TAMMIKUISET UUTEEN VIIKKOON 12.-18.5.
Kokeilen, pystyisikö tänne jo kirjoittelemaan, tässä ensi viikon pino:)
Kommentit (58)
Äitienpäivä oli yleensä ottaen oikein ihana. Sain aamulla lahjaksi shampanjapullon, toivomani cd:n ja esikoisen piirtämän kortin. Sekä lämpöiset halaukset koko herrakerholta. Isovanhemmat olivat kylässä ja nautimme terassilla kuohuviiniä (en tarjonnut shampanjaani...) ja mansikoita ja ilmakin oli käsittämättömän upea.
Välillä istuskelimme tuomen juurella ja katselimme esikoisen touhuja. Ainoa MUSTA pilvi koko päivässä oli anoppi. Se jaksoi joka välissä huutaa kuinka pahalle se tuomi haisee, hän sitten vihaa koko puuta. Ja jaksoi toistaa tuota mantraa kymmenen kertaa. Ja me muut ihailimme niitä kukkia ja tuoksua.
Eikä siinä kaikki, anoppi on ottanut tavakseen "haukkua" vauvaamme. Koko ajan hokee kuinka lihava ja paksu se poika on. Ihan kamalan läskit posket ja iso maha. Ja kuinka pääkin on kuin vieteriukolla (eikä edes ole, aika vakaasti se sen jo pitää). No ei kai vauvalla voi olla lommoposkia ja mahaa kuopalla?!?!
Taivas että mua raivostutti. Oma äitini leperteli Sisulle ja pussaili ja kertoi kuinka suloinen ja rakas vauva se on ja anoppi senkuin tökki ja hoki niistä läskeistä. Se on kamala nainen. En sanonut mitään, koska minulla on käytöstavat. Mutta seuraavalla kerralla käsken pitää suunsa kiinni ja tutkia ihan omia läskejään. Ja varmasti sanonkin.
Anoppi ei koskaan ole edes sanonut että rakastaisi näitä ainoita lapsenlapsiaan. Kyllä se juttelee ja ostaa tavaroita jne mutta yhtään hellittelysanaa sen eukon suusta ei ole tullut. Mä olen niin kiukuissani, osittain itselleni etten kohteliaisuuttani sanonut mitään.
Parempi unohtaa koko asia, kunnes tapaan sen taas......
Sisu nukkui koko viime yön hyvin ja nyt vetelee päiväunia jo kolmatta tuntia. Outoa. Sain kitkettyä kukkapenkin, laitettua ruuat ja pestyä pyykit, vastattua sähköposteihin ja nyt on aikaa hengata täällä. Toki jos olisin kunnon äiti niin leikkisin esikoisen kanssa...mutta kun en jaksa.
Mulla on taas yh-viikko, miestä ei juurikaan näy. Kaipa sen taas jaksaa, pitää vain sopia aikuistreffejä että säilyy mielenterveys ;)
Sellaisia tänään. Mukavaa viikonalkua.
ipu ja Sisu (paino-pituus nollakäyrällä, eli ei mikään tankki.......)
Kamala anoppi ipulla. Mä luulin että mun anoppi osaa ottaa pannuun..
Tulin oikeestaan vaan katsomaan miten nämä sivut toimii, kun en aiemmin ole vieraillut.
Äitienpäivä ei alkanut ihan niin kuin odotin vaan ensitöikseni siivosin keittiön ja aloin ihan itse keittelemään itselleni aamukahveja kun mies istui koneella..No ehkä ensi vuonna sitten paremmin.
No joo, olihan sitä jo tässä, koitetaas osaanko mä käyttää näitä sivuja. (tekniikan ihmekakara)
Ilmoitan vain, etta hengissa ollaan! Silmatulehdus mulla ja pienilla, raivostuttavaa ja arsyttavaa, en toivo kenellekaan!
