Apua 2-vuotiaan uhmaan???

ei oma saman ikäiseni enää mitään tuollaista tee. Hän on saanut ne aikanaan katsoa ja nyt tavarat saa olla paikallaan. Onko hänellä turhautumista? annatko hänelle huomiota? kirjoituksestasi kuulostaa että vauva on tärkeämpi. Koita samaistua lapsen maailmaan. 2 v osaavat olla ärsyttäviä ja he eivät itsekkään tajua miksi heistä tuntuu niin pahalta. Siksi ovat uhmakkaita.



Anna hänelle huomiota ja tee asioita hänen kanssaan ilman vauvaa.

olen kyllä yrittänyt antaa huomiota kummallekkin, tuntuu että vauva jää jopa vähemmälle kuin 2-vuotias. Vauva touhuu itsekseen paljonkin kun touhuan isomman kanssa. Meillä on kaikki tavarat pois kyllä mihin ei saa koskea. Mutta esim. juoksee jääkaapilla koko ajan, ottaa tavaraa sieltä, vaikkei olekkaan nälkä tms. on vaan kiva käydä siellä kun oppi avaamaan oven, meillä siis jenkkikaappi että ylettyy sinne. Siitä asiasta on sanottu tuhat ja miljoona kertaa, mutta silti toistuu useita kertoja päivässä. Vauva saa oman osansa kiusaamisesta, ymmärrän että on mustasukkaisuutta, puree, raapii, heti kun saa tilaisuuden. Vaikka vauva siis leikkisi vaan itsekseen jossain. heittelee ja kaataa tavaroita, vedet\ maidot mukista ym. sotkee tahallaan ruoalla ym. siis ois hirveesti kaikkea. eikä kaikki tietty joka päivä tapahdu, on hyviäkin päiviä. kyläilyt on aivanhirveitä, olenkin päätänyt ettei paljon kyläillä enää, nolottaa niin..

Ei myöskään usko mitään ja repii ja hajoittaa joka paikan. Joissakin asioissa on kyllä edistyksellinen, esim opetteli itsekseen pottailut.

Mulla kans vähän yli 2v ja kauhee uhma. Ei oo noin paljoo tollasta riehumista ja pahantekoo, vaan kauheeta kiukutteluu. Joka asiasta saa tapella. Lapsi alkaa heti huutaa, kiukkuu ja itkee ku jotain pitää tehä mitä ei haluu tai ku jostain kielletään. Kauheinta se on yleisellä paikalla, tarhassa, pihalla, kaupassa jne. Ja se kiukku on ihan kauheeta. Lapsi heittäytyy lattialle, rimpuilee sylissä jne. Kotona kauheeta huutoo aamusta iltaan. Oon kans yrittäny pysyy rauhallisena, mut tosi nopee menee hermo ja huudan ja retuutan lapsen huoneeseensa tai jotain ja itellä on koko ajan kauhe olo ja tuntee iteensä niin huonoks ja kauheeks äidiks. Annan lapselle paljon huomioo, leikin, halailen jne, sellasen puutteesta tän ei ainakaan pitäs johtuu.

Mietin paljon et onko tää ihan normaalii uhmaa, vai teenkö koko ajan jotain tosi väärin että saan hänestä tällasen puolen esille.

Mulleki vinkit kelpais.

Meillä toisesta kasvoi jotenkin itsenäinen ja omatoiminen kun ei kerinnyt hyysää häntä kun esikoinen vei kaikki voimat..

tota huutoa. ja tavarat lentää jos ei jotain saa.. ettii oikein et mitä vois heittää. kaupassa kiukuttelee myös, muttei onneks niin paljoo..

omani ole siis ainut tälläinen vaikka muut vähän lievempiä oliskin..

olen ite jo meinannut että jos hänellä on adhd tai joku muu..

nolottaa tosi paljon käydä missään lapsen kanssa, tuntuu että ihmiset ajattelevat ettei meillä ole rajoja tai mulla ollenkaan hermoja, mutta jos olen jo koko päivän kieltänyt kaikesta ja vaikka ostoksilla lapsi karannut kaksi kertaa niinkuin yksi päivä, niin illalla ei vaan jaksa enää ja tiedän itsekkin että räjähdän liian pienestä.. en tiedä mistä saisin hermoja lisää..

no aloitan työt ja mies jää lasten kanssa kotiin vähäksi aikaa, sitten ainakin saan vähän vaihtelua ja ehkä hermolepoakin jonkun verran, ehkä sitten asiat paranee kotonakin. vaikka tiedän että sen jälkeen mies on hermoheikko.. =) saapahan kokea mitä tämä on..

