Lue keskustelun säännöt.
Kilahdin miehelleni ihan kybällä, vauva 5kk
12.12.2005 |
Jouduin heräämään vauvan kanssa aikaisin enkä ollut saanut pahemmin nukuttua. Eilen en ehtinyt syödä kuin leipää ja kourallisen pähkinöitä.
Yritin valita koneelta kuvaa, jossa olisin vauvan kanssa vauvan ollessa tosi pieni, eipä löytynyt. Tästä on meillä ennenkin ollut riitaa, ettei mieheni ole tajunnut ottaa kuvia minusta ja vauvasta. Vaikka jo raskausaikana sanoin hänelle, että hänen täytyisi ottaa kuvia minusta, kun olen raskaana. Ei ole oikeastaan yhtään kunnollista kuvaa raskaudestani eikä meno parantunut vauvan synnyttyäkään. Yhtään esittelykelpoista kuvaa ei ole, ainoa kuva lähinnä se, mikä synnytyssalissa on otettu juuri vauvan synnyttyä, ei siis mikään hyvän näköinen tai sellainen, jota voisi kellekään näyttää.
Olen aiemminkin siis ollut todella pahalla mielellä tästä valokuvattomuudesta ja nyt asia aktivoitui taas. Heti miehen herättyä raivosin hänelle noin vartin verran suoraa huutoa kaikesta. Ettei saatana yhden yhtä kuvaa ole vaivautunut ottamaan, vaikka minä olen pääasiassa vauvan hoitanut, valvonut kaikki yöt ja päivätkin suurin piirtein. Joka helvetin nokkauneen täytyy suunnilleen rukoilla lupaa tai valmistella tilaisuutta monta päivää tai muuten joutuu kärvistelemään syyllisyydentunteissa. Miehellä on hyvin vaativa työ, joten hän on myös todella väsynyt aina vaan.
Huusin hänelle, että turha sitten alkaa sössöttää, että oli ikävä herätä näissä merkeissä, että hän on sentään saanut nukkua monta kuukautta. Ja etten voi ehkä koskaan antaa hänelle anteeksi sitä, ettei hän ole ottanut lukuisia pyyntöjäni huomioon ja ottanut valokuvia minusta ja vauvasta. Vauva on nyt jo paljon isompi kuin syntyessään ja ainoa kuva, jonka voisi jollekin näyttää, on joltain viime viikolta. Olen todella surullinen ja loukkaantunut tästä. Vauvasta on sadoittain kuvia ja kaikki minun ottamiani ja niissä useimmissa esiintyy miehenikin.
Tilanne on jotenkin kärjistynyt. Sanoin, että jos ei tämä meno muutu kaiken kaikkiaan, minun on hommattava lastenhoitaja. En jaksa. Kaikki on päin persettä.
Kommentit (41)
Niitä kuvia. Niin minäkin olen tehnyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis omalla kamerallaan, kysy, olisiko jollain niitä kuvia.
sanonut miehelle että nyt otetaan meistä perhekuvia. Sitten mies olisi ottanut sinusta ja vauvasta ja sinä miehestä ja vauvasta. Joku kolmas olisi voinut ottaa teistä kolmesta.
Olet huomannut että kun kamera joissain juhlissa otetaan esille, kaikki pakoilevat, mutta sitten kun niitä kuvia on, jokainen haluaisi teettää kuvan jossa itse on jonkun rakkaan ihmisen kanssa. Etenkin kuoleman jälkeen valokuvat tästä henkilöstä ja tämän kanssa nousevat arvoonsa. Siksi minä kuvaan tosi paljon ja valokuvat ovat minulle tärkeitä, joten ymmärrän kyllä harmistuksesi.
Kuvien ottaminen ei ole vieläkään liian myöhäistä.
...että sinusta ja vauvasta on varmaankin kuvia joillakin muilla ihmisillä, esim. vanhemmillanne tai ystävillänne. Meilläkin on enemmän kuvia isästä ja vauvasta, eikä ristiäisissä tullut otettua yhtään kuvaa minusta ja vauvasta, vaukka kuvia vauvasta kaikkien muiden mahdollisten henkilöiden sylissä onkin. Ei miehet todellakaan tuollaisia asioita huomaa. Seuraavalla kerralla annat kameran miehelle käteen ja käsket tämän ottamaan kuvia. Niin se meilläkin menee.Raskausaikana otimme kuukauden välein mahakuvia, itse pidin kirjaa ja käskin miestä kuvaamaan.
vauvasta ihan vastasyntyneenä (laitokselta ei yhtään kuvaa). En silti raivoa miehelleni asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otat miehestä eron koska ei valokuvaa vauvaa ja sinua riittävästi. Voi hallelujaa näitä pilalle hemmoteltuja lähiöäitejä. Todellisesta elämästä ja sen ongelmista sulla ei ole näköjään käsitystä ollenkaan.
