Jännittää hirveesti esikoisen odottajaa...

Kaikki esikoistaan hoitavat ovat enemmän tai vähemmän - ainakin aika ajoin - vähän ulalla.

Liika tieto ahdistaa, se on tosi. Älä siis lue mitään ylimääräistä, vaan luota intuitioosi. Ja kun ahdistaa, kysy neuvolasta tai täältä palstalta. Jos hyvä tuuri käy, tutustut synnärillä mukavaan äitiin, jonka kanssa voitte yhdessä ihmetellä pikkuisia ihmeitänne.

Ja käytä sairaala-aikasi hyödyksesi: kysy kaikki mahdollinen (lasten)hoitajilta. Suurin osa on mukavia ja auttavaisia ja vastailevat mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. Tosin samaan kysymykseen voi saada erilaisia vastauksia, mutta niistä voit valita käyttöösi sellaisen, joka tuntuu sinusta parhaalta menettelytavalta. Muistan ikuisesti ihanan kommentin, jonka sain, kun esikoiseni kanssa olin synnärillä. Lastenhoitaja totesi kylvetysasiaan näin: " Joku toinen tekee tämän toisella tapaa, mutta minulla on tapana kylvettää näin." Toisin sanoen: ei ole yhtä oikeaa tapaa hoitaa lastaan, koskee se sitten kylvetystä tai mitä tahansa vauvanhoitoon liittyvää asiaa!



Tsemppiäja rohkeutta!

Kysy, jos jokin on epäselvää ja jos et ole varma. Omalta kohdaltani voin sanoa, että synnytyksen jälkeen suhtauduin äitiini ja siskoihini ihan eri tavalla. Heistä oli oikeasti tueksi. Älä suoralta kädeltä tyrmää tarjottua apua.



Lohduttaudu sillä ajatuksella, ettei sun tarvitsekaan heti osata kaikkea. Ei kukaan osaa. Vauvatkin ovat erilaisia: mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Vauva opettaa. Sitä paitsi ongelmat tulevat eteen yleensä vähitellen, siihen vauva-arkeen tottuu päivä kerrallaan. Älä ajattele kaikkea, mitä et osaa vaan mieti asiaa sitten, kun se on ajankohtainen. Kohta jo huomaat ihmetteleväsi, millaista oli elämä ilman vauvaa!



Vauvavuosi ei ole mikään koulu, joka täytyisi suorittaa mahdollisimman hyvin arvosanoin. Se on ihan tavallista perhe-elämää, jossa on lupa tehdä virheitä, mutta joka myös palkitsee omalla tavallaan.

Sehän on valitettavasti niin, että ne käyttöohjeet puuttuu, kun se vauveli syntyy. Kyllä niitä on itsekin muutaman kerran alkuaikoina kaipaillut, kun koko tyyppi on ihan outo ja uusi...



Mutta niin se vaan on, usko pois, että opit vauvasi tuntemaan aika pian! Sitä seurailee nyyttiään niin tarkasti, että pian erottaa, mikä on nälkäitku ja mikä märkä vaippa- itku! Ja mikä tahdon syliin - itku.



Itse vaan oli joskus pihalla, että millonhan se vauva on tosiaan täysi, varsinkin iltaisin rupesi epäilyttämään, kun ei oikein vaavi tuntunut rauhoittuvan rinnallekaan, vaan kinusi ja känysi. No, sitten tarjottiin lisämaitoa, jota oli pakastettuna, ja johan rauhoittui:) Illat oli kyllä muutenkin sellaisia, että tahtoivat rinnalla viettää melkein koko illan. Päivällä oli aina suurinpiirtein järkevät syöttövälit...



Mutta kyllä se on tosiaan niin, että sinä itse olet kohta lapsen syntymän jälkeen lapsesi paras ekspertti, miehesi voi kehittyä ekspertiksi myös, jos on aikaa olla vaavin kanssa:) Mutta aina voit soittaa neuvolaan ja kysäistä, jos olet jostain asiasta epävarma, ja varmaan sulla on myös " lapsellisia" ystäviä, jotka voivat jakaa kokemuksiaan?

Mutta ei kannata liikaa paineita ottaa, jos ei jokaikistä kasvatuskikkaa kirjoista muistakaan, ei kaikki lapset ole samasta muotista!



TSEMPPIÄ!

Ja muistan hyvin saman tilanteen viime vuodelta! Lähipiirissä kun ei ennen poitsun syntymää muita vauvoja[saati pieniä ollut] ja mun viime vauvakontakteista oli mooooonia vuosia aikaa niin kyllä se hemmetisti pelotti.

Ja olihan niitä kaikenlaisia kommelluksia alkuun.. mm. synnärillä puin toiselle villasukkaa[pitkät ja mun mielestä niin pirun tiukat varret..] varmaan 15 minuuttia kun pelkäsin että rusennan pienen jalan.. Siihen hoitaja sitten totesi että mietipä mistä puristuksesta toinen on justiinsa tullut ettet sinä yhdellä villasukalla vauvaa riko. No juu, voihan sen ajatella noinkin...