-ap

että mies hoitaisi nuorimman ja muut käytännön hommat ja sinä voisit keskittyä muutaman päivän tämän 2-vuotiaan toilailujen karsimiseen? Eli yleensähän (ainakin meillä) näitä " kiusan tekoja" tapahtuu silloin kun äiti on sidottu johonkin, eli kun pitäisi laittaa ruokaa, siivota tai hoitaa vauvaa tms. Ottaisit ja antaisit huomiota jonkin verran lapselle, mutta ennen kaikkea olisit paikalla ja läsnä seuraten mitä lapsi tekee. Puuttuisit heti jokaiseen tihutyöhön ja rauhallisesti " tapahtui mitä tapahtui" -periaatteella. Kieltäisit, ohjaisit parempiin touhuihin ja jos tuntuu että vauhti lapsella kasvaa ottaisit sivuun rauhoittumaan syliin (tämä on tärkeä!), niin pitkäksi aikaa että osaa kontrolloida käytöstään. Ja jos kepposet jatkuvat, niin taas heti syliin. Ja jos nappula huutaa, niin se on hyvä - päästää höyryt ja tunteet pihalle ja se edesauttaa asioiden perille menoa. Monestihan lapsi hakee kuvaamallasi käytöksellä rajoja, johtuen pitkälle myös sisaruskateudesta.



Ja kaikkein tärkeintä on antaa kehuja ja haleja ym. hellyyttä kun lapsi toimii toivotulla tavalla tai osaa käyttäytyä rauhallisesti. Ja muista kehua jo pienistäkin asioista. Seuraa lastasi siis tarkkaan. 2v. ei vielä varsinaisesti osaa noudattaa kieltoja tai komentoja, vaan hänet pitää vielä kauan kieltää/komantaa aivan fyysisesti ohjaamalla sopivaan tekemiseen. Eli huuto on turhaa ja edistää vain lapsen kovakorvaisuutta ja tottelemattomuutta.

Lupaathan opetella taas rakastamaan uudelleen vanhempaa lastasi ja etsiä hänestä näitä positiivisia ominaisuuksia, ja ennen kaikkea anna hänelle mahdollisuus käyttäytyä hyvin ja saada ansaitsemaansa kiitosta tästä! Sitä hän janoaa enemmän kuin mitään muuta.



Ja sisaruskateuteen meillä auttoi se että kerroin vanhemmalle kuinka paljon pienempi tykkää hänestä. Esim. katso nyt kun Liisa alkoi heti hymyilemään sinulle kun tulit paikalle - hän tykkää sinusta tosi paljon. Sinä olet hänen oma isoveljensä. Ja kehu jos isompi tekee jotain mukavaa pienemmälle tai kehoita esim. paijaamaan poskesta tms. ja kehu kun sen tekee. Tai jos ei suostu paijaamaan, niin paijaa hänen kädellään vaikka se olisi nyrkissä, äläkä anna satuttaa. Ja kehu koko ajan. Tämä toimii ajan kanssa!!



Onnea peliin, lastenkasvatus on uskomattoman vaikea taitolaji. Itse olen joutunut ainakin kantapään kautta opettelemaan sopivia kikkoja eri tilanteisiin ja kyselemään neuvoja viisaammilta.

että mies hoitaisi nuorimman ja muut käytännön hommat ja sinä voisit keskittyä muutaman päivän tämän 2-vuotiaan toilailujen karsimiseen? Eli yleensähän (ainakin meillä) näitä " kiusan tekoja" tapahtuu silloin kun äiti on sidottu johonkin, eli kun pitäisi laittaa ruokaa, siivota tai hoitaa vauvaa tms. Ottaisit ja antaisit huomiota jonkin verran lapselle, mutta ennen kaikkea olisit paikalla ja läsnä seuraten mitä lapsi tekee. Puuttuisit heti jokaiseen tihutyöhön ja rauhallisesti " tapahtui mitä tapahtui" -periaatteella. Kieltäisit, ohjaisit parempiin touhuihin ja jos tuntuu että vauhti lapsella kasvaa ottaisit sivuun rauhoittumaan syliin (tämä on tärkeä!), niin pitkäksi aikaa että osaa kontrolloida käytöstään. Ja jos kepposet jatkuvat, niin taas heti syliin. Ja jos nappula huutaa, niin se on hyvä - päästää höyryt ja tunteet pihalle ja se edesauttaa asioiden perille menoa. Monestihan lapsi hakee kuvaamallasi käytöksellä rajoja, johtuen pitkälle myös sisaruskateudesta.



Ja kaikkein tärkeintä on antaa kehuja ja haleja ym. hellyyttä kun lapsi toimii toivotulla tavalla tai osaa käyttäytyä rauhallisesti. Ja muista kehua jo pienistäkin asioista. Seuraa lastasi siis tarkkaan. 2v. ei vielä varsinaisesti osaa noudattaa kieltoja tai komentoja, vaan hänet pitää vielä kauan kieltää/komantaa aivan fyysisesti ohjaamalla sopivaan tekemiseen. Eli huuto on turhaa ja edistää vain lapsen kovakorvaisuutta ja tottelemattomuutta.

Lupaathan opetella taas rakastamaan uudelleen vanhempaa lastasi ja etsiä hänestä näitä positiivisia ominaisuuksia, ja ennen kaikkea anna hänelle mahdollisuus käyttäytyä hyvin ja saada ansaitsemaansa kiitosta tästä! Sitä hän janoaa enemmän kuin mitään muuta.



