Gallup: Mikä ärsyttää äitiydessä?

...ehdottomasti eniten oman ajan puute. Tällä hetkellä aivan parhainta luksusta olisi päästä yksin jonnekin lomalle. Edes yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Sais nukkua yön rauhassa. Lukea kirjaa kenenkään häiritsemättä. Mennä yksin kävelylle ja syödä yksin ravintolassa.

että pitäisi olla kaikessa täydellinen. Ympäristö on tosi tarkka siitä mitä ÄITI saa tehdä ja varsinkin mitä ei. Kaikki täytyy kestää ja mistään ei saisi valittaa koska itsehän on lapsensa tehnyt.

ehdottomasti peesaan Kentiä eli ulkopuolisten painostus täydellisyytteen, ja muiden puuttuminen meidän elämään ja omaan tapaan olla äiti. NHäiden lisäksi välillä rasittavaa on pakko olla kokoajan lasten saatavilla. Silti en päivääkään vaihtaisi pois, on nuo maailman herttasimpia otuksia.

eli ehdoton ykkönen on se miten ympäristö " painostaa" vähän joka asiaan. Vauvan pitäisi sitä ja tätä ja äidin pitäisi sitä ja tuota. Eli minun ei anneta olla sellainen äiti kun haluan tai lapseni pitäisi olla jotenkin kehittyneempi tms.

Toinen asia on jo mainittu oman ajan puute! Mies on jatkuvasti töissä ja minusta tuntuu että olen naimisissa täällä lapsen ja kotitöiden kanssa. Kunpa joskus voisin lukea kirjaa, löhöillä ja NUKKUA! Yksi sellainen päivä olisi poikaa.

Siinäpä ne tärkeimmät....tietysti myös ärsyttää oma stressaaminen vähän joka asiaan mutta se kait kuuluu ensimmäisen lapsen kanssa aina kuvioihin :)

Mutta toki olen onnellinen, rakastan vaavelia ja parisuhde voi ihan ok :) Hyvä iskäkin meillä, ei voi valittaa!



T: Noora 9kk ja Nasulina

melkeinpä ainut asia, joka ottaa päähän on tuo sama, eli kun toiset puuttuvat meidän lastenhoitoon. Ja siihen liittyen se, kuinka annan sen suututtaa itseni, pitäisi olla välittämättä vähemmän. Ja taas toisaalta, miten ihmiset luulevat, että heillä ylipäätään on oikeus antaa neuvoja kysymättä, kun useimmiten ei ole vain yhtä oikeaa tapaa asioissa. Hyvää ehkä tarkoittavat juu, mutta mrrr.

Tuolla se vielä möllöttää makuuhuoneen yöpöydällä 8kk jälkeen, samassa kohdassa kuin ennen synnytykseen lähtöä. Vähintään kirja per viikko on vaihtunut enintään kirjaan per vuosi.



Molemmat anopit vakavasti sairaita, joten kyllä vaihtaisin vaikka mihinkä neuvoihin...

Ja se, että kun emme tuohon muottiin suostu, niin sitten meidän kanssamme ei enää olekaan mitään keskusteltavaa ym.



Eli itseäni ärsyttävät ehdottomasti eniten " äitiyhteisöt" , joissa ei puhuta mistään muusta kuin äitiyteen liittyvistä asioista ja niistä kaikkien pitäisi olla samaa, yleisesti hyväksyttyä mieltä. Itse kaipaisin eniten keskusteluja jostain ihan muusta ja mahdollista keskustella näistä asioista joskus jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka ymmärtäisi minua ja olisi ehkä kenties jopa samaa mieltä. Samanhenkisen seuran löytäminen näyttää siis tällä hetkellä olevan mahdottomuus, koska elämäntilanne ja lapset määräävät niin suurelta osin sen, mihin voi mennä ja osallistua ja niistä paikoista en ole löytänyt kuin tyystin erilaisia ihmisiä kuin mitä itse olen.





Kaksi vaikeinta keskustelunaihetta minulle ovat lastenhoidon ja kotitöiden jako perheessä, vanhempien harrastaminen, töissäkäynti jne. (eli meillä ollaan tasa-arvoisia ja kaikilla muilla tuntuu olevan enemmät tai vähemmän naisten ja miesten jutut erikseen) sekä lasten kasvatukseen liittyvät sukupuolimallit, -roolit ja odotukset (meillä lasten yritetään antaa kasvaa sellaisiksi kuin he ovat tuputtamatta roolimalleja, leluja on kaikenlaisia ym - muut tuntuvat enemmän tai vähemmän uskovan tyttöjen ja poikien erilaisuuteen ja korostavan kuvittelemiaan eroja).



