Uhmakas kaksivuotiaamme

on parin päivän ajan käynyt hermoilleni urakalla. Kaikki on ollut EI, EN HALUA, EIKÄ ja väliajat on huudettu muuten vain. Päiväunilta herättyään poika tuli alakertaan, pyysi välipalaa, söi kaiken siististi ja jopa suhteellisen nopeasti, sanoi " kiitos, minulla on jo massu täynnä" , nousi pöydästä ja vei likaisen kupin ja lautasen tiskikoneeseen ja meni sitten katselemaan kirjaa.



Nyt tunnustakaa: kuka teistä on vienyt meidän _oikean_ poikamme? Sen huutavan, karjuvan vastarannankiisken, jonka minä synnytin kuukautta alle kaksi vuotta sitten!!! Ei tarvitse palauttaa.