Kyllä nyt ärsyttää...!
Ystävälläni on pieni vauva, minulla taapero 1v 4kk joka vilkkaan puoleinen, kuitenkin kiltti/helppo lapsi, syö hyvin, nukkuu hyvin ja totteleekin hyvin " eitä" . Kyläilimme ystäväni luona ja taas sain huomata kuinka paljon hän vaatiikaan meidän taaperolta... Lapseni pitäisi istua varmaan vain sylissäni koko ajan kiltisti suu kiinni. No, ensiksi kun menimme sisään, taapero tietenkin innoissaan lähti kävelemään ystävääni ja vauvaa kohti hymyillen ulkoovelta. Ystäväni torui lastani ja sanoi ettei kengät jalassa saa tulla sisälle, aivan kuin tämän ikäiseltä voisi vaatia jotain sellaista että jäisi odottamaan kiltisti eteiseen kun äiti saa tavarat ja itsensä sisälle ja riisuttua lapsen kengät, itse hän ei vielä niitä riisua osaa. Mitään ei saa tehdä, mihinkään koskea, mitään katsoa, tuhma lapsi kun levittelee sanomalehtiä lattialle, kun haluaa niitä katsella, tuhma kun ottaa vauvalta tutin kun on utelias, tuhma kun haluaa mennä istumaan vauvan turvakaukaloon kaikki on tuhmuutta ja ilkeyttä... En tiedä miten päin olisi kun koko ajan saisi olla kieltämässä (tosin en kiellä turhasta, vain silloin kun on oikeasti aihetta) Taaperomme oli koko ajan kiltisti (ihmisillä on niin erilaiset määritelmät tosin näköjään tästä kiltteydestä...) mutta ikäistensä tavalla utelias ja menevä. Kun ystäväni vauva rupesi itkemään, ystäväni sanoi " no nyt on täällä kaksi kiukkuista" eikä meidän taapero ollut kiukunnut kyllä lainkaan, kiltisti luovutti kerta toisensa jälkeen tavaran käsistään kun sanoin että anna tavara äidille... Kerran hermostui hetkeksi kun jäutui luopumaan vauvan purulelusta kun mitään ei olisi saanut pitää kädessä. Ystäväni vahtii lastani kuin haukka ja ilmeestä huomaa mitä hän ajattelee lapsesta. Onkin sanonut että " vauvan ovat niin söpöjä mutta ikävää kun ne kasvavat isoksi" .. Itsestäni lapsemme on parhaassa mahdollisessa iässä tietenkin, en niinkään kaipaa niitä vauva-aikoja vaan ihanaa kun voi jo puuhata kaikenlaista, lapseni osaa osoittaa rakkautta ym. Ystäväni hehkuttaa koko ajan vauvansa ihanuutta " katso miten ihanasti vauvani heiluttaa käsiä, oi voi voi kun se on niin ihanaa kun se ilmehtii noin, voi kulta rakas oot ihana kun kiljut noin!" Ja samalla toruu taaperoamme joka on taas " pahanteossa" ja jolla on kova ääni ja joka syö sottuisesti ja ja... Alan olla jo kyllästymässä tähän enkä kohta jaksa nähdä ollenkaan tätä ystävää, olen yrittänyt vihjata hänelle että " ei taapero vielä ymmärrä ja osaa ihan kaikkea eikä siltä voi kaikkea vaatia..." Kun he olivat meillä kylässä ja olimme kahvittelmassa, lapseni omassa syöttötuolissaan syöden omaa välipalaansa ja tämän huomatessa pöydässä keksejä, hän osoitti keksejä ja ynisi kertoen siis että haluaa keksin joita muutkin söivät. No, ystäväni tokaisi heti vihaisesti " onpas sinulla kova ääni!" ja kun taapero ei vielä syö aivan siististi kiisseliä, vaan sitä valuu kaukaloon ja pöydälle, kaverini siirsi vauvoineen paikkaa etemmän lapsesta nenä nyrpeänä ja sanoi " hyi kun sotket" ja perään leperteli tietenkin taas että voi kun tämä MINUN lapseni on NIIIN ihana!
