Ahdistaa hoitoon vieminen!

Tervehdys, Eipa!



En ikävä kyllä osaa antaa sinulle kannustavia kokemuksia tai vinkkejä, koska samassa ahdistuksessa ollaan täällä.



Meidänkin poikamme, 2v3kk, aloittaa päiväkotitaipaleensa tammikuussa, harjoittelu alkaa viikon kuluttua. Ahdistaa todellakin vietävästi, että miten arki alkaa rullaamaan ja miten lapsi päiväkodissa pärjää/viihtyy. Meidän poikamme on aika hitaasti lämpiävää sorttia, joten sekin saattaa hankaloittaa tilannetta aluksi.



Suuri elämänmuutoshan tämä on koko perheelle ja arjen saa varmasti suunnitella aivan uusiksi. Nyt mielessä pyörii vaan tarharepun sisältö, vaatteiden nimikoiminen ja harjoittelun suunnittelu. Uskoisin kyllä, että kaikki sujuu jollain tavalla ja jos elämä ihan kauheaksi kaikilla menee, niin ainakin minä olen valmis etsimään muita ratkaisuja.



Kannustavia kokemuksia ja vinkkejä otetaan siis täälläkin mieluusti vastaan ja Eipalle ja pojalle peukkuja sujuvaan päivähoidon aloitukseen (muista itkeä vasta bussipysäkillä/autossa).



-Cityäippä-

Veimme esikoisen päiväkotiin hänen ollessa 1v1kk, eli aikasti vielä pikkuinen. Tuntuu, että tuo päiväkodin aloittaminen oli minulle isompi asia kuin lapselle.



Alkuun meni oikein hienosti ja lapsi jäi hoitoon mielellään. Jonkin ajan kuluttua hän ihan selvästi tajusikin, että tämä on (lähes) jokapäiväinen juttu ja alkoi kiukuttelemaan. Tein silloin vuorotyötä, joten vapaita saattoi olla yhdellä viikolla arkisin useampikin. Huomasin, että tuollaisen pitkän vapaaputken päätteeksi hoitoon jääminenkin oli hankalaa.

Voi kuinka monta kertaa poistuin kyyneleet silmissä päiväkodista! Onneksi kiukkuvaihe meni nopeasti ohi ja sen jälkeen lapsonen on tyytyväisenä jäänyt hoitoon tietoisena, että hänet sieltä iltapäivällä äiti tai isi hakee pois.



Tämä äitiys on kyllä niin ihmeellinen asia. Olen nimittäin päästänyt itkut myös sen vuoksi, että lapseni haluaa päiväkotiin ja jää sinne mielellään. Joinain aamuina ei edes vilkuta, vaan juoksee suoraa leikkimään tms. Silloin herää tunne, että tuo lapsi pärjää myös ilman minua... Kaipa se on sitten sitä luopumisen tuskaa ja ajatusta, että oma vauva on jo niiiiiiiin iso.... *huoh*



Joka tapauksessa jokainen joutuu jossain vaiheessa tekemään sen ratkaisun -viekö hoitoon vai ei. Joko sitten vapaaehtoisesti tai pakon (lue: asuntolainan) sanelemana. Töitä se äidiltä vaatii, mutta minä ainakin olen ollut valintaamme tyytyväinen. Lapsesta on tullut sosiaalisempi ja hoidossa noita virikkeitä tuntuu olevan aivan eri tavalla kuin kotona.



Toivotaan, että teillä hoidonaloittaminen sujuu mukavasti, ilman turhaa stressiä!

Yleensä noin pienet sopeutuvat paremmin kuin esim yli 2 vuotiaat ja äidit:). Omani aloitti tasan 1 v ja jäi loppupeleissä yllättävän hyvin. Käytiin pitkään harjoittelemassa päiväkodin pihalla ja oli parissa ruokailutilanteessa mukana. Nyt on yli 2 v ja jää sinne mielellään ja joskus itselläni tulee samoja tuntemuksia kuin Smilalla, että olenko huono äiti kun noin hyvin sinne jää...



Kyllä se siitä lähtee ja onhan se perhepäivähoitaja kuitenkin valvottu ja kyllä sinä huomaat jos lapsesi ei siellä viihdy.



Alkuun (n. pari viikkoa) voi illat olla yhtä kitinää. Se johtuu ihan uuden aloituksesta ja väsymyksestä. Kyllä se siitä tasoittuu kun pääsee normaaliin hoitorytmiin.



