Lue keskustelun säännöt.
Pikkuvanha. Kutsuttiinko teitä pienenä pikkuvanhoiksi? Nimitättekö omia tai toisten lapsia tuolla nimityksellä?
06.01.2006 |
Muistan yhtäkkiä lapsuudesta, kun sanoin mitä tahansa, kaikki olivat kuorossa huutamassa, että olen pikkuvanha. Sitä hokivat sisarukseni, niin sanoi perhepäivähoitajani.
Ymmärsin sanan olevan jotain tosi pahaa. Että yritän olla jotenkin parempi kuin olen. En tiennyt, mitä olisin voinut sanoa, jotta olisin miellyttänyt muita ihmisiä.
Ajan mittaan minusta tuli niin ujo ja hiljainen, etten puhunut lähes sanaakaan. En enää sitten kuullutkaan tuota nimitystä. En halunnut enää muodostaa mielipiteitä, koska pelkäsin niiden olevan pikkuvanhoja tai joka tapauksessa etteivät ne miellytä muita ihmisiä.
Vasta viime aikoina olen alkanut jälleen olla enemmän oma itseni. Tosin kolmekymppisenä ei kukaan sano pikkuvanhaksi, joskus vain ihmettelevät, että kaikkea se sinäkin mietit ;)
Kommentit (12)
Vierailija:
" Mikään kun ei kuulemma kamalampaa, kun pikkuvanha lapsi!" ja " Pikkuvanha lapsi kasvaa kuule mädäksi aikuiseksi" jne. Urgh. En todellakaan aio haukkua ketään koskaan pikkuvanhaksi.
Äitini onneksi antoi kahden kesken minullekin suunvuoron ja yleensä puhuinkin sitten hänen kanssaan suu vaahdossa! Mutta muuten olin niin hiljainen, että koulussa olisivat halunneet ohjata " tutkimuksiin"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin lapsena fyysisesti ja psyykkisesti valovuosia edellä ikäisiäni. Noin 4 vuotta oli arvio jossain kohdassa, että olisin ollut luokkalaisiani edellä kehityksessä. Äo on korkea ja pidän edelleen useita ikäisiäni kypsymättöminä.
mulle ei todellakaan hoettu sitä pikkuvanhaa hyvällä.
Se oli aina tuota " ole hiljaa, olet pikkuvanha, et oikeasti ajattele noin vaan hoet vain sitä, mitä sinulle on joku viisas sanonut" . Sitten oli perhepäivähoitajani, joka sanoi ettei tosiaan mitään maailmassa ole kamalampaa kuin PIKKUVANHA lapsi.
Äitini sanoi joskus vuosien jälkeen, että ehkä pph oli kateellinen siitä, että olin niin monessa asiassa taitavampi kuin hänen omat lapsensa, joista toinen oli minua vanhempi.
Itse en tuota asiaa lapsena edes huomannut, koska pph:n omat lapset kiusasivat minua niin paljon - esim työnsivät pääni koirankakkaan ja muuta sellaista tosi mieltä ylentävää. Lisäksi luin heille satuja ääneen silloin kun olin 5v. Koska pph:n mielestä hänen ei sitten enää tarvinnut.
kannattaa vaan yrittää päästä siitä katkeruudesta. Minulle ei kukaan sanonut, etteikö ajatukset olisi olleet omiani, itse päihitin kaikki sukulaiset jossain trivial pursuitissakin alle 10v.
Menneet on menneitä, anna asian olla. Anna itsellesi lupa siirtää se ikävä muisto aivoissasi lokeroon " joutavat asiat" . Se on menneisyyttä, se ei voi haavoittaa sinua enää.
4
Siis koska ikäistään seuraa ei ole juuri ollut tai sitä on ollut vähän. En ole ajatellut, että pikkuvanha olisi joten muita älykkäämpi, saattaahan toki ollakin.
