Mikä vauvan saamisessa on raskasta? Se unenvähyyskö?

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 13:46"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 13:34"]

Tämän viestiketjun perusteella luulisi jokaisen äidin ymmärtävän opettajia. Äidit joutuvat olemaan koko ajan läsnä 100-prosenttisesti, kun yksi vauva on hereillä. Opettaja joutuu olemaan koko ajan läsnä, kun samassa tilassa on 24 lasta ja vielä saamaan nämä tekemään vaikka mitä. Tiesittekö muuten, että useimmat opettajat jäävät lapsettomiksi vapaaehtoisesti, elleivät ole sattuneet tekemään lapsia jo ennen työuran alkamista?

[/quote]

Opettaja on vastuussa lapsista sen koulupäivän eli vaikka klo 8-15. Opettajan tehtävä ei ole huolehtia että kaikilla 24 lapsella on puhtaat,säänmukaiset ja oikean kokoiset vaatteet päällä.Opettajan ei tarvitse suunnitella lasten ruokailuja/valmistaa niitä ruokia/korjata astioita/käydä kaupassa työpäivänsä aikana. Jos lapsi sairastuu tai loukkaa itsensä opettaja soittaa siitä vanhemmille. Ei opettajan tarvitse valvoa öitään niiden 24 lapsen kanssa tai siivota niiden sotkuja. Pikkuisen nyt suhteellisuuden tajua!

[/quote]

Opettajan pitää jatkuvasti tiedottaa kotiin, millaisia vaatteita tai tarvikkeita pitää tuoda seuraavana päivänä mukaan. Jos yhdeltäkin puuttuu kumpparit, tunnin ohjelma menee uusiksi.

Kotona äiti voi antaa mukulan riehua ja sanoa, että mene huoneesees leikkimään siksi aikaa, kun teen ruokaa. Opettajan on saatava 20 riehujaa pysymään paikallaan ja olemaan yhtää hiljaa kuin ne loput 4 oppilasta.

Jos oppilas loukkaa koulupäivän aikana, opettajan on vietävä lapsi terveydenhoitajalle, mahdollisesti lääkäriin, jos huoltajaa ei saada kiinni, ja etsittävä sijainen siksi aikaa, täytettävä monenmoista vakuutuskaavaketta, sovittava ehkä taksikuljetus joksikin aikaa ja pidettävä huoli, että sairastuva oppilas pysyy kotonakin oppimisessa muiden vauhdissa.

Oppilas on opettajan vastuulla 5-7 tuntia, huoltajansa vastuulla ehkä 3-4 tuntia päivässä. Useimmat vanhemmat lähtevät töihin ennen kuin lapsi herää, ja jos lapsi myöhästyy, se on opettajan hommaa laittaa rattaat pyörimään niin, että kroonisen myöhästelijän käy vaikka kuraattori, opettaja itse tms. hakemassa sieltä kotoa. Oppilas viettää usein paljon aikaa kavereiden kanssa tai harrastuksissa, ja koska huoltajakin nukkuu ja tekee kotitöitä, hän ei todellakaan ole koko ajan läsnä lapsensa elämässä edes kouluajan ulkopuolella.

Miksi ihmeessä täällä muuten on vuosittain joka ikinen loma-aika viestiketjuja äideiltä, joissa valitetaan sitä, että loma on liian pitkä ja alkaisi jo koulu, ettei tarvitsisi enää katsoa mukuloita jatkuvasti?

Minusta taaperovuodet on paljon raskaampia kun vauvavuosi. Ainakin omien lasteni.

Eivät taaperoina nukkuneet yhtään sen enemmän eikä paremmin kun vauvoina ja siihen lisäksi se että olivat uskomattoman meneviä ja vailla itsesuojeluvaistoa. Jatkuvasti sai olla sydän kurkussa että mihin vaaraan he joutuvat. Vauvan voi sentään jättää kahvilassa vaunuun jonkun viihdykkeen kanssa pöydän viereen, taapero ei enää siihen suostu vaan kiljuu vaunuissa kunnes se päästetään juoksemaan ympäriinsä (lue: ne kahvilareissut jää siihen).

