Juttelin 12v tytön kanssa joka on 3v rampannut kahden

Vain niin kauan kun kummallakaan ei ole uutta kumppania eikä muita lapsia ja vain jos vanhempien välit ovat niin hyvät että heidän ei olisi alunperinkään tarvinnut erota vaan olisivat voineet ratkaista liittonsa ongelmat.

Saimme työsuhdeasunnon omakotimme läheltä. Emme kumpikaan seurustele ja meillä toimii tämä että lapset pysyvät vanhassa kodissa ja me vanhemmat vaellamme kahden kodin väliä. Jos tulee uudet kumppanit kuviohin niin sitten en tiedä...

Kokevat olonsa helposti kodittomiksi ja heittopusseiksi. Lisäksi vanhempien viileät välit tekevät kasvatuksesta epäjohdonmukaista ja myös vastuu on helposti hukassa. On tavallaan selvempää, jos jompi kumpi huolehtii päävastuullisena.



Mutta tietysti muuten lapselle on tärkeää säilyttää molemmat vanhemmat elämässään.

isä asui kaukana toisella puolella Suomea. Tapasimme harvoin ja Isän alkoholiongelma toi omat ongelmansa tapaamisiin. Vaikka Isä oli joskus humalassakin siellä ollessamme olivat nuo vierailut todella tärkeitä kaikille sisaruksille. Olen onnellinen että Äiti ei kmoskaan puhunut pahaa Isästä meille lapsille. Jonkinlainen isänkaipuu on kuitenkin jäänyt loppueelämäksi ja kuullostaakin pahalta että joku äiti sanoo että on tyytyväinen ettei lapsi juuri tapaa isäänsä. Isän puuttumisella elämästä on kauaskantoiset seuraukset vaikkei sitä ehkä lapsudessa vielä huomaakkaan.

ei ollut isä lapsilleen. Isäpuoli korvasi hänet paremmin kuin kiitettävästi. Ei lapsella ole pakko olla biologista isää elämässään, tullakseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi. On onnellisia lapsia ja aikuisia joilla on ollut ainoastaan yksi vanhempi.

voisivat itse viikottain vaihtaa perhette jos se kerran hyvältä ja tuntuu. Minusta on vanhempien huonon omantunnon taputtelua jos väittää, että lapsi kärsii siitä ettei tapaa toista vanhempaansa. Lapsi kärsii myös erosta, eipä tuo lapsen etu tullut silloin mieleen vai?



Vanhemmat voisivat sitten lapsen edun nimissä muuttaa niin lähelle toisiaan, että lapsi pystyisi luontevasti asumaan yhtä kotia, mutta olemaan toisen vanhempansa luona, vaikka päivittäin.



Minusta on naurettavaa väittää, että olisi lapsen etu tai edes inhimillistä laittaa lapsi asumaan kahdessa eri kodissa viikottain.



Jos vanhemmat haluavat lapsen etua niin silloin he hankkivat lapsia vasta sitten, kun ovat varmoja, että jaksavat olla yhdessä hyvinä ja pahoina päivinä. Jos ero kuitenkin on syystä tai toisesta väistämätön niin silloin vanhemmat voivat lapsen edun nimissä asua, vaikka samassa pihapiirissä/ samalla kadulla/ riittävän lähellä toisinaan niin lapsi pääsee päivittäin näkemään halutessa molemmat vanhempansa.

kritisoimassa ne, joilla ei ole siitä itsellä minkäänlaista kokemusta. Vaikka lapset tapaisivat toista vanhempaansa viikonloppuisin, siinä tulee yhtä monta muuttoa ja siirtymistä. Lisäksi viikonloppulapsilla ei useinkaan ole omaa huonetta etävanhemmalla, puhumattakaan omista tavaroista. Vuoroviikkolapsilla yleensä näin on.

Juuri siitä on kysymys. Lapsella on siis yksi koti (niinkuin ihmisillä normaalistikin) ja sitten on sen etävanhemman koti erikseen. Ei kahta erilaista elämää ja sitä juurettomuuden tunnetta, ettei missään ole sitä oikeata kotia. siirtymisiä toki on, mutta myös pysyvyyden tunne siitä, että on joku kämppä tässä maailmassa on KOTI (siis se ainoa ja oikea).

että vuoroviikkosysteemi on lasten kannalta todettu parhaimmaksi vaihtoehdoksi? Muuten, ap ei kysynyt tuon 12-vuotiaan mielipidettä asiasta, vaan taivastelee omista lähtökohdistaan tuota tilannetta. Jospa se onkin lapsille ok..?

ja välimatka lyhyt, systeemi on osoittautunut toimivaksi ja jopa paremmaksi kuin viikonloppusysteemi. Mutta tietenkään se ei ole KAIKILLE paras mahdollinen! Esim. jos vanhempien kasvatusnäkemykset eroavat toisistaan merkittävästi.

että vuoroviikkosysteemi on lasten kannalta todettu parhaimmaksi vaihtoehdoksi?

