Kotihoidosta eskariin

Esikoinen meni eskariin "suoraan kotoa", vain yksi ennestään tuttu eskarissa. Oli kyllä käynyt kerhossa kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Esikoiseni on hiljainen, ehkä ujokin, mutta hyvin meni eskari. Suurin sopeutuminen oli siinä, että menopäiviä oli viisi viikossa eli hän oli poissa paljon pikkusiskojen ja äidinkin mielestä. Välillä jos lapsesta tuntui, ettei halunnut mennä, en pakottanut, koska eskari kuitenkin vapaaehtoista. Näitä päiviä oli kuitenkin ihan muutama, yhden käden sormin laskettavissa.



Toisen kanssa vuosi ennen eskaria oli myös kerhoilua. Esikoisen ollessa koulussa tämä toinen lapseni oli aivan turhautunut kotona, jos ei ollut kerhossa. Se oli minullekin raskasta aikaa. En halunnut olla mikään ohjelmatoimisto, mutta jotain oli pakko usein tehdä, pelata, leipoa yhdessä jotain... Hän oppi lukemaankin isosiskon opettamana. Eskarista tykkäsi todella paljon ja sosiaalisuus on hänellä ollut aina luonnostaan.



En kadu yhtään, että olen ollut kotona ja lapset menneet suoraan kotoa eskariin. Kouluvuosia on niin monta edessä...

Meillä esikoinen on sellainen vähän erakko, leikkii mielellään yksin legoilla. Ikäkavereihinsa verrattuna hän on hyvin rauhallinen. Huomasin muskarissa tuon Insinööriäidin kertoman piirteen, eli poikani jaksaa todella hyvin keskittyä opetukseen ja nauttii siitä kovasti.



En jotenkin äitinä näe, että päivähoito olisi pojalleni kovin hyvä vaihtoehto. Hän tuntuisi enemmän kaipaavan sellaista ohjattua opetusta ehkä jossain seurakunnan kerhon tyyppisessä paikassa. Toisaalta huolestuttaa, kun ihmiset päivittelevät, että poika jää jälkeen muista eikä opi tarvittavia vuorovaikutustaitoja. Puistossa muut lapset ovat pääsääntöisesti parikin vuotta nuorempia, joten sieltä ei leikkikavereita oikein löydy. Poika on myös sellainen herkkis, aika kiinni minussa. Ei tykkää mistään rajuista jutuista, satuja tykkää kuunnella, pelkää esim. kovia ääniä tai kovaäänistä lasten huutoa.

Hei! Meillä tyttö (vielä 5 v) aloittaa syksyllä eskarin ja poika (4 v) menee päiväkotiin. Pojan kohdalla siis tulee pari vuotta päiväkotia ennen eskaria, ja tämäkin lähinnä siksi, että hänellä ei olisi leikkitoveria, jos jäisi nyt kotiin. Teen kotona töitä ja tähän asti olen pystynyt tekemään niitä lasten leikkiessä keskenään (töitä n. 4h/pv) tai sitten pyydän mummua apuun.



Meillä käy usein kavereita, kylän äitien kanssa ollaan tavattu kerran viikossa neljän vuoden ajan. Meitä on 4 perhettä, eli jokaisella ollaan vuoroviikoin ja oma vuoro kestitä on joka 4. vk. Lapsilla on kavereita ja äitikin saa välillä huilata... Lisäksi käydään perhekerhoissa, kun ehditään (harvoin, ehkä pari kertaa kuussa). Muskarissa ei ole tänä vuonna ehditty käydä, aiemmin tyttö kävi vuoden verran yksinään (ilman äitiä) muskarissa ja sitä ennen käytiin yhdessä. Lapsiperheissä kyläillään usein. Naapurin lasten kanssa ei näiden viikkotapaamisten lisäksi paljon olla, koska välimtakat ovat sen verran pitkät, ettei voi yksin päästää lasta käymään naapurissa.



Hyvin ovat silti sosiaalistuneet ja tytön on helppo solmia uusia kaverisuhteita. Eskariin on tulossa ainakin pari puolituttua, ja nyt kesällä tutstutaan tuleviin eskarikavereihin paremmin. Pojan kohdalla jännitän enemmän kuin eskarilaisen - hän ei ole niin nopea tutustumaan ja viihtyy enemmän legojen parissa kuin juttusilla... Mutta varmasti tekee pvk hänellekin vain hyvää, kotona kun on ollut nyt 4 vuotta. Ja jos ei näytä viihtyvän, otan takaisin kotiin, jos työelämä sallii. En kyllä usko, että näin joudun tekemään.



Tuskin koskaan kadun, että olen hoitanut lapsia kotona eskariin asti (siis vanhempaa lastani). Raha on ollut enemmän kuin tiukilla, mutta silti tämä on mielestäni kannattanut. Ruokaa ja rauhallisia aamuja on riittänyt, ja se on mielestäni pääasia.