Ja sitten tietty ne uhmaraivarit. Vasta kun ovat noin 4v. niin helpottaa. Jos lapset saisi valmiina nelivuotiaina ottaisin niitä vaikka viisi. :)

-Se, että pitää olla JATKUVASTI valppaana ja käytettävissä. Vapaita hetkiä ei juuri ole, eikä niitä ole odotettavissakaan. Tämä tuntuu raskaalta. En tiedä, koska saan vapaapäivän. Ehkä ensi vuonna? Kuka vuorotyöläinen ei saa vapaapäivän vapaapäivääkään kokonaiseen vuoteen??

Joka aamu alkaa samat ruljanssit alusta, päivästä toiseen samaa. Ekat kuukaudet oli helppoja, kun vauva nukkui niin paljon, mutta 3kk eteenpäin nukkuminen päivällä on vähäistä ja vauva ei osaa olla hetkeäkään yklsin. Viihdykettä on oltava jatkuvasti. Illalla, kun vauva menee nukkumaan, pitää jo itsekin mennä melkein heti, että jaksaa taas aamulla samat sessiot alusta, kun yöheräämisiä kuitenkin on useita.

22, katsos siinä on se vinha ero, että opettaja tekee työtään niiden oppilaiden kanssa vain 20 tuntia viikossa, vanhempi on vauvasta ja taaperosta vastuussa 24/7. Muun työaikansa - joka joka tapauksessa jää ihan hitosti vähäisemmäksi kuin muilla aloilla työskentelevillä - opettaja ei olekaan vastuussa lapsista, vaan kirjoittelee wilmaa, tarkistaa kokeita yms. rauhallista deskihommaa...

Isommat oppilaat eivät enää olekaan samalla lailla kaitsettavia, joten väitteesi 5-7 tunnista on ihan lööperiä.

Ja joka tapauksessa tässä puhuttiin vauvoista ja heidän hoitonsa raskaudesta, eli et voi oikeasti verrata jotain koululaisen aiheuttamaa hoitomäärää ja opettajan työtä.

PLUS että opettaja tekee sitä työkseen ja saa siitä kohtuullista palkkaakin. Eikä joudu murehtimaan ympäri vuorokauden lapsensa mahdollisia ongelmia.

Omaan lapseen toisin sanoen sitoutuu henkisesti ihan älyttömän paljon enemmän kuin "palkalla kasvatettaviin". Omien lasten mahdolliset ongelmat tulee mukana yöuniinkin, oppilaiden ongelmat ratkotaan työajalla.

25, niin ja pikkuvauva nukkuu keskimäärin 20 h vuorokaudesta. :)

Terkuin viiden lapsen äiti, joka nauttinut vauva-ajasta!

On valmiskorvikkeet, kertakäyttövaippoja, kodinkoneet siivoaa. Nykyään imuritkin on robotteja! Haastavinta on ollut valita perheelleen sopivat säännöt ja noudattaa niitä, välittämättä mitä muut tekee.

26, ei nuku, jos on huono nukkumaan. Nukkuu ehkä vartin ja herää kitisemään ja koko ajan joudut olemaan lähtökuopissa sen varalta.

Lisäksi tuo 20 tuntia on ENIMMILLÄÄN, ei keskimäärin. Koliikkivauvan vanhemmat tietävät, että hitto, jos olisi edes puoletkin siitä...

Ja lisäksi se unimäärä vähenee nopeasti, puolen vuoden iässä vauva nukkuukin enää 13-14 tuntia.

http://www.vauva.fi/artikkeli/vauva_ja_taapero/hoito_ja_terveys/vauvan_uni

On ne oppilaatkin välitunnilla ja tekevät tehtäviä jne., ei niitäkään koko aikaa tarvitse aktiivisesti opettaa.

