Pärjääkö vauvan ja 1v8kk:n kanssa ilman tuplavaunuja?
Esikoinen ei oikein viihdy rattaissa pitkää aikaa, eikä me käydä kovinkaan usein lenkillä tai muutenkaan liikuta paljoa vaunuilla. Kauppareissutkin tehdään autolla.
Eli pärjääköhän vauvan tultua ihan yksillä tavallisilla vaunuilla johon hankin seisomalaudan (ja ehkä sisaristuimen)? Vauvalle kantoliina, jos esikoinen täytyy jostain syystä laittaa rattaisiin.
Vai onko tuplat ihan välttämättömät näin pienellä ikäerolla?
On vaan käytettynäkin niin hurjan kalliita, että en haluaisi sellaista summaa sijoittaa, jos käyttö onkin sitten ihan minimaalista. Meillä ei tuplat muuten mahdu edes auton perään, joten sekin rajoittaisi käyttöä.
Kokemuksia?
Kommentit (9)
mulla oli vaan sellainen mielikuva, että ilman niitä on suunnilleen pulassa kun nykyään niitä ostellaan niin paljon sisaruksille. Ja tosiaan tuo ovista mahtuminenkin voisi olla ongelma, joten mitä hyötyä niistä tuplista olisi, jos niillä ei mahtuisi edes sisälle tarvittaviin kauppoihin.
Eli eiköhän me sitten pärjätä noilla muilla apukeinoilla. Ja ainahan ne tuplat sitten saa myöhemminkin, jos pakottava tarve iskee.
t:ap
Meille tulee ehdottomasti tuplat, vaikka ikäeroksi tuleekin se hassunhauska 2v4kk. Kävellään monta kertaa viikossa 4-5 km / suunta kauppaan ja takaisin, en pärjäisi mitenkään ilman. Tai pärjäisin jos kulkisin bussilla mutta kun kävelen paljon mieluummin.
pulaan jos esikoinen kieltäytyy uhmassaan joskus kävelemästä tms.
ja ei olla missään vaiheessa tarvittu tuplavaunuja.. kesällä esikoisella oli kolmipyöränen jota vedin vaunujen perässä ja talvella pulkka.
Mitä isommaksi nuo lapset on tullut sen helpompaa liikkuminen kun molemmat jaksaa kävellä tosi pitkiä matkoja ja pyöräillä sitäkin enemmän..
ja ovat olleet todella tarpeelliset. Puistoon ja muuten lähelle voimme mennä pelkillä kuomurattailla, jossa vauva on, mutta monen tunnin reissut hoidetaan tuplilla. Riippuu siis tosi paljon miten ja missä noin muuten liikkuu.
Että tosi yksilöllistä on. Jos uskotte pärjäävänne, kokeilkaa, ainahan ne voi sitten hankkia, jos tuntuu ettei suju ilman...
tapauksessa joka päivä liikuntaa ihan moninkertaisesti verrattuna " suosituksiin" , sellainen salama se on... ;)
Vierailija:
Meille tulee ehdottomasti tuplat, vaikka ikäeroksi tuleekin se hassunhauska 2v4kk. Kävellään monta kertaa viikossa 4-5 km / suunta kauppaan ja takaisin, en pärjäisi mitenkään ilman. Tai pärjäisin jos kulkisin bussilla mutta kun kävelen paljon mieluummin.
Meillä oli isommalle sisaristuin. Sitäkään ei kauaa käytetty kun esikoinen alkoi kävellä ja sitten kesät pyöräilä vieressä. Tiukassa paikassa mahtuivat molemmat samoihin rattaisiin peräkkäin istumaan.
ihan sairasta kun ihmiset ostelee noita tuplavaunuja ties mihin olosuhteisiin ja sit ei koskaan niitä käytä..... hankalat ja lian leveätkin ja jos kerran on vielä kantoliina suunnitelmissa =) Niin et kyllä taatusti hanki !!!!
Meillä tulossa ikäeroksi 1,5v eikä tulis mieleenkään hankkia tuplavaunuja..... (vaikka varmaan saisinkin kaverilta hyvään hintaan joka hankki ne 2v4kk ikäeroisille sisaruksille =DDD)