Lapsettomuudesta kärsivät/kärsineet

Meillä on yksi lapsi, emme tule saamaan toista (hoidot toimivat kun yritimme ensimmäistä, toista emme onnistuneet saamaan alulle ja nyt on rahat loppu). Mua kirpaisee tällä hetkellä eniten vauvauutiset, joissa ihmiset ilmoittaa, että nyt saadaan sitten sisaruksia perheeseen. Tiedän, ettei se ole minulta pois, mutta kieltämättä tilanteet on välillä todella vaikeita kun oma tuska nousee pintaan ja pahimmassa tapauksessa alkaa itkettää.

Yksin ollessani itken omaa lapsettomuuttani . Ystäväni eivät sitä huomaa :)

" ajoissa" eli ennen kuin maha näkyy tai ennekuin kaikki muut asian jo tietävät. Mutta en toivo, että vauvauutiset paljastetaan näyttävästi esim. suvun yhteisessä joulujuhlassa, jolloin oma " puutteellisuus" korostuu täysin yllättävässä tilanteessa. Jouluna kun toivoisin muun kuin vauvauutisten olevan tärkein asia, varsinkin kun suku kokoontuu vain kerran vuodessa...

tuntuu siltä, että pitäisi anteeksipyydellen kertoa omaa ilouutistaan.



Miksi juuri lapsettomuus on tällainen aihe? Miksei esim. hääuutisia pidä vähätellä, ettei vaan sinkkukaveri loukkaannu tai sitä, että osti uuden asunnon, ettei se köyhempi, vuokra-asunnossaan asuva kamu ala itkeä - tai pimittää tieto uudesta työpaikasta, ettei se työtön sukulainen masennu entisestään? Entä salaisiko opiskelupaikan saannin kaveriltaan, joka ei ole päässyt sisään neljännelläkään yrittämällä?



Ihme hissuttelua; ihan normaaleja uutisia tässä elämän myllerryksessä ja siitä pitäisi sitten jotenkin erityisesti ilmoittaa. Eiköhän lapsettoman pidä ottaa tähän lapsettomuuteen ja muiden vauvauutisiin vaan fiksu suhtautumistapa, että ne uutiset kestää, kun niitä joka tapauksessa tulee vastaan. Elämässä on monia juttuja, jotka lyö kovaa - eri ihmisillä erilaisia. Miksi juuri lapsettomat olisivat erityisasemassa?



Syy kaikkeen taitaa taaskin olla suomalainen kateus?

kolmatta lastamme esim miehen siskolle jolla ei ollut lapsia ja jolla oli ollut monta keskenmenoa. saahan hän sen kuitenkin selville ja sehän se vasta loukkaavaa olisi jos kaikki muut tietäisivät mutta säälistä emme kertoisi hänelle (nyt ihanaa kyllä on lopuillaan raskaana ja toivomme todella että kaikki sujuu).



hyvällä ystävälläni oli myös keskenmenoja ja lapsettomuusongelmia ja ihan reilusti hänen kanssaan asioista olemme puhuneet. olen sanonut että minulle tulee välillä paha olo että heillä menee niin ja meillä näin hyvin mutta hän on todennut että kun asioista puhutaan ihan oikeilla nimillä niin kaikille on paljon helpompaa.

Pahempaa on se, että alatte ekstra salaileen asiaa. Mieluummin vaan kerrot. Kun ko. tilanne oli ajankohtainen, iloitsin yhtäaikaa toisten vauvauutisista, sekä olin surullinen (salaa, en ystävieni edessä). Iloitsin, koska vauvat ovat jotain aivan ihanaa. Toisaalta olin sitten surulllinen, koska en koskaan uskonut kokevani itse samaa. Missään nimessä en kuitenkaan olisi ystävilleni tätä meidän kohtaloa toivonut! Millainen sellainen ystävä olisikaan. Nyt on onneksi 2 omaa kääröä.

Hain itse töitä viime keväästä asti (tärppäsi vasta nyt joulukuussa) ja petyin katkerasti monet monituiset kerrat. Joukossa oli paikkoja, joihin olisin halunnut _aivan hirveästi_. Tuntui katkeralta katsoa, kun moni muu tallusteli työpaikkaansa ja minä taas päivät pääksytysten selailin mollin sivuja ja vältin näyttäytymästä ulkona virka-aikaan ettei työttömyys näkyisi niin selvästi. Joskus ajattelin, että tilanteeni muistutti tavallaan lapsettomuutta: toistuvat raskaat pettymykset (menkkojen alkaminen / " valintamme ei kohdistunut sinuun" ), fundamentaalinen vaikutus identiteettiin ja elämäntilanteeseen, epäonnistumisen, huonommuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset. Kärsimme aikanaan tahattomasta lapsettomuudestakin (joskaan emme hirveän kauaa; lapsi tuli) ja koen kärsineeni enemmän nyt päättyneestä työttömyydestä.

Ex-lapseton, nykyään kolmen äiti...

