Millä/miten saatte taaperon hiukset pysymään ponnarilla?
Tytöllä on liukkaat ja suht ohuet hiukset, jotka yltävät vihdoin juuri ja juuri poninhännälle. Jos hiukset ovat kiinni, on yleisilme paljon siistimpi kuin jos hiukset ovat auki.
Mutta minkälaiset pampulat/kumilenkit pysyvät parhaiten päässä? Nyt neiti saa itse kiskottua hiuslenkit irti ja se myös valahtaa itsekseen pois esim. hatun alla.
Niin, ja mistä olet ostanut toimivat hiuslenkit?
Kommentit (4)
Isosisko on nyt 3.5v ja pikkusisko melkein 1v7kk. Molemmilla on ollut syntyessään melko pitkät hiukset joiden olen antanut kasvaa ihan tasapitkiksi. Kuopuksella nyt alkaa pikkuhiljaa olla etuhiukset ja takahiukset yhtäpitkät. Alle vuoden ikäisenä antoi hyvin olla kaikki pinnit (joita siis oikeasti tarvittiin että etuhiukset pysyvät poissa silmiltä) ja ponnarit. Tuossa vähän yli vuoden iässä alkoi sitten se repiminen. Mitään ei olisi saanut olla päässä. Salaa aina virittelin niin ettei neiti huomaa ja aina hetken jotakin pysyikin päässä. Sama juttu oli aikoinaan esikoisen kanssa. Siinä vaiheessa etuhiukset oli kuitenkin jo sen verran pitkät että keskijakauksella pysyivät korvan takana.
Kun ikää on tullut n. 1 1/2v, on ponnarit alkaneet pysyä päässä. Nyt varsinkin pienempi ottaa mallia isommasta, joka on oikea " prinsessa" . Päähän pitää virittää vaikka mitä. Aamulla ottaa kourallisen " tarvikkeita" ja kamman ja istuu laitettavaksi. Ja nyt on myös pikkusisko alkanut viritellä peppuaan äidin syliin pinnien kanssa:). Eli nyt hänkin haluaa ponnarit päähänsä. Välillä saattaa ottaa jonkin pois mutta pian kiikuttaa sitä, että pitää laittaa takaisin.
Molemmilla on kyllä sellaiset jouhet, että niissä kyllä pysyy kaikki ripellykset. Ja niitä meiltä kyllä löytyy! H&M on tässä asiassa aika oivallinen apu:). Samoin Sokos, Prisma, Lindex....jne
Aika tekee tehtävänsä siinä että pompulat pysyvät päässä ja tottuvat niihin.
Mutta siitä millainen lenkki olisi hyvä niin meillä ainakin parhaimpia on ne aivan ohuet " kuminauhan" oloiset. eli mahdollisimman vähän pehmustetta niin ei luista ja jää hiuksiin tukevimmin kiinni.
mutta meillä annettiin tytön hiusten kasvaa pitemmiksi vasta sitten kun neiti itse alkoi haluamaan hiuksia ponnarille. Tällöin ne siis myös pysyivät päässä kun niitä ei heti revitty oma-aloitteisesti pois :-) meillä on tytöllä sen verran paksu ja karhea tukka että siinä pysyy kyllä ihan mikä vaan....