Voi ei, joudun sektioon :(

kun pääset harmin yli, ei synnytystavalla ole paljonkaan väliä. :) Tsemppiä!

Muistan kun mulle sanottiin, että kakkonen perätilassa. Itkin aivan valtoimenaan.... mutta mun tarina päättyi onnellisesti, ultrattiin ja huomattiin, että se olikin ihan " oikein" päin ja sain synnyttää. Otan osaa. Tiedän, kuinka ikävä tunne tuo on :-(

Nyt menossa rv 35 ja vauva perätilassa. Ensimmäisessä synnytyksessä oli ongelmia, joten en voi synnyttää perätilavauvaa alakautta. Pettymys oli aivan valtava kun kuulin tämän, en missään tapauksessa haluaisi sektioon. Vielä on pieni toivo että vauva kääntyisi, ulkokäännöstä kokeillaan vielä ja itsekseenkin voinee kääntyä vielä ainakin viikon ajan. Olen täällä sormet ja varpaat ristissä ja toivon.

Ole huoleti, helpommalla pääset:) Tiedän, koska olen 2 alatietä vääntänyt ja kolmas leikattiin ja on eroa kuin yöllä ja päivällä toipumisessa. Sektion jälkeen olin tosi pirteä ja hyvinvoiva kun alatiekerrat vei viikkoja toipumisessa. Ja kun olet esikoisen alatietä saanut, ei ne synnytystapahysteerikotkaan voi sulle aukoa päätä:) Onnea synnytykseesi!!

Itselläni oli vuosi sitten ihan sama tilanne. Istukka tukki kohdunsuun täysin, ja silloinhan ei mitään muuta vaihtoehtoa ole. Vihasin silti itseäni pitkään leikkauksen jälkeen, olisin halunnut synnyttää alakautta niin kuin normaalin naisen kuuluu (siltä minusta tuntui). Kipu leikkaushaavassa oli jotenkin ihan kestämätön, mikä jälkikäteen ajatellen varmasti johtui siitäkin, että vihasin koko leikkaushaavaa niin paljon. Nyt kun on kulunut vuosi, en ajattele asiaa enää juurikaan. Ainoa mikä harmittaa on alavatsalle jäänyt pussi, vatsalihakset kuulemma poikki eikä niitä enää jumpallakaan saa palautumaan.

ainakin aluksi tuntuukin. Ei kannata liiaksi pelätä lastenhoidon onnistumista, sillä voit hyvinkin parantua niin nopeasti ettei lastenhoito tuo suurempia ongelmia. Toivottavasti toivut sektiosta yhtä nopeasti kuin minä, silloin arki sujuu ihan hyvin.

Vaikka alatie synnytys on aina tavoite. Niin ole onnellinen siitä että tuo on huomattu ajoissa. Pääset suunniteltuun turvalliseen leikkaukseen ettekä sinä ja lapsesi joudu hengenvaaraan.

Anteeksi vain mutta minusta olet itsekäs kun ajattelet vain omaa haluasi synnyttää.

Mulla meinas käydä melkein samalla tavalla kuin sinulle, mutta onneksi istukka siirtyi kohdunsuulta. Itsellänikin on 1,5 v. lapsi, jossa kovasti tekemistä. Empatiani on täysin puolellasi ja toivon, että kaikki menee ok. Kuuntele viisaampia!

...jos saisin itse valita niin sektiolla synnyttäisin kuten kuopuksemme neljä vuotta sitten (perätila) Paranin vajaassa viikossa ja pärjäsin hyvin vaikka mies oli kotona vajaan viikon ja sen jälkeen kolmin vauvan ja 2v kanssa. Vaikka ei ensimmäisen synnyttäminen alakauttakaan mikään kauhukokemus ollut

Mietihän mitä sinulle olisi tapahtunut vielä muutama vuosikymmen sitten ja murehdi sitten. Pistää vähän mittasuhteisiin.

Olisin halunnut synnyttää alateitse kun ekakin syntyi suht helposti.

Olin tosi pettynyt. No, haava oli kyllä kipeä, lisäksi mulla oli hirveä

selkäkipu. Mies piti pari viikkoa lomaa, mutta totta puhuen en edes muista miten se sitten sujui vauvan ja kolmevuotiaan kanssa?!

Näin sitä unohtaa, nyt tästä kaksi vuotta aikaa enkä ole koko asiaa kyllä ajatellut piiitkään pitkään aikaan.Ei sillä ole enää mitään merkitystä

Asuimme silloin hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Mies oli kaksi viikkoa kotona enkä muista sitä aikaa mitenkään kamalana. Ja lapset siis oli kotihoidossa.

Itselläni ensimmäinen synnytys alateitse oli aivan järkyttävä kokemus. Kesti pitkään, kivut sietämättömät kivunlievityksestä huolimatta, ja lopussa repesin todella pahasti. Kesti monta viikkoa ennen kuin aloin olmaan jossain kunnossa ja siitä meni vielä kuukausia ennen kuin pystyin sanomaan olevani toipunut.



Toinen lapsi syntyi sitten perätilan takia sektiolla ja etukäteen olin pelännyt kaikkia kauhukuvia mitä sektion jälkeisistä kivuista olin kuullut. Kokemus oli kuitenkin todella positiivinen. Pystyssä olin ensimmäisen kerran vajaa 10h leikkauksen jälkeen ja leikkusta seuraavan päivän kävelin jo ympäri osastoa huomattavasti paremmassa kunnossa kun edellisen synnyttyksen jälkeen. Kivut olivat todella vähäisiä ja nekin saatiin lääkkeillä pois. Minä pystyin tuon sektioni jälkeen huolehtimaan lapsestani huomattavasti paremmin kuin synnytyksen.



Koskaan ei voi tietää miten kyseisessä synnytyksessä käy, mutta näitä positiivisiakin kokemuksia löytyy. Ja tärkeintähän on että lapsesi saadaan mahdollisimman turvallisesti ulos, vai mitä?

Tietysti voi olla pettynyt ja harmistunut aikansa, mutta kannattaa muistaa että kyse on kuitenkin suhteellisen pienestä asiasta- asiat kun voisivat olla huonomminkin: minusta olennaista on että lapsi syntyy elävänä, muuta voi pitää bonuksena, mitä itse haluaisi synnytykseltä jne. Ainakin itse koin omassa raskaudessa sektion näin. Kannattaa miettiä omaa asennoitumistaan asioihin mihin itse ei voi vaikuttaa: vie vain energiaa harmitella asioita jotka kuitenkin tapahtuvat.

Toisaalta pettymyksentunnettaan ei voi eikä pidä vähätellä jos sitä tuntee, mutta itse voi kyllä aktiivisesti miettiä miten sitä tunnetta saisi pienennettyä.

Lapsen, ja myöskin sinun, paras on kuitenkin tässä tapauksessa sektio. Se ei maailmaa kaada jos kerran synnyttää sektiolla. Eikä sen riskitkään enää niin suuria ole kuin joskus.

Onneksi olkoon sinulle ap.

Ensisynnyttäjänä pelkäsin juuri joutuvani sektioon, en niinkään synnytystä.

Hyvin se kuitenkin menee, tärkeintähän on sun ja vauvan terveys ja hyvinvointi.

Vierailija:

Anteeksi vain mutta minusta olet itsekäs kun ajattelet vain omaa haluasi synnyttää.

vaikka arpi jää enemmän näkymään.



t.uimahallissa tehty näköhavaintoon perustuva tutkimus ;) itselläni on pystyarpia kaksi päällekkäin