He ovat olleet meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla.

Mies olisi tietysti halunnut olla enemmänkin heidän kanssaan, mutta tällaine perinteinen järjestelmä oli sovittu.

Minusta oli merkillepantavaa, että mitä enemmän lapset saivat itse valita sitä vähemmän he halusivat reissata. He halusivat olla samassa paikassa pidempiä aikoja, ja he halusivat traditioita, juhlia tietyt juhlat aina samalla tavalla ja samassa perheessä. Esim. joulut aina äidillään, pääsiäiset ja juhannukset aina isällään.

Lisäksi huomasin että jokainen ero oli aina rankka, vaikka se kesti vain 2 viikkoa. Ensin itkettiin että piti lähteä isälle, ja sitten itkettiin että piti lähteä äidille.



Minusta on itsekästä sellainen viikko-viikko. Lapsella pitää olla joku koti, ei se silti tarkoita ettei olisi kaksi vanhempaa jotka rakastavat. Minusta rakastavat vanhemmat valitsevat aikuisesti lapsen parhaaksi eikä omaksi mukavuudeksi.

että kyllä meillä oli ihan oikea koti ja lapsille oma huone, tavarat, vaatteet ja lelut. Eivät ne tee kotia vaan se että jossain on sinun koulu ja kaveripiiri.

Ja joka tapauksessa isällä ja äidillä on eri säännöt heidän kodeissaan, siitä ei pääse mihinkään. Monesta asiasta voivat kasvatuksessa olla samaa mieltä, mutta jos on uudet puolisot niin ne on heidänkin kotejaan (!) ja heidän arvot ja tavat vaikuttaa.

Minusta se on elämässä ihan normaalia, ja lapset kasvaa ikään kuin monikulttuurisuuteen kun näkee että ihmiset voi elää erilailla ja olla silti ihan kunnon ihmisiä.

niinkuin joku sanoi, se mikä käy yhdelle lapselle ei käy välttämättä toiselle.



Tuo vanhempien vaihtuminen kodissa voi onnistua vähän aikaa, mutta siinäkin hankaluuksia. Ensinnäkin vanhemmille voi tulla helposti tunne, ettei pääse elämässä eteenpäin, vaan jää tavallaan kuitenkin siihen vanhaan suhteeseen "kiinni" ja tämäkin voi aiheuttaa ajan myötä katkeruutta vanhaa puolisoa kohtaan (ja tämä taas ei missään nimessä hyvä lastenkaan kannalta). Tämä on siis ihan ammattilaisen (taisi olla joku psykologi) mielipide, jossain vanhassa vauva tai kaksplus lehdessä. Toisekseen taloudellisestikkin melkoisen huono vaihtoehto. Kummatkin joutuisivat vielä sen "lastenkodin" lisäksi hankkimaan omat asuntonsa. Ja jos toisella vanhemmalla on eri säännöt kuin toisella, niin ei sitä asiaa muuta se, että lapset hoidetaan samassa kodissa.



Vuoroviikko systeemissä taas lapsille kyllä tulee helposti kiertolaisen olo, mutta sitäkin voi ehkäistä tehokkaasti. Molemmissa kodeissa TÄYTYY olla lapsilla se oma tila, ei mikään vuodesohvaratkaisu tms. Mielummin myös oma vaatevarasto (sisä ja ulkovaatteet), omat pelit, lelut yms. Vain kaikista rakkaimmat tavarat sitten kulkevat lapsen mukana sekä tietysti isommat (=kalliimmat) urheiluvarusteet tms. Vuoroviikkojärjestelmässä vanhemmilla TÄYTYY olla säilynyt puhevälit, jotta kaikki lasten asiat pystytään hoitamaan sujuvasti ja riidatta. Lisäksi yhteiset pelisäännöt (kasvatusasioissa) täytyy olla ainakin suurinpiirtein. Lasta/lapsia ei missään nimessä saa käyttää vanhenpien väliseen viestintään, vaan mieluiten asiat hoidetaan suoraan, vanhemmat keskenään. Eikä vanhemmat saa mennä mukaan lasten "äidin/isän luona saa tehdä sitä ja tätä"-leikkiin, sen he kyllä osaavat. Hyvä olisi vielä jos molemmat kodit ovat lähellä toisiaan, näin koulu/päiväkoti asiat sujuvat hyvin ja auttaa muutenkin monessa käytännön asiassa.