No, ehkä hän herää todellisuuteen sitten kun hänen lapsensa on saman ikäinen kun minun tällä hetkellä, mutta sitten taas minun lapseni pitäisi hänen mielestään varmaan osata lukea, kirjoittaa ja istua kaksi tuntia paikallaan hiljaa... Joka kerta kun vietän aikaa hänen kanssaan (siis jos lapseni on mukana ja yleensä onkin sillä isänsä tekee niin pitkää päivää töissä eikä ole mahdollisuutta lähteä kyläilemään ilman taaperoa) tulee niin paha mieli lapsenikin puolesta :( Mitä tekisi, muuten meillä synkkaa hyvin eikä ystäviä koskaan liikaa ole...
Kommentit (17)
Ilmeisesti hänellä itselläänkään ei ole pienempiä sisaruksia tai juurikaan kokemusta muista lapsista kuin vauvastaan.
Jotkut ihmiset kyllä ovat sellaisia muutenkin että heidän mielestään lasten tulisi olla ja toimia juuri heidän mielensä mukaan.
Voisit ottaa asian vaivihkaa esille vaikka hiukan kiertotietä ja seuraavalla kerralla kun vierailette hänen luonaan voisit (mieluummin ennen kuin lapsi ehtii mitään tekemään), alkaa kertoa hänelle " jostakusta ystävästäsi" , joka ei anna lapsen tehdä mitään teidän siellä käydessänne jne. ehkä hän tajuaisi itse toimivansa " samalla tavalla kuin toinen ystäväsi" .
totea siihen suoraan että " Odotas vain kun lapsesi on vuoden ikäinen!"
Ja tämä pitää sanoa " kaiken tietävä" ilme kasvoillaan.
ja varsinkin ihmisistä jotka eivät ole aiemmin edes kiinnostuneet lapsista, kunnes se oma ihana vauva tuli..
No, kyllä hän huomaa kun hänen vauva kasvaa. Toivottavasti muistaa vielä jos hänelle itselle sattuu tulevaisuudessa sama tilanne.
Samanlaista käytöstä olen huomannut monilla joilla ensimmäinen on vaikka oman lapsesi ikäinen ja kun omani pian 2½ v uhmapää tulee kehiin, niin kyllä ovat varmaan monesti ajatelleet, että onpas villi lapsi:)
Katso huviksesi onko ystäväsi kirjoittanut vauva-puolelle että meillä kävi oikein riiviö lapsi..:)
Vauva voisi nukkua rattaissa ja sinun taaperosi saisi touhuta ilman " sotkuja" .
Voi hyvä ihme, sinunkin lapsesihan on niin pieni vielä. Tuon ikäseltä ei todellakaan voi vaatia käytöstapoja ja kuvaamasi perusteella lapsesi on tosi helppo ja " kiltti" . Jos lapsesi olisi uhmaiässä niin teidän ystävyys olisi varmasti loppu...
Mä kyllä ymmärrän hyvin että jos itsellä on vauva eikä ole kokemusta isommista lapsista niin ei ehkä ollenkaan tiedä miten lapset käyttäytyvät. Mutta en kyllä menis silti ääneen sanomaan tuhmaksi ja ties miksi kiukuttelijaksi, en IKINÄ!!
Mua kiukuttaa jo sekin kun monien mielestä 5-6-vuotiaat on NIIN isoja että heiltä odotetaan ihan aikuisten rationaalista käyttäytymistä joka tilanteessa.
tuli niin elävästi mieleen tilanne meidän perhekerhosta.
Minun 9kk tyttö konttaili pienempien luokse, jotka oleskelivat äitiensä kanssa lattialla ja luonnollisesti kiinnoistui toisten leluista. Tyttö otti n.6kk pojan helistimen tämän kädestä ja pojan äiti sitten hermostui ja alkoi meuhkaamaan, ettei toisen kädestä saa ottaa lelua. Ymmärtääkö jonkun muun 9kk, että se oli ehkä vähän väärin tehty?
Muutenkin ne pienten vauvojen äidit skitsahtelee milloin mistäkin. Yleensä laitan tytölle tutin suuhun, että jos koskeekin toisten leluihin, niin ei ainakaan laita niitä suuhunsa. Mutta tämäkään ei niille mammoille kelpaa...
T: MrsH
ystäväsi tulee tänne kirjoittamaan, kun hänellä on niin vaativainen lapsi !
Joillain ei vaan ikinä tule olemaan sellaista tunneälyä tai miksi sitä nyt sanoisikaan, että osaisivat tunnistaa ja kohdella lapsia ikätason mukaan.
Joillain juttu kolahtaa sitten, kun oma lapsi on samassa iässä, joillain ei koskaan.
