyt lukemaan kirjaa itkemättä. Siitä sitten monta kertaa juteltiin; " äiti, miksi olet surullinen" jne. Ei aina edes voinut itkeä, kun pieni mies tuumi. " Taivaassa lentää myös helikopterit ja lentokoneet" jne.

En osaa siis antaa mitään ohjeita, kuolema on aikuisellekkin joskus hämmentävä kokemus. Olisiko kirjaston kirjoista apua?

tielle että ei jää auton alle ja kuole. Tyttö paljon kysellut että " Ketkä kuolee" , " koska kuollaan" , " voiko lapsi kuolla" , " Minne mennään kuin kuollaan" jne. ja olen asiat selittänyt niin kuin ne uskon olevan ja selittänyt myös miten joku toinen uskoo olevan ja että asia on yhtä luonnollinen kuin syntymä eikä sitä tarvitse etukäteen pelätä. Asia unohtuikin joksikin aikaa mutta tuli uudelleen esiin ennen joulua kun olivat kerhon kanssa käyneet hautausmaalla. Nyt 5v. ei oikeastaan enää kysellyt kamalasti kuolemasta mutta sanoi mm. " Äiti en halua kuolla koska pelkään pimeetä ja en jaksa maata pitkään paikallani silmät kiinni ja yksin olemeinen pelottaa" Tytöllä oli silmät kyynelissa ja häntä pelotti selvästi. Oli tosi vaikea selvittää tuota asiaa mitenkään lapselle. Kerhossa olivat siis puhuneet kuolemasta ja tyttö nyt luulee että kuolemista on maata hiljaa jossain piemeässä yksinään eikä käsitä että ei se nyt ihan tuollaista ole. Nyt on sitten otettu taivast ja enkelit enemmän puheisiin jotta helpottuisi lapsen olo eikä pelottaisi niin paljon eli ollaan puhuttu että sitten mennään enkeleiksi taivaaseen ja tyttö on ollut tyytyväinen. Tosin tästä seurasi kysymys " Syökö enkelit"

En muista kirjojen nimiä, mutta useampia niitä on. Totuudenmukaisesti asia pitää kuitenkin lapselle selittää, ei saa esim. puhua nukkumisesta pois, koska silloin saattaa tulla juuri näitä pelkotiloja nukkumisesta. Jokaisen perheen on asia käsiteltävä oman vakaumuksensa pohjalta, muuten se ei ole lapsenkaan mielestä uskottavaa.

kyllä lapselle voi sanoa ,ettei sinäkään tiedä varmaa vastausta. Meillä on keskusteltu siitä niin, että kyselin lapselta, mitä hän itse luulee, että tapahtuu. Kerroin, etten minäkään ihan varmasti tiedä, mutta LUULEN että mennään taivaaseen ja että siellä on hyvä olla. Hän totesi itse, että sitten kun äiti ja isä kuolevat, he menevät varmasti sen pilven päälle mikä on lähinnä kotia.



Lisäksi sanoin, että siihen on pitkä aika (sitähn en voi varmuudella tietää, mutta toivon ja luulen niin!). Pojasta tulee ensin isä ja isoisä, ja että hänellä on varmaan omia laopsia jne. Lisäksi kerroin että on ok, jos sitten itkettää kun joku kuolee. Luulen myös, että taivaassa olevat kuulevat, kun heille puhuu. Siihen poika sanoi, että hän voikin sitten vielä meille jutella, vaikka olisimmekin taivaassa. Poika on ottanut asian tosi hyvin, ikää 4 v. Joskus hän miettii kuolemaa, mutta on hyväksynyt sen, etten minäkään asiaa varmasti tiedä. Olen kuitenkin sanonut, että taivaassa on hyvä olla. Niin luulen itsekin ja haluan että lapsilleni jää kuolemasta kuitenkin jokseenkin positiivinen kuva. Eli vaikka joutuu eroamaan läheisistään ja on/tulee ikävä, on kuitenkin hyvä olla.