Joku mietti Pliko 3 matkarattaita niiden seisomalaudan takia. Voin kertoa, ettei silla "laudalla" kylla pysty seisomaan ellei omaa kamalan vahvoja kasilihaksia jotta saa pitaa koko ajan kiinni! Ja "seisominen" onnistuu van silloin kun selkanoja istuma-asennossa =/ Mutta muutoin oikeinkin kayttokelpoiset rattaat, pienet ja helppo kasata/purkaa ;) Suosittelen testaamista liikkeessa ennen ostamista!
Jalat parantuneet suht.hyvin, tosin mustelmilla ovat varmaan viela kuukauden paivat!
Nyt ei muuta, tasan kuukausi Suomen reissuun! =)
-Allu
Yritetään jos saisi jo kirjoiteltua. Ihan outoa ollut ilman tammimammojen kuulumisia!
Meille ei kyllä mitään ihmeempää kuulu, samaa vanhaa. Jotenkin on viime aikoina ollut vähän pettynyt olo, kun 3kk ikä ei tuonutkaan mitään muutosta tai helpotusta arkeen... yhä nukutaan yhtä huonosti, kitistään yhtä paljon jne.. En mä nyt sillä että tää jotain kamalaa olisi (ihanaa tää on jokatapauksessa, nautin olla äiti tuolle mahtavalle pikku-pojalle joka tarvitsee minua niin paljon..), mä vaan noviisina jotenkin odotin että joku muuttuisi 3kk kieppeillä, kun niin olen kuullut...mutta ei. Tästedes en odota mitään, niin en pety. Tai mun seuraava odotus on, että jospa vaikka viimeistään kouluikään mennessä saisi nukkua yöt vähän paremmin :x Paitsi sitten on ehkä toivottavasti jo uusia pienempiä valvottamassa!
Ihanaa. me saadaan vauva-kavereita. Miehen kaverille ja tyttöystävälleen oli syntynyt tytär eilen. Voiko olla parempaa äitienpäivälahjaa heillä...varsinkaan kun ei ehkä odottanut ehkä sitä juhlaa vielä tänä vuonna juhlivansa! Ja mun parhaalla kaverilla on la muutaman viikon päästä. Ja vaikka tää on vielä salaisuus, niin mun yksi toinenkin erittäin läheinen ihminen odottaa kans vauvaa, kovin alussa on tosin vasta, mut pidän peukkuja.. Oon ihan innoissani näistä kaikista!!
Nyt vaan pitäisi keksiä kivoja vauva-lahjoja kaikille.. Varsinkin tuo mun paras kaveri tuottaa päänvaivaa, tuo kun heille jo toinen lapsi, kaikkea on kuulemma yllinkyllin. Ja sekin, että 3v isosiskoa haluaisin myös jotenkin muistaa, ettei koe jääneensä unohduksiin, mutta miten...hukkuvat leluihin muutenkin!
Jaahas, Ohto heräsi. Pitää lopettaa tältä erää.
Frimmy
Vitsi nää lätkän MM-pelit näkyy myöhään! Onko kukaan muu täällä niin idiootti friikki (tai ei-väsynyt) että jaksaa katsoa nuo pelit...? Mä oon oikeesti ihan väsynyt, mutta samalla taas niin friikki että ainakin yritän, en tosin liian tosissaan. Eilen piti jättää Usa peli ekan erän jälkeen väliin, kun torkahtelin koko ajan. Nauhalta sit päivä mittaan katsoin kun ehdin.
Nyt yritän kanada-peliä. Mut en voi vannoa jaksavani, enkä väitä että se olisi edes fiksua, aika kortilla muutenkin nää nukkumis tunnit.. Mut fani mikä fani.. Lätkän MM on kuitenkin vaan kerran vuodessa. Mut toisaalta, onhan ne kisat ensi vuonna taas. Jos väsyttää nyt, niin sitten väsyttää, ja meen nukkuu.
Hassua että tää on varmaan mun suurimpia "kriisejä" Ohton syntymän jälkeen. ;) Kaiken muun epämukavuuden, sos. elämän uhraukset ja unen vähyyden kyllä kestää, mut hitsi ku ei jaksa lätkää katsoa..! Argh, identiteetti kärsii.
