Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä tavallinen suomalainen mies?
19.12.2005 |
Tämä minun mies nimittäin...
Kehuja ei tule koskaan... Juuri pari päivää sitten yksi kirjoittamani pikku juttu luettiin radiossa (kuuntelijat sai lähettää) ja kun kerroin miehelle, en saanut mitään positiiivista kommenttia. Vaan ihmeellistä agressiivista mussutusta. Taannoin näytin miehelle kuinka hyvin osaan yhden harrastusjutun jota olen treenannut viisi vuotta. Mies totesi siihen, että kaikkihan tuon osaa ja koetti tehdä itse samoin. Mulla on viimeisen kymmenen vuoden aikana kadonnut itsetunto kokonaan, ja viime aikoina on käväissyt mielessä, että voisiko sitä syödä miehen asenne eikä mun oletettu surkeus kaikissa asioissa.
Mies ei osallistu vapaaehtoisesti eikä säännöllisesti mihinkään kotitöihin eikä lapsen hoitoon. Aina pitää pyytää (tai saada hermoromahdus), ennen kuin apuja tulee. Enkä mielestäni edes pyydä kohtuuttomia. En esim. pyydä, että mies osallistuisi viikkosiivoukseen edes matot puistamalla. Olis kuitenkin kiva, jos mies katsoisi lasta sen aikaa, että minä saisin siivottua. Silti aina kun tämmöisistä asioista tulee riitaa, mies antaa ymmärtää että pyyntöni ovat kohtuuttomia. Yleisiä nälväyksiä ovat jutut tyyliin sitä on taas luettu vauvapalstaa. Eilen sain kuulla lukeneeni Harlekiineja.
Olen oikeasti tulla hulluksi, koska omasta mielestäni pyydän ihan murusia verrattuna käsitykseeni normaalista perheestä, ja miehen mielestä vaadin kohtuuttomia työssä käyvältä ihmiseltä. Kumpi meistä on oikeassa? Miten voin tietää, kuinka paljon voin vaatia? Tulen hulluksi tätä menoa. Taas masentaa, mietin usein itsemurhaa :(.
Kommentit (11)
etkä keksi miehestäsi mitään hyvää sanottavaa, niin eiköhän se olisi aika alkaa eroa harkitsemaan (mieluummin kuin itsemurhaa). Pärjäisit varmaan paremmin ilman!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seurustelin kans jonkin aikaa yhen urpo landepaukku ukon kaa.sillä tosi perinteiset arvot...jos se oli jotain imuroinut se nosti siitä hirmu numeron .ihan ku siitä pitäs kiitellä?senhän pitäs kuulua normaaliin arkeen.sillon sen ois pitäny kiitellä ja kehua mua jatkuvasti...se oli sairasvapaalla (vuosia) ja makas sängyssä ja sano mulle kun tulin himaan fyysisesti raskaan työpäivän jälkeen että;etkö sä tee mulle ruokaa?.vittu sentään, aikuinen mies makaa koko päivän ja oottaa et tyttökaveri tulee duunin jälkeen tekee safkaa, huhhuh.arvaa vaan teinkö sille ruokaa...muutenkin sillä oli vähättelevä suhtautuminen muhun.siihen ei tosiaan ollu mitään oikeutta, sen huomasin jo sillon ja pikkuhiljaa aloinkin halveksua koko paskaa katkeraa äijännahjusta.huomasin muuten sen vanhempien luona sen isä kohteli sen äitiä samoin örähtelemällä aina jotain vähättelevää paskaa.jos jotain juttua arvostettiin toisessa, sitä ei ainakaan sille sanottu, sairasta.taitaa kuitenkin tollaset tavat olla joillain suomiukoilla.ne pitää jättää omilleen, saa sitten yksinään miettiä et kannattasko muuttaa asennettaan positiiviseks ja avuliaaks ja tulla samal itekin onnelliseks.
että jotkut miehet osaakin olla umpioita!!!
ero on meidän tapauksessa melkein mahdotonta. Tai ainakin vielä monin verroin hankalampi asia kuin tavallisesti. Toisaalta mun itsetunto on jo niin nollassa, etten usko enää edes pärjääväni yksin lapsen kanssa.
Mutta eihän tämmöisiä asioita tietenkään pysty täällä ratkaisemaan... Helpotti kun sai edes kirjoittaa ajatuksiaan.
Taloudelliset syyt? Kyllähän yhteiskunta tulee vastaan ja tukee. Vai pelkäätkö, että miehesi voisi saada huoltajuuden? Älä paljasta kaikkea, mutta kerro vähän, niin voisimme paremmin auttaa ja tukea sinua.
Kuulostaa siltä, että kyllähän sinä nytkin hoidat lasta ja kotia ja mies ei tee mitään. Vai onko lapsenne kenties erityislapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ero tuntuisi kuinka mahdottomalta, niin sen jälkeen varmasti helpottaisi. Itse elin samankaltaisessa (vaikka enhän täysin tilannettasi tiedä) suhteessa pitkään. Ero tuli lopulta miehen aloitteesta ja vaikka se silloin kirpaisi, niin nykyään elämä on mallillaan ja PALJON parempaa ilman häntä!
