jatkaako vai ei?
Olemme sec.lapsettomia eli yksi luomulapsi on ilonamme ja voimanamme. Itselläni todettiin endo jota ei voida poistaa ainakaan kovin helposti. Yritystä takana pari vuotta, takana kolme tuloksetonta inssiä. Mies tutkittu, ok, itselläni endon lisäksi ei ovulaatiota joka kierrossa. Clomeja söin inssin aikana. Nyt sitten olisi päätettävä jatkaako vai ei hoitoja, seuraava askel olisi koeputkihedelmöitys.
Uuden vauvan kaipuu on kova. Kuitenkin tavallaan on jo luovuttanut ja ajattelee, että miksi ei tämän yhden terveen lapsen kanssa voisi olla yhtä onnellinen. Lisäksi potee huonoa omatuntoa hoidoissa käymisestä kun olemme kuitenkin " vain" sec. lapsettomia. Olemme iloisia että inssit kävimme läpi, on se tunne että ei ainakaan liian helposti luovuttanut. IVF:ssä olisi niin paljon paremmat mahdollisuudet raskauteen joka kovasti houkuttelisi.
Kovasti siis ajatuksia pyörii päässä. Luomuraskauteen olen jo ihan kokonaan lakannut uskomasta. Jos ei inssillä hedelmöitystä tapahdu niin ei varmaan luomustikaan. Pelkään vaan että endo jotenkin estää kiinnittymistä, vaikka lääkärit eivät ole tätä teoriaa vahvistaneet.
Kommentit (12)
Eli minäkin täällä nyt pähkäilen 3. tuloksettoman inssin jälkeen, että jatkaakko vai ei. Varsinkin kun tota ikääkin jo on :( niin eipä olis aikaa turhia pähkäillä. Ja jotenkin on pelkokin tulevia hoitoja kohtaan (IVF) ja jos ei sittenkään tule tule " tulosta" niin se pettymys on kamala. Ja sitten taas ajattelen, että kun ei tähän mennessä ole lasta tullut niin meitä ei sitten ole " lapselliseksi" tarkoitettukkaan ja jos ja jos ja sitä ja tätä. Ihan tässä on jo pää sekaisin kun kaikki ajatukset vaan pyörii päässä eikä tiedä enää mitä tekisi eli jatkaako vielä vai ei. Aika pitäisi tilat jatkosuunnitelmia varten mutta kun en tiedä tilatakko vai ei? Tekstini oli mitä ilmeisemmin kovin sekavaa :) eikä RiinaTonttulle ollut tästä apua mutta pakko oli minunkin nyt " purkautua" kun näin, sinullakin oli samoja mietteitä. On tämä vaikeaa/kamalaa :(
Itse olen päättänyt edetä askeleen kerrallaan ja luvannut sekä miehelleni että itselleni vain tämän yhden ivf-hoidon. Lähinnä siksi, ettei ainakaan voitaisi koskaan katua, ettei lähdettykään siihen yritykseen. Itse koen hoidot niin koviksi paloiksi henkisesti, että en uskalla ajatella kerrallaan kuin yhden hoidon eteenpäin. Insseistä oli kuitenkin helppo siirtyä ivf:ään, koska itselleni sen on sanottu sopivan paremmin (yhden munasolun ovulaation aikaansaaminen on hirveän hankalaa, saa olla tarkkana hormonimäärien kanssa). Ja siinähän pitäisi olla onnistumisprosentinkin parempi...
En tiedä, onko tästä sepustuksestani mitään apua, mutta tarkoitan vain sanoa, että mitään et varmaan häviäisi, jos ivf:ääkin kokeilisitte. Silloin ei ainakaan jäisi mieleen harmittamaan, mitä jos se sittenkin olisi tuottanut toivotun tuloksen.
... nuo pelot ja pohtimiset, mutta minua ne ei ainakaan saisi pysähtymään, kun toiveissa on vauva! Jossain vaiheessa, kun kovempia hoitoja on kasassa useampi, niin pitää alkaa lopettelemaan... musta on paljon luonnollisempaa lopettaa pohdintoihin, haluanko toisen sukusoluja vai en... (ilmeisesti emme niihin turvaudu tässä elämämme tilanteessa...)