Ja sisaruskateuteen meillä auttoi se että kerroin vanhemmalle kuinka paljon pienempi tykkää hänestä. Esim. katso nyt kun Liisa alkoi heti hymyilemään sinulle kun tulit paikalle - hän tykkää sinusta tosi paljon. Sinä olet hänen oma isoveljensä. Ja kehu jos isompi tekee jotain mukavaa pienemmälle tai kehoita esim. paijaamaan poskesta tms. ja kehu kun sen tekee. Tai jos ei suostu paijaamaan, niin paijaa hänen kädellään vaikka se olisi nyrkissä, äläkä anna satuttaa. Ja kehu koko ajan. Tämä toimii ajan kanssa!!



Onnea peliin, lastenkasvatus on uskomattoman vaikea taitolaji. Itse olen joutunut ainakin kantapään kautta opettelemaan sopivia kikkoja eri tilanteisiin ja kyselemään neuvoja viisaammilta.

sait kyyneleet silmiini. Minä todella lupaan yrittää ja uskon että tilanne vähän paranee kun menen töihin vähäksi aikaa ainakin.



Kiitos kaikille vinkeistä ja keskustelusta! =)



Nyt nukkumaan että jaksaa taas huomenna..



-ap

Mulla 2 v 3 kk:n ikäinen, jolla uhmaa myös. Itsekkin olen sellaista vähän saamatonta sorttia mitä näihin kasvatusasioihin tulee.



Kerran kun poika tahallan kaatoi maidot vaan ärsyttääkseen ja kielloista ja uhkailuista ei ollut hyötyä, minulla meni totaalisesti hermot. Tein selväksi, että nyt poika teki jotain todella typerää ja vein ensimmäistä kertaa pojan 2 minuutiksi jäähypenkille. En varsinaisesti huutanut, mutta korotin kyllä ääntäni. koko ajan kerroin, että poika teki tuhmasti ja nyt on jäähypenkillä häpeämässä. tajusi viestin tosi hyvin. Sen jälkeen on riittänyt, että kielletään kerran ja seuraavaksi uhataan jäähypenkillä. Nyt on mennyt kuukausi ja ei ole uudestaan tarvinnut viedä. Muutenkin poika selvästi rauhoittui ja on uuteen tialnteeseen selvästi tyytyväisempi. Tarvitsee siis rajoja, joita minä olen vähän huono asettamaan.



Nyt on ruvennut temppuilemaan nukkumaan menemisen kanssa vain uhmatakseen. En halunnut sekoittaa jäähypenkkiuhkailuja nukkumaanmenemisiin, koska sitten poika pitäisi kanssa viedä sinne ja luulen että menisi mieleellään sinne sängyn sijaan.



Rupesin sitten yhtenä iltana puhumaan, että joulupukki ei tuo lahjoja jos ei mene nukkumaan ja yllättäen se tepsi. Sen jälkeen joulupukista ja tontuista on puhuttu monena iltana ja nukkumaamenemiset on helpottuneet. Meillä on joulua ja joulupukkia odotettu jo pitkään ja paljon puhuttu. Lisäksi hoidossa ilmeisesti on puhuttu enemmänki noista lahjoista, kun en itse niistä niin paljon ole aiemmin jutellut. Tajuaa siis tosi hyvin koko jutun. Nyt ruvennut vaan mietityttämään, että mitäköhän teen sitten joulun jälkeen. Ei kait sitä voi heti vuoden alusta ruveta puhumaan tulevasta joulusta ja lahjoista. On pienelle miehelle kuitenkin aika pitkä aika odottaa.

Myöskin meillä painitaan uhmien kanssa meillä on 4 lasta jotka iältään 7, 6, 3,5 ja pian 2 v.

Myös minulla on näitä hermojen menetyksiä. Meillä 3.5 vuotias keksi että syöttää jääkaapista itselleen ruokia sekä koirallemme...voitte uskoa että ei äitiä naurattanut kun kaikki makkarat ja juustot oli mennyttä tavaraa...mutta laitoimme lukon jääkaappiin (olemme ehkä mailman ainuita joilla jääkaappi lukossa :D) Myöskin muutkin kaapit joita lapsista on mukava levittää on sidottu kiinni....ei tämäkään täydellinen ratkaisu ole mutta hieman helpottaa äidin elämää....voimia kaikille jotka painivat uhmaikäisten kanssa...kyllä vielä uhmiakin joku päivä muistelemme hymy huulessa ;)

Lukekaa kirjoja,piirrelkää tai käykää vaikka heppatallilla...



Tehkää jotain kivaa JOKA PÄIVÄ!! Se kivavoi olla vaikka siivoushommatkin..kunhan teette yhdessä.



Istukaa alas lapsen silmien tasolla kun huomaatte että lapsi alkaa temppuilemaan ja jutelkaa hänelle ja kyselkää kaikenlaista.Siitä voi syntyä mielenkiintoinen jutusteluhetki..



Antamalla aikaanne lapselle ja kohtelemalla häntä kauniisti saavutatte sen hyvän jota olette hakemassa..