On paljon lapsia/perheitä, joille vuoroviikkosysteemi ei vain sovi ja syy saattaa löytyä näistä edellä mainitsemista asioista (siis siitä, ettei ne ole kunnossa). Mutta monen lapsen mielestä kaksi kotia koetaan rikkaudeksi, josta moni kaverikin on kateellinen (no, tietysti nämä kaverit eivät sitä ole kokeneet eikä sen nurjia puolia). Parhaimmaksi asiaksi vuoroviikkosysteemissä olevat lapset kokevat sen, että vaikka vanhemmat ovat eronneet, välit MOLEMPIIN vanhempiin pysyvät läheisinä! MINUN mielestä vuoroviikkosysteemissä myös molemmilla vanhemmilla säilyy "vanhemmuus" paremmin kuin viikonlopputapaamisissa! Näin toisen luona ei käydä vaan kylässä, missä hauskaa pidetään koko sen ajan, kun vanhemman luona ollaan. Vaikka kaikilla viikonloppuvanhemmilla tapaamiset tätä hauskanpitoa ole, niin uskaltaisin väittää, että lähes kaikilla kuitenkin, nähty on!

Vaikka olisi viikonlopun ja lähtee pois on se enempi kuin ei ollenkaan. Itse odotin viikonloppua että näkee isää.

Joka toinen viikonloppu olin veljeni kanssa isällä ja joka toisen äidillä. Asuin äidillä ja veli isällä. Se tuntui pahemmalta vaikka ymmärrän nyt isompana että veljen oli hyvä olla isällä.



En ymmärrä miksi lapsella tarttee olla oma koti jossa vanhemmat reissaa.

Tavarat olis, niinkun hotellissa ja vanhemmat tulee luo ja lähtee pois luota. Se satuttaa yhtälailla lasta.



Tarttee muistaa että 12- vuotias on teini joka haaveilee luultavasti vanhempien paluusta, vaikka se olisi epätodellista.

Joka perheellä KUULUU olla omat säännöt! Ei niitä voi laittaa joka perheessä sopiviksi, varsinkin jos tilanteet erilaiset.

Ap.n homma olis tukea nuorta, kertoa että hänestä välitetään ja muistuttaa että vaikka säännöt on isän kodissa eri kuin äidin luona. Ne on kuitenkin mietitty tarpeen mukaan.

Säännöissä on se hyvä puoli että niitä voidaan muokata, uusia tai poistaa tarpeen mukaan. Mutta säännöt on kaikille lapsille, ei jokaselle omia sääntöjä.



Lasta tarttee auttaa eron yli.

Eihän sittenkään ole _perheen_ kotia jossa on pysyvät vakaat säännöt vaan on _lapsen_ koti jossa on eri säännöt eri viikoilla kun eri vanhemmat tulevat käymään. Plus sitten kaikki riidat mitä ko. järjestelystä voi seurata. Kuka ostaa vessapaperit ja miksei taaskaan ole siivottu kun minun viikkoni alkaa jne. Vanhemmat ovat stressaantuneita vuorenvarmasti kun joutuvat jakamaan asunnon exänsä kanssa eikä tuollaisessa systeemissä ole tilaa uusperhekuvioille. Jos vanhemmat ovat eronneet riitaisasti niin aina pahempi, ja jos ovat eronneet niin kypsästi ja sopuisasti, että pystyvät luovimaan samaa kämppää niin mikseivät olisi pystyneet luovimaan vielä liitossaankin kypsästi ja sopuisasti?

tulee joka tapauksessa. Meillä lapset ovat joka toinen viikonloppu (to-su) isällään ja joka kerta huomaa, että siellä on erilaiset säännöt ja tavat. Ei näy olevan väliä ovatko viikonlopun vai viikon vai enemmän.



Sitten tuosta, että aikuinen ei suostuisi asumaan viikon kerrallaan jossain... Minä asuin entisen poikaystäväni luona aina joka toinen viikko enkä kokenut sitä stressaavaksi. Oli omia tavaroita siellä jne. Joten en menisi sanomaan ettäkö aikuinen ei voisi suostua tuohon. Pääasia on varmaankin sekä aikuiselle että lapselle, että on rakkaita ihmisiä läsnä!