Jos ei parisuhteessa koskaan riidellä - miten on mahdollista?

on ainakin yksi osapuoli, joka ei saa ilmaista tarpeitaan.

Toiset ihmiset vain ovat luonteeltaan tasaisia ja rauhallisia, rauhaa rakastavia ja riitelyä inhoavia. Eivät tällaiset ihmiset pura omaa pahaa tuulta toiseen.

Kun ei vaan jakseta:) Ollaan eri mieltä pienistä asioista, mutta isoista ollaan samaa mieltä. Ja pienten asioitten takia ei jakseta riidellä. Kumpikaan ei ole koskaan ollut mistä vihainen, kumpikaan ei ole loukannut ym. Jotkut sanovat, että parisuhteessa pitää välillä olla riitaa, minä sanon, että miski ihmeessä pitäisi väkisin ruveta vääntämään riitaa, kun ei ole mitään mistä vääntää. Mielummin ollaan iloisia ja onnellisia ja väleissä.

.. jos ei muka koskaan ole toista mieltä toisen kanssa. Ja onhan niitä omia tunteitakin saatava tuulettaa välillä? Ei sen silti kamalaksi tarvitse mennä!



Tiedän kyllä veljeni ja hänen vaimonsa, eivät kai koskaan riitele. Mutta siinä suhteessa se onkin niin, että veli vahvistaa kaiken vaimoltaan, eli vaimo päättää kaiken ja veljeni ei asetu ikinä vastahankaan. Onko sekään terveettä? Eli omat mielipiteet veljeni aina hautaa. Eipähän vaan tunnu paljon tunteita muutenkaan siinä liitossa olevan, valitettavasti. Ihan kuin kaverukset keskenään!

Kun minulla on huono tuuli puen lenkkeilyvaatteet niskaan ja hölkkään 10 km. Ja mieli taas korkeella.



Miehen kanssa toki on välillä koviakin keskusteluita, mutta emme päästä sitä riitelyasteelle. Riitelyllä ei saa kun pahan mielen.

Elämä olisi helpompaa kun antaisi itselleen luvan tuntea myös ärtymystä, vihaa ja suuttumusta. Kaikki nuo ovat hyödyllisiä ja hyviä tunteita.



2

Mutta koska paha olomme, tai surumme ei johdu puolisosta, niin emme pura sitä hänee, vaan tuoemme toisiamme näissä tilanteissa. Jos minulla on vaikka ollut ihan kamala päivä töissä, olen erittäin ärtynyt ym. niin se helpottaa kun pääsee miehen kainaloon puhumaan asiat selviksi.Eli purkaa ulkopuoliset asiat kumppaniin vaan kertomala mikä painaa ym. Eikä huutamalla ja raivoamalla ja riitelemällä.

5

Minäkin olen usein kiukkuinen ja ärtynyt mutten sen vuoksi ala riitelemään kenenkään kanssa. Saatan sanoa ääneen mikä ärsyttää tai purkaa sitä pahaa oloa vaikka lenkillä tai johonkin työhön.

Elämä olisi helpompaa kun antaisi itselleen luvan tuntea myös ärtymystä, vihaa ja suuttumusta. Kaikki nuo ovat hyödyllisiä ja hyviä tunteita.

2

Jonkun mielestä erimieltä oleminen ja tiukka sanailu ei ole vielä riitelemistä, mutta joku toinen mieltää riitelyn nimenomaan tällaisena.

tai ainakaan kohta 15 vuoden aikana ei ole vielä päässyt riitaa syntymään. Harvoin ollaan eri mieltä asioista, en oikein keksi, mistä voisi olla niin, että siitä alettaisi riitelemään.

ja jos jotakin tunteenpurkauksia on tullut, ne ovat pääosin aiheutuneet stressistä ja väsymyksestä ja ärsyyntymisen laukaisijana on yleensä ollut tekemättömät kotityöt.



Sen suurempia riidanaiheita meillä ei oikeastaan ole, molemmat tykätään enemmän rauhallisesta yhteiselosta :) Kiitos mieheni loistavan huumorintajun, saan nauraa joka päivä vatsani pohjasta. Kai meidän parisuhde on aika onnellinen, ainakin minä nautin ja miehenikin näyttää tyytyväiseltä.



Suhteen alussa meillä oli yhteenottoja ja välienselvittelyjä, ajan myötä nekin jäivät pois. Mieheni kärsi niistä, hän on luonteeltaan rationaalinen sekä rauhanrakentaja, minä taas temperamenttinen ja out of logic ollessani poissa tolaltani ties mistä syystä. Riitelimme usein aamuyöhön asti ja vakio oli oven paiskaisu ja kävelylenkki öisessä kaupungissa, jolloin toinen juoksi perään ja pyyteli anteeksi kyyneleet silmissä.



Nyt vanhoille muistoille voi jo nauraa, se oli sellaista nuorenparin dramatiikkaa ;)

eikä oltu väsyneitä

eteenpäin ja mies jäi junnaamaan entiseen. Opin ilmaisemaan omia tarpeitani ja nyt kun en tee jatkuvia myönnytyksiä niin riidellään päivittäin.

on ainakin yksi osapuoli, joka ei saa ilmaista tarpeitaan.