Kata

Meillä vanhin tyttö meni suoraan kotihoidosta eskariin ja vaikeuksia oli. Lähinnä meteli, mihin kotona ei ollut tottunut, oli hankalaa. Tytöllämme oli joka päivä eskarin jälkeen päänsärky eikä iltaisin kotona saanut kukaan enää pitää mitään suuria ääniä. Rauhallisen kotielämän vaihtuminen vilkkaaseen lapsikatraaseen oli siis rankka kokemus. Tästä "meteliallergiasta" kärsittiin vielä ensimmäisellä luokalla koulussakin.

Toinen ongelma oli päivälepo, johon kodissa lapsi oli tottunut. Eskarissa tätä lepoaikaa ei tietenkään ollut ja lapsemme oli ensimmäisen puoli vuotta aivan väsynyt eskarin jälkeen. Rojahti suoraan sänkyyn päiväunille.

Sosiaalisia ongelmia ei ollut eikä suoriutuminen eskaritehtävistä tuottanut mitään vaikeuksia. Sen sijaan meillä kotona alkoi viikonloppuongelmat, kun lapsi kysyi tunnin välein, että mitä seuraavaksi tehdään, mitä seuraavaksi on ohjelmassa.

Toisen lapsemme veimme 4-vuotiaana puolipäiväiseen hoitoon ja hänen kohdallaan eskari sujui ilman meteliongelmia. Tämä lapsi toisaalta pitkästyi sekä puolipäivähoidossa että eskarissa, koska siellä ei ollut hänen mielestään riittävästi tekemistä.

Molempien lapsien kohdalla totesimme lievää taantumista päivähoidossa/eskarissa. Esimerkiksi ruokailukulttuuri syömistapoineen putosi jonnekin syvään rotkoon, alkoivat puhua ruoka suussa, hyvät pöytätavat vaihtuivat ihmeelliseksi touhuamiseksi ja ruokailuvälineiden käsittely aterialla ja aterian jälkeen hukkuin johonkin lumeen.

Yhteiskunnalliseen järjsetelmään siirtymisen myötä lapsiin tarttui myös väkivaltaisuus, joka oli aiemmin täysin tietämätön käsite. Oppivat lyömään, potkimaan, puremaan ja solvaamaan. Näiden asioiden kanssa tahkottiin vuosia.

Meidän kolmas lapsi on nyt 3 v ja kotihoidossa. Kahden aiemman kokemuksen myötä ajattelin kerhottaa häntä 4 vuotiaasta eskariin asti parina kolmena päivänä viikossa. Eli hieman kontakteja ja meteliä, mutta ei kokonaista vuotta puolipäivähoitoa.

...Molempien lapsien kohdalla totesimme lievää taantumista päivähoidossa/eskarissa. Esimerkiksi ruokailukulttuuri syömistapoineen putosi jonnekin syvään rotkoon, alkoivat puhua ruoka suussa, hyvät pöytätavat vaihtuivat ihmeelliseksi touhuamiseksi ja ruokailuvälineiden käsittely aterialla ja aterian jälkeen hukkuin johonkin lumeen.

Yhteiskunnalliseen järjsetelmään siirtymisen myötä lapsiin tarttui myös väkivaltaisuus, joka oli aiemmin täysin tietämätön käsite. Oppivat lyömään, potkimaan, puremaan ja solvaamaan. Näiden asioiden kanssa tahkottiin vuosia...

Ohhoh! Meidän viskari oppi päiväkodissa syömään haarukalla ja veitsellä "kun kaikki muutkin..". Pöytätavoista tuntuvat olevan aika tiukkoina ja juhlaetikettiäkin on harjoiteltu kolmine ruokalajeineen. (ystävänpäivänä oli juhlalounas, johon pukeuduttiin juhlaan).

Väkivaltaisiin eleisiin ja otteisiin puututaan oitis. Jokainen halukas on otettava leikkiin mukaan (aikuistenkaan maailmassa ei voi sanoa, että en tee töitä ton kanssa).

Olen yltiöihastunut lapseni päiväkotiin. Pienessä päiväkodissa on tietenkin helpompaa hoitaa lasta yksilöllisesti (päiväkodissa oli viime talvena 30 lasta, ensi talvena saattaa pääluku nousta 32:een). Henkilökunta ei vaihtunut. Lomasijaisia tietenkin on, mutta hekin ovat samat tutut kerrasta toiseen :)

Tosin kävivät kerhossa sen 2-3kertaa viikossa parin tunnin ajan. Sosiaalisia suhteita saatiin muuten kyläilemällä ja sopimalla seurasta äitien kesken. Puistoissa yms. paikoissa ei tuon ikäisille seuraa löytynyt, pari samanikäistä lasta kävi sentään perhekerhossa.



