Onko kenenkään lapsella ollut noin 3 v:nä ADHD-oireita, jotka olisivat vanhempana kadonneet?

Mun 4v on kans ihan kamala ja epäilen vahvasti adhd tai jotain vastaavaa ylivilkkauskeskittymishäiriötä =)

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,7012,7014.



Ja niin kuin jo edellä on käynyt ilmi, impulsiivisuus, vilkkaus ja uhma eivät todellakaan ole ainoita ADHDn oireita.

Ainakin meillä lapsille tehtiin jokin testi (kuten ennen viisivuotisneuvolassa). Luulisi siinä tulevan ilmi jotain, jos ongelmia on.

mutta ei niin vakava joten hän ei vielä saa diagnoosia, mutta käy toimintaterapiassa ja ollaan kavereita -ryhmässä.

Kyllä hän kolmivuotiaanakin jo erosi käytökseltään meidän vanhemmasta lapsesta. Hän ei koskaan ollut pahantahtoinen mutta jos hän jotain halusi hän sen teki. Kiellot pyynnöt kehotukset ja muut eivät tehonneet vaan hän vain jatkoi omia toimiaan. Joutui myös vaaratilanteisiin koska ns. sisäinen tunto oli hänellä heikko.

Erityisen raskaana muistan juuri tuon 3-vuotis kauden. Poika oli ketterä mutta ei välittänyt kielloista kokoajan täytyi olla vahdittavana ja itse oli tietynlaisessa hälytystilassa.

Mutta kuuluisiko kuitenkin ikään?

Eikä se tule ja mene miten sattuu.



Sen oirehtimisen tasoon voi kuitenkin vaikuttaa terapialla, kasvatuksella ja lääkityksellä.



Moni 3-vuotias vaikuttaa ylivilkkaalta, mutta adhd-diagnoosiin tarvitaan kyllä muutakin kuin äidin mutu.



Lukekaa vaikka täältä:



http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1991,2003



Lisää tietoa saatte googlella.

Se, että lapsi kiukuttelee, uhmaa, riehuu ikänsä mukaisesti tai on muuten vain huonosti kasvatettu, ei tosiaan tarkoita mitään diagnoosia. Just tällaisia tyyppejä oli ne Vaimot vaihtoon-siivousneurootikot, kun lapsi ei sovikaan siihen neuroottiseen ja itsekkääseen muottiin johon halutaan koko maailman mahtuvan, eikä osata olla lapsen kanssa ja kasvattaa niin lapsi onkin ylivilkas ja sillä on HÄIRIÖ.

Hyvä pointti. Toki osa lapsista on oikeasti adhd-tapauksia. Minullakin saattaa olla niitä kaksi, mutta en hae diagnoosia, koska uskon vieläkin oikean kasvatuksen voimaan...

Ja tuli vaan mielessn että josko tossa adhd:ssä on kuitenkin vaikuttavana tekijänä nuo lapsuuden psykosomaattiset ongelmat ja geenit...Tuossahan vielä kerrotaan et hoitona esim. et annetaan vanhemmille kasvatusneuvoja ym.

Itsellä myös ylivilkas poika, adhd:ksi en tule häntä luokittelemaan. Uskon kasvatuksen ja opettamisen voimaan. Opetettava siis systemaattisesti pienestä pitäen keskittymään kivoilla tavoilla.

Poika on ollut vauvasta asti tosi vilkas ja vaativa tapaus. 3-vuotiaana hän oli ihan mahdoton mm. aggressiivinen muita lapsia kohtaan. Minut leimattiin huonoksi äidiksi ja kasvattajaksi. Olemme tehneet tosi paljon töitä lapsen käyttäytymisen eteen ja pikkuhiljaa olemme todenneet (myös ammattilaiset), että lapsellamme ei ole adhd.tä (ikää nyt 5 ja 1/2). Kannattaa analysoida lapsen käyttäytymistä ja miettiä, mistä se voisi johtua. Nimittäin monet asiat voivat aiheuttaa adhd:n kaltaisia oireita! Tässä muutamia vaihtoehtoja:

- stressaava elämäntilanne perheessä, lapsi jää liian vähälle huomiolle, aikuisen masennus, lapsen masennus, liian vähäinen uni, epäsäännöllinen päivärytmi ym. Varsinkin tuo vaihtoehto lapsen masennuksesta kannattaa ottaa tarkastelun alle, koska se aiheuttaa hyvin samanlaisia oireita kuin adhd. Meillä oli hyvin stressaava elämäntilanne juuri silloin, kun lapsen ongelmat olivat pahimmillaan (mm. vastasyntynyt vauva ja isäni kuolema). Elämäntilanteen rauhoittuessa myös lapsi on rauhoittunut, vaikka ei edelleenkään ole sieltä helpoimmasta päästä lapsia. Mitään adhd-diagnooseja ei vielä 3-vuotiaille edes tehdä. Meille sanottiin, että jos on kyse adhd:stä, niin oireet yleensä iän myötä vain pahenevat. Oleellinen kysymys on myös, että käyttäytyykö lapsi samalla tavoin joka paikassa vai liittyykö asiaton käytös vain tiettyihin paikkoihin ja tilanteisiin (esim. vain kotiin tai tietyn henkilön seuraan).

Lapsi oli 3 vuotiaana aivan kauhea, saattoi karata autotielle väkisin, sai itku-ja raivokohtauksia, käyttäytyi ihan älyttömästi myös päiväkodissa, toisti asioita pakonomaisesti, ei totellut mitään jne.



Päiväkodissa kiinnittivät myös asiaan huomiota, minä olin vain itsekseni ihmetellyt, mitä tuota kakaraa vaivaa. Meillä oli silloin vakava perhekriisi, olin itse aika muissa maailmoissa.

No, minä myönsin asian, että meillä on nyt kotona vaikeaa, ja minun kasvatustyylini on tällähetkellä täysin ei-mitään. Tajusimme yhdessä pk:n kanssa, että lapsi oireilee kotikriisiä, hän tarvitsee valtavasti huomiota jne. Lapsi parani muutamassa vuodessa, kun toimin ohjeiden mukaan.



Mutta JOS EN olisi myöntänyt, enkä tajunnut, että olen itse ihan hukassa, vaan väittänyt vaan, että lapsessa on jotakin vikaa, hän olisi voinut saadakin ties minkä diagnoosin. Eikä se olisi parantunut, koska en olisi muuttanut omaa suhdettani lapseen! Minä väitän, että aika monella HÄIRIÖISELLÄ lapsella on ongelma turvattomuudentunteessa ja kotioloissa muuten, vika ei siis ole lapsessa. Kaikki vanhemmat eivät vain näe ja myönnä sitä. Nykyään lapsi on täysin normaali, sekavista tunteista ja pahasta olosta se vain johtui, ja mieleltään poissaolevista vanhemmista. Ja vanhempien tehtävä on se korjata, ei lääkärin. Lapset ovat erilaisia, jotkut ovat herkempiä kuin toiset, mutta vanhemmista se lähtee, eikä diagnoosista.

Ne, jotka on sitä mieltä, ettei adhd-lapset tarvitse diagnoosia, apua ja lääkitystä, niin lukekaapa adhd-aikuisten kokemuksia! Kun alisuoritat koulusi, myöhästelet jatkuvasti, unohdat tavarat milloin mihinkin, kämppä on pyörremyrsky, rutiinit puuttuu, et kykene kuuntelemaan, keskeyttelet muita, et malta istua aloillasi, unohdut haaveilemaan, et saa asioita aikaan tai kyllästyt kesken kaiken, mielenkiinnonkohteet vaihtelee, unirytmi on sekaisin, kun mieli laukkaa liikaa, jotta malttaisit nukkua....