Mukavaa ensi vuotta:)

Moi!



Olen aivan samassa tilanteessa eli poikamme on juuri ennen joulua täyttänyt vuoden ja loppiaisen jälkeen aloittaa kunnallisen perhepäivähoitajan luona. Työmotivaatio on itsellä myös olematon, mutta velkataakka painaa sen verran päälle, että vaihtoehtoja ei ole. Kunnassamme ei makseta edes kuntalisää, joten ainoa tuki tällä hetkellä on Kelan maksama reilut 200¿/kk :(



Olemme käyneet jo jokusen kerran harjoittelemassa hoidossa ja kaikki on kyllä mennyt suhteellisen hyvin. Hoitajalla on itsellään kaksi lasta + hoitolapsi. Omat lapset ovat hieman mustasukkaisia äidistään, mutta onneksi äiti=hoitaja on osannut puuttua tilanteisiin mielestäni ihan oikealla tavalla. Sitli huolestuttaa, miten päivät tulevat menemään.. Onko pojalla kova ikävä, miten sujuu nukkumiset jne. Meilläkin isovanhemmat asuvat sen verran kaukana, että äiti ja isä ovat olleet ne läheisimmät. Muutenkin meidän nappula on selkeästi mamman kulta :)



Itse olen yrittänyt järjellä ajatella asiaa, välillä jopa onnistuu :) eli suurin tuska taitaa olla äidin " luopumisen tuskaa" .. Mulla tietysti helpottaa tilannetta se, että aloitan osittaisella hoitovapaalla eli työaika viikossa 30h. Pojan hoitopäivän pituudeksi tulee 6-6,5 tuntia.



Ja täytyy myöntää, että on tullut jo muutamat itkut itkettyä etukäteen, niin kova paikka tälle äidille hoitoon vieminen on. Mutta luotan siihen, että kaikki sujuu alkumetrien jälkeen ihan hyvin.



Ei muuta kuin tsemppiä ja voimia, kyllä tästä selvitään! =))

Meidän kulta on vasta 11 kuukautta ja aloittaa maanantaina perhepäivähoitajalla! Olen rypenyt itsesyytöksissä jo monta viikkoa, kaduttaa aivan hirveästi. Itse olisin voinut rahallisesti olla vielä kotona edes muutaman kuukauden, joten olen miettinyt, että miksi ihmeessä en jäänyt kotiin!!! Taidan olla aivan hirveä äiti, kun vien noin pienen vieraalle hoitoon!!



Mutta pakko yrittää vaan toivoa ja uskoa kaiken menevän hyvin. Lohduttaudun myös ajatuksella, että pääsisin suht nopeasti taas jäämään kotiäidiksi ;))

Meidän tyttö 1 v 2,5 kk lähtee ensi tiistaina päiväkotiin ja miuta on ahdistanut jo monta viikkoa. Ollaan käyty tutustumassa monta kertaa ja mennään vielä kerran ennen virallista aloitusta. Kun ollaan oltu siellä paikan päällä, niin huolet ovat hävinneet, kun tyttö on viihtynyt siellä niin hyvin, mutta sitten kun ollaan kotosalla, niin miuta alkaa ahdistamaan koko homma. Varmaankin tämä koko hoitoon vieminen on miulle paljon rankempaa kuin tytölle, koska jo nuo tutustumiskäynnit ovat osoittaneet, ettei tyttö pahemmin enää vierasta mitään ja uudet lelut ja kaverit kiinnostavat kovasti. Varmaan ekat työpäivät menee kyynel silmäkulmassa ja sitten pitää juoksujalkaa lähtä hakemaan tyttöä, kun kello näyttää neljää. Vähän helpottaa se, ettei tytön tarvitse olla hoidossa kuin kolme päivää viikossa, kun myö tehdään miehen kanssa lyhennettyä työviikkoa. Oisin miekin halunnut olla pitempään kotona lapsen kanssa, mutta yllättäen meilläkin asuntolaina painaa päälle. Noh, tämmöstä vuodatusta... " Mukava" lukea, että muillakin on samoja huolia; meinasin tehdä oman aloituksen, mutta täällähän oli jo samasta aiheesta juttua.



Tsemppiä kaikille!



