Mikä sinussa eniten ärsyttää anoppiasi
Kommentit (17)
Tai ainakaan hän ei tule sitä kertomaan.
Rauha hänen sielulleen.
varsinkin siis kotitöiden suhteen. anoppi on paljon minua käytännöllisempi, aikaansaavampi ja reippaampi, mahdollisesti tämä ero joskus jäytää anoppia.
lastenhoidon suhteen meillä on käytännön asioista hiukan erilaiset näkemykset myös. on ihan mahdollista että anoppia joskus ihan rehellisesti ärsyttää minun touhut :)
..mutta mepä ollaan anopin kanssa aikuisia ihmisiä ja annetaan tilaa toistemme tavoille. ja kun tiedämme että toinen tekee tietyt asiat eri tavalla niin vältämme turhaa keskustelua aiheesta.
anoppi on itse ihan samanlainen jästipää ja tottunut siihen että muut tekevät niin kuin hän haluaa jos hän todella pistää väännön päälle.
monet kerrat väännettiin meidän lasten hoitoasioista mutta viimeisen jättiräjähdyksen jälkeen on kai huomannut ettei minun päätäni voi kääntää. ja mieskin tukee lojaalisti meidän linjaa.
nykyään ei siis tartte tapella.
Vähän kuitenkin luulen, että häntä ärsyttää se, että olen reilusti hänen poikaansa vanhempi, kasvatan lastamme eri tavalla kuin hän omansa ja muutenkin olen kovin erilainen kuin hän. Mitään hän ei kuitenkaan ole koskaan sanonut, mutta ihan hirveesti hän ei kuitenkaan taida minusta pitää...
Minulla myös anoppi joka tekee tekemättömätki ja vielä alta aikayksikön. Minä taas en niin pingota esim. kodin siisteydessä tai puutarhanhoidossa, vaan otan asiat lunkimmin.
että en koskaan ota kantaa mihinkään, jos yrittää moittia miehen sisaruksia. Haluaisi vaan kuulla minulta jotain pahansuopaa juttua.
vahtii heidän lapsiaan useita viikonloppuja peräkkäin.
siis että olen erilainen kun hän ja kaikki minun jutut ei mene ihan valtavirtaan (joten joku pikkukaupungissa saattaa ehkä ajatella jotain hänen miniästään ja siten hänestä), kuten että en kuulu kirkkoon
en myöskään ole yhtä neuroottinen, pikkutarkka ja yliuolellinen/ylihuolehtiva
eli en jaksa kuunnella niitä enkelit vastaan pirut juttuja.....
ja että kuolleista voi herätä, hah!
Ensimmäisen kerran kun tapasimme, anoppini ilmoitti minulle, että " olisi se tyttö voinut vielä vähän katsella" ja hiukan myöhemmin " kävisit sinäkin punttisalilla."
Jaksaa huomautella aina, joka asiasta, sellaista pisteliästä puoli-ilkeää paskaa. Mitä lie taustalla. Anoppi tuskin on koskaan lukenut ainoatakaan kirjaa alusta loppuun ja rakastaa yli kaiken juoruamista.
Meni joskus kotonamme niin pitkälle, että lähetin yöksi kotiin viidensadsan kilometrin päähän. Kerroin, että olen aikuinen ihminen, että tämä on minun perheeni, meidän elämämme, ja hän voikin sitten lähteä. Sinne meni. Nykyisin näemme harvoin.
mieheltä kumppareita ja vaatteita lainaksi, ja mennyt anopin kaveriksi puita pinoamaan ;) Hienohelma en ole, vaikka korkokenkiä aina käytänkin.
-ainakin aluksi piti mua liian nuorena, olin 19 kun tavattiin ja mies 24, mutta ikäisekseen todella maailmaa nähnyt; minä asuin vielä kotona
-se, etten ole " emäntätyyppi" anoppi maalaisihminen, minä sen mielestä varmaan kaupunkilainen hienohelma
-olen liian tarkka asioista, anopin tyyli suurpiirteisempi
-se, ettei muutettu maalle tai olla kiinnostuneita mieheni kotiseudusta, tunneta velvoitetta jatkaa esim. maanviljelyä
-pitää varmaan ylpeänä ja ylimielisenä esim. sukunsa keskuudessa, mutta en minä heitä ylenkatso, en vain osaa soputua joukkoon ja olen enemmänkin ujo....
että nyt on mun vuoroni olla se, jolla on 3 lasta ja elän lapsiperhe-elämää. Uskoisin että kyseinen nainen on katkera että hänen oma tilaisuutensa loistaa äitinä ja perheellisenä on mennyttä. Jokaisella lapsella on jo oma elämänsä, ja sekös harmittaa. Tekee kaikkensa ollakseen osallisena meidän elämässämme, tosin aina se ei onnistu.
... paitsi et anoppi kyllä mainitsee joka asiasta ja kaitpa se ketuttaa ku en silti tee niinku hän on ehottanut.... esim. järjestänyt sitä enkä tätä tavaraa sinne enkä tuonne... ku se ois niiiiin näppärästi siellä ja sopis aivan mahtavasti tuonne... myötäilen aina vaan... ja silti en tee mitään.... :D
Itse ovat semmosia juntturoita, omasta mielestään " ronskeja ja maanläheisiä" . ELi ei meikkiä, ei vaatteilla koreilua, ei sisustusta, ei juhlien viettoa. ARGH
ärsyttää myös.