Tällä hetkellä tuntuu, että oli alkuperäinen keskustelunaihe mikä tahansa, niin aina joku onnistuu mainitsemaan jotain jommasta kummasta edellämainitusta ja minulla on kolme huonoa mahdollisuutta:

1) olla hiljaa, jolloin en tutustu kehenkään ja putoan porukasta

2) esittää oma mielipiteeni, jolloin toiset alkavat yleensä jossain vaiheessa pitää minua häirikkönä, omituisena, huonokäytöksisenä jne..

3) olla olevinani samaa mieltä, jolloin uuvun hommaan ennemmin tai myöhemmin enkä viihdy seurassa kovin kauaa

Tähän en ole löytänyt kunnon ratkaisua ja tällä hetkellä seilailenkin jossain kaiken mahdollisen välimaastossa ja yritän tehdä oloni siedettäväksi. Heti kun mahdollista niin suunnitelmissa on etsiä joku uusi harrastus, jonka parissa tapaan ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse keskustella lapsiperheen arjesta...



Huh - onneksi sentään on mies, joka ymmärtää ja jakaa ajatukseni ja tunteeni!

...mutta mä en keksi MITÄÄN (!), vaikka oikeen pysähdyin miettimään!

Mulla on tosi helppo lapsi, ei rasittavia sukulaisia ja olen aina ollut kotisohvalla viihtyvää sorttia, joten en pahemmin kaipaa " ulkomaailmaan" ...

saa nukkua yönsä putkeen ja rauhassa. Ja yhdyn noihin sun ärsytyksiin:

tuiskuneiti79:

- " aikataulutus" elikkä menoja pitää hiukan suunnitella eikä ihan extempore voi lähteä minnekkään, kun lapsi syö, kakkaa...

- että minä se loppujen lopuksi olenkin se 1. päävastuullinen vanhempi vauvasta (toistaiseksi), vaikka isi paljon hoitaakin innoissaan vauvaa

Täytyy vaan vielä sanoa, että meilläkin tosi helppo lapsi, ei paljoa itkeskele, kaunis ja iloinen :), oikea lottovoitto.



Mutta ehkä mulla on sitten tuo, että mä en oo koskaan ollukkaan mikään koti-ihminen ja kaipaan haasteita kodin ulkopuolellakin (en tarkoita loukata Vermeli). Lomamatkoillakaan ei tykätä kumpikaan miehen kanssa esim. maata rannalla vaan äksöniä tarvii olla koko ajan.



Tällä hetkellä vielä on hankala ottaa enempi niitä haasteita, kun ei voi keskittyä mihinkään kunnolla.

- Yksinäisyys (lapsen kanssa) on ehkä pahinta ja tällä tarkoitan lähinnä sitä, miten huonosti tämän ikäisten äidit ja toiset lapset tapaavat ja tutustuvat vaikka joka toinen tulee vastaan lastenvaunujen kanssa. (Muuten on kyllä isi, täti ja isovanhemmat kuvioissa ihan kunnolla.) Kaipaan siis sekä aikuiskontakteja, että lapselle " leikkikaveria" esim. puistoon, koska silloin sinne olisi helpompi myös mennä. Tuntuu kuin puistoissakin olisi jo määräytyneet ryhmät, eikä uusia " jäseniä" oteta. Toki harrastuksista on iloa tähän.

-Oma aika! Olisipa vain ihanaa aamulla nukkua pitkään ja herätä hitaasti päivään oman miehen kainalosta...herätyskello kun on nykyään aika vaativa ääninen kun on nälkäinen aamulla ;). Ex-tempore toteutukset on myös historiaa. (Tiesin kyllä, että nämä muutokset ovat välttämättä edessä, joten...)

-Järkyttävä tavaramäärään roudaus jos lähdetään esim. yöksi mökille. (Onneksi tätä tapahtuu vain kesällä ja kohta voi jättää ehkä ainakin tuttipullot kotiin ;) Valoa tunnelissa!)

-Jatkuva sotku ja epäjärjestys, jos vähänkin " antaa olla, korjaan kohta pois" -ajatus saa vallan. Sitten saakin rapsuttaa sitä puuroa parketista vasaralla ja taltalla.



No onhan noita, mutta silti kaikki tämä on niin vaivan arvoista ja kyllähän nämä toukat niin nopeasti kasvavat, että kun taaksepäin katsoo niin tämä vaihe kestää vain hujauksen. Kohta ne jo kerjää viikkorahaa, mutta osaavat sentään jo syödä itse...ja ehkä siivota jälkiäänkin :)



Yritetään jaksaa

Juuri aattelin, että annan itselleni joululahjaksi yön hotellissa. En huoli ketään mukaani, vaan jätän vekaran ja äijän kotio, meen hotellin puhtaisiin lakanoihin klo 21, vedän verhot kiinni ja NUKUN 12 tuntia putkeen. (Tietysti tässä kävisi niin, että en saisikaan nukuttua...) Nyt tuli yli vuosi täyteen siitä, kun olen nukkunut kokomaista yötä.