T: Monttu

Meidän poika meni perhepäivähoitoon 1v6kk:n iässä, sitä ennen isä hoiti. Poika on luonteeltaan reipas ja sopeutuikin hoitoon oikein hyvin. Kun tulin yllättäen raskaaksi uudelleen ja otin pojan pois hoidosta noin 2-vuoden iässä, oli hoidon lopettaminen aika vaikeaa. Hoitotäti sanoi että jos lapsen vie melko pienenä hoitoon, sopeutuu hän kyllä, mutta samalla myös kiintyy hoitotätiin tavallista enemmän. (Siis jos hoitopaikka on hyvä). Pikkuisen tuli omantunnontuskia kun laitoin pojan niin aikaisin hoitoon. Nyt

olen päässyt siitä yli, ajattelen niin että pääasia, että lapsella on ollut turvallinen ja hyvä hoito. Hoitotätiä poika ei kyllä vieläkään unohtanut.. n.1,5 kk mennyt, mutta äiti on tullut läheisemmäksi.

Meillä aloitti sisarukset: tyttö 11kk ja poika 3v.8kk hoidon yksityisellä perhepäivähoitajalla 3pv/viikko, 6h/päivä.

Kertaakaan tyttö ei jäänyt itkemään vaan oli jo tutustumiskerralla yhtä hymyä! Eka päivien jälkeen kotona purki sydäntään kiukuttelemalla. Mutta hyvin vähän. Poikakin kiintyi heti paikkaan ja hoitajaan ja hoitopaikan lapsiin. Hoitaja on 33v. 4 lapsen äiti itsekin.Tosi ihana ja ottaa lapset aina avosylin vastaan.



Välillä äiti saa olla mustis, kun hoitotäti on niin kiva :O)

Viestisi kuulosti aivan samalta kuin omat mietteeni loppukesästä. Meidän tyttö (tuolloin 1 v 4 kk) aloitti syyskuun alussa perhepäivähoitajalla heti täyspäiväisenä. Ennen töihin menoa surin valehtelematta ainakin puoli vuotta lähes päivittäin sitä, miten tyttö pärjää ja miten minä pärjään töissä tytön ollessa hoidossa ymv. Suru ja mielipaha oli välillä tosi suuri, vaikka yritin kovasti ajatella positiivisesti. Myös meillä mieheni on vuorotöissä ja itse teen työtä, jossa ei ole työaikaa vaan töitä voisi tehdä käytännössä aina ja kokoajan.



Meillä perhepäivähoitaja osoittautui aivan aarteeksi! Hän on kokenut 4 lapsen äiti, joka on tehnyt perhepäivähoitajan työtä jo 25 vuotta. Totuttelimme tytön hoitoon niin, että isä vei tytön ensimmäiset 2 viikkoa hoitoon ja haki sieltä. Ensimmäiset päivät olivat vain muutaman tunnin mitaista totuttelua. Kaikki yritimme tehdä tyttöä kuunnellen ja tilanne huomioiden. Lopputulos oli se, että yhtenäkään päivänä tyttö ei jäänyt itkemään meidän perään. Tyttö odottaa aina pihalla iltapäivällä kuin Hangon keksi vanhempia hakemaan ja pussailee hoitajaa lähtiäisiksi. Hoitaja ja koko hänen perhe on meidän tytölle kovin rakkaita. Olenkin joka päivä kiitollinen siitä, että saimme juuri tämän hoitajan tyttöämme hoitamaan.



Haluan kertoa meidän tarinan kahdesta syystä. Ensiksikin siksi, että loppujen lopuksi isoin " mörkö" hoitoon menossa oli äidin korvien välissä! Ymmärrän todella hyvin jokaisen äidin huolen ja surun siitä, kun pitää mennä töihin ja jättää oma lapsi vieraan hoidettavaksi. Varmaan aika harva odottaa niin paljon töihin menoa, että " ilosta hihkuen" olisi jättämässä lastaan vieraalle. Tosin, jos niin on, ei siinäkään mitään vikaa tietysti ole. Toiseksi ota huomioon, että oikea hoitopaikka ainakin isommilla paikkakunnilla kyllä löytyy. Jos ensimmäiseen paikkaan lapsesi ei kohtuullisen totuttelun jälkeen oikeasti sopeudu, voit aina hakea toista paikkaa, vaikka se viekin tietysti oman aikansa. On kaikkien kannalta mukavaa, että lapsi viihtyy hoidossa. Uskoisin, että kunnan/kaupungin sosiaalitoimikin sen ymmärtää. Tietysti toisilla totuttelu käy helpommin kuin toisilla. Uskoisin kuitenkin, että lasta kuunnellen ja kunnioittaen koko perhe oppii uuden tilanteen ja siihen sopeutuu.