Esim. yh:n lapsi, joka palvoo äitiään(ja puhuu kuin äitinsä) ja äiti kertoo kaikki asiat (raha-asioista lähtien) lapselleen. Tämmöinen kokemus on tuttavapiirissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kunhan vain pohdin joskus, mistä se kaikki alisuoriutuminen elämässä on johtunut! Miksi on ollut " pakko" olla keskinkertainen, vaikka olisi voinut olla hyvä - esim - terapeuttini sanoo sen olleen järkevyyttä. Itse taas vieläkin " kärsin" siitä, että pelkään olla liian hyvä. Pelkään tulevani hyljeksityksi sen takia.
Vaikka esim opinnoissa ja työelämässä on minusta ihan reilusti jokaisella oikeus olla kykyjen mittainen, ei aina keskinkertainen ;) Kunhan vain valitsee sen oikean/sopivan polun.
koska puheenaiheet olivat niin erilaiset! Paitsi sitten kun tultiin siihen ikään, että oli se yksi paras ystävä, jonka kanssa piti jakaa kaikki.
En väitä, että olisin mitenkään erityisen älykäs tänä päivänä. Lapsena olin testatusti ikätasoa edellä, mutta tuskin ihan valovuosia sentään. Olin nopeasti kehittynyt, mutta enpä usko että varsinainen älykkyyteni on kasvanut siitä 12v iästä - esim. Maailmassa on äärettömän paljon asioita, mitä en ymmärrä ;) matemaattisesti olen hyvin keskinkertainen, hädintuskin sitäkään (aikuisena testattu!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaako lapsi sitten käyttäytyä spontaanisti " kuin ikäisensä" , jos hänet aina dumataan " pikkuvanhana" ?
sain opiskella extrakieliä kansalaisopistossa (kreikkaa, sanskriittia jne) ja lukea suuria kirjallisuuden klassikoita (Tsehovista Shakespeareen ja Orwellista Hesseen) jne. Kävin myös äitini mukana anatomian luennoilla ja isäni opetti minua ohjelmoimaan ikivanhalla VIC 20-tietokoneella. Pelasin shakkia ja biljardia. Piirsin, maalasin, kirjoitin runoja ja päiväkirjaa.
Ja aikuisten seurassa viihdyinkin parhaiten, yläasteikään saakka.
Tätä oli mun pikkuvanhuus. Kukaan ei siis määrännyt minua noihin aktiviteetteihin, vaan itse heräsi kiinnostus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kylläkään sanoisi vanhemmillekaan.
keksin vain itse kaikenlaista ja vähän isompana vietin aikaa kirjastossa. Olin tosin nuorena niin arka, pelokas ja pakkoneuroottinen, että koko aikani meni siihen, että yritin olla pelkäämättä.
ap
Ei kuitenkaan onneksi kotoa. Meillä vanhempani kannustivat osallistumaan keskusteluun ihan " oikeista asioista" jo pienestä saakka. Saatiin katsella uutisia ja ajankohtaisohjelmia ja niistä aiheista sitten juteltiin. Meillä sai olla mielipiteitä ja varmaan huvittaviakin kommentteja ja käsityksiä.
Sen sijaan jotkut sukulaiset, hoitotädit ja ala-asteen opettajat kyllä kutsuivat pikkuvanhaksi, ja tosiaan sellaiseen sävyyn, jonka tarkoitus ei voinut olla mikään muu, kuin koettaa viestiä jotakin " ole hiljaa kun et kuitenkaan mistään mitään ymmärrä etkä tule ymmärtämäänkään, eikä ketään kiinnosta kuitenkaan" -tyylistä. " Mikään kun ei kuulemma kamalampaa, kun pikkuvanha lapsi!" ja " Pikkuvanha lapsi kasvaa kuule mädäksi aikuiseksi" jne. Urgh. En todellakaan aio haukkua ketään koskaan pikkuvanhaksi.