Voi olla hullu kysymys, mutta voiko kaksi ja puolivuotiaalle lukea liikaa?
Meillä on nyt mieheni kanssa sellainen elämäntilanne että olemme molemmat kotona. Poikamme (siis 2,5v) pitää kovasti siitä että hänelle luetaan, ja koska yleensä jompi kumpi voi sitä tehdä, niin lopputuloksena on se, että luemme pojalle yhteensä tunteja päivittäin. Kyllä hän välillä leikkiikin, mutta mielipuuhaa on kyllä lukeminen. Meille syntyy kohta toinen lapsi ja mieskin menee töihin, ja sitäkin pelkään miten esikoinen suhtautuu siihen että hänelle omistettu aika supistuu kohta murto-osaan.
Kommentit (7)
mutta tukisin kyllä erilaista kehittymistä siinä rinnalla. Ei ole mielestäni hyvä tukea noin vahvasti (monta tuntia päivässä) vain yhtä osa-aluetta. Tarkoitan sitä, että on hyvä myös totuttaa lasta muunlaiseenkin tekemiseen lukemisen rinnalla. Kiinnittäisin huomiota ehkäpä laaja-laisempaan päiväohjelmaan. On hyvä lukea paljon ja on hienoa, että poikasi tykkää! Uskon, että vanhemmat kyllä tietävät milloin liika on liikaa.
Jos poikanne nyt nauttii satujen maailmasta niin lukekaa!
Kausia on erilaisia, jossain vaiheessa kirjojen kuuntelu vaihe laantuu (toivittavasti ei kokonaan) ja tilalle saapuu jotain muuta.
Mieluummin kuitenkin luetaan niitä kirjoja kuin katsellaan televisioita, eikö vain? :) Meidän 2v9kk pitää myös kovasti kirjojen lukemisesta ja niitä luetaan meilläkin paljon, ei sentään ihan tunti tolkulla, mutta kohtalaisen paljon. Vähintään tunti päivässä.
Nauttikoon poikanne nyt spesiaali- ja luksusajastaan, kun molemmilla vanhemmilla on rutkasti aikaa hänelle, sehän on ohimenevä tilanne. Äläkä huoli, kun kakkonen syntyy, sinulla on tehokasta esikoisen lukuaikaa kaikki imetyshetket (jos siis imetät). Itselläni tyttö 2,5v ja poika 7vkoa ja luen esikoiselle tosi paljon, en nyt ole kellosta katsonut, mutta muutamia tunteja ihan varmaan päivittäin. Ja jää sitä aikaa vielä muillekin taaperon puuhasteluille ihan kiitettävästi....!!
Jos ulkoilut tai tuo liikuntapuoli hoidetaan myös niin mikä ettei, jos jaksaa kuunnella. Meilläkin on varsinanen lukutoukka, tosin ei aina jaksa innostua nykyään, joku kasvuvaihe sekin. Tyttö 2v on jo jonkin aikaa osannut jopa hahmottaa jotain tuttuja sanoja ja kirjaimetkin osaa aika hyvin. Lempikirjat tuntuu osaavan ihan ulkoa kun lukee niitä itsekin ihan ulkomuistista(?) nukeille ja nalleille ääneen.
Meillä on nyt 2kk vauvakin, ja aluksi ei ehtinyt ja pystynyt lukemaan niin paljon tässä välissä, kun piti opetella imetystä taas. Siinä välissä sitä sitten äiti lauloi ja tyttö tanssi ja lauloi ja leikki samalla, vähän vaihtelua ja kirjat unohtui hetkeksi edes onneksi alkuprotestoinnin jälkeen, nyt taas jo luetaankin vaikka se onkin vaikeaa minusta kirjan ja vauvan ja kuvia katsella haluavan taaperon kanssa ainakin makuullaan imettäessä. Ja nyt luetaan jjo yhdessäkin kirjoja koko konkkaronkka. Myös vauvaa kiinnostaa ne vauvakirjat kummasti jo heti siitä pitäen kun silmät sai auki.
Kyllä, voi lukea liikaa. Sen huomaa siitä, että lapsi huutaa ja itkee, kun pidetään väkisin sohvalla/sylissä ja luetaan eikä anneta leikkiä tai ulkoilla lainkaan.
Kun vauva syntyy voit aloittaa uuden rutiinin: luet molemmille imettäessä vauvaa. Suosittelen!
Mielestäni ei voi. Jos kerta hyvin jaksaa kuunnella, niin antaa palaa vain. Meidän 1.5v lukisi kirjoja kanssa vaikka kuinka paljon, tosin kuuntelun kanssa on vielä niin ja näin.
Mites Einstein kuulemma sanoikaan: Jos halua lapsesi menestyvän elämässä, lue hänelle paljon satuja, jos haluat hänen menestyvän paremmin, lue enemmän satuja.