Oma äitini sanoi minulle muutama vuosi sitten että tuolla tavalla et saa miestä pysymään. Hän tarkoitti sillä nalkutustani ja riidanhaluisuuttani. Kävin pääni sisällä kovan koulun ja tajusin, että minulla on hieman narsistisia piirteitä. Kun tapasin mieheni viisi vuotta sitten, päätin että kokeilen elää toisella tavalla. Meillä on täydellinen suhde. En ikinä olisi uskonut, että pystyn kunnioittamaan ja arvostamaan toista ihmistä niin kuin itseäni.

jos on eri mieltä asioista.

Eikö kaksi aikuista ihmistä voi ymmärtää sitä ettei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä =o Ei mua ainakaan yhtään haittaa jos oma puoliso tai joku ystävä on eri mieltä asioista kanssani.



Minusta sellaiset ihmiset on ärsyttäviä jotka alkaa vänkäämään sitä omaa mielipidettään ja vaativat että toisenkin pitäisi olla samaa mieltä kanssaan.

Suhteen alkuaikoina oli meilläkin tosin paljon riitoja, mutta nyt on jo vuosia ollut melko seesteistä aikaa ja olemme kaikista tärkeistä asioista yleensä samaa mieltä. Joku sanoi, että jos ei riitele ei perheessä näytetä tunteita. Se ei meidän kohdalla pidä paikkaansa, me nimittäin näytetään tunteemme toisia kohtaan lapsille ja myös omat tunteemme lapsia kohtaan.



Lasten kanssa tulee paljon enemmän riitää kuin puolison, varsinkin nyt kun esimurkkuikä alkaa kolkutella vanhinta tytärtä.



Yhteiseloa yli 15 vuotta.

Jos saavatkin sitten ns. normaalit appivanhemmat, niin onpa siinä shokkihoitoa, kun se hirviö anoppi joskus korottaa ääntään sinne ärsyttävälle appiukolle. Tai auta armias, jos aviopuoliso joskus on erimieltä! Elkää sitten ihmetelkö, miksi he ottavat avioeron.

Omassa lapsuudenkodissani ei koskaan riidelty (ainakaan meidän lasten kuullen) ja niinpä oli aikamoinen tekeminen sitten itse tottua sellaiseen kumppaniin, joka tulistui pienestäkin ja pisti pystyyn hirveän riidan (oman mittapuuni mukaan siis), menin aivan lukkoon ja paniikkiin, enkä tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. se suhde sitten kariutuikin juuri tuohon. Nyt olen opetellut riitelemään ja myös sopimaan, niin että omat lapseni saavat nähdä, että ei se niin kauhean vaarallista ole, jos aikuiset joskus ovat vähän kovaäänisemminkin eri mieltä asioista. Riidat kuuluvat parisuhteeseen siinä missä kaikki muukin, niitä pitää vaan osata käydä oikealla tavalla ja ne pitää oppia sopimaan oikealla tavalla. Jokainen varmaan löytää sen oikean tavan omalla kohdallaan. Itse olen ajatellut asian niin, että mieluiten minä riitelen juuri tuon miehen kanssa kuin kenenkään muun :-)

kysyin taannoin häneltä, onko hän koskaan tavannut ketään, jotka eivät riitele. Ensin, nopeasti, hän sanoi että ei. Sitten hän sanoi, että on tavannut. Näille pareille on yhteistä se, että heillä on ns. ohut tunneyhteys. Puoliso ei siis hetkauta oikein puoleen eikä toiseen.



Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 19 vuotta, ja me riitelemme vain pari kertaa vuodessa. Toki olemme asioista eri mieltä, ärtymys nousee, mutta niin kauan kuin kumpikin osapuoli kykenee rakentavaan palautteeseen, ei siitä nouse "riitaa".

Toki ollaan eri mieltä asioista, mutta ne asiat ovat pieniä, tyyliin onko Metallica hyvä bändi vai ei., tai tehdäänkö ruuaksi makaronilaatikkoa vai perunoita. Mutta miksi ihmeesssä tuollaisista pitäisi riidellä? Niistä on kiva väitellä leikkisästi tyyliin "Mutta peruna on terveelisempää" mutta mitää riitaa ei tuollaisesta jaksa vääntää.

Isot asiat, kuten saako lasta lyödä vai ei, miten rahat käytetään ym. ovat meille itsestään selviä, ja molemmat olemme samaa mieltä niistä. Miksi olisin ottanut miehekseni ihmisen joka olisi tärkeistä asioista aivan eri mieltä?

5

Niin no meillä riitely on sitä että ollaan eri mieltä ja tiukasti väitellään asioista. En mäkään riitele pelkästään riitelyn takia, eli että jos mulla on muuten huono päivä niin pistäisin kaiken miehen viaksi.



Joskus me voidaan riidellä jostain jos mies mun mielestä sanoo jotain turhan pahasti eikä pyydä anteeksi ja mä loukkaannun sitten siitä. Tai jostain tekemättömästä työstä jne.