En mä silti mitään pois vaihtais. :)
Frimmy
Pari viestiä on mennyt harakoille, tuossa männäpäivinä...
Olavi se nukahti omaan sänkyynsä klo 21. Suloinen ja tyytyväinen tapaus! Hän oj jo 66,3 cm ja 6 700g. Maitoruokinnalla jatketaan. Mun suunnittelemaa herkkuruokaa; kauralimaa ei saa antaa viljan takia ennen 5 kk. odotetaan vaan, tämä maitoruokinta on niin helppoa. Maitoa tulee tissistä ihmeen hyvin ja imetys onnistuu. Esikoisen kohdalla oli paljon vaikeampaa.
Ipun anoppi on oikea auringonpaiste :). Kuulostaa perusnegatiiviselta tädiltäni. Hän on nyt demnetoitunut ja hoidan hänen asioitaan. Käynnit ja puhelut ovat todella rasittavavia, olen aina ihan poikki. Oikea energiasyöppö. Vali, vali ja vali tai yleensä kaikki on pielessä ja hoitajatytöt ( kotisairaanhoito) eivät osaa mitään.
Kasvimaa on melkein kylvetty. Muutenkin piha on jo melkein kesäkuosissa.
KYSKÄ: Onko kukaan ollut polven tähystysleikkauksessa? Miten meni? Mun polvi on taas huonona, kun enää ei ole sitä lymfaa. Sain kutsun ortopedille elokuussa, tähystysleikkaus tulossa.
Hyvä, että Allun jalat ovat kunnossa. Pystyitkö heti tekemään kaikkia kotihommia ja selviämään arjesta?
Koska tavataan? Kenelle sopisi Tapiolan Stockan kahvila? ON keskeiselläpaikalla koko Universumissa!
Kohta koisaamaan, huomenna on päiväkodissa perhepäivä. Menemme sinne Olavin kanssa.
Voikaa hyvin!
T. Ametisti ja Olavi ( huomenna 4kk)
tuli jo teitä ikävä! Laitoin epätoivoisen viestin ylläpitoon, ja sen jälkeen nämä vauvat-palstan viestit tuli näkyviin, voi siis olla että onnistuin olemaan sankari, tai sitten en, ehkä se oli sattumaa :) Joka tapauksessa kirjoitin niille, että ei meitä tammimammoja saa erottaa! Mur!
Minä sain eilen ihanan äitienpäivälahjan Innalta, kun hän kääntyi ekan kerran selältä vatsalleen, peräti kaksi kertaa. Lisäksi illalla hän ekan kerran sai semmosen pitkän nauruhepulin, kikatti ja hekotti miehelle vaarinsa sylistä vaikka kuinka kauan, me muut kolme naurettiin myös vedet silmissä :) Mieheltä sain lahjaksi jonkun sellasen tunnin kestävän kasvohoidon, siihen kuuluu hierontaa ja kaikkea muuta rentouttavaa, ah... :)
Tänä aamuna laitoin Innan lattialle mahalleen keskelle semmosta pyyhettä ja käänsin muutamaksii sekunniksi selkäni ottaakseni hänelle pupun kaveriksi. Kuulin takaani pienen äänen, ja kun käännyin takaisin, Inna oli mahallaan ihan eri paikassa, puoliksi lattialla! Se siis muutamassa sekunnissa käänty 360 astetta, tai siis mahalta eka selälleen, ja siitä sitten jatko vielä takas mahalleen.