Sympatiat sun miehelle, ei se kyllä kauaa sua jaksa tolla menolla. Mene nainen itseesi.
nit yllätti ainakin minut ihan täysin: en olis ikinä kuvitellut muuttuvani sellaiseksi. toinen juttu oli tietty väsymys. Ap:tä on turha arvostella normaali-ihmisen standardeilla: hän on pienen vauvan äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi kuvaa minusta raskausaikana,yksi laitokselta jossa minä+vauva ja en minäkään siitä raivoa miehelleni.
Mitä jos miehesi rupeasi raivoamaan sinulle vastaavasta asiasta?
Vierailija:
vauvasta ihan vastasyntyneenä (laitokselta ei yhtään kuvaa). En silti raivoa miehelleni asiasta.
Sain pari tuntia nukuttua. Ei tunnu oikein miltään, vähän on apaattinen olo. Ei tee mieli mennä katsomaan miestä eikä vauvaa, jotka ovat olkkarissa. Mulla on vaan sellanen ajatus mielessä, että en tee mitään noin kuukauteen. Ei kiinnosta lainkaan.
Ajasin varan psykiatrille ja se on parin päivän päästä. Ajattelin, että voisi ehkä olla syytä aloittaa mielialalääkitys, josko pahimmilta hermoromahduksilta saataisiin näin ensi alkuun terä pois.
Ja se mies meni sinne vessaan siksi, ettei päässyt mua muualle hetkeksikään pakoon. Mies myöskin työskentelee noin yleisesti tällä hetkellä yhteisen projektimme eteen, joka on tärkeä meille molemmille ja siksi on kovilla, kun minä olen poissa pelistä äitiysloman vuoksi. Mutta ei tämä niin yksipiippuinen juttu ole, koska minäkin olen väsynyt ja raihnainen. Olen ollut keväästä lähtien sairaana raskauden aikaisten ongelmien vuoksi ja sitten tuli synnytys ja kaikki epparihaavat ja kaikki ja samaan aikaan uusi ihminen hoidettavaksi. Tässä on ollut univajetta keväästä asti, kun en ole sairastelun vuoksi pystynyt pahemmin nukkumaan.
Nyt musta tuntuu, että kaikki voimat on käytetty. Ja että tämän aamuinen kilahdus oli jotenkin viimeinen rysähdys ennen masennukseen vajoamista.
Emme me todellakaan eroamassa ole tämän vuoksi, olemme selvinneet yhdessä paljon pahemmistakin ajoista.
Sanon miehelleni jossain vaiheessa, että voin antaa valokuvajutun anteeksi, jos hän tietokoneella tekee kuvitteellisia kuvia, yhdistää mun kuvan vauvan kuvaan niin, että näyttää siltä, kuin olisimme siinä yhdessä oikeasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on niin selkeät masennuksen oireet, aivankuin olisin lukenut omaa tarinaani. Mä kilahdin pienimmistäkin syistä miehelleni esikoisemme ollessa vauva, marttyyrin sädekehä oikein häikäisi.
Sitten kerran soitin psykiatrisen sairaanhoitajan päivystyspuhelimeen ja puhelu katkesi, siirtyi vastaajaan, en voinut muutakuin nauraa. Että jos olisin asetta ollut laittamassa ohimolle, puhelu menee vastaajaan noinkin tärkeässä auttavassa puhelimessa! En voinut muuta kuin nauraa, varasin heti siltä istumalta itselleni lääkäriajan, sain sen muutaman päivän päähän ja sitten mielialalääkityksen. Parin viikon päästä aloin olla normaalitilassa ja elämä alkoi normalisoitua muutenkin. Puolisen vuotta toivuin masennuksesta ja nyt elämä hymyilee, lapsi on reilut kaksi vuotta.
Tsemppiä sulle ap, synnytyksen jälkeinen masennus ei ole hävettävä asia, siihen voi ja pitää hakea apua!
ja on nyt vessassa lukkojen takana mököttämässä.
Minä en halua antaa tässä asiassa anteeksi. Pyysin tosin jo tuosta oven läpi anteeksi, että aamu alkoi näissä merkeissä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
terveisin enkelivauvan äiti, kenellä ei ole lapsestaan yhtään kuvaa ja silti ei raivoa miehelleen.
On varmasti todella ahdistavaa lapselle herätä huutoon. Tai kuulla se unen läpi.
Mutta asiaan syvemmin:
Ymmärrän että sinä raivostuit. Olet nälkäinen ja väsynyt. Jos tarkoin mietit, ehdit kyllä syödä, mutta et välttämättä valmistaa ruokaa. Hommaa valmisruokia tai tilaa catering palvelusta tai laita miehesi asialle. Pakaste täyteen lämmitettäviä sapuskoita.
