Kävin tänään kauppakeskuksessa 2-vuotiaani kanssa...

vielä yleensä varaan jotain pientä naposteltavaa mukaan ettei nälkä yllätä kesken kauppareissun (harvoin kyllä tarvitsee antaa kaupassa)

missään nimessä ei pidä antaa periksi, eikä lahjoa...

Itse kävelen eteenpäin ja lapsi tulee perässä ( joskus ryömien lattialla...siinä sitä vasta katseita saakin...) mutta rauhpoittuu kyllä kun kiukunaihe unohtuu hetken kuluttua...jos oikein mahdottomaksi menee eikä rauhoittu puhumallakaan, niin sitten olen kantanut kaupastqa pois. Kerran ( kun jotain lelua tahtoi...jota ei saanut...ja kiukku purkautui) olen kantanut lapsosen kiljuvana kaupasta pihalle, ja ostokset jäi sitten tekemättä sillä reissulla...eikä ole muuten sen jälkeen tuolla lailla kiukutellut...

Mutta millä ikinä uhkailetkin se on toteutettava jos ei käytöksessä tapahdu muutosta...

Meillä varmaan toistuisi uudestaan ja uudestaan. Jipii, minä kiukkuan ja lähdetään heti kotiin ja ei jäädä kassajonoon.



Meillä auttaa se, että sanon, että kotona ei ole sitä ja sitä ja ne on nyt pakko ostaa. Nälissännekö lapsenne sitten ovat, jos ostokset jäivät tekemättä?

Nuoremmat lapset olivat naapureissa leikkimässä ja KERRANKIN saimme mieheni kanssa katsottua rauhassa esitykset. Yleensä 2/3 huomiosta menee kuopuksen vahtimseen ja hiljaisena pitämiseen. Tosin viimeksi hän kyllä oli jo itsekin kiinnostunut esityksestä niin ettei tarvinnut mitään ajanvietettä lisäksi. (Yleensä on ollut kirja tai ÄÄNETÖN lelu mukana, kerran epähuomiossa otin ääntä pitävän lelun mukaan kiireessä, oli " vähän" noloa...)



Arvatkaa miten sain lapseni rauhoitettua sen jälkeen kun hän jalkautui rattaistaan. Menin kyykkyyn hänen eteensä ja kysyin että mikä sulla oikein on, sitten halasin pitkään ja hartaasti häntä. Hän sanoi että tahtoo syliin. Vähän aikaa pidin häntä sylissä ja sitten hän jo suostui kävelemään niin että piti kädestäni kiinni. Joskus (ja aika useinkin) käänteinen psykologia on paljon tehokkaampaa kuin kiristys, uhkailu ja lahjonta. Pieniä uhmiksia jos alkaa hirveästi uhkailemaan ja kiristämään niin joutuu kierteeseen, pieni lapsi ei enää osaa katkaista raivoaan vaikka ehkä itse sitä haluaisikin ja jos alkaa enemmän uhkailemaan ja kiristämään niin raivo vaan lisääntyy. (Tämä on ihan omista lapsista tehty huomio sitten... ei mikään yleismaailmallinen totuus.)



Mutta palaan alkuperäiseen kysymykseeni ja ihmettelen että onko ylipäätään olemassa lasta joka ei KOSKAAN KERTAAKAAN olisi kiukutellut kaupassa. Jos kaupasta pitää lähteä kiukuttelun takia pois niin silloinhan lapsi on kiukutellut kaupassa. ;) 2-vuotiaat ja vanhemmatkin lapset vasta opettelevat näitä pelisääntöjä. Kyllä meidän 7- ja 9-vuotiaatkin vielä protestoivat jos jokin asia ei ole mieleinen. On ollut kyllä kiva seurata miten he ovat oppineet kuitenkin hillitsemään kiukkuaan kun on tullut ikää lisää.



Kai meillä sitten on jotain onnistumistakin tässä kasvatustyössä tapahtunut, kun kerran kehitystä on havaittavissa lasten käytöksessä.



Terveisin ap



ps. Kiitos nro 15 kivasta palautteesta. :)

*Noloa, kun mä aina unohdan nuo numerot..* ap