Niinjoo, kaikki nuo kolme kääntymistä on Inna tehnyt ilman vaippaa aamuisen ilmakylvyttelynsä aikana. Terkkari meitä neuvoi pitämään joka päivä vaavia vatsallaan ilman vaippaa, se kuulemma aktivoi noita pikkuisia liikkujia, ja selvästi tuo pitää kyllä paikkaansa :)
Inna on näköjään Tolleroisen Siljan kokoinen, Innakin oli 61 cm ja painoi 6290 g. Vaaka näytti grammalleen 900 g enemmän kuin 2 kk -neuvolassa. Myssy oli 40 cm. Sain hyvän vinkin muuten tuota rokotusjuttua varten, 5 kk -neuvolassahan se on taas edessä. Eli jos vielä imettää, voi antaa (oikeasti nälkäisen) vauvan syödä samalla kun piikki pistetään, jolloin vauva ei välttämättä noteeraa rokotusta ollenkaan. Meille muuten ei tullut rokotuksesta mitään jälkijuttuja onneksi. Oltiin kylläkin koko perhe seuraavat päivät flunssassa, minä taisin olla kaikista kipein. Vauvaa niistin nenäfriidalla, ja se kyllä auttoi paljon, oikeastaan ongelmaa oli Innalla vaan öisin.
Kysyin myös meidän terkkarilta kiinteiden aloituksesta, ja hän sanoi ettei kyllä hänen mielestään vielä pidä antaa, kun tissimaidolla vauva kasvaa niin hyvin. Sanoi että 4-5 kk:n iässä on hyvä aloittaa silloin, kun syöntivälit tihenevät niin, että selvästi näkee että vauva jo kaipaa jotakin maitoa vahvempaa. Justus, kiitos neuvoista, vielä kysyisin että mitä tarkoitti se että viljaa lukuunottamatta pitäis kaikki olla testattuna ennen 6 kk:n ikää? Siis tarkoittaako se että pitää olla testattuna jotakin hedelmää, jotakin marjaa, jotakin lihaa, kalaa jne.? "Kaiken" testaaminen taitaa olla kuitenkin sula mahdottomuus :)
Strutsi, kiitos silloin niistä aiemmista "tulot pienemmät kuin miehellä" -tsempityksistä. En mä nyt koskaan muutenkaan oo tuonut sillä tavalla rahaa kotiin kuin mies, olenhan päätoimisesti opiskelija, mutta nyt sitten tuntuu että mies niin elättää mua (vaikka ei nyt ihan), ja kai se rassaa mun itseni lisäksi myös miestä. Häntä rasittaa se kun kaikki mikä tulee, menee samantien, mutta toisaalta on hän itse päättänyt ettei käytetä esim. lyhennysvapaita tän vauvavuoden aikana. No ei voi mitään, kyllä mä sitten taas joku päivä saan jotakin muutakin rahaa kuin Kelan tukia... Vielä toinen juttu Strutsille, kirjoitit lukeneesi fiktiivisen kirjan muistaakseni Afganistanin naisten elämästä. Jos haluat laajentaa tuota naiskuvausta Saudi-Arabiaan, niin lue Jean Sassonin Prinsessa ja sen jatko-osa Prinsessan tyttäret. Ikävä kyllä näiden kirjojen tapahtumat EIVÄT OLE fiktiivisiä, ja siitä syystä kirjoja onkin aika vaikea lukea ilman, että tekisi mieli lähettää Saudi-Arabiaan pommi, joka tappaisi vaan miehet. No ei vais, enhän mie vanha pasifisti nyt semmosta... mut kuitenki. Lukekaa muutkin kiinnostuneet, ois kiva vaikka käydä jotain kirjapiirikeskustelua täällä ;) Mutta siis, ei herkkohermoisille.
Frimmy asutko Joensuussa? Se on meille semmonen rakkauden kaupunki, siellä me miehen kanssa kohdattiin ja ensimmäiset ihanat ajat koettiin. Oltiin sielläpäin opiskelemassa ja mies lisäksi pelaamassa. Ei tahota takas muuttaa, mutta kyllä sitä kaupunkia kaiholla aina muistellaan :) Onneksi paras kaverini asuu siellä, joten tulee aina välillä käytyä :)
Ainiin, Ememiltäkin on pitänyt kysyä, että oletko raumalainen? Olen asunut Raumalla lapsena 12 vuotta, saatetaan tuntea ;)
Meillä muuten täällä Vantaalla se lääkärineuvola oli 2 kk:n iässä, seuraava on 8-kuisena. Aika monella täällä tais olla se lääkäri nyt..??