Kakkosena huushollin rempallaan oleminen.



Kolmosena kulttuuriharrastusten vähyys.



Ja nelosena oma äijä, jonka laiskuus kotona ja aktiivisuus töissä/harrastuksissa on alkanut lasten myötä ottaa oikein kunnolla pattiin.



Niin, ja tosiaan toi fakta, ettei mitään voi enää tehdä noin vaan suunnittelematta... sitten lataa ihan kauheita odotuksia johonkin elokuvailtaan tms., ja kuitenkin sitten koko ajan on takaraivossa huoli siittä tenavasta.



Näitähän alkoi tulla. Kyllä mä suoraan sanoen kaipaan tosi monia asioita entisestä elämästäni. Eikä se tarkoita ettenkö rakastaisi poikaani yli kaiken!

Ehkä en olekaan ihan outo, kun kaipaisin välillä omaa aikaa. Mies on vuorotyössä ja kotiintullessaan joskus tuntuu että hänen on nyt ihan pakko ekana päästä syömään, suihkuun, tietokoneelle tms. eikä tajua sitä, että voi minuakin väsyttää, kun päivän tuon energisen prinsessan kans touhuaa..



Kans tuo ex-tempore lähdöt ei onnistu enää niinkuin ennen, sen toki tajusin muuttuvan jo ennen vauvan tuloa, joten se ei NIIN paljoa haittaa.



Kämpän sotkuisuus ärsyttää; jotenkin kotityöt on jääneet hunningolle, oon varmaan itse laiskistunut tai jotain..ja kun väsyttää koko ajan!! Välillä tosin tulee (onneksi) tarmonpuuskia, milloin saa edes jotain hoidettua:)



Nämä nyt esimerkkeinä, muutkin aiemmin mainitut kuulostaa kyllä tutulta:)

Ja myös minä lisään, että rakastan miestäni ja ihanaa tytärtäni eniten koko maailmassa:) Ilman heitä olisin aika hukassa.

ehdottomasti suosittelen sitä hotellijuttua. Meillä kanssa se tilanne, että vuoteen en ole nukkunu kunnolla. Lähdettiin viimein kaverin kanssa (myös kotiäiti) hotelliin viikonlopuksi. Illalla ajoissa nukkumaan, aamulla nukuttiin myöhään, sai laittaa itseään rauhassa,valmiille aamupalalle ja sitten päiväksi shoppaamaan, kampaajalle, syömään leffaan... ja lapset oli siis isiensä kanssa kotona hyvässä hoidossa. Yhtään en huolehtinut, vaikka vähän ikävä välillä tulikin =)



Mutta siis itselläni on listassa väsymys, piittaamattomuus omasta ulkonäöstä ja kodista (ei vaan jaksa). Lisäksi se, että jokaisessa pikkuisessakin arkiasiassa pitää ottaa lapsi huomioon ensin. Tarkoitan tässä vaikka esim vessassa käyntiä. Aina pitää miettiä, otanko lapsen sinne vessaan, vai onko nyt sellainen tilanne, että hän jaksaa itsekseen sen minuutin tai pari...



T: MrsH

Se että mies hoitaa lasta silloin, kun hänelle sopii ja muuten se olen aina minä, joka olen lapsen kanssa. Ja jos on jotkut " juhlat" , niin mies juhlii ja minä olen lapsen kanssa, AINA!

Lisäksi ärsyttää se että olemme myöhässä, AINA! Mutta sekin on omaa syytä. Ja sekin ärsyttää, että kun haluisi illalla käydä nukkumaan, niin tyttöä ei väsytä ja hän vaan kaipaa seuraa (nukkuu tosin aamulla todella pitkään).



Ja näistä muutamista ärsykkeistä huolimatta elän onnellisinta aikaa.

äitiydessä se, että mies ajattelee lapsen hoidon helpoksi hommaksi. Luulee varmaan, että makoilen päivät pitkät ketarat ojossa sohvalla, jos ruokaa ei ole valmiina kun tulee kotiin.

Poika on kiltti kuin mikä, mutta toki kaikilla vauvoilla on niitä päiviä jolloin ei kelpaa muu kuin syli ja silloin kyllä muut hommat jää.



Mielestäni miesten kuuluisi olla viikko yksinään vauvan kanssa, niin osaisivat tietää miten rankkaa on olla äiti ja että meilläkin on vain ne kaksi kättä!!