Ja sitten on se ryhmä, jotka eivät voi mitenkään ymmärtää, miten USEAMMAN lapsen kanssa voi mitenkään pärjätä, ainakaan yksin ! Aika kauas on menyt ihan perusarjesta ja tavallisesta elämästä/olemisesta.
Niin muuten, sellaisen pikkuvinkin antaisin, että voisit kyllä suoraan sanoa ystävällesi, että minun lastani ei sanota tuhmaksi. Vain tekoja moititaan, jos on tarvetta. Sanotaan siis että teit tuhmasti, ja sitä saakin sitten tuon ikäiselle toistaa tuhat kertaa, ja lapsi on silti ihan " normaali" !
No, mutta totuus se paljastuu ystävällesikin joskus.
Mulla vähän samanlaista kokemusta. Poikani on pian 3-vuotias ja kaikki tietävät tuon ikäiset. On ihan kiltti, mutta uhmaa piisaa ja muutenkin välillä ihan " hölmöjäkin" juttuja. Ystäväni katsoo häntä selvästi nenänvarttaan pitkin ja on ihan kauhuissaan. Tuon ikäiset eivät vaan ole niin tyhmiä, mitä moni luulee ja poika selvästi tajuaa, että " X ei tykkää hänestä" .
Itse hän hoivaa kohta 1½-vuotiasta lastaan kuin vauvaansa ja pahoin pelkään, että kun ovat tässä vaiheessa niin ongelmia tulee, kun ei edes kieltää voida mitään.
ymmärrän hyvin mistä puhut, itsellänikin on vastaavanlaisia kokemuksia.
Meillä noita pieniä " villikoita" on kaksin kappalein, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis kaksinverroin ;)
(3,5 v ja 1 v 11 kk)
Musta ainakin tuntuu, että ystävälläsi on hyvin epärealistinen kuva siitä, mitä lapset ovat, kun tulevat taaperoikään.
Ehkä hän ei ole nähnyt eikä tunne paljoa leikki-ikäisiä lapsia, kun vaatii selvästi liikaa pieneltä lapselta.
Tai sitten se hyväksyminen ja tykkääminen rajoittuvat vain ja ainoastaan omaan lapseen.
Itse olen tyystin kieltäytynyt menemästä semmoiseen paikkaan kylään, jossa lapsemme eivät saa olla omia itsejään. Toki kiellän pahanteot yms., mutta mitäpä lapsella on tekemistä paikassa missä ei mihinkään saa koskea eikä saisi ilmaista itseään laisinkaan.
Odotahan vaan, kun ystäväsi lapsi kasvaa, niin sama juttu on hänelläkin edessä ;)
Ei meilläkään 1v4kk syö nätisti ja ruokaa joka paikassa. Jospa kaveri syöttää lapsensarippikoulu ikään tai sitten on ihmelapsi joka osaa kaiken heti :-) Meillä onmyös 2v7kk joka myös suttaa ja välillä maitolasi kaatuu.
Kaiystvälläsi joskus totuus tulee ilmi
... lapset ovat lapsia!
Olen joskus itsekin miettinyt ' missä kulkee se veteen piirrettu viiva' kun lapsi missäkin ikävaiheessaan. touhuilee mitäkin ja meidän vanhempien tulisi häntä voida ohjata?
Joskus tämän pohdinnan on aiheuttanut aivan omat huomiomme siitä, että ' katsos vain, lapsukaisemme onkin löytämässä aivan uuden piirteen itsestään' (eli tekee ja touhuaa jotain aivan uudenlaista nenämme alla). Yleensä tämä on normaalia eri ikäkausiin liittyvää kehittymistä ja me vanhemmat sitten ragoimme häneen hieman jälkijunassa ... (" ;) ihan okei ollaan tähän asti pärjätty.
Joskus huomaan kyllä lapsemme 82-vuotiaan mummon joskus paheksuvan sitä, kun lapsi on luonnostaan liikkuvainen ja vilkas. Ääripäähän tuossa olisi se, että lapsi nököttäisi paikallaan ja jurottaisi?
