Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
apua uusperhekuvioon...
09.12.2005 |
Asun ensimmäisiä kuukausia miehen kanssa, jolla on aiemmasta elämästä lapsia. Lapset asuvat kaukana ja ovat meillä vain lomilla, siis harvoin. Tämän vuoksi olen ottanutkin oman lomani tai osan siitä samaan aikaan, kun lapset ovat meillä- haluanhan tutustua heihin mahdollisimman hyvin. Tuleva lomani on kolmas, jona olemme yhdessä. Kesällä heidän kolmen viikon lomastaan olin itse lomalla puolet yhtä aikaa lasten kanssa.
Olen nytkin pyytänyt joulun tienoille lomaa niiksi päiviksi, jolloin lapset ovat meillä. Olen odottanut lomaa heidän kanssaan kovasti. Tänään huomasin, miten väsynyt olen. Työskentelen lasten parissa ja lomilla olen tavallisesti saanut ladattua akkujani nauttimalla hiljaisuudesta ja vapaudesta tehdä mitä mielin. Omia lapsia minulla ei ole. Nyt tuntuukin yhtäkkiä tosi raskaalle ajatus, että koko lomankin ajan jatkuu kotona sama meno kuin töissä- pidän huolta toisten lapsista.. tällä kertaa vain olen heidän kanssaan vuorokaudet ympäri.
Pidän miehen lapsista kovasti ja haluan viettää aikaa heidän kanssaan. Mies pitää huolen heidän perushoidostaan ja päävastuu on hänellä mutta en tietenkään vetäydy omiin oloihini vaan teemme kaikenlaista yhdessä. Ja lapset tykkäävät minusta joten haluavat pelata, leikkiä, jutella, kuunnella satuja ym ym. Minusta se on mukavaa. Mutta nyt tuntuu, etten JAKSA, sillä teen samaa kaiket päivät töissä... kaipaan niin hiljaisuutta ja rauhaa saadakseni voimia. Luulen, että omien lasten kanssa en edes ajattelisi tällaista, niihin on varmasti erilainen side.
Tykkään siis näistä lapsista tosi paljon ja HALUAN viettää aikaani heidän kanssaan ja tutustua heihin. Mutta miten ratkaista yhtälö, jossa tuntuu äärettömän raskaalta, kun heinäkuun jälkeen en ole ollut viikonloppua kauempaa huolehtimatta muiden lapsista ja seuraava viikon tauko on heinäkuussa... Aion tehdä yksin pineiä kävelylenkkejä tms mutta minusta tuntuu, etteivät ne riitä, olen tällä hetkellä niin väsynyt. Lasten viikon lomastakaan en haluaisi ottaa ihan itselleni aikaa, seuraavaan kertaan on niin pitkä aika.. lomapäiviä minulla ei ole ylimääräisiä.
Voih, tuntuu vaikealle..
Ai niin, lapsiin en taatusti pura väsymystäni töissä enkä kotona ja pystyn oikein hyvin olemaan näyttämättä väsymystäni miehenkään lapsille. Tuntevat ihan varmasti olonsa tervetulleiksi meille. Ja ovatkin. Kaipaisin vain vinkkejä, miten jaksaa itse ja miten kerätä voimia..
Kommentit (42)
En mielestäni sanonut, että miehen lapset minua rasittaisivat. Ainoastaan että mietin, mistä ammennan energian kevätpuolelle, kun loma menee nyt erilaisissa merkeissä kuin aiempina vuosina. Aiemmin juuri tämän talven on ihanasti katkaissut se, että on saanut olla muutaman päivän rauhassa ja hiljaisuudessa ja ladata akkuja.
Siinä olet oikeassa että olen aika puhki työni vuoksi. Ryhmässäni on hyvin monta väkivaltaista lasta, joilla on paljon ongelmia. Tämä toimintakausi on ollut töissä muutenkin hyvin stressaava, paljon työtä paitsi lasten niin myös perheiden kanssa. Lastensuojelu on vahvasti kuvioissa mukana. Lisäksi työkaverit ovat sairastelleet paljon eikä sijaisia saa. Alan olla aika puhki. Ja tuntuu että lapset eivät nykyään enää puhu vaan huutavat koko ajan..