Hyviä vinkkejä meille pakanoille?

olen puhunut veljenpoikani kanssa kuolemasta ns. oikeilla nimillä. Eli kun ihminen kuolee, hänet laitetaan arkkuun (tämän selitin, koska poika oli hautajaisissa) ja sitten arkku lasketaan maahan ja ukki lentää taivaaseen. Taivaassa ukilla on hyvä olla, siellä paistaa aurinko eikä siellä tunne kipuja yms. Yritin siis luoda sellasen hyvän mielikuvan taivaasta ja että ukki sieltä meitä katselee pilven päältä. Ja tärkeää on hellästi kertoa se, että sieltä taivaasta ei enää takaisin pääse eikä ukki voi jutella enää, mutta että kyllä ukille voi jutella, jos siltä tuntuu, mutta ukki ei siis vastaa. Ja mä koen, että koska nykyajan ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta (ihmiset kuolevat sairaaloihin vrt. entisaika kaikki kuoli koteihinsa ja vainaja oli esillä kotona jne) ja siitä on tullut tabu, niin mä ainakin puhun asiasta niin kun se on, jos tarve vaatii. Kuolema ei ole kirosana, vaan kuuluu luonnollisena osana elämän kiertokulkuun. :-) Hyvä kirjavinkki: Jospa ukki nukkuukin? Kirjoittajat Hanna Ranssi-Matikainen ja Riikka Juvonen Kirja on myös kuvitettu siten, että mitä tällasessa tilanteessa oikeasti voi tapahtua.

Eivät tuonikäiset naperot tarvi vielä niitä kaikkia yksityiskohtia,mutta juksatakaan ei kannata...

meillä poika joskus 4v itki pariinkin kertaan ettei halua kasvaa. Sitä vähän ihmeteltiin kunnes kävi selville että oli tajunnut jotenkin että vain vanhat ihmiset kuolee!

meillä ei ole ketään läheisiä ihmisiä kuollut,mutta parikin koiraa joiden avulla siitä ollaan keskusteltu myös alle 3v pikkusiskon kanssa...

Minusta lapsille ei kannata kertoa satuja mistään sellaisesta, mitä ei tiedä. Sen voi tietysti kertoa, mihin itse tai joku muu uskoo.



Mutta noissa taivasjutuissa on sellainen ongelma, että jos lapsen antaa ymmärtää, että taivas on tuolla pilvien päällä niin sitten voi tulla ongelmia lentokoneessa tai korkeilla vuorilla ajaessa, kuten eräillä tuttavilla: lapsi rupesi pilvien yläpuolella ollessa tähyilemään, missä se mummo näkyisi!



Eli meillä on kyllä kerrottu lapsille ihan rehellisesti, että kun kuolee, niin sitten ihmisen ruumis laitetaan hautaan jne. Sitä, mitä ihmiselle itselleen tapahtuu ei voi kukaan tietää, mutta uskomme, että sitten päästään taivaaseen. Taivas ei kuitenkaan tarkoita sitä taivasta, jonka me täältä näemme ja joka on pilvien päällä, vaan se tarkoittaa sitä että ihminen on Jumalan luona ja hänen on hyvä olla. Tarkemmin ei asiaa voi tietää, vaan aikuisetkin voivat vain arvailla ja uskoa.



Tähän ovat 4- ja 6-vuotiaat olleet tyytyväisiä, enkä itse pelkää joutuvani myöhemmin hankaliin tilanteisiin ;)

Lopputuloksena on, että heistä tulee kanoja.

Lapsemme kysyi juuri viime viikolla, mitä ihmisille tapahtuu kuoleman jälkeen ja sanoin, että kukaan ei oikeasti tiedä, mutta että sitä voi muuttua vaikka kanaksi, kuten kirjassamme on ehdotettu. En kertonut tätä suurena totuutena, vaan hieman huumorilla ja lapsi ymmärsi kyllä.

... kun meille ilmoitettiin, että Kanadan mummo on yllättäen kuollut.