Silloin teen kyllä aika paljon työtä sen vuoksi, että selitän (väännän rautalangasta) mummolle se, että lapsemme käyttäytyy aivan normaalisti, eikä hänen toimissaan ole mitään huomautettavaa. Siis nyt korostan, että mummosta lapsen normaalin iloinen, reipas olemus on jotenkin ' ei sallittua' . Hänestä lapsen kaiketi pitäisi olla aina äisin jalan vieressä, pää alaspäin ja hiljaa (nyt ylikorostan suhtautumista) mutta jotain siis tänne päin mielummin. Ja näinhän lapset eivät ole.
Anyway. Pieni 1,5-vuotias lapsi on utelias ja tutkiva - hän ei missään nimessä ole p a h a tai t u h m a, jos istahtaa vauvan turvakaukaloon!
Ap. kirjoitusta lukiessa minulle tuli vauvan äidistä mielikuva naisesta, joka ei naura tai ilahdu lapsen kehitystä ja liikkumista seuratessaan. Tuosta kengät jalassa-kommentista totean vain se, että odottakoon kun oma pieni on sen ikäinen, että liikkuu omat kengät jalassa jne. ehkä hän tulee karvaasti kokemaan sen - ettei kaikkea voi elämässä hallita - moni meistä äideistä on tämän varmaankin jo oppinut.
Relaaminen lasten kanssa on kaikkein vaikeinta mutta tarpeen!
P.S. En menisi lapseni kanssa tuollaiseen perheeseen vierailulle, joss lastani mollataan :(
Itse en myöskään ehkä menisi ainakaan kovin hanakasti kyläilemään paikkaan, jossa lastani koko ajan kritisoitaisiin ja haukuttaisiin. Mitä jos menisitten ystäväsi kanssa vaikka joskus ostoksille tai jumppaan ilman lapsia tai vaikka ulkoilisitte yhdessä?
Minä en oikein siitä pikkuvauvavaiheesta niin tykännyt, tuntuu, että osaan paremmin touhuta vähän isomman lapsen kanssa, kun hänkin jo tekee jotain ja kommunikoi. Vauvathan on siis tosi söpöjä, mutta tästä taaperovaiheesta nautin itse enemmän, joten minun on vaikeaa ymmärtää ystävääsi. Kyllä terve taapero on jatkuvasti liikkeessä, sen tulee ystäväsikin aikanaan huomaamaan.
Auttaisiko se, että teitä kahvittelisi vähän isompi porukka, jolla olisi eri-ikäisiä lapsia? Ystäväsi ehkä näkisi silloin, että lapsesi ei todellakaan ole mitenkään hankala. Jos meidän poika esimerkiksi söisi kiisseliä, sitä olisi kyllä vähän joka paikassa. En ole vielä niin haastavaa ruokaa uskaltanut antaakaan, joten lapsesi on ainakin meidän poikaan verrattuna tosi näppärä!
Eli lähes kuten ap:n ystävä. Mieheni ei voi ymmärtää että 1,5v ei tahallaan tee kiusaa vaan on vasta pieni lapsi. Pitäisi syödä hienosti, ei saisi kiinnostua iskän tavaroista, pitäisi uskoa kerrasta, leikkiä hienosti yksin kun iskä tekee paperihommia jne.
En halua enää kuunnella kun mies huutaa/tiuskii pojallemme kaikesta pienestäkin...
Olen yrittänyt selittää miehelleni mutta ei mene jakeluun. Olisiko kenelläkään käytännön vinkkiä?
Tähän samaan ilmiöön törmää myös puistoissa, lähes paikallaan viihtyvien, hiekkakakkuja taputtelevien esikoistyttöjen äidit katsovat jatkuvasti liikkeessä olevia poikia kieroon. Vaikka pojat eivät tekisi edes mitään kiellettyä.
Mutta kun niistä lähtee ääntä HUI. Ja ne juoksevat, IIK. Tulee mieleen ainakin yksi tällaisen äärettömän rauhallisen esikoistytön äiti joka ei ymmärrä sitä että pojat eivät vain jaksa istua hiljaa. Tämä äiti myös puhua lätöstää jo 2-vuotiaalle tytölle ihan vauvakielellä koko ajan.
Ja sitten saa kuulla että kyllä alle 3-vuotias on jo NIIIN iso että ei saisi haluta koskea toisten leluihin, pitäisi päästää toiset aina edellä kaikkiin karuselleihin ja muihin. Hyvä kun ei vaadita että lakki kourassa avataan mammoille oviakin kaupoissa. Raivostuttavaa.