Miten luulette, että lapsi tai nuori pärjää tulevaisuudessa? Kuinka hän hoitaa opiskelunsa, työnsä, kuinka kauan ihmisten kärsivällisyys riittää jatkuvaa tohelointia? Millaiseksi hänen itsetuntonsa kehittyy, kun jatkuvasti alisuoriutuu, epäonnistuu, myöhästelee ja näin ollen saa kuunnella haukkuja tai sietää nauruja, kun häslääjä huvittaa muita ihmisiä?

Olen itse yksi tällainen häslä. Olen kohta 27-vuotias, vasta nyt diagnooosin saanut lahjakas luuseri. Ainoa tutkinto, jonka olen saanut aikaan on ylioppilastutkinto. Jatkuva epäonnistuminen johti itsetunto-ongelmiin ja masentumiseen ja vei minulta työkyvyn vuosiksi.

Diagnoosia en lapsuudessa saanut varmaan ihan vaan siksi, etten lahjakkuuteni takia apua tai lääkitystä muka tarvinnut. Sehän olisi voinut vaikka olla noloa ja leimata minut, kääk!

Miksi ihmisten on niin vaikea myöntää, että adhd on aivojen häiriö? Hakekaa tietoa. Keskittymishäiriöitä on tutkittu paljon, ne ovat todellisia eikä mitään seurausta jostain "kurinpuutteesta" tai "huonosta ruokavalioista".

Adhd-lääkkeet helpottavat elämää. Niistä on apua. Parhaimmillaan ne voivat kääntää elämän suunnan ja varmastikin ehkäistä tulevia ongelmia.

Eikö vanhemman tehtävä ole huolehtia lapsen parhaasta? Miksi diagnooosia tai lääkitystä pelätään niin paljon?

On suoraan sanottuna typerää vähätellä keskittymishäiriöitä siksi, että kyseinen ihminen "pärjää".

Oikealla tuella ja lääkityksellä voitaisiin huolehtia siitä, että ihminen saa elämänsä haltuun ja koko potentiaalinsa ja lahjakkuutensa hyödynnettyä!

Olen 40v ja vauhdikas. Töissä saan aikaan paljon asioita ja monta rautaa tulessa. Illat lenkkeilen ja siivoan. Meitä vaan on varustettu eri määrillä energiaa. Sairaudesta ei tarvitse kyse aina olla.

ylivilkkaus helpottaa iän myötä, mutta saattaa olla add-piirteitä vielä aikuisenakin. Rankka homma teillä edessä, mutta ei hän enää aikuisena kiiku ylösalaisin puunoksalla kun silmä välttää.

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 05:59"]Ne, jotka on sitä mieltä, ettei adhd-lapset tarvitse diagnoosia, apua ja lääkitystä, niin lukekaapa adhd-aikuisten kokemuksia! Kun alisuoritat koulusi, myöhästelet jatkuvasti, unohdat tavarat milloin mihinkin, kämppä on pyörremyrsky, rutiinit puuttuu, et kykene kuuntelemaan, keskeyttelet muita, et malta istua aloillasi, unohdut haaveilemaan, et saa asioita aikaan tai kyllästyt kesken kaiken, mielenkiinnonkohteet vaihtelee, unirytmi on sekaisin, kun mieli laukkaa liikaa, jotta malttaisit nukkua....

Miten luulette, että lapsi tai nuori pärjää tulevaisuudessa? Kuinka hän hoitaa opiskelunsa, työnsä, kuinka kauan ihmisten kärsivällisyys riittää jatkuvaa tohelointia? Millaiseksi hänen itsetuntonsa kehittyy, kun jatkuvasti alisuoriutuu, epäonnistuu, myöhästelee ja näin ollen saa kuunnella haukkuja tai sietää nauruja, kun häslääjä huvittaa muita ihmisiä?

Olen itse yksi tällainen häslä. Olen kohta 27-vuotias, vasta nyt diagnooosin saanut lahjakas luuseri. Ainoa tutkinto, jonka olen saanut aikaan on ylioppilastutkinto. Jatkuva epäonnistuminen johti itsetunto-ongelmiin ja masentumiseen ja vei minulta työkyvyn vuosiksi.

