Onko synnytys kamalaa?

Siitä en tiedä mutta naisen laittaminen synnytyskuntoon ei nyt kovin kamalaa ole. M

Ei se mikään rekiretki ole, mutta kipu unohtuu kuitenkin aika nopeasti. Toipuminen on tosiaan ihan oma juttunsa myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kivutta siitä ei selviä

Kyllä selviää

 

Ei selviä, ja sitä suurempi häpeä on kaiken lisäksi. 

Siis mitä häpeämistä tässä on? Synnyttäminen?

No kuvittele kuinka makaat siellä alastomana ja henkilökuntaa ravaa sorkkimasaa alapäätäsi ulosteiden ja limojen roiskuessa. Ei ole kiva sen jälkeen näyttäytyä paikallisessa baarissa kun tietää mitä kaikki ajattelee. 

No siis kun se voi tapahtua niin monella tapaa, että ei sitä voi mitenkään yleistää. Oma synnytys oli oikeasti kuin leffoista. Kipuja kyllä oli sen pari minsaa, mutta äkkiä se lapsi sieltä ulos tulla tulpahti. On nitäkin, jotka odottaa tunti/päiväkausia tai menevät sektioon. Pahimmassa tapauksessa äiti tai lapsi kuolee yms.

Minulla raskaus ja synnytys meni hyvin, kamalaa oli vasta jälkeenpäin. Ennemmin olisin vaihtanut kamalaan synnytykseen ja sujuvaan vauva-aikaan.

On se, mutta menee ohi ja nopeasti unohtaa. Peruuttaakaan ei voi.

Vierailija kirjoitti:

Eka piti käynnistää ja se oli kamalaa, kun supistuksia oli monta tuntia niin, että niillä ei ollut väliä. Siis koko ajan oli supistus päällä, se vaan oli sitten välillä kauheampi. En pystynyt kävelemään tai edes kunnolla puhumaan ja lopulta otin epiduraalin, kun lääkäri ja kätilö sanoivat, että tolla menolla voi käydä niin, että et jaksa ponnistaa.

Toka synnytys käynnistyi luonnollisesti ja se oli jopa kivaa. Supistuksilla oli välit ja mä pystyin liikkumaan ja puhumaan, eikä kipu missään vaiheessa ollut pahaa. En tarvinnut mitään lääkityksiä sillä kertaa ja vauva vaan pullahti ulos, kun muutaman kerran ponnistin.

Niin että voi käydä kummallakin tavalla, voi olla kamalaa tai sitten ei.

Minullakin oli eka synnytys samanlainen kuin sinulla, että supistuksilla ei ollut väliä ollenkaan, oli vain koko ajan loputon kipu, joka sitten välillä nousi niin järkyttäväksi, että oksensin. Oli käynnistetty vesien puhkaisemisella ja sitten oksitosiinilla. Se oli se oli oksitosiinitippa, joka tuon aiheutti minulla. Heti kun sain epiduraalin, niin tunnissa aukesin loppuun saakka. Episiotomia piti tehdä, kun ei meinannut itsellä voimia riittää ponnistukseen eikä vauvakaan ollut mikään iso.

Tokakin synnytys käynnistettiin, mutta meni ballongilla ja supistuksilla oli välit. Selvisin pitkän aikaa ihan vain sillä TENS-laitteella, joka ei ekassa synnytyksessä toiminut ollenkaan. Tässä toimi, kun supistukset olivat luonnollisia. Avautumisvaihe kesti pidempään ja samoin ponnistusvaihe ja epiduraalikin epäonnistui ja puudutti vain toisen puolen, mutta tästä synnytyksestä minulla on paremmat muistot ihan siksi, että supistukset olivat siedettäviä ja niiden välissä sai vähän hengittääkin. Jaksoin vitsailla jopa ponnistusvaiheessa, vaikka isokokoisen vauvan pää jäi jumiin ja repesin aika lailla.

Olisin halunnut tuntea millainen on täysin luonnollinen synnytys, mutta lähinnä sitä on varmaan tuo toka, koska lääkkeellisesti avustettiin vasta ponnistusvaiheessa, jolloin sain oksitosiinia vahvistamaan supistuksia, kun eivät tosiaankaan olleet edes puoliksi niin pahoja kuin ekassa. Kolmatta lasta en taida hankkia, tai jos hankin, niin todennäköisesti sekin synnytys käynnistetään samoista syistä kuin edelliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kivutta siitä ei selviä

Kyllä selviää

 

Ei selviä, ja sitä suurempi häpeä on kaiken lisäksi. 

Siis mitä häpeämistä tässä on? Synnyttäminen?

No kuvittele kuinka makaat siellä alastomana ja henkilökuntaa ravaa sorkkimasaa alapäätäsi ulosteiden ja limojen roiskuessa. Ei ole kiva sen jälkeen näyttäytyä paikallisessa baarissa kun tietää mitä kaikki ajattelee. 

Aijaa.. kun mä olin synnyttämässä, niin ei siellä ollut paikallisen baarin väkeä katselemassa.

Itsellä suunniteltu sektio ja käynnistetty alatie, ilman mitään ihmeellistä tai järkyttävän kamalaa. Toki alatiesynnytys on kivulias, itsellä ne supistukset, etenkin kun ei saanut ihan vielä ponnistaa, epiduraali vei kyllä kaikki muut kivut. En siis tuntenut kuin venymistä ja että vauva syntyy, en kipua eikä naarmuakaan tullut vaurioita. Se sattui kun kovan työn tehnyttä kohtua painettiin voimalla heti synnytyksen jälkeen ennen suihkuunlähtöä, ettei jää hyytymiä sisään, sekin varmaan enemmän säikäytti kun tehtiin varoittamatta.

Sektiokin oli helppo, ei kipuja eikä mitään erikoista ja pääsin heti hyvin liikkumaan ja paranin nopeasti.

No on, kyllä se on kamalaa, kivuliasta. Mutta kyllä siitä myös selviää ja kipu menee ohi. Muutkin on selvinneet, jotkut montakin kertaa, niin kyllä säkin. Suurin osa kivusta unohtuu kun saat vauvan syliin, on se sen arvoista kyllä. 

Synnytyksessä mukana olevalle miehelle tapahtuma on välillä kova kokemus, vaikka olisi käynyt valmennuksen läpi. Istuu tuolillaan kalpeana, kenties pyörtyykin. Hoitaja joutuu pitämään huolta miehestäkin.

Ei, koliikki oli paljon kamalampaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuvittele sietämätön tuska , joka ei hellitä. Kuvittele siinä ,että joku leikkaa sinulta välillihan halki ja et edes tunne sitä koska se muu tuska on niin suuri. Tätä sitten 12-48 tuntia.

tämä

Tiedän kokemattakin että on, ihan jo kun miettii sitä tilannetta. En voi kuin ihmetellä miten moni haluaa synnyttämään vapaaehtoisesti. En usko että lapsen saaminen on sen arvoista. Joskus nuorempana olisin ehkä itsekin voinut kuvitella hankkivani lapsen kun en ollut ajatellut tätä synnytysasiaa sen enempää, mutta nyt kun ikää on ja vähän tajuaakin jotain asiasta niin aika suuri ihme saisi tapahtua että tuohon leikkiin lähtisin.