Toiseksi soita heti MLL palveluun tai jollekin tutulle. Ota hetki vapaata vauvasta ja kodista ja kaikesta, mene puoleksi päiväksi muualle tai nuku. Ja tee tämä JOKA VIIKKO.
Ulkoilethan? Vaikkapa sitten vauvan kanssa. Raitis ilma ja liikunta lisäävät ruokahalua.
Osta vitamiinit, jos et niitä vielä syö. Esim. monivitamiinivalmiste auttaa jo paljon. Mutta ehdottomasti myös Omega valmisteita ja luonnon C vitamiinia jos imetät. Lapsesi tarvitsee näitä todella paljon.
Sopikaa yövuorot miehesi kanssa.
Sinä olet väsynyt. Jos et tee jotain, olet pian hermoraunio ja jopa masentunut. Uni on tärkeää, samoin monipuolinen ruoka. Lapsesi saa maidon kautta kaiken tai ei mitään.
Hyvää jatkoa sinulle ja perheelle. Miehesi on varmasti kohta myös hermoraunio, jos et muuta itse suuntaa. Miehet eivät tällaiseen tukeen pysty, he eivät osaa ajatella näitä asioita vaikka muuten kuinka hyviä miehiä olisivatkin. Minulla on huippumies, mutta kyllä näistä samoista jankutettiin aina vaan uudelleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ehkäpä ne asiat menevät aina siinä mittasuhteissa, missä kulloinkin sattuu elämään. Eli kun on ollut kuukausikaupalla rättiväsynyt, ei jaksa aina vain iloita siitä, että vauva on hengissä ylipäätään. Ymmärrän kyllä pointtisi. Itse olen myös menettänyt lapsen, tosin kohtuuni, tätä ennen. Minusta tuntuu, ettei minun panostani lapsen hoidossa ja elämässä yleensä arvosteta pätkääkään, kun ei ole vaivauduttu edes kuvaa ottamaan.
Vaikka siis maailmassa on tuhansia suurempiakin murheita, niin silti juuri tämä tilanne on nyt minun murheeni eikä mieli valkene, vaikka muistaisin, että saattaisin olla vaikka syöpäpotilas juuri nyt, tai huomenna. =(
Ap
ja hermoraunio olen varsinkin. Eilen vielä erehdyin illalla lähtemään tosi pitkälle kävelylenkille vauvan kanssa ja kävelin 3 tuntia. Nyt olen aivan poikki, kun en saanutkaan nukuttua.
Tulee muuten rankka elämä jos et aio antaa anteeksi. Tiedäthän, että aikaa ei saa takaisin. Vaikka kuinka huutaisit, et voi saada sellaisia kuvia kun aika menee eteenpäin.
Oletkohan nyt hiukan lapsellinen?
Ja nyt vauva jo heräsikin päiväuniltaan, joilla nukkui juuri tämän ajan että ehdin raivota ja kirjoittaa nämä.
Olen todellakin alkanut tulla täydeksi hermoraunioksi.
Ap
Voit sitten kertoilla parin vuoden päästä sinkkuna luuhatessa baareissa, että otit eron miehestä kun se ei ottanut sinusta ja vauvasta kuvia.
BUAHHAHAHAAAAA
Juuri nyt vain on mennyt tämän syksyn osalta niin, että hän on ollut todella kiireinen. Tilanne on muuttumassa muutaman kuukauden kuluttua ja hän jää myös kotiin hoitamaan lasta äitiyslomani päätyttyä hoitovapaalle.
Lapsi on ensimmäisemme, joten kysymys on varmaan myös kaikista omista lapsuudenjutuistani ja kaikki on ihan sekaisin. Kaikki muu yhdistettynä jatkuvaan väsymykseen ja vauvan hoitoon kärjistää tilanteen kohdaltani niin, etten enää jaksa. =(
Ap
Ap, kaikki ihmiset eivät suinkaan osoita arvostustaan samalla tavalla. Jos mieheni kilahtaisi nyt huutamaan minulle, etten arvosta häntä koska en valokuvaa häntä, olisin aika ymmälläni, mutta myös loukkaantunut.
Ei osoita arvostusta toista ihmistä kohtaan, että huutaa hänelle. Jos sinäkään et kohtele kunnioittaen miestäsi, ei ole ihme, että sinusta tuntuu siltä, ettei kodissa ole arvostusta ja kunnioitusta. Vastavuoroinen juttu. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Taidat olla vain kauhean väsynyt nyt. Yritä saada vauva hoitoon ja tosiaan mies yöheräämisvuoroon parina yönä viikossa, jotta saat nukkua edes joskus. Väsyneenä kaikki tuntuu pahemmalta ja suhteellisuudentajustaan on vaikeaa pitää kiinni.