Minua ja miestäni myös loukkasi enemmän se salailu ettei meille kerrottu sen varjossa ettemme kestäisi uutista. Totta kai se sattui hyvänen aika! Aika ihmeellistä olisi ollut jos se ei olisi kirpaissut yhtään, koska lapsettomuus oli meille ainakin todella kipeä asia!! Se vaikutti jokapäiväiseen elämäämme saatika hoidot jotka olivat poikkeukselliset raskaita meille ihan fyysisestikin.



Olen aina sanonut että jokaisella on onnensa. Mutta jokaisella myös vastuunsa onnestaan ja sen esille tuomisesta.



Suoraan sanottuna JOULU on kyllä sinänsä aika herkkä juhla ja jos siellä koko suvun edessä raskausuutisen haluaa paljastaa niin kyllä me ainakin mieheni kanssa olisimme sen ottaneet erityisen raskaasti. Joulu on kuitenkin perhejuhla ja lapsettomatkin haluaisivat sellaisen joskus kokea kuitenkin.



TAPA millä sanoo on se tärkein. Minua ainakin loukkasi ja tympii edelleen se joidenkin äitien tapa väheksyä omaa raskausuutistaan!! Sehän on iso ja tärkeä asia.



Meillä lapsettomuus on onneksi takana ja pian meidän perheessä on kaksi lasta! Mutta se kipeä ajanjakso ei silti koskaan unohdu enkä edelleenkään ole sitä mieltä että lapsettomilta tuo uutinen pitäisi salata. AVoimuus kaikin puolin on tärkeää. Kukaan ei voi tietää miten kipeästä asiasta on kyse kun ei saa lasta vaikka sitä haluaa. Itse olen oppinut ainakin sen, että en valita lapsettomille ihmisille lapsiarkea, vaan etsin hyviä puolia. Koska oikeasti, meille ainakin kaikista rankkuuksista huolimatta lapsiperheen elämä on ollut hiton paljon helpompaa kuin lapsettomuus. Ei mitkään yövalvomiset tai sairastelut edes ole mitenkään verrattavissa siihen tuskaiseen olotilaan kun toivot hartaasti että voisit EDES kerran tulla raskaaksi ja saada lapsen.

En halunnut tuttuni kohdistavan vauvaani ilkeitä ajatuksia - vaikka eihän ajatuksin voi mitenkään vaikuttaa - mutta kuitenkin. Tää ihminen on aina ollut kateellinen kaikesta, mitä mulla on ollut ja nyt sitten en halunnut kertoa tätä uutista hänelle.

mutta jotenkin tuntuu, että lapsettomuus on tuskana kaikkein herkimmästä, henkilökohtaisimmasta ja syvällisimmästä päästä. Jälkikasvun saaminen on kuitenkin aivan ihmiselon (ja eläinelon) perusytimessä. En aivan vertaisi sitä opiskelupaikan missaamiseen, vaikken lapsettomuudesta ole kärsinytkään.

Eikö ole huima ero siinä että meillekin sanottiin että

1: KELA korvaa tietyn määrän hoitoja. Yksityiselle ei olisi ollut varaa mennä. Oli PAKKO siis onnistua. Työtä voit etsiä kuitenkin jatkuvasti ja onni voi potkaista - toivoa ainakin aina on, toisin kuin lapsettomuushoidoissa joissa ei todellakaan aina onnistuta. Työttömäksi ei ole pakko jäädä - voi lähteä koulutuksiin jne. Saada omalle omanarvontunteelleen jotain. Mutta lapsettomuushoidoissa keho joutuu äärimmäisen koville - minulla alkoi terveys vaarantua ja esim. tuttavaltani poistettiin kohtu sekä munasarjat IVF-hoitojen takia.



2: Lapsettomuushoidot maksavat: Myös työttömälle ja pätkätyöläiselle. Itselläni meni kaikki säästöt. Vaikka olimme ihan kunnallisella hoidoissa. Olin siis lapseton, rahaton ja masentunut.



3: Kukaan ei tule sinulle sanomaan ollessasi 25-vuotias että sinä et voi valitettavasti ehkä koskaan saada työtä tai sinä et voi valitettavasti ehkä koskaan parantua masennuksestasi..tai sinä et ehkä ikinä voi muuttaa omistusasuntoon. Mutta useat lääkärit voivat sanoa että sinä et voi ehkä ikinä saada omia lapsia.

Jokainen tietysti suhtautuu asioihin erilailla, mutta kunhan olin jonkun vuoden asioita käsitellyt, pystyin olemaan iloinen niiden ihmisten puolesta joille raskaus oli tosi " tärkee juttu" (mitenkäs tuon nyt ilmaisisi niin että muutkin ymmärtää. On kai se kaikille omalla tavallaan tärkeetä) Eniten otti päähän nämä " no joo taas ollaan raskaana" -äidit, jotka ei yhtään osannut iloita tulevasta vauvasta tai näyttää sitä.

Tosin tähän pisteeseen pääseminen ei ollut kovin helppoa. Minä, huono ihminen, en osannut olla iloinen aluksi edes sisareni vauvauutisista, he kun eivät olleet yrittäneet kuin " vaan" 4 vuotta.



Raskauksien salailu tuntui tosi hölmöltä, älkää vaan kukaan sortuko siihen.