Kasvisruokavinkkejä kaivataan!!!
Tarkoitus saada lasten kasvismäärää lisättyä, joten jotain lapsille maistuvia kasvisruokaohjeita kaipaillaan.
Kommentit (4)
niistä on helppo aloittaa kasviksiin totuttelu.
Välipaloilla voi antaa esim. leivän kaverina hedelmiä ja kasviksia esim. porkkanatikkuja, kukkakaalinpaloja, kurkkua, lanttua, herneitä jne.
Kasviksista saa hvyiä keittoja esim. sosekeitot, kesäkeitto, pinaattikeitto, maistuvat ainakin minun muksulleni :)
Rohkeasti voi kokeilla myös soijarouhetta ruoanlaitossa. Esim. pastakastikkeeseen voi laittaa keitettyä soijarouhetta, tomaattimurskaa, kesäkurpitsan ja paprikaa. Joukkoon voi lisätä myös vähän ruovanvalmistuskermaa (kevyttä) jos haluaa.
Keitetyistä kasviksista voi tehdä lisukeruoan kaatamalla munamaitoa päälle ja paistamalla uunissa. Ruokaan voi ripotella myös vähän juustoa sekaan.
On myös olemassa kasviruokakeittokirjoja lapsiperheille (en nyt muista kenen kirjoittamia, mutta hae netistä), joissa on helppoja ja nopeita ohjeita erityisesti lapsiperheille.
Meillä poika totesi sitä ekan kerran syötyään: "Tämä on kuule parempaa kuin perunamuusi, tämä on parasta ruokaa!". Eli keitetään joko tuoreet tai pakastekukkakaalit, kaadetaan vesi pois, soseutetaan sauvasekoittimella ja joukkoon tarpeellinen määrä ruokakermaa (5%), vähän suolaa ja ehkä hitunen voita. Tarjotaan siis lisukkeena pottumuusi sijaan.
Lapsille tosimaistuvaa, vaikka onkin pelkkää kasvista. Toki ei kauheen terveellistä.
Täytetyt paprikat varmaan myös tosi maistuvia lapsillekin, kasvisrisotot, kasvislasagnet,