(25)

Mitä tämä yksi opettaja täällä vouhkaa? Se opettaminen on sinun työtäsi, josta sinulle maksetaan palkkaa. Ammatinvalintakysymys. Ilmeisesti sinä et sovellu alalle. Mutta moni opettaja pitää työstään ja pärjää siinä hyvin. Ja tässähän puhutaan nyt pikkulapsiajasta. Pieni lapsi/vauva tarvitsee todellakin jatkuvaa läsnäoloa ja perustarpeista huolehtimista. Koululaiset kyllä pärjäävät mainiosti ihan omatoimisestikin hyvin monessa asiassa, toisin kuin pikkuvauvat, jotka tarvitsevat äitiään (isäänsä) ihan joka asiaan.

Myös parisuhteelle rankkaa aikaa! Yhteistä aikaa ei ole, ei päästä mihinkään yhdessä. Tulee helpommin riitoja, äiti on hormonihöyryissään ja isä väistämättä vähän sivulla vauvan ja äidin symbioosista kun vauva on imeväinen. Vauva häiritsee kummankin yöunta ja väsyneenä pienistä asioista voi tulla kinaa. Meilläkin oli vahva,kunnioittava parisuhde ennen vauvaa, mutta jotenkin asiat on luisuneet tympeämmiksi. Tulee helpommin äksyiltyä, vaikka niin ajattelin etukäteen, että näin ei pidä päästää käymään. Vauva on kauhea riski parisuhteelle, ja testaakin sen kestävyyttä. En ymmärrä niitä, jotka tekee vauvoja korjatakseen epävakaista parisuhdettaan. Metsään mennään ja lujaa!

26, ekan lapsen kanssa voi vielä ehkä nukkuakin päivällä, jos pystyy ja jos vauva nukkuu pidempiä biittejä päikkyjä kuin vartin kerrallaan (kuten mun lapseni). Mutta useimmilla äideillä on enemmän kuin yksi lapsi, joten todennäköisesti siinä on muitakin tenavia hoidettavana kuin vain se vauva. Ei voi mennä nukkumaan päikkyjä, kun kaksivuotias uhmis liehuu siinä hereillä...

Tosi on, että paljon ruumiillista työtä on siirtynyt koneille, mutta samaan aikaan on vaatimustaso paljon korkeampi kuin vaikkapa minun lapsuudessani 1960-luvulla. Siihen aikaan koteihin oli helppo palkata lapsenlikkoja ja siivoajia, ja esim. pyykkiä pestiin kerran viikossa, ei monta kertaa päivässä kuten nykyään minä joudun pesemään. Virikkeistä ja vauvojen/lasten harrastuksista ei puhuttu mitään, ja lapset laskettiin pienestä pitäen vapautuneesti ulos ilman valvontaa, nyt sellaista pidettäisiin ainakin täällä stadissa likipitäen heitteillejättönä. Ajat ovat niin erilaiset... ja on aika lapsellista ajatella, että kodinkoneiden olemassolo olisi tehnyt vanhemmuudesta KOKONAISUUDESSAAN helpompaa.

14

Eka vauvavuosi menee vielä heräilyineen, varsinkin jos imettää (niinkuin joku sanoi, imetyshormonit auttaa kestämään heräilyjä). Mutta kun vauva lähtee liikkeelle ja kävelemään n. 1-vuotiaana, alkaa minusta se rankin vaihe. 1-3-v. on vaikeinta, sitten alkaa helpottaa. Nyt tokan kanssa ymmärtää, että tää vaihe menee joskus ohi, mut ekna kanssa tuntui elämä tosi rankalta!

Raskainta on minusta kaikenikäisten lasten kanssa sairastaminen..huutavan vauvan voi lykätä vaikka vaunuihin ja lähteä ulos lenkille ja piristymään,mutta se sairaan kanssa sisällä möllöttäminen on niin tylsää..monesti lapsi on vielä niin kipeä että kiukkuaa koko ajan ja yöt on entistä huononpia=/

Tähän mennessä mikään ei ole tuntunut erityisen raskaalta sen enempää vauvan kuin isommankaan kanssa. Ainoa, mikä ehkä ottaa pattiin, on se, ettei vilkkaan pikkulapsen kanssa pysty siivoamaan kunnolla, vaan täytyy yrittää saada lapsi silloin tällöin hetkeksi hoitoon, että ehtii tehdä vähän perustellisemman siivouksen. Mutta eiköhän tuokin pian helpota. 