Diagnoosia en lapsuudessa saanut varmaan ihan vaan siksi, etten lahjakkuuteni takia apua tai lääkitystä muka tarvinnut. Sehän olisi voinut vaikka olla noloa ja leimata minut, kääk!

Miksi ihmisten on niin vaikea myöntää, että adhd on aivojen häiriö? Hakekaa tietoa. Keskittymishäiriöitä on tutkittu paljon, ne ovat todellisia eikä mitään seurausta jostain "kurinpuutteesta" tai "huonosta ruokavalioista".

Adhd-lääkkeet helpottavat elämää. Niistä on apua. Parhaimmillaan ne voivat kääntää elämän suunnan ja varmastikin ehkäistä tulevia ongelmia.

Eikö vanhemman tehtävä ole huolehtia lapsen parhaasta? Miksi diagnooosia tai lääkitystä pelätään niin paljon?

On suoraan sanottuna typerää vähätellä keskittymishäiriöitä siksi, että kyseinen ihminen "pärjää".

Oikealla tuella ja lääkityksellä voitaisiin huolehtia siitä, että ihminen saa elämänsä haltuun ja koko potentiaalinsa ja lahjakkuutensa hyödynnettyä!

[/quote]

Tuliko nyt ihan varmasti vastattua otsikon/ap:n aiheeseen?

no se oli omakohtainen kokemus aiheesta jamielestäni hyvä kannanotto.

Löytäisiköhän ap vielä tämän ketjun, ja tulisi kertomaan, mitä tytölleen kuuluu nyt?

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 06:56"]ylivilkkaus helpottaa iän myötä, mutta saattaa olla add-piirteitä vielä aikuisenakin. Rankka homma teillä edessä, mutta ei hän enää aikuisena kiiku ylösalaisin puunoksalla kun silmä välttää.

[/quote]

Kaikkien kohdalla ylivilkkauskaan ei helpota, tyyli vain muuttuu.

-adhd-aikuinen.

Tutkimukset ovat rankat ja väsyttäviä, ei niihin kannata kovin heppoisin perustein lähteä. Ja hyvin usein ADHD lapsilla diagnosoidaan muutakin kuin pelkkä ADHD, näin meilläkin.



Todellisena ongelmana emme koskaan ole kokeneet lapsen ylivilkkautta ja agressiivisuutta, vaan ne kaikki mitä tämä tuo tullessaan: oppimishäiriöitä, kömpelyyttä, huonoa itsetuntoa, masennusta, uniongelmia, kykenemättömyyttä käsitellä omia tunnetiloja jne. Siinä riittää tukemista ja kasvattamista, loputtomiin, itkuksi asti.



Mistä tämä kaikki johtuu, ei sitä kukaan osaa sanoa. Siitäkö, että synnytyksessä oli hetken ajan hapenpuutetta? Ehkä, sanoo lääkäri. Vai siitä, että lapsi ei kasvannut kunnolla kohdussa vaikka kuinka seurattiin ja syötiin ravintoterapeutin listan mukaan? Menikö jo silloin jokin vikaan? Ehkä, sanoo lääkäri. Vai onko se perinnöllistä, onko meillä sitä suvussa? Voi olla, sanoo lääkäri.



Ihan totta hei, ajatelkaa vähän mitä suustanne päästätte. ADHD ei ole mikään pikku juttu hänelle, joka sen kanssa elää....

Se mikä minua kiinnostaa, on juuri tämä taudin kehittyminen ja sen ns. " estäminen" kasvatuksellisin keinoin.

Tämä tauti ei parane lääkärillä juosten tai luokituksia hakien.

Tässä vaaditaan erittäin osaavaa ja määrätietoista kasvatusta sekä sinnikkyyttä.

Alan olla vakuuttunut siitä, että kotona pystytään ns. estämään tämän taudin kehittyminen suureksi