Onneton
Miksi tuleva isä voi olla sellainen, että se vaan puhuu omista asioistaan, kuten työstään ja työkavereista? Tuntuu sille, että minä olen ilmaa sille ja hyvä,että huomaa, jos olen jotain tehnyt kotona. Voiko se olla merkki itserakkaasta tyypistä, johon voi kyllästyä? Sen on turha kuvitella, että se voi tehdä päätöksetkin itse, eipä paljon minulta kysellä...Odotan esikoista ja olen aika herkässä mielentilassa, kertokaa, mitä voin tehdä miehelle, jolle oma napa on tärkeämpi kuin minä, jos yritän sanoa jotain, tullaan melkein silmille!!!Alkaa loppua voimat ja konstit, tekisi mieli ottaa ja lähteä vähäksi aikaa muuanne, tämä koti ei tunnu enää kodille...
Kommentit (7)
Siis onko mies muuttunut jotenkin? Eihän tuo pahalta vaikuta jos kuitenkin mielellään kanssasi juttelee ja kertoo oma-alotteisesti asioistaan : ). Ei mies välttämättä osaa mitään raskaudesta puhua, mutta varmaan kuuntelee jos sä puhut sitten vastaavasti omista asioistasi?
Esikoista odottaessa tuntui, että mies jaksoi olla kiinnostunut tulevasta vauvasta n. pari viikkoa plussaamisen jälkeen ja sitten kiinnostivatkin vain omat työasiat ja menot. Tilanne vielä kärjistyi, kun raskauden aikana hänellä oli jatkuvasti omia menoja. Kuitenkin, kun vauva syntyi, oli mies täysin " myyty" .
Nyt toista odottaessa tuntuu taas ihan samalle: minua ei arvosteta, minusta ei olla kiinnostuneita, mies on itsekäs ja omahyväinen. Minä olen " vain kotona" , ja kaikki mitä teen on toisarvoista. Ja rehellisesti sanottuna en osaa itsekään sanoa, johtuuko tämä vain omasta hormonitoiminnastani vai onko mies oikeasti muuttunut.
Yritä kertoa, että näin odotusaikana sinulla on tunteet pinnassa ja kaipaisit enemmän huomiota ja hellyyttä. Luulenpa, että miestäsi pelottaa tuleva vastuu isänä, mutta hän ei ehkä osaa sitä sinulle ilmaista. Ehkä hän kokee nyt tulevan perheen elättämisen olevan hänen vastuullaan (=" hän tuo leivän pöytään" ) ja siksi selittää työasioitaan niin paljon?
Toivottavasti saatte puhuttua asioista kaikessa rauhassa. Koeta jaksaa!
Olen pohtinut raskausaikaa ajanjaksoina siitä päivästä lähtien kun plussasin. Suhteemme on käynyt läpi muutamaa eri vaihetta ja saanut miljoona eri uutta vivahdetta. Usein tulee pohdittua, kuka tuo vieressä oleva ihminen, niin sanottu perheenjäsen oikein on.
Nyt viime aikoina mieheni on alkanut ottaa etäisyyttä minuun. Hänellä on selkeä oman ajan ja asioiden tarve. Hän aloitti muutamaa viikkoa sitten käymään saliharjoituksissa, harrasti sitä ennen...(viimeksi noin vuosi sitten) Nyt kaikki puheenaiheet ovat lihasmassan kasvattamisessa, ravintoaineiden hankkimisessa, nauttimisessa, entisissä " hyvissä" ajoissa ja kavereissa. Hän on miltei joka ilta menossa innosta puhkuen sinne salilleen.
Aluksi olin kannustava. Minun on hyvä, jos hänellä on hyvä olla ja silloin nautimme molemmat. Ajattelin, että vaikka aika on minulta pois, kestän. On silti inhottavaa olla yksin, kun tarvitsisi nimenomaan sitä olkapäätä ja turvallista kainaloa.