Terveisin kohta 3-vuotiaan totaali-yh

31, menee ja menee - jos vauva nukkuu edes kohtuullisesti. Itse epäilen, että imettäminen pahensi meillä vauvojen yöheräilyä. Imetin molempia yli vuoden ikään ja nukuimme perhepedissä, eikä se kyllä ainakaan minua auttanut, koska molemmat heräilivät keskimäärin tunnin välein pitkälle yli vuoden ikään saakka. Hyvin yksilöllistä siis tuokin.

Sen sijaan kodin "saneerasin" taaperoturvalliseksi jo varhaisessa vaiheessa. Pöydänkulmiin suojat, hyllyt ja lipastot kiinni seiniin, koriste-esineet hittoon, kirjat tiukasti hyllyyn, ovet ja laatikot pultattiin kiinni jne. Helpotti kummasti. Kylässä toki sitten piti vahtiakin "joka askelta". Sen sijaan mm. naapurilla oli juurikin tuossa taaperovaiheessa yhtä hittoa, kun piti varjella valkoista sohvaa ja kukkaruukkuja adhd-vilperiltä...

14

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 14:35"]

Raskainta on minusta kaikenikäisten lasten kanssa sairastaminen..huutavan vauvan voi lykätä vaikka vaunuihin ja lähteä ulos lenkille ja piristymään,mutta se sairaan kanssa sisällä möllöttäminen on niin tylsää..monesti lapsi on vielä niin kipeä että kiukkuaa koko ajan ja yöt on entistä huononpia=/

[/quote]

Taivahan tosi... kun yhdistää tunnin välein heräilyihin pahimmillaan jopa puolen tunnin välin pitkin sänkyä ykäävän kahdeksankuisen, niin siinä on riemu kaukana. Usein siinä on vielä itsekin puolikuntoinen.

14

Huonosti nukkuminen on pahinta. Toiseksi pahinta on oman ja parisuhdeajan puute. Pikkuvauva-aikana oli pakko mennä vauvan kanssa yhtä aikaa nukkumaan, koska iltayön imetys oli pitkä ja vauva nukkui vieressä. Silloin miehen kanssa vietetty kahdenkeskinen aika oli n. 0 minuuttia vuorokaudessa. Huonouninen lapsi kun ei nuku edes niitä päikkäreitä pitkän kaavan mukaan. Puhun siis alle kolmekuisesta vauvasta. Hiukan isompi, jolla on jo jonkunlainen rytmi, nukkuu jo pidempiä aikoja ulkona vaunuissa, mutta eipä se sen ihmeempää omaa aikaa ole, koska vauva voi herätä koska vaan ja ne kotityötkin pitäisi joskus hoitaa. Itse en osannut nukkua päikkäreitä vauvan kanssa yhtä aikaa. 

Se, ettei mihinkään pääse lähtemään ihan tuosta noin vaan, oli ihan hemmetin raskasta ja vaikeaa hyväksyä. Edelleen ketuttaa se, ettei voi lähteä miehen kanssa ulos syömään, elokuviin, bändikeikalle, lenkille tms., ilman erillisjärjestelyjä eli lastenhoitajaa. 

Nukkumisesta tekee haasteellisen se, että itse ei nukahda heti, kun lapsi nukahtaa. Ja heräämiset eivät lähde itsestä vaan herätä pitää ihan miten sattuu. Varsinkin riittävän pitkään jatkuttuaan varsinkin kesken syvimmän unen vaiheen herääminen ihan sattuu.

