onkohan lapsellamme 3v joku ongelma? =(

mutta kirjoituksesi perusteella uskon että lapsenne on sellainen tosi herkkä tapaus ja ettei hänessä mitään vikaa ole! Jossain asioissa tunnistan meidän esikoisenkin. Tuo syöminen, siitä älä koe huonoa omaa tuntoa, minusta lapsesi saa nyt oppia että syö itse ja välittämistä ja huomiota saa sitten muulla tavalla. Olet tehnyt ihan oikein. Jos teille nuo yöjärjestelyt sopii niin älä ympäristön takia stressaa. Meillä esikoinen oli öiden kanssa todella herkkä ja itku tuli helposti. Annoimme hänen nukkua välissä vielä 4-vuotiaaksi koska hän ei häirinnyt meitä. Olisko teille hyvä ratkasu joku sivuvaunu sänkyyn tai sitten vaan leveempi sänky? Esikoinen meillä siirty omaan sänkyyn vähitelleen kun sai liukumäkisängyn =) Hän on nyt yli 6 v ja nukkuu 90% omassa sängyssä, jos on kauhea painajainen tms niin saa tulla meidän huoneeseen.



Tarhasta, valitettavasti tuokin kuulostaa minulle ihan suht normaalilta, ehkä lapsesi ei tykkää muutoksista, aamulla pitää mennä " uuteen" paikkaan kodista ja iltapäivällä taas " uuteen" paikkaan tarhasta. Yrittäkää ainakin saada lähdöt rauhallisiksi ja tarhan jälkeen ja viikonloppusin keskustelkaa tarhasta, tädeistä ja kavereista oikeen silleen positiivisenn sävyyn. Eihän lapsesi ole väsynyt, siis tarvitse enemmän unta?



Tässä nyt jotain mitä minulle tuli mieleen, toivottavasti saat vielä muilta jotakin " neuvoja" tai ajatuksia. Kaikkea hyvää teille!

muuta en osaa sanoa, kuin ymmärsinkö oikein, että lapsesi syö yksin? Eikö voisi ajatella niin, että söisit siinä itse samalla? Olis minustakin vähän tylsää yksin syödä. Yhdessä syödessä lapsi saa esimerkkiä kuinka syödään ja miten hyvin voi maistella erilaisia ruokia.



Syökö lapsesi tarhassa itse vai syöttävätkö siellä? Kumma jos syöttävät, koska meillä ainakin poika alkoi jo heti hoitoon mentyään syömään itse (1 v 3 kk).



Vielä tuosta itse syömisestä että etähän ole siisteysintoilija? Siis että sinua harmittaa ja osoitat sen jos ruokaa tippuu? En minäkään siitä tykkää, mutta en rähjää tippuneesta ruosta. Siis jos tippuu, niin poikakin huomaa (nyt 2 v 2 kk) ja sanoo että nyt meni paidalle. Minä lohduttelen, että pyyhitään ja illalla laitetaan paita pyykkiin. Ei se sotku niin vaarallista ole.

En usko, että lapsessasi on mitään vikaa, kuullostaa tutulta. Meidän 3 v. poika ei halua syödä itse, osaa kyllä (ja vielä ihan siististi, toisinaan siistimmin kuin 6 v. isosiskonsa), mutta perheen kuopuksena hän haluaa palvelua. Ja itku on sydäntä särkevää, kun kieltäydyn syöttämisestä. Hoitajien mukaan päiväkodissa syö ihan hyvin ja reippaasti.



Meillä oli muutaman kuukauden jakso, jolloin päiväkotiin ei olisi millään haluttu jäädä, joskus jäätiin itkemään. Oli helpompaa, että isä vei päiväkotiin, silloin itkettiin vähemmän. Ja oman lelun kuskaaminen päiväkotiin sai lähtemisen helpommaksi. Nyt poika muiskauttaa märän pusun poskelle ja vilkuttaa. Päiväkodista kotiin toisinaan huudetaan koko matka (kilometri) ihan jonkun pikkuasian takia, temperamenttia riittää ja mummot katsoo pitkään. Kotiin päästessä olotila saattaa muuttua sekunnissa tai sitten ei.



Poika nukkuu välillä ihan hyvin omassa sängyssä, mutta sitten voi mennä pari viikkoa, että hän kömpii vanhempien väliin. Muutaman kerran yritimme palauttaa poikaa takaisin omaan sänkyyn, mutta hän saattoi tulla 3-4 kertaa yössä takaisin... Ehkä poika kokee olonsa jotenkin turvallisemmaksi meidän välissä. Jos pahasti potkii, niin sitten kannetaan omaan sänkyyn.



Tämä on meidän arkea, minusta ei mitenkään erikoista. Poika haluaa paljon huomiota ja haluaa olla perheen vauva. Ehkä tässä on jokin kehitysvaihe menossa.