Mikä siinä IVF:ssä arveluttaa???
Eemeli
(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä ulkomailla helmikuun (?) puolessavälissä alkavaan hoitoon: Menopur tai Menogon ja Orgalutran sekä 2 kuukauden lykkäämisen takia myös Gracial-e-pillereitä yksi kierros... mailaile:
eemelikaksi@hotmail.com)
ainakin siinä IVF:ssä jotenkin pelottaa kaikki oireet...hyperit sun muut mitä oon täältä lukenut ja onhan se sitten lisäksi vielä se rahallinen puoli kun just täytin 4O:tä niin se käypi kovasti kukkaron päälle :(. Joten sitä rahapuoltakin tässä vielä kaiken lisäksi omalla kohdalla on pakko ajatella kun ei siinä mitenkään " kylve" ja taidanpa muutenkin jo jokatapauksessa olla liiaan vanha enää jatkamaan. Jotenkin vaan on sellanen epätoivonen olo mutta kai se on vaan luovutettava vanha mikä vanha :(
Minä jatkaisin. Minun mielipide. Ehkä ei onnistu, mutta yrittämättä ei ainakaan onnistu. Itsekin yritän pitkään ja hartaasti. Yhdeksän inssiä jo takana! ja vielä vaan aion 10. kerran koettaa! Parempi kokeilla kaikki kuin katua myöhemmin. Minä lopetan hoidot vasta, kun selvästi sanotaan, ettei toiveita ole. Tähän asti on vaan tsempattu ja kannustettu, että hoitoja kannattaa jatkaa.
vielä,että minä kun olen tällainen ikäloppu (40) niin kannattaako sitä tässä enää yrittää vai ei. Vai onko kaikki vaan jo itsensä pettämistä! Kun tuntuu, että järki lähtee jo kun ei tiedä mitä tekisi. Ja varsinkin kun se IVF on tooooosi kallista ja jotenkin pelottavaakin. Inseminaatioihin nyt rahat aina saa kasaan mutta kun lääkäri sanoi, ettei niitä enempää tehtäisi? Jestas, että mulla ainakin hajoo pää. Viime yönäkin unet jäi vähiin kun mietin kaikkea ja pyörin sängyssä. Itkettää vaan :(
Jos on suinkin mahdollista, kannattaa ainakin pari ivf:ää kokeilla, ettei tarvitse sitten vanhempana katua sitä kun ei tullut yritettyä. Tuttavapiirissä on niitä, jotka nyt vanhempana ovat katuneet ja samoin myös itseäni kaduttaisi varmasti.
Jos Kelakorvauksia ei enää saa iän tai muun syyn takia, kannattaa selvittää saisiko hoidon ja/tai lääkkeet halvemmalla Virosta.
Mulla on ikää 39 ja 5. ivf on juuri menossa. Silti yritän pitää toivoa yllä ja olemme päättäneet, että tänä vuonna vielä hoitoja yritetään. (Lääkitys vaihdettiin ja polyyppi poistettiin kohdusta edellisen ivf:n jälkeen).
viestistäsi. Itku meinaa taas pukata päälle kun luin kirjoituksesi. Luultavasti minullekkin kävisi niin että katuisin sitä miksen sittenkään enää yrittänyt. Katkeraksi tässä ainakin on jo pikku hiljaa muuttunut tätä elämää kohtaan enempää nyt tässä selittelmättä.
Kelakorvauksia en kai enää saa kerta olen sen 40:tä juuri täyttänyt ja tuo Virossa käyminen tuntuu kovasti hankalalta/mahdottomalta vaihtoehdolta. Eli se rahapuoli tässä vielä ihmetyttää, että mistäpä sitä tekisi.