2,9 v tytär oli isänsä kanssa silloin asioilla mutta kun he tulivat kotiin niin kerroin asian kuten se on tähän tyyliin;



" minulla on surullisia uutisia, Kanadan mummo on kuollut ja muuttanut taivaaseen, mummi ei enää asu kotona vaan pilven päällä, josta meitä katselee" .



Vältin kertomasta, että mummi olisi kuollut kipuun, sairaalassa, vanhuuttaan tai nukkuessaan, ettei lapsi ala p e l ä t ä muiden tai itsensä kuolemaa jos on kipua, sairaalassa, vanha tai nukkuu eli saa jotain oireita, sairauksia tai on jonkun ikäinen tai joutuu jonnekin hoitoon.



Mielestäni asia ilmoitettiin hänelle luontevasti, laitoimme paljon valkoisia tulppaaneja kotiin ja mummon kuvia kauniisiin kehyksiin ja juttelimme hänestä ja muistelimme häntä tyttäremme kanssa. Ulos laitettiin iso lyhty johon käymme joka ilta laittamassa kynttilän palamaan mummolle ...



Uuden vuoden illalla ammuimme raketteja tai kuten tyttäremme sanoi " ilotulikeppejä" mummon luokse taivaaseen, katselimme tähtiä ja mietimme mikä niistä on mummin.



Joitakin päiviä kului ja hän muisti aika ajoin päivän mittaan kertoa, että Lyyli-mummi on kuollut ja ei asu enää Kanadassa vaan muutti taivaaseen. Surusta ja kyynelistä kerroimme, että ne ovat ikävää kun emme voi häntä enää täällä tavata.



Eihän tämä koskaan ole helppoa mutta jotenkinhan läheisen tai perheen lemmikin kuolemasta tulee voida lapselle kertoa.



Anoppi hieman ihmetteli miksi kerroimme lapselle suoraan Lyyli-mummon kuolemasta mutta sanoi jälkeen päin, että aikuisena hänelle oli lohduttavaa kuunnella kun lapsi selosti " että mummi on nyt taivaassa ..."

koska -omasta mielestäni- kuolema kuitenkin on lähinnä ikävä asia. On toki helpompaa kertoa taivaasta ja kuinka ihanaa siellä on, mutta entä jos lapsi isompana on vaikka masentunut, alkaako sitten kaivata taivaaseen?! Itse en todellakaan tiedä onko kuolemanjälkeistä elämää, ja omalle nelivuotiaalle olen kysymyksiin vastannut etten tiedä, mutta kertonut mitä eri ihmiset uskovat. Kuitenkin kuolemaa en ole mitenkään romantisoinut, vaan kertonut että sitten ihminen ei ole enää elävä, eikä sitä ole olemassa, vaan hän elää muistoissamme ja hänelle voi jutella. Aika paljon kyse on myös siitä miten itse kestää ajatuksen kuolevaisuudesta ja kuolemasta, ja kun itse sietää sen ahdistuksen, voi myös lapsen ahdistuksen kohdata ja lohduttaa eikä tarvitse keksiä helpottavia tarinoita taivaasta. Toki lapsen ikätaso pitää ottaa näissä jutuissa huomioon, ja kertoo vaan sen verran että lapsi on tyytyväinen.

Meillä puhe kuolemasta tuli ajankohtaiseksi ensimmäisen kerran viime kesänä kun toinen marsuistamme kuoli - mikä tietenkin on 3v3kk ikäiselle iso juttu.

Kuolema sinänsä tai mitä sen jälkeen tapahtuu, ei tuolloin vielä liikuttanut tytön mielikuvitusta; enemmän hän oli huolissaan siitä kuinka jäljelle jäänyt marsu pärjää ja miksi me vanhemmat olimme niin surullisia.

Emme siis sanoneet että marsu olisi mennyt marsutaivaaseen tms. vaan että Paulin elämä oli yksinkertaisesti ohi.