Kaikkea hyvää perheellesi hoidon alkutaipaleelle. Kuten sanottu kokemus voi heti alustakin muodostua todella positiiviseksi. Ja vaikka siihen menisi vähän aikaakin, niin lopputulos on se, joka ratkaisee.

Tyttö meni päiväkotiin 1vuotiaana,ja kovasti podin huonoa omatuntoa että onko liian pieni ja miten pärjää...

Me kans harjoittelimme muutamia päiviä yhdessä.

Alussa jäi itkemään kun jätettiin,sitä kesti parisen viikkoa.Mutta aina kun soitin,kaikki oli hyvin ja itku oli loppunut melko pian.Sitten jättö itku jäi mutta ei kyllä hymyillytkään..meni taas viikko ja nykyisin jää huiskuttamaan.Liikkuu jo kuin kala vedessä tarhassa..kotona on todella seurallinen tarhapäivän jälkeen ja kauhea vauhti päällä.JA tietenkin Äiti ja Isä panostaa yhteiseen aikaan,se kun tuntuu jäävän lyhyeksi tarhapäivän jälkeen.

Tarha on mielestäni opettanut tytölle sen,että häntä ei jätetä,vaan aina haetaan kotiin ja tullaan takaisin.Tällä tarkoitan sitä,että ennen alkoi kamala itku jos vaikka mummo jäi hoitamaan ja teimme lähtöä...vaikka ikinä ei ole ollut kova vierastamaan.Nykyisin jos joku jää hoitamaan,iloisena vilkuttaa ja jää touhuilemaan.Ikäänkuin varmuus tullut siihen että äiti ja isä tulee aina takaisin.

Mitään huonoa en keksi hoitoon jättämisestä,muutakuin sairastelujen lisääntymiset. Itselläkin elämä on ikänkuin normalisuitunut töihin paluun jälkeen. Elämää tosiaan ON kodin ulkopuolellakin.

Meidän poika (1v 1kk) aloittaa ensi viikolla kunnallisella pph:lla ja päivät tulee pitkien työmatkojemme takia olemaan jopa yli 10-tuntisia... Täällä kierin itsesäälissä ja tunnontuskissa, mutta töihin on mentävä, siitä ei pääse mihinkään. Tutustumiskerrat ovat menneet yhtä " hyvin" kuin kaikki hoitoyritykset (pari kertaa koitettiin jättää mummille) eli huutaa tasan niin kauan kunnes äiti on takaisin. Ihan hirveää tulee olemaan, sen tiedän jo nyt. Poika ei halua kenenkään muun syliin, kuin isän ja äidin, eli hoitotädin yritykset lohduttaa syliin ottamalla vain pahensivat asiaa. Oli vähän loukkaantuneen oloinen kun yritin neuvoa, että ennemmin kiinnittäisi pojan huomion muihin lapsiin ja vaikka leluihin tms.

Kaikki yrittää lohduttaa, että äkkiää se paha vaihe menee ohi, mutta ei se nyt auta, kun kaikki on vielä edessä.

En yhtään haluaisi töihin, enkä käsitä miten pystyn keskittymään työasioihin, on vielä kuulemma heti kova työtahti ja uusia tehtäviä opeteltavana. Tunnen todella suurta huonommuutta ja lisäksi kateutta niitä kohtaan, joilla on resurssit jäädä pitemmäksi aikaa kotiin!!!

meidän tyttömme aloittaa loppiaisen jälkeen päiväkodissa, ikää hänellä silloin 1v4kk. Kovasti mietityttää miten sujuu päiväunet ja ruokailut, tyttö syö aika huonosti itse ja lisäksi on aina nukkunut päikkärit pihalla. Nyt pitäis sitten nukkua sisällä.



Mä aloitin opiskelut jo syksyllä, mutta mun ihana äitini jäi vuorotteluvapaalle, ja tyttö sai olla kotona vielä muutaman extrakuukauden.



Mulla on koulua viikossa n. 30 h, joten päivät tulee olemaan aika eripituisia, on kolmen tunnin päivä ja vastaavasti sitten yhdeksän tunnin päivä. Mun kaikki opiskelukaverit on lapsettomia, ja eivät tunnu millään tajuavan etten voi jäädä koulun jälkeen tekemään ryhmätöitä vaan teen sitten oman osani kotona... tää lisää vielä tätä stressiä, et nyt kun on kiire hakemaan päiväkodista niin en voi joustaa edes niin paljoa kun sillon ku mun äiti hoiti tyttöä. Mies pääsee töistä neljältä, ja hakee tytön niinä päivinä kun mulla on koulua pidempään...