Taidanpa sittenkin huomenna soittaa ja varata ajan suunnittelua varten. Ehkäpä edes niitä inseminaatioita voitaisi vielä jatkaa jos tuo IVF kuulostaa kovasti kalliilta. Kiitos vielä Kamu viestistäsi. Jotenkin sain siitä vielä uutta voimaa siihen, että jos vielä edes kerran koittaisi. Ja meillä on vielä iän lisäksi se lakialoite tulevana esteenä nimittäin miehellä ei ole lainaa omia siittiöitä eli luovutettuja soluja on käytettävä ja sitä ei tiedä kuinka kauan sekään enää on mahdollista eli kai se on parempi vielä katsoa kuin katua. Sitä ei vaan aina tahdo/jaksa muistaa.
Minäkin kerron hieman kokemuksiani:-) Vaikea ottaa sen kummemmin kantaa hoitoihin lähtemiseen,mutta jospa nämä kaikkien kanssasisarien kommentit jotenkin selventäisivät ajatuksiasi.
Itse sairastan vaikeaa endoa, jonka vuoksi ollaan lapsettomia ja nyt vielä " viime hetken yrityksissä" ennen kuin ikä loppuu kokonaan. Ajateltiin miehen kanssa niin, että nyt käydään kaikki mahdollinen läpi ja sen jälkeen jos jäädään lopullisesti lapsettomiksi, ei tarvitse lopun ikää miettiä ja harmitella, että miksi ei tehty sitä ja tätä. Kun varmuus asiasta on lopullisesti saatu, niin voi alkaa miettimään elämälle muuta suuntaa ja sisältöä.
Mun kohdalla lääkäri ei lähtenyt ollenkaan yrittämään inssiä, koska mulla ei munikset kypsy ollenkaan eikä irtoamista siis tapahdu. Lääkäri kertoi, että endo saattaa vaikuttaa monella tavalla raskaaksi tulemiseen; munasolun kypsyminen ja irtoaminen estyy tai häiriintyy, arvista johtuen munajohtimien mekaaninen liike estyy ja endo saattaa jopa " tuhota" munasolun matkalla munajohtimesta kohtuun mahdollisen ovulaation aikana. Näiden syiden takia lähdettiin pelkästään IVF-hoitoon.
Ekasta IVF:stä nega, PAS:sta nega ja nyt alkamassa IVF. Toiveita vielä on pariin-kolmeen kertaan, sen jälkeen ainakin tilastollisesti mahdollisuudet alkavat olla vähäiset. Näin meillä, mutta toivotan teille mukavaa alkanutta vuotta ja onnea hoitoihin tai luomumeininkiin, miten vain päätätte!!
Oli mukava lukea muiden mielipiteitä ja kokemuksia. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, mutta aina helpottaa kohtalonsisarten vertaistuki.
Me jatkamme hoitoja ainakin sen yhden kerran... Kuten teistäkin moni sanoi ja sitä itsekin mietin, jälkikäteen voisi harmittaa tosi kovasti jos tähän lopettaisi. Mahdolliset sivuoireet pelottavat, mutta sekin on kuitenkin niin yksilöllistä. Rahallinen puoli meillä ei onneksi päätökseen vaikuta, olemme kunnallisella hoidossa, ikää on 31v. Ja kun kerran on hoitoihin lähtenyt niin sen isoimman askeleen on tavallaan jo ottanut.
Kiitos kaikille vastanneille ja toivon että tuleva vuosi tuo teille sen mitä olette kaivanneet ja vie pois sen mitä taakkana piditte
Paras hoitohan endon aikeuttamaan lapsettomuuteen on ehdottomasti IVF (siis endon poiston lisäksi), joten kannattaa ehkä harkita mieluummin sitä kuin lisää inssejä. Siis jos hoitoja haluaa jatkaa. Sehän on tosiaan jokaisen itse päätettävä, mihin omat voimavarat riittävät missäkin elämäntilanteessa.
Paljon onnea mahdolliseen uuteen yritykseen!
Niin tarkoitus siis ei ollut pyytää ketään päättämään puolestamme jatkaako vai ei. Kiinnostaisi vaan tietää miten itse olette ajatelleet rajan tulevan vastaan. Teettekö kaiken mahdollisen vai toivotteko luomuihmettä kaikesta huolimatta.