En jaksa kirjoittaa kaikkea uusiksi, mutta minun huomioni kiinnitti se, kun kirjoitit sydämesi särkyvän, kun lapsenne pahoittaa tekemisistänne mielensä. Voisiko olla niin, että teidän vanhempien pitäisi olla vakuuttavampia ja itse päättää, mitä haluatte, sanoa tämä lapselle ja pysyä päätöksessänne, vaikka uusi linja ei ihan heti näyttäisi uppoavankaan (no, varsinkin noissa yöuniongelmissa toteutus voi olla hankalaa)? Oman kokemuksenikin perusteella lapset on tosi taitavia aistimaan oman epävarmuutemme ja osaavat taatusti testata, missä kohtaa se raja oikein menee. Minulla on yksi ihan tuore esimerkki siitä, kuinka oman asenteeni tiukentaminen _näyttäisi_ parantaneen meillä tilannetta samoin vaativan 2,5-vuotiaan taaperon kanssa (joka oli niin mustasukkainen pikkusisarukselleen, että eräänä päivänä vain sain tämän tönimisestä tarpeekseni ja sanoin, että se on loppu nyt). Tiedä näistä, mutta ehkä tätä mahdollisuutta kannattaa miettiä. Omatkin silmäni aukesivat vasta viikonloppuvierailulla äitini luona, joka huomasi, että poika selvästi käyttää hyväkseen sitä, kun ensin olen tiukkana, mutta liian nopeasti sulan, kun näen pojan pahoittavan moitteista mielensä.

En usko että johtuu sellaisesta että te vanhempina ette olisi lapsen mielestä hänelle turvallisia.. On varmasti ikään ja kehitykseen liittyvää, lapsi huomaa ehkä " itsenäistyvänsä" ja kokee sen ristiriitaisena omassa tunnemylläkässään ja haluaa olla vielä niin kiinni teissä.



Mullakin kolahti tuo syö yksin, meillä kun syödään aina yhdessä ja se on minulle tärkeä juttu ja haluan sen säilyvän koska tiedän että murkkuikä vaiheessa ei enää lapsiin " saa niin kontaktia" jos ei ole jotain yhteidtä tapaa esim. syödään joka päivä yhdessä klo 17 ..tää nyt vähän meni sivuun ap. aiheesta ;) mut ymmärsitte varmaan.



Lapsi " kostaa" vanhemmilleen sen tunteen että hänet on " jätetty" hoitoon niin siten ettei muka haluaisi lähteä kotiin kun tullaan hakemaan..vaikka siis siellä hoidossa sitten päivä onkin mennyt oikein kivasti ja lapsella on siellä mukavaa.



Jos itse tiedät ja tunnet antavasi aikaa lapsellesi ja olet hänen kanssaan oikeasti niin älä turhaan ainakaan tunne huonommuutta tms. Nämä lapsukaiset kun ovat niin jänniä pakkauksia että ne voivat puolen vuoden päästä olla jo ihan erilaisia ja kasvuvaihe on tältä osin ylitetty!

Lapsi ei ole " viallinen" , hän vain tuntee tällä hetkellä näin tarvetta " sitoutua" teihin.



Ja jos tuo välissä nukkuminen ei teitä haittaa niin mikäs siinä, lapset on hetken pieniä, tulee aika jolloin haluaisit hänet kainaloosi nukkumaan ja hän ei tulekkaan " sellaisia pikkuvauvojen juttuja" ;)

luettuani tekstisi useaan otteeseen päätin kirjoittaa mikä minulle kirjoituksesta tuli mieleen. Nimittäin sellainen että ei kai teillä lapsi ole ottanut ohjia käteensä perhe-elämässänne? Itse työskentelen perhetyössä ja asiakkaine on usein väsyneitä perheitä joissa ongelmat ovat alkaneet hieman samaan tapaan kuin teillä lapsen ollessa kovin pieni ja sitten isompana paisuneet hallitsemattomiksi. minulle tuli kuva että lapsi kontrolloi sinun tunteita tekemisillään. Eli kun hän tekee tietyllä tavalla saa hän aikaan sen että sinusta tuntuu pahalta jolloin toimit sitten hänen haluamallaan tavalla. En siis tosiaan tiedä onko teillä näin mutta joskus lapsi tosiaan osaa olla niin viisas että pyörittelee vanhempia haluamaansa suuntaan.



Vanhemmasta tuntuu vaikealta kun näkee että lapsi on surullinen tai pettynyt ja usein sitten pyrkii estämään nämä tilanteet. Mutta lapsen elämään kuuluu myös negatiiviset tunteet ja pettymyksen sietämisen oppiminen jotta hän voisi kasvaa vahvaksi aikuiseksi. Aikuisena tulee eteen pettymyksiä ja pettymyksien sietäminen tulee oeptella lapsena.



Mutta sitten noihin mitä kyselit että miten muilla sujuu. Miellä 2v8kk poika jolla kova uhma ja tarrautumisvaihe. Osaa syödä vallan mainiosti itse mutta ei aina halua/viitsi jolloin menee itkuksi. Meillä päädytään näissä tilanteissa kompromissiin eli kun poika on syönyt osan itse syötetään hänelle loput jos on aikaa (meillä myös muita lapsia joten aina ei ole aikaa). Ruoka syödään yhdessä saman pyödän ääressä ja jos ei syö siinä aikana kun muut syö niin jää sitten itsekseen syömään.