Olen ymmärtänyt niin, ettei yh kerta kaikkiaan pärjää menemättä töihin. Mutta kun mulla on erittäin ERITTÄIN rikkonainen työhistoria. En kyllä ottaisi itseäni töihin ja tuskin kukaan muukaan järkevä ihminen ottaa. Mulla meni ihan hyvin koulut ja opiskelut, mutta sitten kun muutin toiselle paikkakunnalle mieheni luo asumaan, kaikki alkoi mennä alamäkeä. Tähän asti olen syytellyt itseäni ja vakaasti uskonut että jokainen on oman onnensa seppä, mutta viime aikoina on käväissyt mielessä yhä usemmin, että mun vaikeudet alkoi toden teolla kun muutin miehen kanssa. Olin sitä ennenkin tietysti aika hermoheikko tapaus, mutta sentään pärjäsin ulkopuolisin silmin ihan hyvin. Mutta entäs jos olisin päätynyt tähän jamaan ilman miestäkin! Entä jos olen oikeasti hullu akka! Mihin jamaan lapseni sitten joutuisi, jos me istuttais sosiaalitapauksina jossain loukossa. Nyt on sentään ulkoiset puitteen suurin piirtein kunnossa.
Sitä pääasiallista syytä miksi eromiseen on tosi korkea kynnys en viitsi kertoa koska silloin mut kyllä tunnistaa. Mies ei kylläkään todennäköisesti saisi huoltajuutta eikä lapsi ole erityislapsi.
Vierailija:
Taloudelliset syyt? Kyllähän yhteiskunta tulee vastaan ja tukee. Vai pelkäätkö, että miehesi voisi saada huoltajuuden? Älä paljasta kaikkea, mutta kerro vähän, niin voisimme paremmin auttaa ja tukea sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat asumistukea ym. ja elämiseen jää juuri riittävästi rahaa. Ite olen yhden lapsen yh ja hyvin pärjätään. Paremmin pärjätään ilman sairasta miestä joka saisi omankin pään sekaisin.
Jos et itseäsi ajattele, niin ajattele mitä tuollainen miehen käytös aiheuttaa lapselle! Varsinkin jos itsekin olet " pimahtamaisillasi" niin äkkiä eroa.
Sinuna tappaisin itseni kuin eläisin loppuikäni tuollaisessa " onnelassa" . Koittaisit nyt vain erota. Ero tuntuu vaikealta, mutta kun sen teet ja elät muutamia kuukausia (ehkä vain päiviäkin) niin huomaat että teit oikean ratkaisun! Tai sitten menette perhetyerapiaan.. mutta tokkopa tuollaista miesztä sinne saa kun " vika on sussa" .
Oletteko joku julkkisperhe jota riepoteltaisiin lehdissä jos eroaisitte?? EROA NIIN KAIKKI TUKEE SUA JA KAIKKI SAIS TIETÄÄ MILLAINEN PASKA SUN UKKO ON. Kerran se vaan kirpaisee ja parempi elämä ofottaa.
Silloin kun olo on pahimmillaan (onneksi ei pitkiä aikoja kerrallaan) pystyn hyvin eläytymään näitten lapsensa surmanneiden äitien mielentiloihin. En ole yleensä lukenut noita haukkumisketjuja, mutta sellainen mielikuva on jäänyt että nämä äidit on esitetty hirviöinä, jotka on PAHOJA. Ja siksi tappavat lapsensa. Kun oikeasti äiti sillä surmaamisella joskus ainakin nimenomaan haluaa HYVÄÄ sille lapselleen. Haluaa suojella sitä maailmalta, oman itsemurhansa seurauksilta. Eihän ihminen masennuksen syövereissä näe maailmaa hyvänä paikkana jossa lapsella olisi mitään toivoa sen enempää kuin itselläkään. Silloin armeliaampi teko on lapsen surmaaminen, ei elämään jättäminen. Sairasta, I know. Mutta oli miten oli, äiti ei halua lapselleen pahaa. Tai ainakaan mitään, mitä kokee itse pahaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietippä vähän missä tilassa olet. Eroa ennen kuin olet iltapäivälehtien surullisissa provosoivissa lööpeissä. Hae apua.
Jos mies on väkivaltainen jos edes kuulee eron mahdollisuudesta, niin hakeudu lähikunnan ensikotiin välittömästi ja siellä sinut autetaan pystyyn!! Ensikodissa tms. voi olla niin kauan kuin asiat ovat järjestyksessä (oma kämppä, tarvittava tuki järjestetty...). Eroa nainen. Ajattele itseäsi ja lapsiasi!
.Meillä on mennyt taloudellisesti paremmin kuin mitä miehen kanssa meni. Kelasta saat asumistukea ja jos olet ihan puilla paljailla niin saathan sitten sossusta toimeentulotukea. Siihen sisältyy loppuvuokra 7 prossan omavastuulla, yksi aikuinen ja alle 10v lapsi saa esimerkiksi asumiskulujen päälle 544,83 +sairauskuluja ym. Isommasta lapsesta enemmän. Että kyllä pärjää.