Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En ymmärrä näitä "kauheat ulkonäköpaineet ja miesten miellytyspaineet ja laihuuspaineet" juttuja

Vierailija
07.02.2013 |

Missä todellisuudessa te elätte vai onko kyse jostain Helsinki-ilmiöstä? Asun kaupungissa, mutten pk-seudulla enkä jotenkin tunnista noita paineita yhtään. Vai onko ne ulkonäköpaineet ja itsensä puunaamispaineet vain ei-koulutetuilla naisilla? Mä en ole ottanut koskaan paineita esim.painostani, ja olen aina ollut vähintään pyöreä. Pidän vartalostani. Pidän myös kasvoistani, olen mielestäni nätti. En todellakaan puunaa alapääkarvojani, siistin vähän kun muistan. Kynnet ovat luonnontilassa. Elämässä on niin paljon muutakin, tuntuu täysin epärelevantilta.



Ja se yllätys? Minulla on mies, hyvännäköinen sellainen eikä ennen avioliittoakaan ole yksin tarvinnut olla. Luulen, että moni yliyritäjä jää yksin tai huonoihin suhteisiin, kun prioriteetit on ihan hukassa. Itse viritetty ansa tavallaan. Tietynlaiset miehet hakevat varmaan ylipuunattuja ikiteinejä pidennyksillä, mutta mun todellisuudessa asia on aivan toisin. Olen suunnattoman onnellinen tästä.

Kommentit (24)

Vierailija
21/24 |
17.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 16:58"]

Käsittääkseni kyllä suurin osa miehistäkin kelpuuttaa ihan tavallisen naisen (tai ainakin tavallisen nätin), vähemmistö haikailee niitä ylimeikattuja ikiteinejä, joten luulisin että sellainen ulkonäön kilpavarustelu on kuitenkin harvojen hommaa. Sen sijaan kyllä vanheneminen on sellainen asia, jota suurin osa kai haluaisi hidastaa, miehetkin kun edelleen suosivat nuorempia naisia, ja vaikka olisi panostanut uraansakin niin saattaa viisikymppisenä huomata olevansa liian vanha.

 

 

[/quote]

 

Siis siellä työelämässä liian vanha..(ei tietenkään silloin jos on joku megalomaanisen omaisuuden luonut kaikkien alojen asiantuntija)

Vierailija
22/24 |
17.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 16:44"]

 

 

Työpaikka on hyvä olla ja jos tykkää ja päätä löytyy niin ei kun opiskelemaan. Työpaikka ei sua kuitenkaan muistele eläkkeelle jäätyäsi eikä rahalla saa ostettua todellista sympatiaa. 

[/quote]

 

Ja ulkonäöllä saa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/24 |
17.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 16:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 16:35"]

Minäkin olen entinen koulukiusattu ja silti täysin samaa mieltä ap:n kanssa. Jos ihmisellä on kilpailuviettiä, on todella tyhmää toteuttaa sitä ulkonäköasioissa. Se on tuhoontuomittu tie lopulta. Jos haluaa lisätä omaa 'arvoaan', on fiksumpaa (joskin se voi olla yhtä lailla huonoon itsetuntoon perustuvaa toimintaa) esim. opiskella tai päteä työelämässä. Jälkimmäisistä ainakin saa konkreettisen palkinnon eli rahaa, mainetta ja aseman. Ulkonäöllä voit korkeintaan napata typerän mutta rikkaan ammattiurheilijan tai muun pölvästin. Niin makaa kuin petaa.

[/quote]

Niin no, minun mielestä ulkonäköpaineet tunkeutuu ihan kaikkialle, myös sinne työelämään.

 

[/quote]

 

Minun työelämääni ei todellakaan yllä. Ja virasta on vähän paha potkia pihalle sen takia, että naisen huulet eivät olleet riittävän kumiset eikä karvoissa ollut tarpeeksi pidennyksiä.

Vierailija
24/24 |
17.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on mielestäni hyvä itsetunto, joka perustuu älykkyyteeni ja luonteeseeni. Olen myös mielestäni viehättävä naisena. Silti huomaan joskus ajattelevani esimerkiksi, että olisin onnellisempi hoikempana (olen 164/55) ja olen esimerkiksi tyytymätön "lihaviin" jalkoihini. Onneksi sentään tiedän, mistä nämä ajatukset tulevat - kaikkialla ympärilläni olevista median ja myös tosielämän superhoikista kaunottarista - joten pystyn järkeilemällä ikään kuin palauttamaan hyvän itsetuntoni.

 

Olen tyytyväinen mm. erittäin pieniin rintoihini. Nuorena oli vaikeampaa, kun ajattelin jatkuvasti olevani epäsopusuhtainen. Käytin jatkuvasti kunnon toppauksia rintsikoissa ja toivoin jopa salaa että voisin vain sairastua anoreksiaan, jotta olisin "täydellinen". Haaveilin myös silikonirinnoista noin 17-vuotiaaksi saakka. Vasta yli parikymppisenä opin arvostamaan sitä, mitä minulla on, ja tällä hetkellä olen tyytyväinen itseeni, vaikka minulla onkin leveä takamus ja persjalat :)

 

Miesten miellyttämisestä ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut kysymys (miksiköhän tuo aina nostetaan esille?), koska olen lesbo. Lähinnä tuntuu siltä, että asetin itse itselleni valtavia ulkonäköpaineita, joita en voisikaan saavuttaa. Luonnollisesti medialla on osuutensa asiassa. Etenkään kuppikokoani en todellakaan olisi miettinyt niin pakonomaisesti ilman tiettyä olemassaolevaa haluttavuuden standardia.