Lapsilla ei ollut isompia sopeutumisvaikeuksia eskariin. Esikoisen kohdalla ei osannut mitenkään varautua eskariin ja ennen eskarin alkua muutimme vielä toiselle paikkakunnallekin. Eskarissa oli isompi sopeutuminen minulle äitinä, mutta ryhmäkään ei ollut kivoimmasta päästä. Säännöt olivat ihan erilaisia kuin mihin kerhoissa lasten kanssa oli tottunut. Ehkä esikoisella oli vaikeuksia alkuun pitää puoliaan eskarissa, mutta lapset olivatkin ne "pahimmat" pojat ja meno erilaista kuin aikaisemmin asuinkunnassan maalla. Ja tuuristahan tuo oli myös kiinni, sillä toisessa eskariryhmässä meno oli paljon rauhallisempaa ja erilaista. Taidot olivat kohdallaan, vain siitä saimme noottia ettei lapsi osannut kirjaimia. Mutta sekin kehittyi eskarin aikana (tosin opettelimme ne sitten lapsen kanssa). Ja todella onnellinen olin ettei lapsi ollut hoidossa ainakaan tuossa ryhmässä ennen eskaria, voi olla ettei olisi läheskään sama poika jos sitä menoa olisi elänyt monta vuotta.



Kakkonenkin meni sitten kotoa eskariin, mutta eskariryhmä oli eri (tarkoituksella haimme tuohon toiseen ryhmään sen toisen ryhmän vähemmän mukavan kokemuksen perusteella). Ennen eskaria tyttömme kanssa tutustuimme alueen kaikkiin samaan eskariryhmään tulleisiin tyttöihin. Toisin kuin sosiaalisen ja eloisan oloinen esikoispoika tämä kakkonen oli rauhallinen ja hitaastilämpiävä pienemmissä porukoissa viihtyvä tyttö. Tästä syystä koin tärkeäksi että eskarin alku menee paremmin kun ennestään on tuttuja kavereita ja hyvinhän se meni- alku niiden kavereiden voimalla. (Kavereihin tutustuimme kun itse tuppauduin juttelemaan äitien kanssa ja ehdottelemaan treffejä uimarannalla, vanhempaintoimikunnan kokouksissa ja muutenkin kun satuimme tapaamaan). Muut taidot tytöllä olivat aikasen pitkällä ennen eskaria, kotona oli aikaa opetella rauhassa. Lähinnä hieman aikaa meni alkuun lämpiämiseen, mutta sitten kyllä oli aivan oma itsensä ja löysi paikkansa ryhmässä.



Molemmilla lapsilla ovat mielellään menneet esikouluun ja mitään varsinaisia ongelmia ei ole ollut. Itsestäni on tuntunut hölmöltä laittaa lapsi vuodeksi päiväkotielämää opettelemaan esi"kouluna", varsinkin kun meno ja säännöt päiväkodissa on ihan erilaista kuin koulussa pihan toisella puolella. Eskarin ilo on ollut toisiin lapsiin kunnolla tutustuminen ennen koulun alkua, muut taidot saa varmasti kotoakin. Ja vaikka ehkä eskarissa lapsemme eivät ole aina olleet ne parhaimmin sopeutuneet "läheskään kuin kala vedessä", niin koulussa sitten tuntuu olleen helpompaa noilla meidän kotona kasvaneilla lapsilla. Koulun säännöt ja keskittyminen eivät ole tuottaneet ongelmia. Kotona ovat myös ehtineet opetella kavereiden hakemista, sekä kaverikuviota ja sopimista kenen kanssa ollaan ja mitä tehdään. Sekin siis hanskassa, mutta sitäkin kotona opeteltu.



Loppujen lopuksi lapset ovat varmasti erilaisia ja vaikea sanoa kuinka paljon hoidossa olo muovaisi lasta erilaiseksi kuin hän oikeasti olisi ilman hoitoa. Aika tuurikauppaa on myös millainen eskariryhmä ja kaverit sattuvat tulemaan samaan eskariin.

Loppujen lopuksi lapset ovat varmasti erilaisia ja vaikea sanoa kuinka paljon hoidossa olo muovaisi lasta erilaiseksi kuin hän oikeasti olisi ilman hoitoa. Aika tuurikauppaa on myös millainen eskariryhmä ja kaverit sattuvat tulemaan samaan eskariin.

Olen täysin samaa mieltä, oikeita ratkaisuja lienee yhtä monta kuin on lapsiakin...

Itse olen todella tyytyväinen mielestäni onnistuneeseen valintaani. Lapsi oli talven pk:n viskariryhmässä ja sama porukka jatkaa ensi kauden eskarilaisina. 12 lapsen kaveriporukka, josta puolet oikia ja puolet tyttöjä. Suurin osa lapsista jatkaa samassa koulussa seuraavana talvena. Onpa tuttuja kavereita uusissa ympyröissä mukana.