"En halua muistella pikkulapsiaikaa"... Näin sanonut parikin

että ymmärtää miksi sanoo noin. Niillä on ollut rankkaa silloin, ja kukapa sellaista mielellään muistelisi.

Mä olen esim jatkuvasti ylivirittynyt ja vauvan itku/huuto saa hermot tosi kireälle. Se jatkuva tarpeisiin vastaaminen väsyttää ja varsinkin kun niitä lapsia on useampi. Ihmiset kestävät stressiä ja paineita eri lailla; mä kestän työpaineita hyvin mutta pienet lapset uuvuttavat. Ihanaa kun ne ovat isompia!

Jos lapsia on vain kaksi, eikä esim. kahdeksaa, kuten joillakin.

vauva- ja pikkulapsiaika on se ikävin vaihe lapsen kanssa.

se siinä oli rankkaa

Jos lapsia on vain kaksi, eikä esim. kahdeksaa, kuten joillakin.

et mikä rahavaikeuksissa, työssä tai opiskelussa on niin vaikeeta, ehän niihin kuole.

Et taida itse olla äiti (tai isä)? Tai sitten olet erittäin mielikuvitukseton, jos niin hyvin on käynyt, että oma(t) lapsesi ovat olleet helppoja tapauksia.



Monilla pikkulapsiaika menee ihan 24/7 siihen että "sammuttaa pieniä tulipaloja". Eli jollain on kokoajan jokin hätänä ja itse siinä yrittää repiä itseään esim. sairastelevan esikoisen ja koliikkisen pikkusisaruksen välillä. Ei ihme, jollei sitä tahdo muistella.



Luo-jan kii-tos itse olen säästynyt moiselta ja muistelen pikkulapsiaikaa ihan mielelläni :)

ja sitä tulee vielä monta kertaa ikävä. Nyt yritän itse ottaa kaiken irti ja nauttia täysin siemauksin, kun nuorin on JO puolivuotias... :-( Yöllä kun vauva herää, olen NIIN onnellinen saadessani sen pienen tuhisijan taas hetkeksi kainaloon.



t. neljän äiti

Jatkuva perässä kulkeminen ettei telo itseään, vilkas lapsi ja iso talo. Lapsen kykenemättömyys kertoa mikä on vialla vaikka ei lopeta itkua, kahden lapsen samanaikaiset tarpeet yms yms. Mikä on ihmeellistä että stressaa?

olin silloin aina liian väsynyt. se oli ahdistavaa aikaa.

ja sitä tulee vielä monta kertaa ikävä. Nyt yritän itse ottaa kaiken irti ja nauttia täysin siemauksin, kun nuorin on JO puolivuotias... :-( Yöllä kun vauva herää, olen NIIN onnellinen saadessani sen pienen tuhisijan taas hetkeksi kainaloon.

t. neljän äiti

joka herää, vaan edelleen 7kk iässä yöt läpi itkevä valvoja?

minä tykkään enemmän jutella lapsen kanssa, puuhailla monenmoista (askarrella, pelata, rakennella legoilla, laittaa ruokaa yhdessä...), siitä että lapsi hoitaa vessahommansa ITSE jne.

ja sitä tulee vielä monta kertaa ikävä. Nyt yritän itse ottaa kaiken irti ja nauttia täysin siemauksin, kun nuorin on JO puolivuotias... :-( Yöllä kun vauva herää, olen NIIN onnellinen saadessani sen pienen tuhisijan taas hetkeksi kainaloon.

t. neljän äiti

ja olen aina ihan uuvuksissa heidän kyläilynsä jälkeen. Jatkuvaa tarpeisiin vastaamista, kysymyksiin vastaamista, itkua ja huutoa, uhmaa, koko ajan riehutaan, tehdään jotain mitä ei saisi, ei ole hetken rauhaa saati hiljaisuutta... Kyllä mulla ainakin alkaa päässä pimetä, kun sekuntiakaan ei ole täysin hiljaista. Päivät ovat lähinnä suorittamista ja selviytymistä aamusta iltaan. Kaikessa pitää auttaa.



Tästä viisastuneena en ikinä aio tehdä omia lapsia vuoden, tai edes kahden, ikäerolla.

Sanoisin kuitenkin viimeiselle että ei se 3v ikäero ole sen kummempi ;)

ainakin ajattelin tän asian niin et putkeen nyt tää rankka vaipparalli ja sit se on ohi. eikä sillee viiden vuoden välein ettei ikinä pääse eroon siitä pikkulapsi ajasta. mut ihmiset on yksilöitä, jotku nauttii ihan hulvattomasti siitä lasten hoidosta ynnä muusta..jotku mielummin työelämässä... mulla alkaa kyl olee aika paljon katkeruutta kahden pienen lapsen äitinä mut tiedän et tää kestää vaan hetken jälkikäteen katsottuna :) mut oikeesti, ei väsyneenä aivot toimi ja jos koko ajan hirvee huuto ja melske päällä.. se on tosi stressaavaa ainakin mulle.