Pitää lähteä pehkuihin, kun Innan kanssa herätään seitsemältä. Laskin taas yks vuorokausi sen nukkumiset, ja sain sellasen tuloksen, että tällä hetkellä Innukka nukkuu noin 15 h vuorokaudessa.
Vielä Frimmylle kiitos vinkistä, meilläkin tykättiin oikein kovasti siitä vauvalehden naamasta! Ja Sisun ja Pinjan kuvat oli huikeita! :))
Kauneita uneja, kirjotan taas ku ehin, en siis varmaan ihan kohta.
Rakkaudella tammimammeleille ja -vauveleille,
Pajunkukka+Inna s. 29.1.
tajusinpa että nythän tässä on tää toiminto, jonka kautta voi laittaa kuviakin! Voisin vaikka testata, onpa jännää... ;)
Tässä siis, hyvä yleisö, meidän Inna:
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=ecbf1dfd-2060-11dd-8f61-…!
sehän toimi :)
Laitan elämän risaiseksi ja luovun kokonaan intimiteettisuojastani, seuraavassa kuvassa olen nyt sitten myös minä. Inna on ihan pieni, ehkä joku pari viikkoa. Kivahan se on tietää minkä näkösiä kasvoja viestien taakse kätkeytyy, sen ovat nettitreffitkin todistaneet. Niin että siitä vaan muutkin rohkeat! ;)
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=a57e898d-2062-11dd-8f61-…!
En asu ihan Joensuussa, vaan sen naapurikunnassa. Joensuun keskusta on kylläkin lähempänä kuin oman kunnan keskusta, kaikki asioinniit ja molempien työt on joensuussa, joten melkein kyllä voi sanoa olevansa joensuulainen, vaikka asuukin muutama kilometri kaupungin rajan toisella puolen.
Mä tykkään joensuusta, sen ympäristö on hyvää seutua asua.
Apua, pitäiskikö minunkin kokeilla kuva laittaa. pelottaa vaan että se lävähtää tänne koko sivun kokoiseksi...!
Yritetään, Ohto lätkän MM-tunelmissa.
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=b1097f90-2068-11dd-a26b-…!
Ok. kerta pajunkukkakin uskalsi... Laitetaan myös kuva minusta ja Ohtosta ristiäispäivänä... Minun siskoni tämän kuvan otti, itse pidän siitä paljon, siinä on ihan sattumalta sellainen neitsyt-maria ja jeesus-lapsi asetelma...
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=63a4c326-2069-11dd-a26b-…!
vieno tissillä...just kun sain isomman nukahtaan niin pienempi heräs-jee.eihän äidit mitään omaa aikaa tartte :|
vieno ei viel käänny.mut on selkeesti jo iso tyttö.lelukaarta huitoo ja on pitkiä aikoja hereillä yhtämittaa.onneksi yöunet on pysyneet myös pitkinä.tänään heräs vasta klo 8, meinasin jo että onko neito hengissäkään.oli se :)
ipulla ihan kauhee anoppi.onneks oma asuu espanjassa, vaikkei meillä mitään ongelmia olekaan.
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=21e8ceb3-20ce-11dd-8f61-…!
tossa toisessa oli myös 1,5v isoveli.tässä neiti vain
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=91360070-20ce-11dd-8f61-…!
Hienoja kuvia olitte laittaneet. Mukava saada joillekin nimimerkeille kasvot, kun ei täältä tapaamisiinkaan pääse. Omaa kuvaa en kyllä kehtaa laittaa, kun ei julkasukelposia (omasta mielestä) ole! Mutta jospa tyttösen kuvan laitan.
Meidän perheessä minä katson lätkää ja mies nukkuu =) Tai no, eilen katoin ekaa erää 10min ja seuraavan kerran heräsin sohvalta klo 1.15... Eilinen peli taiskin olla semmosta söhläämistä, etten paljosta jääny paitsi.
