Mitä olet itse kokenut, mitä et missään nimessä haluaisi lapsesi kokevan?
äidilläni se oli 6v koulun aloittaminen. Iloitsi kun synnyin tammikuussa ja sain olla luokan vanhin.
Minä en haluaisi lapseni olevan koulun tai luokan koyhin. Ja en halua vaihtaa osoitetta usein. (Vaihdoin koulua 8 kertaa)
Kommentit (30)
koulukiusatuksi, itseinhoiseksi, seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja omassa elämässään olleiden vaikeuksien vuoksi alisuoriutujaksi monissa asioissa, kuten koulussa. Älyä olisi ollut, kukaan ei ollut tukemassa. Lukematta keskinkertainen ka, mitä se olisi ollut ja missä olisin jos olisin vaivautunut? Joku olisi kannustanut?
raiskaus, väkivaltainen puoliso, parvekkeelta tippuminen.
koulukiusaamista, liian nuorena suhteita liian vanhojen miesten kanssa, itsemurhayrityksiä, välinpitämätöntä isää, suljetulla osastolla olemista..
Maailmassa on niin paljon pelättävää, etten uskalla edes ajatella. Omien kokemuksien myötä kun on valitettavasti tajunnut, ettei elämässä kaikki aina mene niinkuin saduissa, vaikka nyt uskonkin oman elämäni onnelliseen loppuun :-) Uskon, että parasta mitä voin oman tyttäreni eteen tehdä, on rakastaa ja hyväksyä hänet ehdoitta ja toivoa parasta..
a) välttyisivät huonolta itsetunnolta, osaisivat toimia koulussa oikein jos kiusaamista esiintyy, eivät alistuisi omassa tulevassa parisuhteessaan väkivaltaan ja alistamiseen ja
b) olisivat henkisesti vahvoja, kun jokin väistämätön paha koskettaa heitä, esimerkiksi läheisen kuolema, sairastuminen tai jokin muu onnettomuus.
Ehkä toivoisin, että olisin äitinä ymmärtävä, enkä tiukkapipoinen jyrä kuten omani. Äitini on hyvä äiti, mutta jotenkin vanhanaikainen ja tosi jyrääävä. Toivoisin, että lapseni voisi luottaa minuun ja kokea, että minulle voi puhua vaikeistakin asioista. Kaverivanhemmaksi en halua, mutta läheisemmäksi kuin omani.
- koulukiusaamista
- aina poissa olevia vanhempia (töissä)
- ulkonäön/painon arvostelua
- huutavia ja pahoinpiteleviä (tukistaminen, lyöminen) vanhempia
- Vanhempien alkoholismia
- Kasvamista savuisessa kodissa (tupakointi sisällä jatkuvasti)
- Vastuuta alkoholinkäytön vuoksi vammaisena syntyneiden pikkusisarusten hoidosta ja kasvatuksesta
- Kahta syöpää joista ainakin toinen erittäin todennäköisesti lapsuuden ja nuoruuden jatkuvasta passiivisesta tupakoinnista johtuva
isovanhemman mustavalkoista uskonnollissävytteistä arvomaailmaa ja moraalikäsityksiä (no tuskin olisi mahdollistakaan, kun tulevat isoäidit eivät ole sen luontoisia kuin oma mummoni), ulkopuolisuuden tunnetta koko 12 vuotta kestävän yleissivistävän koulutuksen ajan, petollisia ja pikkumaisia "ystäviä", suhdetta narsistin kanssa.
Eniten olen katkera tuolle mummolleni, hänen syöttämistään ajatuksista johtui suurin osa muistakin ongelmista. Tätini kyllä kärsii "kiltin tytön syndroomasta" minuakin enemmän, mutta riittävän kurjaa oli minullakin.
* lapsuuden yksinäisyyden
* isän kaappijuoppouden ja mielialojen vaihtelut
* harrastukseen pakottamisen
* vanhempien tappelujen kuunteleminen ja niistä seurannut pelko
* varhaiset alkoholikokeilut
* väkivältaiset suhteet nuoruudessa
* raiskaus
sitä en tosin toivoisi kellekkään