Huh, en uskonut että tää oikeasti olis näin vaikeeta...

Vein poikani 9,5kk vanhana hoitoon, kun lähdin takaisin kouluun. Silloinen mieheni (pojan isä) oli poissa kotoa 6-8vk kerrallaan. Kävimme tutustumassa pph:lla (aloitti uutena, omia lapsia kolme) kaksi kertaa, ja ensimmäisenä päivänä jäin tunniksi katselemaan.



Kuten joku mainitsikin, alku meni hienosti, ei edes huomannut kun lähdin. Mutta sitten alkoi itkut. Olimme sopineet hoitajan kanssa, että hän ottaa pojan syliin, äidille vilkutetaan ja sitten lähdin vaikka olisi miten huutanut. Ja joka kerta kun katosin näkyvistä, itkut loppuivat. Poika oli paljon rauhallisempi ja kiltimpi kotona, kun oli tietysti väsynyt päivän touhuista.



Eron jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle koulutustani vastaavaan vuorotyöhön. Aluksi äitini hoiti poikaa kotona, ja pojan ollessa 1v2kk aloitti uudessa paikassa pph:lla. Kävimme taas kaksi kertaa tutustumassa ja eka päivänä jäin tunniksi oleskelemaan. Tällä kertaa hoitopaikka oli niin mieluinen, että näiden viiden kuukauden aikana on kahden käden sormissa ne kerrat, joina on jäänyt itkemään..! Saattaa kotonakin sanoa: " XX-tätin luokke!" tai " XX-tätin kullanmulu" =)



Koskaan ei ole ollut mitään ongelmaa syömisen tai nukkumisen kanssa hoidossa. Ja vuorotyöhön liittyen kannatan (jos se vaan on mahdollista) kokopäivähoitoa puolena kuukautena. Siis mieluummin kuin osapäivähoitoa. Näin lapsi saa normaalin päivärytmin, ja toinen vanhempi hetken hengähdyksen ennen töihin menoa/ hoidosta hakemista. Esimerkiksi itse vien pojan hoitoon aamulla, menen iltavuoroon töihin ja äitini hakee pojan hoidosta iltapäivällä.



Toivotan teille kaikille voimia, ja luon uskoa siihen, että kaikki menee hyvin..! Kirjoitelkaahan sitten miten hoidossa lähtee sujumaan..!



t. Leijona76 & poika 1,5v

alusta asti ihan kivasti hoitoon. Meillä ei edes epäsäännöllisetä hoidosta koitunut hankaluuksia vaan olivat ihan mielissään kun aina välillä pääsivät leikkimään uusilla leluilla ym. eli ei koko elämä pyörinyt vain kodin, oman pihan ja puiston välillä. Pahin oli varmasti äidin olo joka helpottui kyllä ajan myötä. On se jännä mitä äitiys tuo tullessaan sillä vaikka minulla oli jo kokemusta yhden pienen hoitoon viemisestä niin toisen kohdalla ahdisti ihan yhtä paljon vaikka tiesi että ei se maailmaa kaada ja pieni ihminen sopeutuu ja pärjää kyllä ja saattaa jopa nauttia hoidossa olosta. Ja nyt kun kolmas lähestyy vuoden ikää on mielessä pyörinyt että miten kamalaa jos tuon vauvan joutuis hoitoon viemään kun ensimmöistä kertaa päädyttiin siihen että olen vuoden pidempään kotona ja vasta 2v. iässä aloittaa kuopus päivähoito taipaleensa.



Vinkkinä pienen päivää helpottomaan kannattaa hoitoon ottaa mukaan vaikka valokuva vanhemmista jota voi katsoa jos oikein ikävä yllättää. meillä tepsi hienosti ja ikävä taittui kun katsoivat kuvaa ja juttelivat että äiti ja isi on töissä ja lapsi leikkii hoito-tädin kanssa vielä hetken ja sitten tulee äiti/isä hakemaan lapsen kotiin.



Tsemppiä kaikille jotka tuskailevat lapsen hoidon aloitusta. hyvin se yleensä lopulta sujuu kuitenkin!