Meillä neiti on muuttunu aivan eri tytöksi tämän maagisen 3kk:n myötä (kopkop...) tai sitten apu syönninjälkeisiin mahavaivoihin on tullu Rela-tipoista, joita viimein älysin kokeilla. Nykyään on huomattavasti tyytyväisempi ja iloisempi lapsi. Viime yönä nukkui yhtä kyytiä 10 tuntia! Herätti minut aamulla kiskomalla nenästä ja hihkumalla, varsinainen epeli!
Ipulla on lähes yhtä "herttainen" anoppi kuin omani!
Nyt aloittelemaan siivousta, tällä viikolla pitäis saada huusholli siivottua katosta lattiaan. Tai viimeistään ensi viikolla...
aksiina ja Annu 28.1
!http://www.perhe.fi:80/perhe/perheshowimage?id=7cebb37a-20d4-11dd-8f61-…!
Moi!
Ihania kuvia vauvoista ja äideistä. Tässä myös meidän Olavin sivukuva. Meistä en löytänyt mitään hyvää kuvaa. Olavi nukkuu vaunuissa :).
Ametisti ja Olavi, tasan 4kk
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=18717f45-20df-11dd-8f61-…!
Moi!
Ihania kuvia vauvoista ja äideistä. Tässä myös meidän Olavin sivukuva. Meistä en löytänyt mitään hyvää kuvaa. Olavi nukkuu vaunuissa :).
Ametisti ja Olavi, tasan 4kk
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=13383e00-20e7-11dd-a26b-…!
Onpas kiva, kun tänne voi lisätä kuviakin :) Ja hymiöitä! Itsekään tuskin löydän julkaisukelpoista kuvaa itsestäni, saati sellaista, missä olisi minä ja vauva. Itse olen yleensä se, kuka meillä kuvia räpsii.
Hienoa Pajunkukka, että laitoit viestiä ylläpitoon, voi olla, että se nopeuttikin toimintaa!
Voi Frimmy, kadehdin hiuksiasi. Itselläni oli tollaiset pitkät hiukset yli 10 vuotta, mutta päätin vuosi sitten ne leikata lyhyiksi ja nyt taas epätoivoisesti kasvattelen niitä... Ei sopinutkaan lyhyet, kun ne meni niin kiharalle, joka on outoa, kun olen aina ollut suoratukkainen.
Jääkiekkoa täälläkin seuraillaan. Tosin usein jää viimeinen erä katsomatta, kun sänky jo kutsuu.
Aadalla oli tänään 4kk neuvola. Meillä päin se on lääkärineuvola. Aika hurjat mitat tuli; 7990g ja 67 cm. Neuvolaterkka vaan sanoi, että edellinen vauva oli samankokoinen, mut sillä oli ikää jo 8kk. Pituus ja paino menee kuitenkin yhdessä tasaisessa suhteessa. Ilmankos nuo 68 vaatteet alkaakin jäämään jo pieniksi!
Meillä tuli pieni probleema. Mehän lähdetään lauantaina sinne Turkkiin, ja oli tarkoitus, että samaan aikaan meille tehdään keittiöremontti. Kirjoittelinkin tästä jo tossa aikaisemmin aihe vapaalla. Eli keittiöstä löytyi hometta viikonloppuna kun purettiin kaapit. Näinpä meidän remontti viivästyykin usealla viikolla. Ei kiva. Sinänsä hyvä, että homealue oli jo kuiva, eli on joku vanha vuoto. Mutta aikataulut menee todella uusiksi, eikä meillä ole nyt oikein keittiötä... Tiskipöytä on vain paikoillaan, ja kodinkoneet. Mutta astiat ja ruuat on laatikoissa suurimmaksi osaksi.
Minähän se niitä Peg Peregon Plikoja mietiskelin ja itseasiassa ostinkin ne. Seisomalauta on kyllä ihan surkee, menee varmaan jollekin 4 vuotiaalle. Toi meidän 2-vuotias hukkuu sinne kuomun taakse. Mutta jokatapauksessa ne ostettiin, vauvan on hyvä niissä kölliä. Yhdistelmät sainkin jo myytyä, vielä on tuplarattaat myynnissä.
