IS: Tsunami kertomukset ;,,,( Itkulleni ei meinannut tulla loppua...

voi sitä pahalta tuntua, mutta tuo itkeminen on aika teatraalista

Ahdistun siitä tuskasta, pelosta, kauhusta, epätoivosta, ym. jota ehkä ovat tunteneet niinä hetkinä



ap

En vain saanut estettyä sitä ja tunsin itseni ihan hölmöksi muun perheen silmissä. Ajattelin jos täältä löytyisi joku toinenkin " ylireagoiva" ?



ap

Ei ole yhtään tyhmää itkeä tuollaista, siitä vaan huomaa, että on tunteva, empaattinen ihminen!

Kroppa ja mielihan siinä kevenee,kun saa itkeä tirauttaa!!Miksi itkeminen on väärin,jos siltä tuntuu.Pitäisi pidättää itkua ja omia tunteita!Ihmettelen täällä joidenkin kommentteja!!!

Olin ennen paljon tunteettomampi, mutta lapsen syntymän jälkeen liikutun entistä helpommin. Itsenäsiyyspäivänä tuli viimeksi itkettyä kun mietin miten kamalaa sota on kun kaikki sotilaat ovat kuitenkin jonkun lapsia ja jotkut jopa lasten isiä:(

Mutta sit päädyin kuitenkin jättämään sen telineeseen, oisin kans itkeny silmät päästäni.



Oliko se kansikuvassa oleva " nuorin pelastunut" ollut tapaninpäivänä 1/2v vai oliko siis tsunamista selviytyneen äitinsä masussa silloin?



rv 32 ja tunteet pinnassa...

Vierailija:

Oliko se kansikuvassa oleva " nuorin pelastunut" ollut tapaninpäivänä 1/2v vai oliko siis tsunamista selviytyneen äitinsä masussa silloin?

Miksi luette vieraitten ihmisten murheista, jos ette voi olla niitä parkumatta?

Ei se ole mitään sosiaalipornoa. Itse ainakin haluan että tätä ei unohdettaisi. Mutta luultavasti se ajan kuluessa unohtuu kaikkien muitten puolesta mutta, ei meidän läheisten.



Ikävä on vielä nytkin hetkittäin ihan kamala. Raskainta on ollut siskoni miehellä, joka menetti lapsensa ja vaimonsa.



Jos saisi jotain tällä palstalla pyytää, niin on se että älkää olko julmia kirjoituksissane tsunamikatastrofia koskien. Meitä on niin paljon joita se oikeasti syvältä sattuen koskee ja satuttaa. Elämä tietysti jatkuu mutta, vähättelyä asiaa koskien ei oikein jaksa.



Siskoni ja lapset on haudattu Suomeen.

Minäkin olin tikahtua itkuun ja empatiaan :' (



Olen normaali 30 vuotias akateemisesti kouluttautunut ihminen. Tuntuu pahalta, että jotkut ei koe empatiaa.

5 vuotta meillä meni ennen kuin pystyi ajattelemaan, että toiset ei koskaan joudu edes ajattelemaan näitä asioita, mutta me joudutaan elämään näiden kanssa.

Sinä olet karmealla tavalla menettänyt rakkaita lähimmäisiäsi.

Mutta muuten tämän tsunamin(kin) kohdalla voidaan puhua sosiaalipornosta.

Muistan kun viime vuoden lopulla työpaikallanikin tätä oikein vatvottiin viikkokaupalla, ja tällä palstalla laitettiin linkkejä kuviin, joissa esiteltiin tsunamissa kuolleita. Sellainen muka-sureminen on minusta ällöttävää.

Itku samalla kun on kuvassa empatia voi kuitenkin johtua ihan muusta - siis se itsessään ei liity minusta empatiaan, vaan muihin asioihin, jotka tälläisissä tilanteissa pyrkii pintaan. Joku muisto pistää itsensä samalle radalle vaikket muista... Näin selittää maallikko, joka ei osaa selittää niillä sanoilla, joilla se minulle on selvinnyt.

Arvelisin minäkin, että jos reagoi hyvin vahvasti silloin kun onnettomuus ei ole koskettanut henkilökohtaisella tasolla, niin tuon tapahtuman myötä pintaan nousee jotain " omia juttuja" , jotka kenties liippaa läheltä tai se on keino purkaa jotain yleistä ahdistusta tms.

Siis näissä tapauksissa, kun itkettää hillittömästi.

Ja se ei sinänsä ole paha asia. Mutta on varmaan aika raskasta elää, jos kaikkeen pahaan mitä tapahtuu maailmassa reagoi hyvin voimakkaasti. (siis siihen mihin ei ole henk.koht.tasolla kosketuspintaa) Maailmassa kuolee päivittäin lapsia nälkään ja sairauksiin, luonnonkatastrofeja on vuosittain, jne jne.



Olen mielestäni enpaattinen ja kyyneleet valuu herkästi, kun näen toisten surua. Mutta tuo tsunami ei tainnut juuri kyyneleitä kirvoittaa. En tunne ketään joka olisi menettänyt läheisensä kys. onnettomuudessa. Samoin Konginkankaat ja vastaavat.

Koen myötätuntoa niitä kohtaan, joita tämä kosketti. Vaikka ei itketäkään.



Älkää ottako tätä arvosteluna. Tunnen vaan itseni joskus niin kylmäksi, kun joka tuutista toitotetaan kuinka nyt koko Suomi suree milloin mitäkin onnettomuutta. Ja itsellä ei ole tarvetta kriisiapuun tai muistohetkiin. Toki tilanne on toinen, jos oikeasti tunnen jonkun onnettomuuden uhriksi joutuneen.

siellä reilut vuosi sitten. KUmmini tytär ja hänen miehensä loukkaantuivat erittäin vakavasti, heille jäi pysyviä vaurioita niin henkiselle kuin fyysisellekin puolelle. Kolme pientä lasta saivat onneksi elävänä äitinsä takaisin. Ette voi uskoa kuinka peloissaan he olivat kun eivät moneen päivään tienneet äitinsä kohtalosta.

aiheuttaa ilman muuta tunteellisissa ja AJATTELEVISSA ihmisissä ihan oikeaa myötätuntoa. On tietysti aina ihmisiä jotka hakevat jotain aivan muuta lukiessaan tarinoita.



Itseäni tsunamin asiat koskettavat siksi että yksi lähiomainen loukkaantui siellä ja toinen tuttava on surrut siskonsa menettämistä. Kolmas uhri oli samassa koulussa kuin minä ja saman ikäinen.

Surullista, omakin läheinen kuoli tsunamissa 

Vierailija kirjoitti:

aiheuttaa ilman muuta tunteellisissa ja AJATTELEVISSA ihmisissä ihan oikeaa myötätuntoa. On tietysti aina ihmisiä jotka hakevat jotain aivan muuta lukiessaan tarinoita.



Itseäni tsunamin asiat koskettavat siksi että yksi lähiomainen loukkaantui siellä ja toinen tuttava on surrut siskonsa menettämistä. Kolmas uhri oli samassa koulussa kuin minä ja saman ikäinen.

Meidänkin koulussa kuoli yksi poika. Rehtori piti puheen ja oli joku hiljainen hetki.

Ei kai se itkeminen haittaa mitään, sanoisin että ihan normaalia itkeä kun lukee jotain surullista.