Luulen, että tämä on meillä jokin vaihe taas. Minä kaipaan herkässä mielentilassani hoivaa, mies kaipaa tuntea olevansa itsenäinen ihminen. Me kaikki kasvamme äitiyteen ja isyyteen eri tavalla. Joten en ole huolestunut, vaikka vasta viime yönä nukkumaan mennessäkin laukoi jotakin 4-5 kertaa viikossa aloitettavista treeneistä, joihin hän lisäisi vielä aerobista..juuri niin " kuin ennen" . Itsekseni hykersin vaan, että tietäisitpä vaan äijä-rakas, kunnes napero tulee.
Monesti raskauteni vaiheessa olemme olleet tilanteissa, joissa minä olen tarvinnut häneltä läsnäoloa ja huomiota..niistä ollaan kinattu lukemattomat kerrat. Aina kun aloitan puhumaan tunteistani ja tarpeistani, tulee riita. Sisimmässäni en usko, että mieheni halua minua ymmärtää. Minusta tuntuu, että hän etsii itseään ja ei pysty vielä olemaan se varma ja vahva osapuoli, jota kaikki kirjat ja vihkoset + ohjeet toitottavat mieheltä.
Tilanne on kyllä surkea meille raskaana oleville naisillekin. Me toden totta tarvitsemme tukea ja turvaa, rakkautta, hellyyttä, hyväksyntää ja rauhoittelua omiin pelkoihimme ja äitiyteemme.
Odotan itse esikoistamme. Tänä aamuna juuri pyykkiä narulle laittaessani, mietin yksikseni meidän välistä suhdetta nyt raskausaikana. Minulla näyttää olevan kiukkua sisälläni, koska kävin oman monologini mielessä, kuinka latelisin suorat sanat sille ukonhupakolle. MINUA olisi pitänyt ymmärtää niin monesti!Mutta...minkäs teet. Kirjoitan äitiyslomalla muistelmat.
En tiedä teidän tilannetta laisinkaan, mutta oman kokemani kautta tähän asti, olen saanut paljon asioita selvitettyä itseni kanssa ajattelemalla mennyttä ja tulevaa aikaa. Olemme myös keskustelleet useasti miehen kanssa, mutta aina hänen aloitteestaan. Välillä tuntuu, etten jaksa miestä ymmärtää, eikä se ole tehtävänikään, mutta kai tämä on jotakin " salaista" voimaa ja vahvuutta mitä on tullut...pitämään perhettä kasassa.
Täydennän kuitenkin, että kaikesta huolimatta meillä on rakastava suhde ja olemme onnellisia vauvasta. Sen odottaminen vaan ei olekaan ollut niin helppoa, onneksi on 9kk..
Toivon sinulle jaksuja ja sitä " salaista" voimaa selvitä!
Elisa ja Typy 25+5
Ajattelin vain, että jos olet vielä " suhteellisen alussa" (rv. 23 tai alle), niin syy voi olla yksinkertaisesti siinä, että miehesi ei osaa ajatella vauvaa vielä konkreettisesti. Vaikka itse saatat tuntea jo liikkeet ja kaikki ajatukset pyörii vauvan ympärillä, niin miehellesi vauva saattaa olla todellista paljon, paljon myöhemmin.
Kun liikkeet tuntuvat mahan päältä (tai jos tuntuvat jo), houkuttele miehesi mukaan odotukseen kokeilemaan vauvan potkuja, jne. Myös vauvasta ja tarvittavista hankinnoista puhuminen tuo vauvan odotuksen konkreettisesti arkeen.
Jotenkin musta tuntuu, että tuskinpa miehesi on välinpitämätön tai itsekäs, enemmän tuo kuulostaisi siltä, että hän joko tarvitsee aikaa sopeutua ajatukseen tai että hänelle vauva ei ole vielä niin todellinen asia kuin sinulle. Ja muistathan, että raskaana ollessa mieli on välillä liiankin herkkä, jolloin sitä ottaa toisen sanomiset/tekemiset sillä tavalla, miten toinen ei edes niitä tarkoittanut...