En koe miehen lasten meille tuloa rasitteena. Odotan heitä meille. Mutta ymmärräthän sinäkin että mietin, miten löytää se lepo tästäkin lomasta. Käytännöllisesti katsoen miehen lapset ovat minulle vieraampia kuin hoitolapseni, enhän ole heitä tavannut vielä kovinkaan montaa kertaa. Siinä mielessä voisin verrata mielestäni lasten meilläoloaikaa töissä olemiseen. Vaikka tunnetasolla se onkin erilaista- näihin lapsiin haluan muodostaa erilaisen tunnesiteen. Se vie aikaa ja siksi haluan olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon.
Minusta vieraiden lasten (hoitolasten, kummilasten tai vaikka miehen lasten) kanssa jaksamista ei voi verrata siihen, miten äiti jaksaa olla omien lastensa kanssa. Olen sataprosenttisen varma että omien lasten kanssa jaksaa ihan eri tavalla.
Ja vielä jatkan.. en ole väsynyt niinkään fyysisesti- käyn aktiivisesti jumpassa ja opiskelen kieliä ja tapaan ystäviäni. Väsymys on enemmänkin henkistä. Mietin, mistä saisin voimaa jakaa. Tässä se pointti ehkä onkin- minusta tuntuu, että olen koko ajan antajana. Annan kaikkeni hoitolapsille, lasten perheille, työyhteisölle, miehelle, miehen lapsille... mutta takaisin saan lähinnä vain mieheltä. Lasten rakkaus vanhempiaan kohtaan on automaattista mutta me, jotka hoidamme muiden lapsia (hoitajat ja äitipuolet) teemme sen useimmiten ilman vastakaikua.. toki pienet ihmiset osoittavat kiintymystään mutta luulen että se lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on se voimia antava elementti. Kun pitää huolta aina muiden lapsista, tuo tunneside ei anna voimaa. Voima täytyy saada jostain muualta. Mistä, sitä mietin nyt..
Onneksi mies on ihana ja luotettava, hänen kanssaan keskustelen lähes kaikesta. Tästä en ole halunnut, ainakaan vielä.
ap
Vierailija:
Sinulla ei ole normaalissa arjessa lapsia ja silti et jaksa lapsia silloin tällöin lomilla.Olen itse kasvatusalan ammattilainen ja siten saan kaiken päivää tehdä kasvatustyötä ja sitten lisäksi on oma lapsi, jonka yksinhuoltaja olen (tai onhan se yhteishuollossa, mutta siis arjesta vastaan minä). En ole kokenut edes tätä elämää raskaaksi. Hivenen pistää korvaan tuo, että jos tuo sinun elämäsi on raskasta, niin syynä eivät _minun mielestä_ voi olla miehesi lapset vaan se, että sinä olet hivenen burnoutissa oman työsi kanssa. Voisiko tästä olla kyse? Silloinhan tuntuu, että energiaa ei riitä kotona kuin sohvalla makaamiseen, ei siihen tarvita mitään muuta ohjelmaa.
En halua sinua kritisoida mitenkään, mutta minusta tosiaankin kannattaa miettiä, että jos miehen lapset silloin tällöinkin käydessään sinua rasittavat, että mikä sen rasituksen oikeasti aiheuttaa. Veikkaisin, että miehen lapset ovat se piste iin päälle, mutta sinun kannattaisi pukea sanoiksi se itse I.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Sinulla ei ole normaalissa arjessa lapsia ja silti et jaksa lapsia silloin tällöin lomilla.
Olen itse kasvatusalan ammattilainen ja siten saan kaiken päivää tehdä kasvatustyötä ja sitten lisäksi on oma lapsi, jonka yksinhuoltaja olen (tai onhan se yhteishuollossa, mutta siis arjesta vastaan minä). En ole kokenut edes tätä elämää raskaaksi. Hivenen pistää korvaan tuo, että jos tuo sinun elämäsi on raskasta, niin syynä eivät _minun mielestä_ voi olla miehesi lapset vaan se, että sinä olet hivenen burnoutissa oman työsi kanssa. Voisiko tästä olla kyse? Silloinhan tuntuu, että energiaa ei riitä kotona kuin sohvalla makaamiseen, ei siihen tarvita mitään muuta ohjelmaa.
En halua sinua kritisoida mitenkään, mutta minusta tosiaankin kannattaa miettiä, että jos miehen lapset silloin tällöinkin käydessään sinua rasittavat, että mikä sen rasituksen oikeasti aiheuttaa. Veikkaisin, että miehen lapset ovat se piste iin päälle, mutta sinun kannattaisi pukea sanoiksi se itse I.