Pari kk tuon jälkeen oma mummini kuoli ja lapset (silloin 3v5kk ja 1v4kk) olivat hautajaisissa mukana. Tyttö kyseli kovasti, myös arkusta ja sen maahan laskemisesta mutta oli myös tuolloin eniten täynnä myötätuntoa minua kohti, ei niinkään ihmetellyt isomummun kuolemaa.



Silloin - ja myös myöhemmin, joskus hän kysyy ihan yllättäen kuolemisesta - kerroimme että isomummi oli vanha ja hänen elämänsä oli lopussa (kuulostaa niin hassulta suomeksi, saksaa kun me puhumme), niinkuin se on lopussa joskus jokaikisen kohdalla, koskaan ei tiedä milloin. Samoin olen kertonut ettei kuolemisessa ole mitään pahaa, ihmiset itkevät koska he kaipaavat poismennyttä eivätkä kuolemaa sinänsä. Ja kuollutta ei yksinkertaisesti enää ole, sen takia ruumis, jota ei enää tarvita, haudataan.



Näin kuivasti meillä nähdään kuolemisen teoria - kyynelet tosin virtaavat vuolanaan, eli tunteettomuudesta ei ole kyse. Taivaasta ei ole tullut puhuttua tässä yhteydessä eikä muutenkaan, se ei ole tuntunut " omalta" . Elämänkatsomukseltani kuulun varmaan agnostikkoihin enkä ole halunnut kertoa lapselleni niin vakavasta asiasta mitään keksittyä. Tähän mennessä asiasta ei tunnu tulleen hänelle mitään ahdistavaa, mutta toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä mitä tuollaisessa pikkupäässä liikkuu... :-)

Arkussa oli syöpään nuorena kuollut sukulaistyttö. Veljeni vaimo, joka ei usko tuonpuoleiseen, sanoi pojalleen, joka oli silloin 3,5 vuotias, että " Mariaa ei enää ole, hän kuoli, eikä häntä ole enää täällä eikä missään muuallakaan.." minusta se oli kamalaa ja lohdutonta ja päätin silloin, etten ikinä tuo niin pientä hautajaisiin. Yhteiskunta kun on vieraantunut kuolemasta, saa vieraantua myös minun lapseni. Omilleni aion kyllä kertoa, että kuolleet menevät Jeesuksen luo, jos kysyvät.

Meillä asia ei ole ajankohtainen, mutta olen ajatellut kertoa kuolemasta lapsen käsityskyvyn mukaan niin, että kuollutta ei enää ole, hän on ikään kuin nukahtanut hyvään uneen, josta ei enää herää. Jäljellä jäävillä voi olla kova ikävä, mutta kuolleella kaikki on hyvin ja hän elää muistoissa.



Sisko oli kertonut tähän tyyliin isoisän kuolemasta 3-vuotiaalle tytölleen, ja tyttö oli tyytynyt selitykseen. He olivat keräämässä kukkakimppua, ja tyttö oli sanonut, että isoisä olisi kyllä tykännyt kukista. Siskoni kertoi tämän eräälle tädille, joka oli alkanut selittää tytölle, että isoisä on nyt parantunut, hän istuu pilven reunalla ja näkee sieltä kukat ja kaiken. No, tyttöpä oli sen jälkeen kertonut kaikille ilouutisen: isoisä on taas terve ja istuu portaiden (!) reunalla...

kuolemaan kun on tässä vuoden sisällä kuollut kaksi hiirtä, koiran pentu ja sitten vielä minun mummo.



kun se koiran pentu kerkesi olla meillä vain vuorokauden ja se on olllut isoin juttu 4v tytölle, kun sehän oli vielä vauva. mutta siitä hän puhuu melkein joka päivä ja kyselee.



meillä myös kerrottu että sitten mennään taivaaseen ja jos on ikävä kuolleita niin niille voi puhua, mutta he eivät voi vastata.



Aika vähän on itse kuolemasta kuitenkaan tehnyt kysymyksiä.. eniten vaan siitä että miksi hauva oli kipeä niin pienenä.