Ei juuri ekaan raskauteen " osallistunut" oli innoissaa plussasta ja ultrasta, mutta siihen se sitten jäikin. Samoin synnytyksestä ja n. kuukaus synnytyksen jälkeen on miehelläni melkoista usvaa päässä. Ei muista tuosta ajasta juuri mitään. Ja oli silloin tosi rasitava minua kohtaan, ei muun muassa huomioinut äitienpäivää mitenkään, mistä minulla tosi pitkään paha mieli. Olin silloin ollut vasta viikon äitinä ja olisin kyllä huomiota kaivannut...
Sitten mieltä painavat asiat kasaantuivat ja kasaantuivat ja tuli paukahdus. Riitelimme tosi paljon ja minulle selvisi että mies ei tosiaan ole tajunnut käytöstään. Oli vissiin kuitenkin aika iso pala tuo isäksi tulo. Vaati paljon sopeutumista. Sen jälkeen ovat asiat lähteneet rullaamaan hyvin. Nyt olen uudestaan raskaana ja mies on aivan täysillä mukana. Kun mainitsin asiasta hän sanoi että esikon kohdalla kaikki oli outoa ja pelottavaa ja että nyt kun tietää mitä tapahtuu osaa nauttia jo raskausajasta.
Niin ja se raskausaika ja työn syntymänjälkeiset viikot olivat minullekkin pelottavia, koska mieheni on normaalisti ihan ja huomio minua usein kukkasin yms.
Oli miehelle myös tosi tiukka paikka kun tuossa riitojen aikana kerroin miten hän oli käyttäytynyt synnytyksessä. Hän murehti synnytyksen aikana miten kätilöt eivät ollenkaan huomio miestä höösäävät vain äidin ja vauvan ympärillä, ehkä totta mutta en kaipaa tuollaista puhetta kun puserran neitokaista maailmaan.
No nyt on kaikki siis anteeksi annettu ja elämä taas hymyilee. En silloin vain itsekkään tajunnut miten ison kriisin tuo isäksi tulo miehelleni aiheutti. Ja virheen tein minäkäkin kun keskityin vain raskauteen enkä tajunnut miten vaikeaa miehelläni oli. Minun mielestäni hänen vain olisi pitänyt kantaa minulle mitä halusin, hieroa hartioitani ja jalkojani ja kokeilla vauvan liikkeitä. Kannoinhan sentään meidän lasta, itsekäs olin siis minäkin.
Niinhän se on että tuleva äiti on kiinni siinä raskaudessa enemmän kuin tuleva isä.
Jos koko ajan puhut sinua kiinnostavista asioista, siis raskaus ja vauva on miehelläsikin oikeus puhua häntä kiinnostavista asioista.
Raskausaikana vaan eri asiat kiinnostaa miehiä ja naisia. Ei se ole merkki mistään välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä jos ei ole kiinnostunut yhtä paljon tulevasta vauvasta kuin äiti.
Miehesihän saattaa tuntea täysin samoi, että sinä olet itsekäs ja et ole kiinnostunut siitä mikä hänelle on tärkeää, jos puhut vain ja ainoastaan vauvaan liittyvistä asioista.
-Kiiuliini04 rv 41+1
että miehelläs ois jonkinlainen stressi esim. työstään ja siihen sekotettuna pieni pelko tulevasta lapsesta. Mun mies juttelee kans ihan kauheesti työasioistaan ja tuntuu et mun juttuja ei jaksa ollenkaan kuunnella. Yhtenä päivänä sitten paljasti et on kauhee stressi diplomityöstään ja et se vaan pyörii päässä ja tuntuu et sen takia on vähän poissaoleva ja jopa itsekäskin ja taitaa sisimmässään vähän pelätä, mitä elämä eteen tuo kun lapsi syntyy. Kerran hieman viiniä maisteltuaan puheli siitäkin et pelottaa kun sitten on vastuussa toisenkin elämästä. Aiemmin hermostuin aina kun tuntu et mun asiat ei kiinnosta, mut nyt on alkanu vähän ymmärtää. Koittakaa puhua, ettei sun tarvitsis miettiä yksinään mikä on vialla. Tsemppiä!