Jos lapsia on vain kaksi, eikä esim. kahdeksaa, kuten joillakin.

et mikä rahavaikeuksissa, työssä tai opiskelussa on niin vaikeeta, ehän niihin kuole.

vielä vähemmän rahaa, paskempi työ tai vaikeampaa opiskeluissa. Mitä niistä valittamaan!? ;D

Siis pitäisikö mun muistella ilolla sitä aikaa, kun vastasyntynyt sairastui ja meinasi kuolla. Jollainhan vauvat kuolee, joten ei mun tilanteessa ollut mitään!?

Ihan hyvä ajatus sinänsä toi... Maailmaan voitaisiin valita vaikka vuodeksi kerrallaan valittaja eli maailman epäonnisin ja epäonnistunein, suorastaan paskamaisimmassa elämäntilaanteessa oleva ihminen. Sitten kukaan muu ei voisi tuhlata aikaansa suremalla mitään, koska tällä valitulla valittajalla menee vielä huonommin.

muistella voin mutta tylsää aikaa se oli. Ikinä ei ole ollut niin vähän tekemistä ja ajattelemista kui ekalla äitiyslomalla. LUin hirveän määrän romaaneja ja puunasin kotia kuin puolihullu. Kun oli kaksi lasta niin sitten olikin jo vähän mielekkäämpää olla kotona kun oli pikkusen enemmän puuhaa.

Ihanaa, kun nuorin on jo 3v! Osaavat sanoa mitä haluavat ja toimivat itse :)

Jos lapsia on vain kaksi, eikä esim. kahdeksaa, kuten joillakin.

et mikä rahavaikeuksissa, työssä tai opiskelussa on niin vaikeeta, ehän niihin kuole.

vielä vähemmän rahaa, paskempi työ tai vaikeampaa opiskeluissa. Mitä niistä valittamaan!? ;D

Siis pitäisikö mun muistella ilolla sitä aikaa, kun vastasyntynyt sairastui ja meinasi kuolla. Jollainhan vauvat kuolee, joten ei mun tilanteessa ollut mitään!?

Ihan hyvä ajatus sinänsä toi... Maailmaan voitaisiin valita vaikka vuodeksi kerrallaan valittaja eli maailman epäonnisin ja epäonnistunein, suorastaan paskamaisimmassa elämäntilaanteessa oleva ihminen. Sitten kukaan muu ei voisi tuhlata aikaansa suremalla mitään, koska tällä valitulla valittajalla menee vielä huonommin.

Onko äidinkielesi jokin muu kuin suomi?

onko järkevää haalia niitä pikatahtia sen takia kun haluaa. Vaikka tiedän ettei koiraa ja lasta voi verrata, niin on siinä ainakin se yhtäläisyys, että molemmat on sinusta riippuvaisia ja joudut niiden kanssa liikkuessa ja eläessä koko ajan huomioimaan sen huollettavan tarpeet ja tekemiset. Yhden koiran kanssa oli vielä helppo olla, kahden kanssa joutuikin jo aivot ja kädet jakamaan kahteen suuntaan. Eikä ollutkaan enää niin kivaa ja helppoa, vaikka olin luullut että se ensimmäinenkin jo on hyvin hanskassa.



Minusta on suoraan sanottuna typeryyttä hankkia tahallaan lapsia pienellä ikäerolla. Uutta putkeen vaikka ensimmäinen on vasta vauva ja ihan "tuntematon". Ok, joillakin se menee hyvin ja ovat kaikinpuolin tyytyväisiä elämäänsä, lapsista on seuraa toisilleen jne. Mutta hyvin hyvin moni kokee sen ajan rankaksi, eikä toisaalta tarvita isoa ongelmaa tai vastoinkäymistä, että tilanne vaikeutuu huomattavasti. Saati sitten jos toinen tai molemmat lapsista sairastuu, temperamentit onkin jotain muuta kuin helpointa sorttia jne ihan normaaleja juttuja.



Minusta lapset ansaitsee rauhallisen kasvuympäristön ja vanhemmat jotka on hereillä, ja ensimmäiset elinvuodet nimenomaan on tärkeimmät. Jos ei tykkää vauva-arjesta ja vaipparumbasta, onko oikeasti järkevää ajatella että "hoidan sen nyt alta" tässä näppärästi noin viiden vuoden aikana yksillä yöunilla... Eikö paljon parempi olisi hoitaa yksi lapsi ensin kunnialla edes parivuotiaaksi, kerätä voimia ja tasapainottaa elämää jokunen vuosi ja vasta sitten kun on jo pidempään tuntunut selvästi helpolta, uusin voimin keskittyä uuteen vauvaan ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin.



Tai sitten jos päättää että ne lapset on hankittava pienellä ikäerolla, niin turha ainakaan valittaa kun ei aika ja kädet ja voimat riitä, eikä autoonkaan mahdu kaikki turvaistuimet. Ei se ole kenenkään muun vika, vähiten toki niiden lasten.