Laitan kuvan myöhemmin, kun täytyy nyt jo mennä. Pitää pienentää noita meidän kuvia, kun ne on jättikokoisia. Mukava kuulla taas teistä ja tervetuloa Mimolle!
T:vikli80 ja Aada 4.1.08
Heh, innostus iski täälläkin laittaa kuva esille. Taitaa meidän tytöllä olla näistä tähän mennessä nähdyistä eniten tukkaa :D
Tosi ikävä ylläri tullut Viklille!! Tsemppiä vain remppaan... me rempattiin toissakesänä tämä ok-talo, ja meiltäkin löytyi parista kohtaa hometta. Mutta ne nyt ei suurempia aiheuttanut, jokatapauksessa oli tarkoitus repiä kaikki pois.
Täällä on kauniisti aurinko paistanut melkein koko päivän - paitsi joskus ehkä kolmen aikaan tuli vähän lunta!! Ja tuuli on kylmä. Kova puntaroiminen on menossa että lenkille vai ei. Siljan kanssa en kyllä lähde, neiti ei enää nuku kuin noin tunnin pätkiä päivällä ja tähän aikaan en yritäkään enää nukuttaa. Mutta jos tuo mies antaisi vähän mulle sitä paljon puhuttua omaa aikaa ja päästäis vaikka pienelle saunalenkille ;)
Jassoo, olkkarissa kutsutaan. Lisätään nyt se kuva vielä ennen kuin unohdan!!
Tolleroinen ja Silja 3.2.
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=61e68af5-2103-11dd-a26b-…!
Ei hitsi noita Siljan hiuksia! Ihanat! Onko teillä tullut kaljua takaraivoon? Meillä Ohtolla on jonkunverran hiuksia, nyt on takaraivossa ihan sileä kalju läntti, kun on hankautunut.. :_| Milloinhan siihen taas hiukset kasvaa...?
Vikli: mäkin usein mietin hiusteni lyhyeksi leikkaamista,kun on nää välillä hankalat, harjaamiseen menee älyttömästi aikaa.. Mut en mä sit uskalla, pelkään just että katuisin. Mulla on kuitenkin ollut lyhyet hiukset viimeksi 14vuotiaana, eli aika kauan sitten!
Vauvan kanssa nää pitkät on kyllä oikeesti hankalat, pakko pitää melkein aina letillä, muuten pienet sormet kietoutuu ihan sikinsokin niihin..
Frimmy
Moiks!
Alkaa kyllä ottaa pannuun, kun nämä sivut ei toimi ainakaan Explorerilla kunnolla! No, ei sen puoleen että oisin ehtinyt aiemmin kirjoittelemaan. Kämppäkin on kuin pommin jäljiltä, kun ei olla ehditty oleen kunnolla kotona!
Mutta on tässä jotain ihanaakin. Meidän tulevan kodin yläkerta alkaa olla valmis! Vessaa vielä tehdään ja ovenkarmit puuttuu. Sit vaan siivoamaan ja täyttämään ainakin kuopuksen huonetta rojuilla, jotka ei enää mahdu tähän meidän kaksioon. Ja sit pääsee peseen kaikkia tekstiilejä (jee, lisää töitä).
Varsinainen muutto on vasta joskus syksyllä, kun alakerta on vielä ihan alkutekijöissään (ei ole keittiötä, ei vessaa, ei pesutiloja, ym. ym.).
Meillä on oikeesti nyt vasta alkanut tämä kotielämä normaisoitumaan vauvan syntymän jälkeen! Viime viikolla ekaa kertaa nautin kotona olemisesta. Tämä meidän kaksio kun on ollut ns. väliaikaisasuntona jo yli 5 vuotta, niin hyvä kun jaksaa edes siivota. Lisäksi esikoisen kanssa ollu tosi paljon ongelmia. Onneksi on kesä tulossa ja ulkonakin voi olla pidempiä aikoja. Aiemmin kun piti tulla aina sisälle syömään, ym. Hissittömässä kerrostalossa mikään ei suju kivuttomasti...
Ei muuta tällä erää.
Viime viikon jutustelut [http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WA...|http://www.vauva.fi/…]