Kun meidät salista kärrättiin neljän aikaan aamusta pimeään huoneeseen, mies passitettin kotiin[voi että tuntui orvolta ja itku oli lähellä!] ja vauva lykättiin mun kainaloon tuhisemaan niin kyllä sitä siinä mietti että mitäs nyt. Siinä me tuhistiin kolmisen tuntia nenät vastakkain kun en uskaltanut edes liikahtaa ennenkuin tultiin herättämään pieni syötölle.

Ja tulipa sitä pari päivää viisammalta huonekaverilta varmistettua erääseen otteeseen että onkohan tämä meidän vaippa nyt varmasti oikein puettu... <:)

Ja se " luonnollinen äidinvaisto" . Alkuun mies kovasti valisti mua et toi on nyt nälkäitkuu jne. Ja minä puulla päähän lyötynä että mistä sinä tuollaista tiedät...

Mutta kyllä ne vanhat viisaudet pitää paikkaansa, Äidnvaisto opettaa ja kertoo. eli tiedät kyllä.

Muilta tulevista neuvoista, kuuntele ihmeessä ja suodata itsellesi parhaimmalta tuntuvat päältä. Neuvoja on niin monta kuin on neuvojaa, jopa saman osaston kätilöt/hoitajat neuvovat monesti ihan eri tavalla ja päinvastaisesti!

Vaikka meidänkin poika on vielä niin pieni[reilut 1vee] niin kyllä sitä varmasti taas kohta ollaan ihmeissään että mitenkäs tämä menikään... :)

Ja suosittelen tutustumaan baby blues sarjakuvatuotantoon, " kovempaa kuin kuvitelmat" on ihan ehdoton!!!



Tsemppiä loppuodotukseen, kyllä kaikki lähtee sujumaan omalla painollaan. Sydän on viisas!



Marju, poitsu ja Minni 34+3

Meille hankittiin videokamera hieman ennen esikoisen syntymää. Nyt kun katselee itseään hoitamassa pientä (ja sitten myöhemmin vähän isompaakin vauvaa), tuntuu siltä etten osannut mitään... en osannut tulkita itkua - koitin vaan tyynnytellä vauvaa, kun toinen siinä itki nälkäänsä ja selvästi hamusi rintaa. Ja huomasin kaikkea muutakin, esim. selvät masennuksen oireet itsessäni, joita silloin luulin ihan normaaleiksi asioiksi. Pahinta oli siskojen kommentit vauvanhoidostani (nyt ajatellen ihan ymmärrettäviä!), mutta toisaalta olisivat sitten voineet auttaakin, eikä vain kommentoida tylysti.



KÄYTÄ HYVÄKSESI KÄTILÖIDEN AMMATTITAITOA! Älä epäröi painaa soittokelloa, jos et ymmärrä miksi vauva esim. itkee. KYSY koko ajan. Sitä varten ne siellä on =) Kyllä sä selviät! =)

Mutta niinhän se kai on, että esikoinen on se harjoituskappale...

itselläni on esikoinen nyt 3,5kk ja pyörittelin kaikkia samoja juttuja päässä ennen synnytystä.

Tuntui että mitä enemmän ajatteli sitä varmempi oli siitä että mitään ei osaa, mutta kappas, samalla hetkellä kun nappula näki päivänvalon niin ne ajatukset katosi ja tilalle tuli tieto siitä että kyllä minä ja mieheni jotenkin.

Ensin alkuun oli hankalia asioita, ja itkuja ei tunnistanut, mutta muutama viikko ja alkoi helpottamaan!

Nyt sängyssä nukkuu todella tyytyväinen ja hereillä ollessaan hymyileva auringonpaiste ja epävarmuus on kaikonnut ja kovasti haaveilen toisesta ;)

Toki ollaan soiteltu vanhemmille ja tutuille ja kyselty että mitä ulos päälle ja mikä nyt voisi olla, mutta kuten joku jo ed. mainitsi, lapsen omista vanhemmista tulee experttejä ja kyllä se äidin-ja isänvaisto sieltä OIKEASTI tulee vaikka kuinka epäilisi.

Ja aina kannattaa kysyä ja jos lapsi sairastelee niin heti vaan lääkäriin, sillä se on ainoa asia mille ei oikein itse voi mitään tehdä...ONNELLISTA ODOTUKSEN LOPPUAIKAA TULEVALLE PERHEELLE :)



-saara ja matias 3,5kk-

Aivan vastasyntyneen itkusta ei ihan helposti edes VOI tietää, mitä vauva haluaa, koska asia ei ole vauvalle itselleenkään välttämättä kovin selvä... Pikkuhiljaa vauvan tuntemukset ja itkut sitten erilaistuvat, kunnes päästään parivuotiaan tahtojan " virkaitkuun" :)



Pikkuvauvan kanssa voi minusta lähtökohtaisesti aina tarjota tissiä (ellei jotain ilmiselvää korjattavaa ole havaittavissa). Se auttaa moneen muuhunkin ongelmaan kuin nälkään ;)