Poika tarrautuu myös herkästi minuun. On meidän lapsista se äidin poika ja esim. hoitoon jääminen saattaa saada itkun aikaan mutta rauhoittuu välittömästi kun olen lähtenyt. Oletko kysynyt miten teilllä lapsi tointuu lähdöstäsi kun jää päiväkotiin?



Meilläkin lapsi tulee mielellään meidän väliin yöllä ja herää ainakin kerran yössä. Alkuun meillä oli lapselle patja huoneemme lattialla johon sai tulla jos siltä tuntui. Nyttemmin patja on otettu pois sillä viereen tulemiset vähenivät mielestäni normaaleiksi eli tulee jos näkee pahaa unta tms. En kuitenkaan ehkä lähtisi siihen että lapsen takia toinen vanhemmista siirtyy muualle nukkumaan sillä vanhempien sänky on vanhempia varten ja lapsen sänky/vanhempien välissä nukkuminen/ patja tms. on lasta varten. Tämä siis vain oma mielipiteeni.



Leikeissä meidän poika on varsin omatoiminen ja itse ennemmin kannan huolta siitä että haluaa enemmän touhuta itsekseen tai kavereiden kanssa kuin että vanhemmat saisi olla mukana. Poika ei hauaisi enää edes minua tai isäänsä ulos mukaan kun leikkii kavereiden kanssa mutta koska on vielä pieni ei saa päättää tästä asiasta ja taas on kompromissin paikka eli saa touhuta itsekseen ja aikuinen on jossain syrjässä huomaamattomana ja puuttuu vain jos tulee todellisia vaikeuksia.



Tämän ikäinen lapsi opettelee kovaa vauhtia sitä millaista on olla itsenäinen vanhemmasta erillinen ihminen. Hän kokee ristiriitija ja kamppailee omien tunteidensa kanssa. Lapsi on vielä tosi pieni mutta toisaalta jo iso ja osaava. Ei ole helppoa olla 3-vuotias mutta siitä selvii hengissä kunhan vanhemmat osaavat asettaa oikeat rajat ja antaa tukea ja rakkautta myrskyisten tunteiden keskellä kamppailevalle lapselle.

meillä myös 3v. välillä on kauhean tunteikas, nyt on alkanut selvästi mielikuvitus ja tunnejutut kehittyä. Välillä on ihan ankean näköinen ja kun kysyy että mikä harmittaa niin kertoo jotakin (melkein mitä vaan) on tarhapäivän aikana tapahtunut, että joku sanoi niin tai näin, tai teki niin ja on sitten melkein tippa linssissä, vaikka asiasta on tunteja aikaa ja tuli vasta mieleen uudelleen... säikähdin ensin, sitten huomasin, että on vaan tunteikkaammaks muuttunut. Meillä syöminen menee aluks hyvin, halus pienenä jo syödä itse niinkuin isot, mutta syö vaan sen aikaa kun se on hauskaa ja sitten haluaa lopettaa. Jos siis halutaan että syö kunnon annoksen niin pitää syöttää usein lopuksi vielä, että kaikki menee. Siis en ole tuputuksen kannalla, mutta syöttäessä huomaa selvästi että vielä on nälkäkin, ei vaan jaksa itse lappaa suuhun. Yksin ei auta pöytään jättää, sitten menee tosiaan kamalan kauan syömisesessä ja siitä tulee inhottava tilanne. Yöllä tulee viereen jos herää. Onneks nukkuu jo sikeemin, ja ei tule joka yö. Mutta mun mielestä on tärkeetä ja se tuntuu lohduttavan, että tietää että saa tulla viereen myöhemmin kunhan ensin omassa sängyssä nukahtaa. Tarhassa tarrautui aluks myös, ei muutenkaan ole ollut nopeasti lämpenevä tapaus. Mä kyllä oon yrittänytkin pitää sillai, että ei joudu missään asiassa itsenäistymään enennkuin itse haluaa, siis on valmis siihen. Joten mä oon ajatellut että se on hyvä, että hakee turvaa ja läheisyyttä. Tuosta mielen pahoittamisesta, elämään kyllä kuuluu pettymystäkin. Siihen pitää mun mielestä oppia, että äidilläkään ei ole koko aikaa aikaa, mutta " kohta on taas." sitä " kohtaa" oppii sitten myös odottamaan. Tietty se on ensin vähän harmillista, mutta kyllä 3v tajuaa, että jos nyt on ei ja sanotaan kohta niiin ei siihen kauaa mene. Yleensä kyllä ehdotan jotakin mitä voi tehdä odottaessa. Keksii kyllä onneksi jo välillä itsekin jotakin.



Anna vaan olla riippuvainen, kyllä se siitä itsenäistyy tarpeeksi aikaisin. Tuo oli hyvä juttu, että ei kantsi epävarmuuttaan näyttää. Siinä mulla on myös tekemistä, kun herkästi tunnen syyllisyyttä ja ajattelen, että voi lapsi raukkaa... se on pahempi tunne lapselle jos kokee että aikuiset on epävarmoja kuin se että osoitetaan selkeät rajat. Yritän itsekin laittaa käytäntöön.