... ärsyttää se että huoleton aika ja elämä on nyt takana. jatkuva huoli ja pelko ja syyllisyys lapsen puolesta ja omista tekemisistä ja sanomisista mitkä vaikuttaa lapseen sen kasvun ja kehitykseen. samoin ärsyttää se että miehille isyys on vapaaehtoista, omakin äijä ottaa vaan parhaat päältä eli kun häntä huvittaa niin leikittää poikaa ja pitää sylissä. jos on mielessä joku kiinnostavampi juttu niin se hoidetaan alta pois. ja voi sitä väsymyksen paljoutta mikä häntä välillä vaivaa...;= vaikka yhtään yöunta ei ole joutunut pojan takia menettämään... kukaan ei kysy väsyttääkö mua ei vaan on pakko jaksaa ja kestää... jos poikaa ei nukuta niin ei ole mullakaan lupa nukkua, isukki voi sen sijaan yhtään huonoa omaatuntoa potematta vetäytyä makkariin hyvis ajois, pistää korvatulpat korviin ja alkaa vetään hirsiä... vielä kun sillä on niin saamarin hyvät unen lahjat;) no eipä sillä enpä mä tuskin pystyis edes sihen jos tietäisin että lapseni tarvitsee mua toisaalla. tai sitten en ole vielä riittävän väsynyt... mutta silti se ärsyttää ettei miehellä ole samanlaista huolta lapsesta. tai sitten luottaa täysin minuun äitinä, kykyyni osata ja jaksaa... no toki isukilla aikainen töihin lähtö ja tekee pitkää päivää pitkine matkoineen... että hyvä mies, rehti ja kunnollinen vaikka ei niin vaipan vaihtoa ole omakseen mieltänytkään...

hyvä idea tuo viettää yö hotellissa, taidanpa toteuttaa sen aikanaan... ;)

Meillä myös on ihana ja mielestäni helppo vauva 7,5 kk, isi on ollut häntä nyt kotona hoitamassa 3 viikkoa ja minä olen käynyt töissä.



Hyvä ratkaisu, vaikka etukäteen pelkäsin että olisin kovin väsynyt. No, en ole ollut vaikka harvakseltaan tulee pieniä " yöunirikkoja" . Töistä on ihana tulla kotiin kun tietää näkevänsä pikkuisen.



Eniten ärsyttää se, kun pikkuisen vaatteet ovat koko ajan jäämässä pieniksi ja niiden kanssa saa väijyä. Ja hän kuitenkin on sentään kasvanut vähän 0-käyrän alla eli keskivertoa hitaammin.



Myös se ärsyttää, että olen ihan heikkona vauvaan ja tuntuu siltä etten sitten varsinaisen kasvatuksen alettua osaa olla hänelle tarpeeksi tiukka. Olen kyllä yrittänyt psyykata itseäni että on väärin pikkuista kohtaan antaa kaikessa periksi niin että ehkä se sitten pelastaa meidät pahemmilta väärinkäytöksiltä.

MrsH:

ehdottomasti suosittelen sitä hotellijuttua. Meillä kanssa se tilanne, että vuoteen en ole nukkunu kunnolla. Lähdettiin viimein kaverin kanssa (myös kotiäiti) hotelliin viikonlopuksi. Illalla ajoissa nukkumaan, aamulla nukuttiin myöhään, sai laittaa itseään rauhassa,valmiille aamupalalle ja sitten päiväksi shoppaamaan, kampaajalle, syömään leffaan... ja lapset oli siis isiensä kanssa kotona hyvässä hoidossa. Yhtään en huolehtinut, vaikka vähän ikävä välillä tulikin =)

Pitää varmaan toteuttaa toi, sais vaan itestään irti... Sehän tässä juuri on, että koska mikään ei ole niin kuin ennen, niin myöskään nuo " irtiotot" arjesta eivät tunnu samalta kuin ennen lasten syntymää. Tarkotan tällä, että vaikka kuinka pääsisi lähtemään vaikka teatteriin ja syömään, niin silti kuitenkin samalla kaipaa sitä lastaan, vaikka tietääkin että kaikki on hänellä hyvin ja itse voisi nauttia olostaan.

Ja edelleen, on " mukava" tietää, että muillakin on hiukan vähemmän osallistuvia aviomiehiä... Munkin äijässä on paljon hyviä puolia, mutta ne ei nyt just tässä elämäntilanteessa pääse esiin...

Ja vielä muuten, mikään näistä elämänmuutoksista ei sinänsä tullut yllätyksenä, olin kyllä täysin tietoinen näistä jutuista... paitsi ehkä tää henkinen riippuvuus juuri on isompi kuin mitä etukäteen luulin.

...että ärsyttää, kun mies osaa nukkua yöt, vaikka muksu välillä inahteleekin ja mä herään pienimpäänkin inahdukseen.



Lisäksi ärsyttää se, että koko ajan kuvittelen olevani " yksi miljoonasta" elikkä juuri meidän vauvalle tulee se harvinainen tauti tai minä liukastun lenkillä ja vauva vaunuineen menee auton alle tai jotain yhtä älytöntä...