" Nykyajan lapsilla on kaikkea muuta paitsi aikaa kehittyä rauhassa"

Jari Sinkkonenkin on asiaan joskus kantaa ottanut ja sanonut että lapsen KUULUU tylsistyä joskus. Ylivirikkeisessä ympäristössä jossa on koko ajan kiire lapsen voi olla vaikeaa tylsistyä. Tai sitten purkaa sen esim. aggressiivisella käytöksellä tms.



Ja siihen, mikä merkitys tuossa kiireettömyydellä oli tuon K-J:n mukaan: OPPIMISEEN. ELi kielen kehitys on kaikkein tärkeintä lapsen elämässä ennen kouluikää. Ja jokainen vanhempia osaa lastaan tällä sarakkeella kehittää, jos vain haluaa. Mikään monitoimilelu, urheiluharrastus tms ei voi korvata sitä rauhaa jota lapsi tarvitsisi aivojensakin takia!

Ainakaan itse en sitä niin koe. Ymmärtäisin että K-J tarkoittaa että maalla ei ole siis näitä virikkeitä samalla tavalla vaan lapsi JOUTUU keksimään sitä tekemistä ihan muista asioista. Itse muistan kyllä että kun maalle meni (eli kainuun korpeen sukumökille) niin alkoihan se viikon päästä jo tuntua vähän tylsälle kun ei ollut kunnon telkkua jne. Mutta elämyksiä ainakin sai!



t. nro 1

Sori, en voinut vastustaa...

(siis muutakin kuin satujen lukemista) vai onko??

No satujen lisäksi meillä ainakin keskustellaan paljon lapsen kanssa. Siinä jos missä se kieli kehittyy. Lapsemme puhuu ikäisekseen tosi hyvin ja selvästi. Lapsenkin kanssa voi jutella vaikka mistä!! =)

Olen samaisesta aiheesta lukenut jostain muualtakin ja täyttä asiaahan tuo on. Mielestäni myös lapsille haalitaan liikaa kaikenlaisia harrastuksia jo vauvasta lähtien, on vauvauintia, jumppaa, perhekerhoa, muskaria ja ties mitä! Ollaan koko ajan lennossa sen pienen ihmisen kanssa jo vauvasta lähtien. Kotona sitten pitää olla jos jonkinlaista " kehittävää" vempelettä ettei vaan lapsi pääse kyllästymään. Lapsilla on jo liikaa virikkeitä ja sen huomaa sitten ylivilkkautena ja rauhattomuutena. Meidän lapsi, jolla on ollut ehkä monen mielestä " tylsä" lapsuus ( ei kerhoja, ei uinteja, ei muskareita, ei jumppaa...), on taas kuin itse rauhallisuus. Muut jaksavat aina ihmetellä miten on niin rauhallinen ja " tottelevainen" :) " Tylsyyskään" ei välttämättä ole siis huono asia. On hyvä vain olla lapsen kanssa, kuunnella häntä, jutella hänen kanssaan, ilman sen ihmeempiä " aktiviteetteja" . On hyvä joskus pysähtyä, mieluiten päivittäin.

Usein lapsella on jo pienestä aivan liikaa ohjelmaa. Yleensä kai vanhemmat pelkäävät, että lapsi jotenkin putoaa kelkasta jos on " vain kotona" . Huomaahan sen näistä päivähoitokeskusteluistakin täällä!! Heti panikoidaan jos esikoinen on tylsistynyt kun on äidin kanssa " vain kotona" . Joka päivälle pitäisi olla ohjelmaa.



No kyllä maalla aika tylsää (=rauhallista) välillä kieltämättä on... Ainakin täällä meillä, kun ei lähimailla ole mitään palveluita eikä edes samanikäisiä kavereita lapsilla! Ei sitä nyt päivittäin jaksa lähteä mitään " virikkeitä" lapsille tarjoamaan kun välimatkat ovat pitkät. Eri asia olisi varmasti jos olisi muskaritarjontaa tuossa ihan naapurissa.



Minä olen aina yrittänyt vastata lapsilleni kun he kysyvät mitä he nyt tekisivät, että " pitääkö sitä aina tehdä jotain?, ole nyt vain" . Yritän välttää sitä, että keksisin heille tekemistä tai jotain leikkejä.



Kieltämättä heillä onkin aina ollut hyvä mielikuvitus ja hetken päästä leikit ovatkin jo täydessä vauhdissa:).

... Lapsen ensisijainen perustarve on lämmin, vastavuoroinen ja kestävä ihmissuhde. Lapsen henkisen kehityksen kannalta on välttämätöntä, että hän saa kasvattajaltaan rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää.



Lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta on myös tärkeää, että hänelle tarjotaan mahdollisuuksia virikkeelliseen itsenäiseen toimintaan, leikkiin ja harrastamiseen.



Läheinen suhde kasvattajaan on tärkeää myös oppimisen näkökulmasta. Lapsi oppii keskeiset elämän arvot ja yhteiskunnan asettamat normit pääasiassa vanhemmiltaan ja tovereiltaan saamiensa esimerkkien avulla. Kun perustarpeet ovat kunnossa, lapsella riittää energiaa uusien asioiden omaksumiseen. Jos lapsella on turvallisia ihmissuhteita, hän jaksaa kiinnostua myös ympäristöstään...



Edellinen on lainattu Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivulta:

http://www.mll.fi/kasvattajan_tietokulma/kasvatusvinkkeja/ohjaava_kasva…

Lasten on mukauduttava siihen hektiseen elämäntapaan mikä vanhemmilla oli ennen lapsia. Pahimmassa tapauksessa lapset on saatu erittäin pienin ikäeroin ja niitä riepotetaan joka paikassa.



En koskaan haluaisi kritisoida toisten tapaa kasvattaa lapsiaan mutta kieltämättä tuttavamme joilla on kaksi pientä lasta jotka sairastavat paljon ärsyttävät minua. Lapsia juoksutetaan sairaina kaupasta toiseen kun äiti tahtoo sisustaa kotia. Eikö lasten voisi antaa edes sairastaa rauhassa.

Tuo lasten sairastelu onkin varmaan monille vanhemmille aika kova paikka. Silloin kun tosiaan sen vanhemman pitäisi pystyä rauhoittumaan ja jäämään sen lapsen kanssa kotiin, että lapsi parantuisi.



Tiedän vain itsekin nyt kokemuksesta kun molemmilla lapsillani on nyt useamman päivän ollut 39 asteen kuume ja kamala yskä. Pakkohan sitä on ollut olla kotosalla vaikka pitäisi tuolla kaupoissakin pyöriä kun nyt kerran joulu on tulossa! Mutta varmasti vaikeaa sellaiselle vanhemmalle, joka on tottunut päivittäin menemään. Itse nyt aika harvoin edes käyn missään.

Kouluikäisellä harratukset ovat ok. Alle kouluikäisellä harrastuksia

voi jo vähän miettiä, onko aikaa leikille?

Itse olen järkyttyneenä todennut, että joillakin lapsilla on

esim. 7-vuotiaasta harrastus jokaiselle illalle. Miten on spontaanin

leikin laita? Lapselle olisi kuitenkin tärkeää harjoitella mielikuvien

kanssa oikean maailman kohtaamista.

Toisaalta harrastus voi olla lapselle leikin vastine. Leikissähän lapsi

voi ohjata leikin kulkua ja olla pomo: minä näen sen työssäni.

Lapset, jotka eivät leiki kotona tarpeeksi, pomottavat sitten niitä

harrastuksen ohjaajia..

Olen itse ihmetellyt, miksi jo vauvoja pitää raahat kauheesti harrastuksiin. Monet tutut käyvät vauvauinnissa, -muskarissa, -jumpassa jne., ja päälle vielä kyläilyt ja kaupunki- ja laikkipuistoreissut. Me vaan ollaan vauvan (9 kk) kanssa kotosalla, ei mitään harrastuksia. Noin kerran tai kaksi viikossa käydään jossain erikoisemmassa paikassa kuten kaupungilla, opiskelupaikassani tai kylässä tai joku käy meillä. Mun mielestä se on ihan tarpeeksi. Eikä lapsenikaan tunnu kärsineen ;) Ei myöskään ole rutiinien orja, eli poikkeavat tapahtumat ei aiheuta mitään kriisejä ja kiukkupuuskia. uudet ihmiset, paikat ja asiat ovat vain mielenkiintoisia ja herättävät uteliaisuutta. Itse vaan uskon, että näin pienelle on hyväksi jos on aikaa ihan vaan sulatella kaikkea uutta turvallisesti ja tylsästi kotosalla äidin ja isin seurassa.

Me ainakin käymme muskarissa, jotta minä saisin tavata muita äitejä. Lapset viihtyvät siinä sivussa laulaen ja leikkien, mutta ehdottomasti pääsyy sille, että muskarissa käymme olen minä. Minulla ei ole juurikaan sellaisia tuttuja, joilla olisi pieniä lapsia ja jostain haluan kuitenkin vertaistukea elämälle saada. Mielestäni puoli tuntia viikossa ei ole pahasta, jos elämä muuten rullaa leppoisasti radallaan.