Mulla on mennyt ihan totaalisesti hermot yhteen tuttavaperheeseen, johon syntyi ensimmäinen lapsi vuosi sitten. Heidän kanssaan ei kovin helpolla viitsi lähteä minnekään, kun meininki on joka kerta samanlaista meidän 3-vuotiasta kohtaan " hys, hys" , " ei saa huutaa" , " älä koske X:n leluihin" istu hiljaa paikallasi" , " ole hiljaa kun X nukkuu" jne. Voi elämä!
Meidän pikkukaveri on aivan normaalilla vilkkaustasolla varustettu pikkuvesseli, joka puhuu ihan taukoamatta ja leikkii niinkuin ikäisensä pitääkin. Heidän lapsensa taas vaikuttaa varsin rauhalliselta tapaukselta (kuten vanhempansakin) joten kovin rajua puheripulia tai äänekästä leikki-ikää ei kenties ole edes tiedossa.
Lisäksi tuntuu, että he haluavat tehdä kaiken niin " täydellisesti" että! Mitään makeaa ei saa heidän lapselleen antaa ja ruokailut pitää olla puolen tunnin tarkkuudella. Ja yhdessä syötetään ja pestään ja nukutetaan... Meillä taas otetaan hommat hippusen rennommin, mutta lapsestamme huolehdimme ihan varmasti yhtä hyvin kuin hekin.
Mikä siinä onkin, että joidenkin vanhempien elämä nyrjähtää ihan totaalisesti raiteiltaan lapsen syntymän jälkeen? Ja kuinka ihmeessä he aikovat joskus tulevaisuudessa selvitä toisesta lapsesta, jos ensimmäisen kanssakin pitää stressata joka pienimmästäkin asiasta...
Itselle tulee aina vaan niin kovin ärsyyntynyt ja vaivaantunut olo ja jotenkin alemmuuden tunne, kun toiset mulkoivat kulmiensa alta meidän " äänekästä" lasta. Ja sitten nousee karvat pystyyn, ja sellainen fiilis, että minähän en lapseni normaaleja leikkejä kenenkään torujen takia rajoita!
Mutta plaah, kai meitä sitten on vaan niin kovin moneen junaan...
En tiedä mitä tyyppiä miehesi on mutta saisitko hänelle printattua netistä tai sitten lainaat vaikka kirjastosta teoksen lapsen eri ikäkausista. Ehkä häneen tehoaisi tutkimustulokset ja " mustaa valkoisella" .
Oma mieheni on kyllä yleensä ymmärtäväisempi melken kuin minä mutta meillä oli yhtaikaa kotona 2-vuotias uhmaaja, 6-vuotias uhmaaja ja itkuinen vauva ja välillä tunnelmat oli mitä oli... Yleensä selvittiin hienosti mutta välillä mieheni ihan tosissaan rupesi mulle skitsoamaan että noilla lapsilla (isommilla siis) on oikeasti jokin mielenterveysongelma. Sillon mulla meni yli ja toin hänelle luettavaksi pinon teoksia joissa kuvailtiin just eikä melkeen meidän lasten käytöstä. Sen jälkeen hän on itsekin etsinyt tietoa ja sanonut ajatelleensa asiaa paljon ja oppineensa paljon. Nyt ei kyllä ikinä kutsu lapsia päästään viallisiksi vaan osaa oikeastaan tosi hienosti suhtautua kiukkuiluihin ja muihin.
Ilmeisesti ystävälläsi ei ole kokemusta taaperoikäisistä ja kuten itse sanoit hän varmasti herää todellisuuteen kun oma ihana vauva on siinä iässä. Toivottavasti ei ole liian karu herätys =)
Mutta toisaalta jos hän on noin vertaileva ja mielestään isomman pitäisi osata sitä ja tätä niin varmasti sitten odottaa taas isommalta enemmän.
Voisitko jutella ystäväsi kanssa tilanteesta, hän ei ehkä huomaa itse tekevänsä väärin lastasi kohtaan (koska lapsesi jo ymmärtää sanan tuhma jne. olettaisin ainakin eikä ainakaan ymmärrä sitä, että joku on hänelle " vihainen" ja kieltää koko ajan). Onko lähellänne perhekerhoa? Menkää yhdessä sellaiseen. Itse olin perhekerhossa kun vauva oli 3kk ja siellä näki sitten isompia isona laumana, joten ystäväsi voisi saada sellaisen " ahaa-herätyksen" että kaikki taaperot ovat sellaisia.