Onko lapsettomia jotka eivät koskaan saaneet lasta?

Toisaalta voi lohduttautua sillä ettei jää ihan perheettömäksi. Vaikealta tuntuu seurata lapsen kasvua kun tietää että jää ainoaksi, ei koskaan enää saa kokea vauva-aikaa, taaperon kasvua... lapsi vain kasvaa ja kasvaa, enemmän ja enemmän irti vanhemmistaan kuten kuuluukin. Muttei ole sitä toista jonka kanssa saisi vielä kerran nauttia pienen lapsen äitiyden :' (

ja siitä ei ole puhuttu kuin humalapäissä - hoitoyrityksistä jne. Eli jos kysymyksesi oli, että saavatko kaikki tavalla taikka toisella lapsen, niin vastaus on EIVÄT.

Yhdyn edelliseen kirjoittajaan siinä, että kokemus lapsettomuudesta on erilainen ensimmäisen ja toisen lapsen kanssa.

Ensimmäisen lapsen kohdalla asiaan liitty valtavasti erilaisia asioita: lapsen kaipuun lisäksi on mietittävä mitä on elämäni jos jään ilman perhettä, on omia mielikuvia perhe-elämästä joita vaille pelkää jäävänsä yms. Toisella kertaa lapsettomuus tuntuu enemmän " lapsen menetykseltä" , asiaan ei liity enää niin paljon visioita omasta itsestä.

Sekundaariset eivät tiedä, mitä on menettää mahdollisuus äitiyteen, siksi heillä on helpompaa kuin kokonaan lapsettomalla. Tajuatko mitä on elää ilman lasta, kokonaan? Et.



Minusta on rumaa yleensä verrata eri ihmisten lapsettomuuden tuskaa, mutta on selvää, että mieluummin olet äiti kuin ettei sinulla olisi lasta. Tästä lienemme yhtä mieltä?

sekundäärisenä sanon, että on helpompi kestää sekundäärinen kuin kokonaan lapsettomaksi jääminen.

Mutta itse koen myös vaikeaksi kestää omien mielikuvieni isommasta perheestä toteutumattomuuden. Siis jos kokonaan lapseton suree menettämäänsä mielikuvaa perhe-elämästä, minä suren perheeni jäämistä pienemmäksi kuin olin kuvitellut. Yhtä raskaita kokemuksia, molemmista mielikuvista luopuminen.

Mutta sekundäärinen voi mennä ja halata lastaan, se on lohduttavaa.

Minusta tuntuu myös, että jos joskus se ihana päivä tulee että saan lapsen, edessä on kuitenkin MYÖS sekundaarinen lapsettomuus, että joudun sitten senkin kokemaan. Elämä on pahimmassa tapauksessa jollain tasolla lapsettomuuden kanssa kamppailua vaikka kuinka kauan.



Ymmärrän, että lapsen kaipuu on aina kivuliasta, mutta minua loukkaa, kun joku äiti tulee valittelemaan, että hänellä on vaikeampaa kuin kokonaan lapsettomalla koska hän ymmärtää mitä menettää!!?? vaikka siis ei edes menetä äitiyden kokemusta...



5

Kukin kokee asiat kuten kokee. Ymmärrän vitosen loukkaantumisen, en minäkään haluaisi että minun tuskaani vähäteltäisiin. Ymmärrän myös että joku kokee helpompana ne vuodet jotka on kokonaan ilman lasta kuin sekundäärisen. Meitä on niin moneen junaan.



Itselläni on siis toivo toisesta lapsesta jo mennyt, ehkäistään jälleen niin turhalta ja typerältä kuin se tuntuukin. Haluasin kuulla kokemuksia niiltä jotka eivät lasta koskaan saaneet, miten saa itsensä iloitsemaan taas elämästään? Miten pääsee irti pettymyksestä, miten nähdä tulevaisuus hyvänä? Pystyykö siihen edes kukaan?



ap-vitonen

miksi, ap, ehkäisette...?

ap

ap lisää

Saimme kuitenkin lapsen hoidoilla.



Nyt olemme sekundaarisesti lapseton pari. Se on ihan yhtä tuskallista kuin olla primaaristi lapseton. Yhtä pohjaton on suru nyt kuin ennen ensimmäistä lastamme.



Toivottavasti hoidot edes jollain aikajanalla toisivat meille toisen lapsen.



Nämä ovat minun kokemuksiani. En halua verrata tuntemuksiani kenenkään kanssa. Haluan vain kertoa, että lapsettomuuden tuska kohdallani on ollut syvä.



Oman kokemuksen kautta omat tunteet ovat määriteltävissä, mutta toisen surua, sen laatua ja määrää on mahdoton arvioida ja mitata. Ennenkaikkea vertailua ja arvottamista tulisi välttää. Jokaisen suru on oma ja jokaiselle suuri, ehkä jopa ylitsepääsemättömältä tuntuva, kokemus.



Toivoisin suvaitsevaisuutta lapsettomien kesken. Tämä on meille kaikille, olimmepa sitten primaaristi tai sekundaarisesti lapsettomia, iso kriisi ja surutyön paikka.