Tuota on lapsettoman helppo testata siten, että nukkumaan mennessä laittaa kellon soimaan tunnin päästä, sitten valvoo puolisen tuntia, menee uudestaan nukkumaan ja laittaa herätyksen soimaan vartin päästä, valvoo taas puoli tuntia, menee nukkumaan ja laittaa kellon soimaan kahden tunnin päästä jne. Esikoisen ollessa kyseessä saman voi tehdä päivisinkin, muutenhan ei päivälläkään pysty nukkumaan.

Homman sitovuus, kun kaiken aikaa pitää olla käytettävissä.

Epätietoisuus varsinkin ensimmäisen lapsen ollessa kyseessä: mikä sitä milloinkin vaivaa.

Lasten tullessa vähän isommaksi se jatkuva järjesteleminen, kun lelut valuvat alakertaan ja leviävät joka paikkaan, ja siivoaminen, kun sisään tulee hiekkaa ja ruoat roiskuu ympäriinsä ja maidot kaatuu ja lapsi pissaa sohvaan ja kertakäyttövaippa menee vahingossa pyykkien mukana koneeseen ja ja ja...

Uhmaikä, käninä ja väninä, päivästä toiseen. Yksi tai useampi roikkuu jalassa koko ajan. Vessaankaan ei saa mennä yksin, tai jos menee, oven takana on kauhea huuto.

Ja se, jos joutuu heräämään koko ajan ja vaikka kanniskelemaan/ravistelemaan lasta.

Vaarana on jämähtäminen neljän seinän sisälle, kun ei jaksa/halua/uskalla lähteä mihinkään ja kotona on kaikki kumminkin niin paljon helpompaa. Aivot jäätyy ja kutistuu ja vanha osaaminen putoaa kaikki pois kuin kakkaklapareet vaipan lahkeesta.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 14:20"]

Myös parisuhteelle rankkaa aikaa! Yhteistä aikaa ei ole, ei päästä mihinkään yhdessä. Tulee helpommin riitoja, äiti on hormonihöyryissään ja isä väistämättä vähän sivulla vauvan ja äidin symbioosista kun vauva on imeväinen. Vauva häiritsee kummankin yöunta ja väsyneenä pienistä asioista voi tulla kinaa. Meilläkin oli vahva,kunnioittava parisuhde ennen vauvaa, mutta jotenkin asiat on luisuneet tympeämmiksi. Tulee helpommin äksyiltyä, vaikka niin ajattelin etukäteen, että näin ei pidä päästää käymään. Vauva on kauhea riski parisuhteelle, ja testaakin sen kestävyyttä. En ymmärrä niitä, jotka tekee vauvoja korjatakseen epävakaista parisuhdettaan. Metsään mennään ja lujaa!

[/quote]

Yhden vauvan kokemuksen rintaääni puhuu.

Odotahan kun teillä on lapsia pari lisää.

Parisuhde ja sen laatuaika, tuo maailman yliarvostetuin asia.

Ilo on otettava siitä tavallisesta arjesta ja sen sattumuksista.

Vauva on nyt 9kk, ja tähän mennessä raskainta on ollut alkuviikkojen univaje. Kun on niin väsynyt, että alkaa hallusinoida... En tajua, miten sain vauvan hoidettua läpi tuon vaiheen.

Raskasta oli myös vauvan refluksi ja siitä aiheutuneet rintaraivarit, jotka alkoivat 7 viikon iässä ja loppuivat ehkä puolivuotiaana. Kun vauva huusi lähes jokaisen imetyskerran alussa 10 minuuttia aivan kuin olisi päätä leikattu irti. Kun vauva oli viimein syönyt, häntä täytyi pitää pystyssä tosi pitkään, ettei kaikki maito olisi tullut ulos. Ja sitten olikin jo seuraavan imetyskerran aika. Tuolloin oikeastaan aivan kaikki pyöri sen ympärillä, että a) vauvaan sai ravintoa ja b) ravinto myös pysyisi vauvan sisällä.

Eikö teillä vastaajilla ole puolisoita ollenkaan, vai miten univaje ja vastuu voi olla niin jatkuvaa ja sataprosenttista?